TYTTÖENERGIAA

Torstai-iltapäivästä maanantaihin huusholli on ollut naisvaltainen, meitä on ollut viisi feminiiniä paikalla +Hymy, miespuolisia vain Puoliso ja 2. poika. On se niin erilaista kuin poikajoukon kanssa. Tytöt ovat tainneet tulla karjalaisiin sukujuuriinsa, puhua kälättävät tauotta, lähes. Ja keksivät leikkejä. Pyysivät yhtenä iltana ostoskuitteja leikkiinsä, pitivät puotia työhuoneessani. Läppäri oli kassakoneena. Taisi olla kivijalkakauppa ja erikoistavaraa myynnissä kun minulle niitä ei kaupattu. Hm.
Toisena päivänä tytöt lähtivät Koivulle, se on monihaarainen juuresta kaluttu maamerkki puolessavälissä kotitiehaaraa ja kyläkauppaa. Kun kolmen tytön koplaa ei kuulunut jo iltamyöhällä pihapiiriin lähdin Hymyn kanssa tyttöjä etsimään. Hymy veti potkukelkkaa ja sain vinhaa kyytiä. Sieltä koivulta tytöt löytyivätkin.
Pihassa leikit jatkuivat seuraavana aamuna kuusten alla.
 Sinne oli kerätty oksia naapurinkin!!  kuusesta, monta pulkkaa ja sateenvarjot- neljä erilaista, kukkakorit ja vaikka mitä. Siellä tytöt viihtyivät sateesta välittämättä pusikossa. Suvun kuopus -T.Vilhelmiina 3 v 29.12- pääsi hänkin armoitettuna mukaan leikkeihin. Ja Hymy vartioi ja hoiti vahdin tehtävää mainiosti.

Jokapäivän rituaaleihin meillä kuuluu iltasauna. Ulkona oli pehmeää lunta ja sopivasti pakkasta joten tytöt hankeen pyörimään. Sinnehän menivät. Ja välillä saunaan ja takaisin hankeen kiljumisen säestämänä. Kamera oli häveliäs, se ei ottanut tyttöjen nakukuvia, ei niitä olisi voinut nettiin nykypäivänä laittaakaan.
Lauantaina poikkesimme Travallen myymälässä haalari- ja housuostoksille. Sekin kuuluu jokavuotiseen rituaaliin hankkia lapsille vedenpitävät ja istuvat talvitamineet tehtaanmyymäläm alesta. Tällä kertaa sai T.Vilhelmiina uuden puvun ja H.Maria toppahousut. Viime vuonna haalarin sai P.Sylvi.S.Ihailin sitä ja minulle kerrottiin, että olin ostanut sen. Voi tuota muistia, vaikka samana päivänä olin silmäillyt vuoden vanhaa kuittiakin!!
Samalla retkellä käytiin tervehtimässä isomummeja. Puolison äiti asuu hoitokodissa ja oli kovin ilahtunut neljän pikkutytön vierailusta. Vielä jaksettiin poiketa toisenkin isomummin luona. Äitini- Vanha Rouva vm 1920 ja M.Loviisa. A ovat syntyneet samana päivänä eli joulukuun 14. Toivottavasti tytöt aikanaan muistavat näitä käyntejä suvun vanhimpien luona. Tällä reissulla tapasivat suvun vanhin ja nuorin, eli äitini ja T.Vilhelmiina, ikäeroa 89 v.

Suvun kuopuksen syntymäpäiväjuhlaa vietettiin tyttöjen kesken. Kynttilät olivat hiukan pitkiä, mutta isän avustuksella ne saatiin sammumaan. Kotona Espoossa on myöhemmin isommat pidot.
Tänään veimme 2.pojan ja tyttärensä takaisin kotiinsa. Jouduimme lainaamaan 4. pojan tila-autoa matkalle, omien autojen tilat eivät riittäneet kuudelle hengelle. Yönmusta V-70 jäi 4. pojalle. Samalla kotiutettiin maanmainio ja meidän huushollissa tarpeellinen höyrypesuri.
Uutta vuotta vastaanotetaan tällä kertaa pienellä joukolla- vain Puoliso, Hymy ja minä. Koiraparka on ollut jo pari päivää aivan "rikki", läähättää, kuolaa, on kintussa kiinni eikä jätä meitä silmistään. Kuulemma muillakin on tätä samaa vuodenvaihdepelkoa. Sääliksi käy.
Mutta kaikille pelkäämättömille OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

