tiistai 22. elokuuta 2017

JYMYN- KOIRANUORUKAISEN- ELÄMÄÄ

" Terve, en oo tainnu vähään aikaan jättää mainintoja elämästäni Teille, arvoisa yleisö. "


"Noin yleisesti, oon voinu ihan hyvin. Oli tossa sellanen vaihe, ettei mulle ruaka maittanu, ei sitten yhtään. Isäntä on savustellu aika usein lohta ja rääppeistä Emäntä on keittäny mulle herkkua. Keitoksen se on jauhanu ihan möhnäks lihamyllyllä ja sitä on sitten sekotettu nappuloihin. Se mulle sitten maistu kun ruakahalu palas. 
Emäntä oli pohtinu, että mulla oli varmaan juaksut vaikka poikakoira oonkin. Mää oon nyt vuoden ikäinen ja kai mulla noi testosteroonit niinkun muillakin klopeilla on alkanu hyrrätä. Tiänviäressä oon ollu haistavinani Naisen Tuoksun, ja se kai mun pään on sekottanu ihan kunnolla. Niin Isäntä sano kun se on mua joutunu nykiin yhdestä pehkosta pois monena päivänä."

"Toi Neljäs Poika oli mun kanssa täällä yhden yön kun Isäntä ja Emäntä oli jossain aavan meren tuolla puolen." 




 "Ne oli kuulemma pienellä irtiotolla, ja mää sitä kyllä ihmettelin kun ei ne mua mukaan ottanu."


                         "Laivareissusta Isäntä ja Emäntä mulle mainitti."


 "Tulihan ne kotiin, onneks, Neljäs Poika ei taida ihan heti tulla mulle yökaveriks, niin sen Vaimo oli maininnu ja itte Neljäs Poikakin. En tiä miks`?"

"Kun heinäkuussa tuli tää ensimmäinen elinvuoteni täyteen, sain yhden asteen vapauden, nimittäin pääsin Isännän ja Emännän kanssa samaan huoneeseen yöks`. Eikä ovia pantu kiinni. Mulla on nyt vapaus kulkea ja kuorsata missä haluan. Yleensä vedän pikkumatot rypyille ja makaan paljaalla permannolla. 
Kerran mua haettiin ympäri huushollia ja terasseja ja sänkyjen alustoja kun mua ei missään näkyny. Arvatkaas missä olin? Mää makasin vessan lattialla!!! Ja ihmettelin kauheesti kun toi väki sitä sitten ihmetteli. Saa sitä tirsat vetää missä tykkää. Omassa kodissa."

"Emännän miälestä mää oon aika tyypillinen miähenalku. En nimittäin pennuntassuista päästyäni ole kukkapenkkeihin käpäliäni pistäny. Mitä ny vähän kukkaruukkuja kuljetellu paikasta toiseen. Heiniä mää joskus maistelen, kukista en välitä."


"Tänään meillä on käyty pari kriittissävytteistä episoodia oikein äänien kanssa. Mua joskus p*******s niin vietävästi, parhaassa poikaiässä kun olen ja kun Emäntä ei mua salli niskaansa niin yritin ottaa sen ison soffatyynyn kumppanikseni. Isäntä mut siitä touhusta hokas ja piti sellasen pirmennyksen ettei ennen oo kuultu. Emäntäkin siihen sitten tuli jatkaan mäkätystä ja etusormi ojossa ohjas mut blogihuoneeseensa ja määräs makaan jalkojensa juurelle."


"En siinä kauaa viihtyny kun selän takana oli maukas tekonahkanen palli. Sen nurkkaa mää vähän ehdin nakertaa kun taas Emäntä kuuli hiljasuutta ja sain kuulla kunniani..."



"Päivälläkin oli yks´ kiihkeesävynen tapaaminen Emännän kanssa kun se bongas mut syleilemästä sen pitsityynyä. Sain kyytiä permannolle ja lujaa..."


 "Päivällä Emäntä istu Alla Omenapuun- keinussaan ja mää yritin päästä sen syliin. Eihän siitä mitään tullu kun keinu kippas niin että Emäntä oli kintut kohti omppopuun latvaa ja meinas Neljännen Pojan Huvitus-puukin katketa."