ENNEN JA JÄLKEEN JOULUN

Joulua edeltävä viikko oli toimintaa täynnä. Tiistaina olin äitini -Vanhan Rouvan vm 1920- saattajana Kaupin sairaalassa muistitutkimuksessa. Samalla käynnillä Vanha Rouva punnittiin ja mitattiin; tuloksena 44kg ja pituutta peräti 144 sm!!( Suvun pikkuttöjen mekkoja saan  pidentää ja samaa tahtia Vanhan Rouvan mekot joudun lyhentämään ettei jää tossujen alle.) Muistitutkimus antoi viitteitä muistin  alenemasta joten pään kuvantaminen on edessä. Samalla geriatri antoi "määräyksen" syömisen lisäämisestä ja näytteeksi monta pulloa ravintolisiä. Syöminen on heikentynyt eettisen näkemyksen tultua vallalle äitimme maailmassa: eläinperäisiä ruokia hän ei nyt halua suuhunsa laittaa. Eli ruokavaliosta puuttuu kaikki liha ja kala. Tilannehan on sellainen, että Vanha Rouva asuu itsenäisesti omassa asunnossaan ilman mitään kunnallista tms. tukea tai apua eikä kukaan valvo syömistä. Pikkuveljeni -s 1951- ja minä käymme useana päivänä viikossa katsastamassa äitimme tilanteen, eli olemme seurana kauppakäynnillä asunnon viereisessä Duon kauppakeskuksessa. Ja siirtelemme huonekaluja ohjeen mukaan ja vaihdamme vuodevaatteet, imuroimme jne. Lääkärikäynneillä olemme olleet mukanan kuluneen vuoden aikana. Aikaisemmin Vanha Rouva ei ole useinkaan lääkäriä tarvinnut. Tämä vuosi on ollut poikkeus kevään lumilla sattuneen pienen tapaturman johdosta.
Näillä lääkärikäynneillä olen tarkasti seurannut kunnallisen terveydenhuollon suhtautumista toimintakyvyiltään hiukan rajoittuneen ikäihmisen huomioimiseen. Ja olen tyytyväinen. Tosin joku nuori mieslääkäri kehoitti selkäkivusta valittavaa äitäni nousemaan omatoimisesti tutkimuspöydälle. Sehän ei onnistunut ilman pikkuveljen ja  lääkärin apua. Muut kerrat saavat meiltä kiitoksen.

Keskiviikkona sain pikahälytyksen P.Sylvi.S:n eskarin joulujuhlaan Ylöjärven kirkkoon. Mielelläni sinne meninkin. Kirkko oli puolillaan Metsäkylän päiväkodin ja eskarin lapsia, vanhempia ja isovanhempia.
P.Sylvi S. esiintyi paimenena.







Metsäkylän päiväkoti on sen saman koulun yhteydessä joka oli valtakunnan uutisissa surullisessa Arttu-pojan tapauksessa. Samaa koulua käy P.Sylvi.S:n V.Ville.V. veli.



Perjantaina koulujen päättymisen jälkeen poikaserkukset R.Mikael, N.Kristian ja V. Ville halusivat tulla mummilaan, koulun kentälle ole päästävä pelailemaan. Pappa heitä taas kuljetti. Ja yöksi koko porukka halusi jäädä.
Lauantaina puolenpäivän jälkeen jouluvieraaksi Helsingistä tuli 1.pojan perhe, neljä henkeä. Naispuolinen henkilö tuli vasta sunnuntai-iltana työvuoronsa takia.
Ja taas, nyt poikia oli jo neljä, oli kyyditettävä kaukalon ääärelle. Siellä viihtyivät kolme tuntia. Samoin sunnuntaina. Me tytöt -E.Meri.E ja E.Riitta. A viihdytimme itseämme parhaamme mukaan kotosalla.

Sunnuntaina teimme pulkkaretken Hymyn kanssa. Edellisinä talvina Hymyn pulkan vetäminen ei oikein ole onnistunut, nyt se sujui hienosti. Ja E.Riitta. A:lla oli hauskaa.
Aattona Puoliso kävi tapansa mukaan, tällä kertaa 4.pojan ja pojanpoikien kanssa äitään tervehtimässä hoitokodissa ja viemässä kynttilät haudoille, myös isäni haudalle. 1. pojan puolison kanssa teimme viimeiset ruokatäydennykset paikallisessa kauppakeskuksessa. E.Meri E, joka sai todistukseensa kympin kotitaloudesta jäi keittelemään riisipuuroa . Hyvää se olikin.
4. pojan uusperhe jäi odottamaan joulupukin tuloa, meitä olikin pukkia odottamassa 13 henkeä+ Hymy.

Pukki tuli odottamatta terassin ovesta, jakoi lahjat, kuunteli "joulupukki, joulupukki"-laulun ja osasi  mennä  ulko-ovesta pois.
Pukilla oli keikka myös naapuriin ja Lakialaan, joten kiirettä piti.
Runsaan aterioinnin jälkeen iltamyöhällä me tyttöporukassa kävimme Lamminpään hautausmaalla isäni haudalla ja rauhottumassa.
Joulupäivänä 1.pojan perhe lähti kohti Helsinkiä, työt taas kutsuivat.
Tapaninpäivänä Puoliso ja 4.poika lähtivät viemään poikia Joensuuhun poikien äidille loman viettoon. Tämä uusperhekuviointi on nykyään niin vaativaa, ettei sitä ymmärtämätön voi tajuta. Meille se on arkipäivää, kaikilla pojilla nämä kuviot on käytössä. Puoliso oli pitkällä matkalla matkaseurana.
Tapaninpäivän vietin pyykkiä pesten ja huushollia siivoten seuraavaa joukkuetta varten.
2. poika kolmen tyttärensä kanssa tuli lomanviettoon mummilaan torstaina. Sielläkin puoliso on työkiireiden takia lomaton.
Minulla oli taas keikka Vanhan Rouvan kanssa, pään kuvantamisen aika tuli näin nopeasti ja se toteutettiin Hatanpäällä Tampereella.
Puoliso haki lomavieraat asemalta.