 "Iltajalkapalloilut me tehdään Emännän kanssa joka ilta. Isäntäkin pyydettiin illalla mukaan, mutta ei se ymmärrä meidän -Emännän ja mun- sääntöjä vaikka se on kauhee penkkiurheiluhullu ja kattoo kaikki urheilut TV:stä. 
Tänään Emäntä yritti videoida jälkipolville meidän matsia, mutta kuvaan oli kuulemma tullu vain Emännän pinkit roksit. Mun pallonkuljetustaituruutta ei yhtään näkyny."

"Tällästä tää mun elämä nykyään on. Kommunikointi -jos vähän kärjistän -on " eiiii,  eiiii, eiiii hypi...
ja kuvitelkaa tähän Emännän kimakka ääni!"



"Tällasia mun -koiranuoarukaisen- päivät nykyään on. Aamulla Isännän kanssa Maanteiden Ihmeitä -lenkillä kun Emäntä viälä nukkuu, päivällä köllöttelyä -jos sää sallii -pihassa. Jos Emäntä puuhailee pihassa, sen seuranta, eli missä se kulloinklin on takapuoli pystyssä. Jos Emäntää ei näy, kutsun häntä reippaalla haukulla. Ja mulle vastataan -EIHAUKUEIHAUKU, täällä ollaan. Päivällä tehdään pari lenkkiä ja iltatoimina Emännän kanssa potkitaan tussua jalkapalloa tai mehupönttöä.."

                    "Hyviä syyspäiviä Teille, Arvoisa Yleisö! Mää vaivun yöunille!" 

Terveisin Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro (os Maroussia Valente)

perjantai 18. elokuuta 2017

PALUU ENTISEEN


Meidän sakki perillisiä myöten olemme volkkarifaneja. Niitä on pihapiirissä vuodesta 1972 pyörinyt sinisenä, punaisena, kullanvärisenä, vihreänä, mustana, mustavalkoisena, monen sävyisenä harmaana, on ollut Passattia, Golfia, saksantuontia ynnä muuta.
Ensimmäisemme:

Oli vaihe, että tarvitsimme kahta autoa ja minä sain hallintaani yönmustan V-70 peräkoukkuineen.
Toisen auton tarve myöhemmin väheni ja vain V-70 jäi meille.
On käynyt kuitenkin niin, että joko V-70 on suurentunut huimasti tai minä kutistunut pieneksi eikä jäykän niskan kanssa ajeleminen  ole ollut enää nautinto.

Puoliso- herra Kukkaro on jo pidemmän aikaa katsellut minun ja koiran mittoihin sopivaa kulkupeliä.
Minulle sopisi kokoni puolesta sellainen 70-luvun pikkufiiatti tai nykynuorison mopoauto, mutta Jymy ei taitaisi sellaiseen mahtua. Tai emme molemmat samanaikaisesti...


 Viime viikolla puoliso- herra Kukkaro tuli blogihuoneeseeni ja lausahti muina miehinä:
"Nyt olis sopiva auto myynnissä."
Minä: "Jaa."
Puoliso:"Golffin farkku vetokoukulla."
Minä: "Jaa."
Puoliso:" Se olis Kuopiossa, huomenna vois käydä katsomassa."
Minä:" Mää tuun mukaan."

Iltapäivällä alkoi  vimmattu V-70 pesu ja puunaus. Minulle annettiin tehtäväksi tyhjennellä tilpehöörit koteloista. Muuhun toimeen en kelvannut. Yhden kerran olen saanut käskytettynä ja moneen kertaan ohjeistettuna osallistua autoni pesuun kuluneitten viiden vuoden aikana.

Meidän pihan ja Kuopion välillä on n 350 kilometriä joten sukankudin piti ottaa matkaseuraksi.


Savoon kun oltiin matkalla niin ei  tiennyt "männäänkö sitä tuonne vai mäntäskö tänne?"



                                          Oman seutukunnan tiet ovat suorempia.