ENNENKUIN KELLO ON VIISI

Työhuoneeni vuoro oli tänään päästä pölyistään. Sieltä löytyi ensisilmäyksellä lattialta koirannappuloita, nuppineuloja, hamahelmiä, sukkapuikkoja pari, hyllyn päältä takan takaa nokea nuohoojan jäljiltä ja hyllyn alta riittävästi pölykoiria että siivouksen aloitus kannatti. Tässä päivänä muutamana ompelin muutaman vuoden vanhaa turkista (oli jäänyt takkini tarpeista), ja leikatessa tietenkin karvat lentelivät piiloihin. Nyt ne löytyivät. Turkiksesta tekaisin jollekin pojista torkkupeiton, vuoriksi löytyi  laatikosta palakangas.
Edellisen talven hiiriepisodin jälkeen olen piilottanut kaikki ompelutarvikkeet ja tilpehöörit karkkilaatikoihin. Niitä saa ottaa ilmaiseksi karkkikaupoista ja ainakin Citymarketista niitä olen keräillyt mukaani. Kaapin päältä siivotessa löytyi parikymmentä vuotta!! sitten Askon löytönurkasta pelastamani säilytyslaatikko. Sille ei ole tähän mennessä ollut paikkaa, toinen samanlainen on tehokkaassa käytössä ompelutarvikkeille. Laatikko kiinnitetäään kiskoilla pöydän alle ja nyt sen halusin paikalleen kun paikkakin oli. Siivotessa piti koko ajan silmäillä kelloa ettei se ehdi tulla viittä. Teen näitä omia hommia yleensä äänettömästi. Aivankuin Hymykin seurailee mitä teemme ja mitä sen ja sen tekemisestä mahtaa seurata, vaistosin Puolisonkin seuraavan ja odottavan käskyä tulla apuun. Varttia vaille viisi oli työni siinä mallissa, että muina miehinä saatoin vienosti kutsua Puolisoa: " Tulisitko vähän auttamaan?" Olin jo kääntänyt pöytälevyn ylösalaisin ja merkinnyt ruuvien paikat. Enää tarvittiin ruuvaaja paikalle.  ( On minulla omakin ruuvinväännin, ja osaan käyttäkin sitä, mutta Puoliso ei sitä muista)
 Oli kiire -Kauniit ja Rohkeat oli alkamassa. Ehdin kuin ehdinkin pyyntöni kanssa. Puoliso sen aina katsoo, kaukosäädin kädessä ja silmät ummessa, mutta kuitenkin...
Olen siirtynyt kannettavani kanssa työhuoneeseeni, pöytäkone on peräkamarissa. Ensimmäisen tietokoneeni hankin 1999, ihan kylmiltään. Tietokonetta olin käyttänyt hiiren verran veljentytön kanssa Muumilaaksossa Metson alakerrassa. Koneen hankin, kun ammattiliitto sitä edullisesti tarjosi ja siihen aikaan toimin useammassakin järjestössä sihteerinä. Koneen olen jo vaihtanut uuteen, mutta tulostin on sama ja toimii moitteettomasti, vähän verkkaisesti tosin. Liittäminen kannettavaan ei sujunut aivan tuosta noin, piti tehdä tutkimuksia ja etsintöjä liittimien, vai mitä ne ovatkaan, kanssa. Gigantissa eikä muissakaan tarvikeliikkeissä osattu minua auttaa. Clas Ohlsonin kuvastosta lopulta löysin etsimäni johdon ja kuva mukanani kaupoille. Nuori miesmyyjä oli sitä mieltä, ettei ko johto käy koneisiini. Olin eri mieltä ja toin entisen johdon mukanani kauppaan, nyt naismyyjän kanssa selvitimme sopivuuden ja näin sain vanhukseni toimimaan kannettavani kanssa. Ja maksoikin vain parikymppiä.
Kannettava ja tulostin majailevat koruntekopöydälläni. Vaikka korutarpeet ovat pienenpieniä, varastoa ja tilaa tekeminen vaatii aika paljon.

 Liinan on E.Meri E tuonut tuliaisena Teneriffalta. Sen päällä kun pujottelee helmiä, eivät pääse karkaamaan.

Sininen laatikko on vielä tyhjä, kyllä se jo viikon päästä on kotoisen täynnä pöydältä poistettavia tavaroita. Nyt laatikossa on löytynyt Pastorale-kasetti vm 1987 jaThe  Marlboro Music Collection ja fortunapelin kuulia.

Pyöreä korutarviketeline löytyi kirpputorilta, siihen mahtuu uskomaton määrä helmi- ym pussukoita ja Bilteman laatikostoista vielä enemmän. Ja "vaiheessa" olevat koruaihiot odottavat tekijän inspiraatiota valmistuakseen.

VIIKONLOPUN HULINAA MUMMILASSA

Isällä poikineen eli Puolisolla ja 3. ja 4. pojalla oli työporukan yhteinen pikkujouluillallinen perjantaina Tampereella. Puoliso ja pojat tekevät (pojat omien töidensä lisäksi) satunnaisia puuhasteluja Puolison entisellä työpaikalla.
Jo hyvissä ajoin pikkupojat olivat varanneet yökyläpaikat mummilaan viikonlopuksi. Serkkupoika V.Ville.V kutsuttiin mukaan luistimineen ja mailoineen. Pojat vietiin kyläkoulun kentälle luistelemaan. Kenttä oli paksun lumen vallassa joten kotiin juuri ostettu kola pääsi hyvään käyttöön. Pappa sitä siellä työnteli.
Pojat jäivät kentälle pelailemaan ja Pappa pääsi valmistautumaan illanviettoonsa. Aikamoiset-jo hyvinkin tutut tuoksut Puoliso jälkeensä jätti taksiin mennessään. Joskus, vuosikausia sitten Puoliso sai sisareltaan lahjaksi Hermesin Rocabar tuoksuketta. Sitä ilman ei Puoliso voi parempiin kalaaseihin lähteä, tuoksu ikäänkuin luo juhlatunnelman.
Pojat jaksoiva pelata jääkiekkoa kolme tuntia lumisateessa. Olivat nälkäisiä ja väsyneitä, saivat makkarasoppaa lämmikkeeksi.
 Olin luvannut, että leipoisimme yhdessä illalla. Esiliinat eteen ja pulikat käteen, piparkakkutaikinat saivat tasaista kyytiä. Onneksi oli kaikille omat pulikat, muuten olisi saattanut tulla jonkinasteista kiistelyä. Tämän olen useasti havainnut. Vaikka pojat ovat jo 12 ja 9-vuotiaita, leipominen ja keittiöpuuhastelu mummin kanssa on mieleistä. Pojista N.Kristian on oikea taituri keittiötöissä, osaa ja oivaltaa ja on tarkka makutuomari. R.Mikael tekee ehdotuksia ja V.Ville V seurailee mukana. Piparkakut saivat persoonalliset koristelut pinnalleen, ja Hymylle annettiin vähän palaneita tähtösiä ja irralleen jäänyt piparipojan jalka.

Herkkuja nautittiin kuuman glögin -yhdelle eikä toisellekaan rusinoita eikä manteleita- kanssa kynttilänvalossa. Vähän yritettiin viritellä joululaulujakin illan iloksi, mutta huonolla tuloksella. Ei taideta olla laulumiehiä.

Väsyneet pojat yrittivät jotain leikkiäkin, kokosivat entisen puisen junaratansa olohuoneen lattialle. Se kiinnosti vähän aikaa.
Ennen nukkumaanmenoa piti vielä kerran tarjota iltapalaa, täytettyjä sämpylöitä ja maitoa. Aina jaksan hämmästyä poikajoukon ruokahalua, ruokaa ja välipalaa saa laittaa parin tunnin välein. Ja aina kelpaa.
Pojat sammuivat yöunille yhdentoista aikaan, normaalia meillä viikonloppuisin.

N.Kristianilta puuttui sopiva jääkiekkomaila. Sitä sitten joukolla hakemaan kauppakeskuksesta. Minä kuskina, Puolisolla taisi olla vähän viivettä eilisestä illasta, luulisin. Maila löytyi, ostetiin pari muutakin pihahöntsyilyyn. Pikkupoikien isillä on jkv tuota jääkiekkotaustaa ja Puolisokin penkkiurheilee sitä. Siksi niihin varusteisiin näyttää aina löytyvän vähän "tuohta".
Kauppakeskuksessa on mukava käydä, tapaa tuttuja. Tänään nähtiin aikuisten poikien entinen tarhantäti ja paikallisen kyläneuvolan terveyssisar. Puoliso jäi tuttunsa kanssa suustaan kiinni pitkäksi aikaa. Yksi pojista hävisi omille teilleen, vasta monen puhelun jälkeen poika löytyi- WC:stä. Oli tullut kova hätä eikä ollut ehtinyt häipymisestään meille ilmoittaa.
Pojilla oli tänään karkkipäivä ja voi sitä valinnan vaikeutta karkkihyllyn ääressä. Minulta jo oli mennä hermo heikoksi kun odottelin poikien päätösiä. Kullekin löytyi lopulta omanlaisensa.
Taas vietiin pojat kyläkoulun kentälle pelaamaan. Poikien pukiessa  eteisessä luistimia jalkaansa heittäytyi Hymy aivan levottomaksi- pyöri ja hyöri ympärillä. Hymy näköjään tiesi mitä siitä toimesta seuraa. Pari talvea sitten Hymy oli mukanamme pelikentällä ja riemuitsi juostessaan jäällä poikien perässä. Nyt se muistikuva luistimien myötä näköjään palasi. Hymy pääsikin poikien mukana kentän laidalle ja sai hukata energiaansa tällä kertaa lumihangessa.
Leipä jäi ostamatta joten sämpylän tekoon. Pitkään aikaan ei olla leivottu tavallista pullaa. Ja pullataikinakin pääsi kohoamaan.
Pappa haki pojat kentältä, ensimmäinen poika joka astui ovesta hihkaisi :"Mummi, ootko leiponut pullaa, täällä tuoksuu!" Pojat saivat lämpimät sämpylät käteensä ennen ruokaa joka oli taas toiveruokaa: spagettia ja kananuggentteja. Olen tavallisen kotiruoan kannattaja, näitä nuggenttejakin oli Pappa ostanut poikien toivomuksesta. Voi sitä Pappaa...
Nämä poikaviikonloput ovat uskomatonta hälinää ja hulinaa, omiin hommiin -käsitöihin tai lukemiseen on hiukan vaikea keskittyä, toisaalta olen koko ajan "läsnä", eli kutsuttuna paikalla kun tarvitaan. Ja kyllä viikonlopun aikana saankin kuulla lukemattomia kertoja erilaisilla äänensävyllä : mummi, mummi -kuuletkosäämitään!