                     Tänne sitten kello 12 mutkaisilta teiltä päädyttiin, vain yhden harhaanajon jälkeen.


                                  Harmaalla Golfilla tehtiin koeajo Kallan silloilla ja hyväksi havaittiin.


Yönmusta V-70 halattiin, kiitettiin yhteistyöstä ja jätettiin kuopiolaisen autoliikkeen parkkiruutuun. 


Kotimatkalla poikettiin Vaajakosken ABC:llä tankkaamassa ja samalla kuultiin, että juurikin niille mittareille oli muun maan miehet asettaneet skimmauslaitteen. Meidän kortti kyllä oli jäänyt lukematta. Onneksemme.

Matkasukankutimeni edistyi hitaasti kun piti olla silmä tarkkana seuraamassa liikennettä.
Jyväskylässä tuli ylimääräinen mutka matkaan kun oikea kaista menikin vierestä...

Ikävä tilanne loppumatkalla koettiin kun satuimme juuri tapahtuneen peräänajon silminnäkijöiksi.
Samaisella tienpätkällä näimme aiemmallakin matkalla kolarin, silloin oli iso auto kaatua kellahtanut ojanpohjalle.
Pian se yli 700 kilometriä päivän mittaan tuli rattia väännettyä kun oli mieleinen  tehtävä edessä.

Nyt on taas volkkari kotipihassa, ja se tuntuisi olevan herra Kukkaron mielelle ja kukkarolle sopiva ajopeli toivottavasti moneksi vuodeksi.

                                         Tästä haaveilen minä, pojat voisitteko tuunata tämän minulle???


tiistai 8. elokuuta 2017

JATKOKERTOMUS KIITOLLISUUSHAASTEESEEN.

Aamulla laitoin menemään oman puutarhakiitollisuuspostaukseni. Vuosia sitten "tulin kaapista" kun totesin, että olen rivi-ihminen. Monessakin asiassa ja toimessa. Piirteeni näkyy erityisesti puutarhassa kuten kuvat kertoivat.
Nyt on jo loppukesä ja rivi-istutukset alkavat olla kukassa.
Sisääntulon penkki; se on toinen kaarevista penkeistäni ja siihen upotin pyöreän laastipaljun suihkuineen muotoa tukemaan.

Haaveilevaa neitokaista suojaa iirikset, kuunlilja, päivänlilja, jaloangervo, kalliokielo ja jalomalva .

Seläntakana tienvieressä on tuuhea rivistö päivänliljaa.
 

Kaikki suoristetut penkkini ovat kymmenen metriä pitkiä, tämän leveys on yli kaksi metriä, toiset ovat alle metrisiä. Nyt päivänliljojen kukittua, alkaa tummanpunaiset jaloangervot oman riviesiintymisensä. Suoralinjaisuutta pehmentää sisääntulon kaari, toivottavasti tulevina kesinä pääsee kulkemaan tuuhean kärhökukinnan alta.

Toisella puolella on keväällä valmistunut kesäkukkapenkki. Auringonkukat aloittelevat kukintaansa, ruiskukat, kehäkukat, ikikukat ja muut -nekin ovat säntillisessä rivistössä.
(Kiertelin talon nurkkia ja löysin toisen rivin tiiliä joilla saan penkkiin lisää multatilaa.)

 Kasvihuoneen takapenkit ja koko vesiputkihässäkässä saadut uudet istutusalueet ovat nekin alkaneet elää.
Kesäkurpitsat alkavat pullistumaan ja kohta pääsevät pöytään. Naruihin on sidottu nyt kukkivaa ruusupapua ja reunuskukkalaatikon mansikat on kohta popsittu.


Auringonkukat ovat kasvaneet jo korkeiksi, niitä on pitänyt vähän köytellä, että pysyvät rivistössä ja pystyssä päin.
Keväällä istutettu rivi päivänliljoja voi hyvin, kaikki juurakot jo tekivät kukkia.