LUSIKKASOPPAA

Kuulun siihen vähän erikoisempaan joukkoon, joka vuodesta toiseen toistaa erikoisia rituaaleja. Kuten ruokailuvälineiden keittäminen kattilassa pari kertaa vuodessa. Tänään oli taas se päivä.
Samalla tuli siivottua keittiön laatikot, kaapit, yläpölyt pois, ikkuna pestyä, verhot vaihdettua, patalaput pesin koneessa. Jalkojani en joutunut paljoakaan liikuttelemaan, kaikki tapahtui tiskipöydän ympärillä. Tunteja siinäkin puuhastelussa sain aikaa kulumaan. Jossain vaiheessa käväisin työhuoneessani ja purin kaksi peukaloa ja puolikkaan kirjoneulelapasesta. Purkuhommia siksi kun olin hämärässä ottanut väärää lankaa ja valkoisen sävy oli niin poikkeava, ettei sitä voinut jälkeensä jättää. Äkkiä ne sitten valmiiksi tulivatkin. Joku ne taas saa viedä mennessään. Joku tytöistä, ellei pojat halua punavalkoisia lapasia. 

 Lusikoita kuivaillessani pähkäilin, että kuinka monta juustoveistä tavallinen juustonmussuttaja keittiössään tarvitsee. Aika monta erilaista näköjään, eikä tässä vielä kaikki....

 Perunankuorijoitakin pitää olla montaa merkkiä, Puolisolle kelpaa vain Fiskarsin tavallinen, minä höylään kuoret Tupperwarella, jo aivan  ruosteisella. Ruokailuvälineitäkin on kertynyt monta laatikollista. Eläkkeelle jäätyäni aloin hoitaa (kunnan palkkaamana ja verokirjallisena) pojan poikia. Jouduin hankkimaan pieniin suihin sopivia ruokailuvälineitä, niitä piti olla aika paljon kun ruoka-aikoja oli tuon tuostakin. Verottajakin hyväksyi nämä hankinnat. Nyt tuota välineistöä pyörii laatikoissani riittävästi. Lusikoita kuivaillessani sain ihailla takapihan lumista maisemaa.

Meillä on paljon mattoja lattioilla koiran takia, ilman niitä koira kyllä liukastelisi pahasti. Näin joulun aikaan lattioilla on punaiset, pehmeät nukkamatot. Ja erityisen lämpimät. Siitä on karvakoira Hymy pitänyt huolen. Matot vetävät niin mahdottomasti koirankarvaa puoleensa, että saan tehdä hiki otsalla töitä päivittäin?! että edes jonkinmoinen siisteystaso huushollissa säilyisi. Jostain messuilta ostin lattiapesimen, konsulentti näytti (ja se oli minulle myyty) kuinka koirankarvat saa sillä pois kaikenlaisista matoista. Hyvä väline se onkin. Yleensä ensin imuroin matot pitkään ja hartaasti, sen jälkeen vetelen matot kostutelulla pesimellä. Ja tulosta syntyy, valtavia karvatukkoja mattojen uumenista. Puoliso ei tätä hommaa hallitse, siis ei tee jälkihommia vaikka imuroikin. Päivittelee vain. Ja toteaa, että on niin mukavaa kun lämpimät matot. Hm.

"ANNELIPUNNELI PUNAISISSA KENGISSÄ..."

"AnneliPunneli punaisissa kengissä, hyppäsi vippasi Vilpan tuppaan, Vilppa sano niin, ota tyttö kiin, vie kamariin, paina ovi kiin, syötä sokerii."

Tällaista lorua minulle luettiin 50-luvun alussa Iitissä isoenon talossa. Vanhempieni suvut ovat lähtöisin luovutetusta Karjalasta siellä nuo runosuonet saivat virrata vapaasti. Runoja rustaili niin isoeno kuin vaimonsakin. Muitakin loruja on jäänyt tuolta varhaisen lapsuuden ajalta mieleeni. joskus niitä itsekseni höpisen.

Nyt on punaiset kengätkin vähän linttaan astutut, siinä ovat autelleet pienet pojanpojat, saivat käyttää kenkiäni leikeissään.

TONTTUJEN KOTIOVI

Kotimme sijaitsee Puolenhehtaarin metsän keskellä, aivan kuin Nalle Puhilla.
Meidänkin metsästä löytyy salaperäisiä kolosia ja lumisten kuusien ja pensaiden alla voi asua se kuuluisa Möhköfanttikin. Näitä Nalle Puh- satuja on tullut luettua aika moinen kirjapino lasten yökylälukemisina.
Ennen nukkumaanmenoa on kierrelty takametsää  ja käyty tarkistamassa tonttujen asuinalueet. Niitäkin Puolenhehtaarin metsästämme löytyy.
Näin Joulun alla on mukava muistella omien ja nyt poikien lasten kanssa tehtyjä jouluisia asioita. Poikien kanssa aikoinaan leikkelimme paperitähtiä ikkunoihin, samaa on harrastettu myös lastenlasten kanssa. Pumpulistakin on kääritty palloja ja ripustettu ne ohuella langalla ikkunan eteen.

Asiat näköjään muuttuvat ajan myötä, enää ei isot pojat paperitähtiä mummin kanssa välitä leikellä. Tonttukirjakin luettu repaleiseksi 22:n vuoden aikana.

Kuohuviiniä keinutuolissa

Itsenäisyyspäivä alkoi lenkillä Hymy-koiran kanssa. Kävelytiellä oli ennen meitä kulkenut kaksi pienikavioista hepoista, olivatko poneja vai hevosia, kengän koko ei sitä kertonut -ainakaan minulle. Muita kulkijoita oli ollut pari pyöräilijää ja ehkä kissa tai joku pikkujalkainen koira. Ketään emme taaskaan tavannet. Pakkasta oli -7 .

Päivällä pyörähdimme Puolison kanssa Plantagenissa, se oli ainoa auki oleva kauppa. Piti ostaa kynttilöitä pihaa valaisemaan. 

Iltapäivällä siivosimme jääkaapin, niin kehoitti Aamulehti. 

Oli niin rauhallinen päivä, että päätin leipoa jotakin mukavaa. Reseptivalikoimasta pisti silmään Tuuloman torttu. Sen valitsin leipomuksekseni muistelun perusteella. Joskus 70-luvulla työpaikalla sitä torttua joku mainitsi leiponeensa ja sen muistelun mukaan nyt minäkin sen väsäsin.  Aamulehdessä oli myös leipäohje, sitäkin kokeilin. Leivän teon aloitin puoli kahdelta, valmista leipää saimme maistaa vähän ennen viittä. Ei nälkäisen leipää, mutta hyvää. Tavallisen tiikerikakunkin leipasin. Vähän matala siitä tuli, oli iso vuoka, vai pitäisikö sanoa että " tällainen sen kuuluu olla", näin vetoan aina kun tuotoksistani tulee jkv persoonallinen, eli ei aivan ohjeen mukainen.

Yönmusta v-70 saatiin eilen korjaamolta. Varaosa piti hankkia Ruotsista, onneksi kone pääsi lentoon ennen lumimyrskyä. Siskontyttö Tukholmasta näytti fb:ssä tuskailevan työmatkaansa joka venyi puolesta tunnista kahteen tuntiin myterin takia.

Kyllä se kunnon likviditeettikapeikko joulubudjettiin tuli, korjaamolasku oli 670€! Nämä nykyajan autot ovat niin herkkiä  särkymään, eikä niitä kotikonstein voi enää korjata, vaikka kuinka kädellisä henkilöitä perheessä olisi. 

Loppuilta kotona vietetään perinteisesti linnan juhlia katsellen. Esiliinan olin unohtaa päälleni. 