Kivikovan jankkoisen pohjamaan kesytys on tulevaa urakointia, nyt olen kipannut pehmikkeeksi ruohosilppua ja kompostia. Hyvin siinä ovat alkuun lähteneet palavan rakkauden juurakot, se ei sovi riviin vaan tarvitsee ryhmän omiaan ympärilleen, ja tietenkin omia teitään vaeltava huhtakurjenpolvi.
Tanakat sinipallo-ohdakkeet, nekin ovat omana ryhmänään. Hentoinen, mutta korkea neilikka on ottanut paikkansa maksaruohojen seurassa.
Krassi antaa väriä elokuun iltahämärässä.

Toinen kaareva kukkapenkki on olohuoneen edustalla suihkualtaan ympärillä.


   Jymy-Jamin juomakipon ympärillä kasvaa pionit, tarha-alpi, jaloangervoja, kuunlehtiä, jalopähkämöä ja pian kukkiva kultapallo.


Voi kuulkaa, oli se helpotus päästä kertomaan teillekin, että on tämä puutarhan hoito ja rakentaminen terapeuttista puuhaa josta voi ammentaa sitä kiitollisuuttakin vaikka vähän selkää saattaa pakottaa.

Kaivelkaa tekin sielunne syövereistä se oma sisin ja tehkää puutarhastanne sen mukainen, omannäköinen..

 Nautitaan elokuun väreistä ja hämyisistä illoista!

SEITSEMÄN KIITOSPÄIVÄÄ PUUTARHASSA

Sain kaima- Annelilta -Anneli A/Pihakuiskaajan puutarha-bloggarilta haastavan tehtävän:
"Pidä puutarha-aiheista kiitollisuuspäiväkirjaa seitsemän päivän ajan ja tee siitä postaus.
 Kerro postauksessasi kuka Sinut haastoi ja haasta puolestasi kolme tai useampia puutarhaihmisiä mukaan haasteeseen."




Ensimmäinen kiitollisuus:
Tästä se alkoi, se syvä kiintymys puutarhan olemukseen.


50-luvulla kun olin lapsi, oli perheelläni - johon silloin kuului mummi Ester ja ukki  Kalle Myttynen,  äiti Irja ja isä Onni, sekä velipojat Morski ja Emppu sekä sisko Leena ja isosisko eli minä Annelipunneli- puutarhapalsta ja mökki.
Mökki oli pikkuruinen siirtolapuutarhamökki Litukalla, Tampereella. Kotimme oli kivenheiton (tai kahden) päässä Lapintiellä, joten mökillä pääsi käymään päivittäin. Vintillä kapeiden portaiden päässä oli makuupaikka ja aamulla istuttiin auringonlämmittämillä piharapuilla. Aamupalana näkkileivän päällä Vesta-sillinsiivu, kurkkua ja tilli. Se makumuisto ei unohdu.
Puutarha oli pienenpieni, siellä kuitenkin kasvoi neljä omenapuuta: Valkea Kuulas, Melba, Lobo ja Åkero. Muistan nämä nimet kun olivat niin erikoisia. Syksyisin mummi keräsi Åkerot, kääri ne silkkipaperiin, ja vei  sinkkiammeessa talomme vinttivarastoon. Talvella niitä sitten syötiin. Nyt pihassani kasvaa Åkero- jonka hedelmiä minäkin käärin paperiin ja säilytän jouluherkuksi jääkaapissa, sekä Melba, että Lobo.
Puutarhan hiekkakäytävät olivat suorat, iltaisin (tai lauantaisin) ne haravoitiin laineikkaaksi.
Käytävän toisella reunalla kasvoi valkoisia leimukukkia ja toisella puolella sinistä sarviorvokkia, Viola Cornutaa. Sininen orvokki ja sen  nimi on jäänyt syvälle muistiini. Käytävän leimujen ja orvokkien tuoksu ei ole unohtunut.
Käytävän päässä, portinpielissä kasvoi parsaa. Nyt minunkin puutarhassani kasvaa parsapehkoja.
Mökki myytiin 50-luvun puolivälissä kun mummi Myttynen siirtyi taivaallisiin siirtolapuutarhoihin.
Pari kesää sitten pääsin käymään tässä entisessä lapsuuteni paratiisissa, se oli säilynyt samanlaisena kuin sen muistin kuudenkymmen vuoden takaa ja omenapuutkin olivat tallella, sekä portinpielen parsat.
Syvällä sielussa on vieläkin se tunne ja tuoksut jotka tässä pikkupuutarhassa lapsena sisimpääni sain.
Eli olen saanut elää tunteidenkin siirtolapuutarhassa.


Toinen kiitollisuus:
Siirtolapuutarhaelämän jälkeen seuraavat 20 vuotta asuin kerrostaloissa Tampereella Tammerkosken ja puistojen läheisyydessä. Puistojen kukkaistutukset eivät jääneet ilman huomiotani ja ihasteluani.


Kouluaikana keräsin kasvikansion täyteen ja kasvien nimien opettelu oli mielenkiintoista. Pari vuotta sitten kyykistelin innoissani ja muistoissani ojanreunoilla kun keräsin koululaiselle kasveja.
Nykyiseen Puolen Hehtaarin Metsään muutimme marraskuussa 1977 ja seuraavana kesänä alkoi haaveilu omasta puutarhasta.

Kolmas kiitollisuus:
Ruusut; ne ovat ehkä monen uuden puutarhan perustajan haave, niin minullekin olivat. Ensimmäisenä kesänä ostin muutaman ruusupuskan ja istutin ne riviin talon eteen.
Etupihalla polteltiin rakennusjätettä ja siitä tuhkasta ?? ilmestyi pihaani ihana huhtakurjenpolvi jonka jälkeläiset elävät ja voivat edelleenkin rehevästi.


Talon päätyyn olin ensimmäisenä kesänä tehnyt mansikkamaan.
Toisena kesänä  elokuussa perkasin mansikkamaata kun tuli ähky olotila. Piti lähteä korjaamaan Tansanian tuliaissatoa  Taysiin. Saatiin koppaan Neljäs Poika. (Puoliso oli ollut kehitysaputöissä Tansaniassa edellisen syksyn.)
(Ps: ei hänellä syntyessä partaa eikä viiksiä ollut ,ei edes kruunua päässä!)

Neljäs kiitollisuus:
Tässä vaiheessa Puutarhavelho täti Viherpeukalo ei löytänyt löytämilleen ja pelastamilleen taimille sopivaa paikkaa, eikä itselleen tekemistä. Siispä kleinbussi kattoa myöten täyteen taimia ja ne päätyivät meidän pihaan. Samassa kyydissä tuli antiikkinen valkoinen puutarhakalustokin, siitä olen aiemmin kirjoittanut.
Täti Viherpeukalo kyykki syyskuun päivät ja pimeät illat  pihalla, välillä nortinsavuja ilmaan puhallellen, (ja minä vastasyntynyttä sisällä imettäen,) istutti nykyisille paikoilleen Mooseksen Palavat pensaat, kuunliljat, päivänliljat, jaloangervot, vuorenkilvet, yhden pionin, japaninruusukvittenin, sinipallo-ohdakkeet, vuohenjuuret, isorikot ja muut mehitähdet  sekä kleinbussin katolle köytetyn sypressin. Se ei toipunut muutosta vaan ruskettui elottomaksi ensimmäisen talven aikana.
Talonedustan ruusut Täti Puutarhavelho siirteli muille maille, en ole niitä vieläkään löytänyt.
Sama kasvikanta on edelleen puutarhani runkona. Alkuperäisistä on vain vuohenjuuren taru loppunut, nyt olen ostanut muutaman uuden juurakon kevätkukkijaksi.

Ensimmäisinä Puolen Hehtaarin  Metsän vuosinani hääräilin kaikki vapaa-ajat kohentamassa puutarhaa. Käsin möyhensin savipaakut, kuokin kukkamaat ja kääntelin kiviä. Rahaa ei ollut puutarhanlaittoon, joten piti ottaa luovuuselementti ja hartiapankki käyttöön.
Kun minä hääräilin ulkotöissä, hoiteli puoliso- herra Kukkaro lapsia. Ja leipoi pikkuleipiä kun minä kääntelin kiviä ja siirtelin puita. Meille se oli sopiva työjärjestys, ja joka on pysynyt muuttumattomana näihin päiviin asti. Niin että kahvipullaa ja lämmintä leipää on riittänyt.


Viides kiitollisuus:
Neljänkymmenen asutun vuoden aikana on pihapiiriin tullut muutama muuttuja: 2000-luvun alussa tehtiin autokatos/kesähuone ja siinä yhteydessä muotoutui kukkapenkit uudelleen. Etupihalla isoiksi kasvaneet korallikanukat saivat jonkun taudin ja ne oli revittävä pois juurineen. Sille paikalle tehtiin kesäkatos ja vierelle poistetun suihkualtaan paikalle perennapenkki kuunliljoille ja jaloangervoille.
Tässä vaiheessa opin tuntemaan myös itseäni:
Olen perustanut kaikki kukka- ja kasvimaapenkit  (kahta lukuunottamatta) suoriin riveihin! Ja ihan tiilireunusten kanssa.
 Kasvihuoneen takapenkki tänä keväänä ennen istutuksia:
Päivänliljat ovat nyt rivissä etualalla ja auringonkukat takarivissä. Lautareunan takana rivistönä on  mansikkaa ja kesäkurpitsaa.
Sisääntulon päivitetty kukkapenkki kevätasussa, siinäkin on suorissa riveissä päivänliljat ja jaloangervot...

Viime viikolla sain valmiiksi tienvieren suoran pitkän penkin  ja riviin menivät päivänliljat...
Reunuksen edessä itää sarviorvokit odottamassa tulevaa kesää.


Keväällä tehty toinen sisääntulon penkki on myös kapea ja siinä kasvaa säntillisessä rivistössä auringonkukkaa ja ruiskukkaa.

Talonedustan penkissä on rivi Mooseksen palavaa, ja päässä yhtenä tupsakkeena jalomalvaa. Sitä ei riittänyt riviin asti.
Olen miettinyt, mistä tämä suoraviivaisuus on minuun iskenyt- onko se perua lapsuuden Litukan puutarhan suorista istutuksista vai mistä??
Eroon en ole tästä suoruudentavoittelusta päässyt, en tosin ole pyrkinytkään.
Olosuhteetkin ovat suoraviivaiset:
Kotitie:


                                                                   Kylätie


               Koirani Jymykin joskus vetää niin, että hihna on suorana. Ja minun käsivarsi.

Kuudes kiitollisuus:
Makuuhuoneen ikkunasta pää tyynyllä näen auringonlaskun, ja aamulla auringonnousun valaisemat puunlatvat. Näin jo 40 vuotta. Ikkunassa ei tarvita verhoja.


Puutarhakaaressa suoran kukkapenkin yllä leijuu hentoinen kärhö. 


                          Takapihan rujo Melba ei riviin asetu, eikä valkosipulin varsi.

 
Seitsemäs kiitollisuus:
Suoraviivaisuudesta osaan joskus hellittää, mennä kesähuoneeseen ja vetää itseni pieneen kippuraan pehmeän  viltin alle ja vaipua päiväunten maille.



Joka päivä olen kiitollinen, että saan tässä omin käsin näperrellyssä puutarhassani touhuta, katsella ja kokea luonnon ihmeitä.

Niin kiitollinen olen puutarhastani, että ompelin itselleni mekon Marimekon Kurjenpolvi-kankaasta.


                                                 Puutarhakiitollisuutta haluan jakaa:

Aurinkokujalla-blogiin, Mummon päivitykset-Kirstille ja Tuuli Annikan tuvassa -bloggarille



"Kun Emäntäni kaikessa suoraviivaisuudessaan otta torkut kesähuoneessa, niin mää vahdin sen unta -viivasuorien laattojen päällä. Mää oon sen oppinut, etten mee koskaan  sen tekemien kukkapenkkireunojen sisäpuolelle, paitti joskus viime syksynä niin tein, olin vielä ihan pentu"
 


                                                      Hyvää alkavaa viikkoa!