Keinutuolissa on mukava siemailla shamppanjaa (Elyseetä) ja katsella pukuloistoa. "Tuollaisen minäkin ottaisin, tuo ei oikein ole makuuni jne". Kuohuviinilasi on aika pitkäjalkainen ja joudun nousemaan pystyasentoon että saan siemailua juomaani. Rintavarustus tahtoo olla hienomman helpon nauttimisen tiellä.

AURINGONPAISTETTA JA JÄÄKITEITÄ

Aamupäivällä tehtiin Hymyn kanssa melkein tunnin lenkki kävelytiellä. Ainoatakaan ohikulkijaa tai vastaantulijaa ei näkynyt. Pakkasta oli -18 astetta, lumihiutaleet säteilivät auringossa. Pakaroita paleli nahkahousujen alla. Pitänee kutoa kunnon villapöksyt pakkasten varalle. Laatikossani on ohutta vaaleansinistä villalankaa, jostakin kirpparilta hankittua. Lanka on jäänyt kutomatta värinsä takia. Piilotettaviin villapöksyihin se taitaa sopia. Konekin on jo nostettu esille, kutaisin sillä parit sukatkin, puoli tuntia ja sukkapari!
Lenkillä muistelin eilistä päivääni, siinä olikin tapahtumia riittävästi. Aamupäivällä kävin Hervannassa äitini -Vanhan Rouvan-vm 1920- luona vähän imuroimassa plyyssimattoja. Vanha Rouva pyöri rollaattorinsa kanssa imurin tiellä ja tarkisti kuinka hyvin teen työni. Muuta apua Vanha Rouva ei kotiöihinsä tarvitsekaan.
Iltapäivällä ohjelmassa oli eläkkeelläolevien entisten työkavereiden joululounastapaaminen Astorissa Tampereen keskustassa. Matkalla sinne soitti Puoliso että yönmusta V-70:seni on hyytynyt rautakaupan pihaan ja vaatii hinauksen huoltokorjaamolle. Siis minun autoni! Vasta kiiltäväksi pesty!
Ajoin paikalle ja samalla tulikin iso lavettiauto ja vei sammuneen auton pois. Virtalukko ilmeisesti oli pettänyt. Minkähänlaisen likviditeettikapeikon sekin korjaus joulubudjettiin tekee, huh huh.
Puoliso kyyditsi minut takaisin Tampereelle.
Meitä saman työpaikan eläkeläisiä oli tällä kertaa paikalla parikymmentä. Herkuteltiin kukin makunsa mukaan. Terästetty glögi, lämmin lohisalaatti, valkoviinilasillinen, konjakkimansikat ja jäätelö olivat minun annokseni. Juttua riitti puolin ja toisin, entisen työpaikan asioihin emme puuttuneet, kertoilimme omia kuulumisiamme. Kotimatkan tein bussilla. Se kierteli monen asuinalueen kautta ja matka kesti yli tunnin.

"HIIRI JOKA RAPISI SEINÄN VÄLISSÄ"

Tätä John Irvingin kertomaa lastenkirjaa on luettu lapsille lukemattomia kertoja iltasatuna ja paukutettu pikkunyrkeillä seinää hiiren karkoittamiseksi. Kirja tuli mieleen kun pojat kuulivat rapinaa välikatosta. Hiirethän ovat taas muuttaneet talviasuinsijoilleen lämpimiin vällyihin. Puoliso niille vei vaaleanpunaista syötävää, ikävä kyllä myrkyllistä sellaista. Sisähiiristä on huonoa kokemusta edelliseltä talvelta. Tytöt olivat joululomalla mummilassa. Tein ompelutöitä, tytöt leikkivät vieressäni. Sanoin:"Piilottakaa Hymyn nappuloita maton alle, siitä on hauskaa etsiä ja löytää niitä." Niin tytöt tekivätkin ja Hymyllä riitti puuhaa. Tyttöjen jo lähdettyä koteihinsa loman jälkeen huomasin työhuoneessani hiiren papanoita. Tuli asiaa askartelukaapille, siellä oli hyllyllä kourallinen koirannappuloita ja toisellakin ja kolmannella. Niitä oli piilotettu kangaspinojen väleihin ja laatikoiden päälle, ainakin pari litraa. Muutama "silkkisempi" kangas oli syöty reikiä täyteen, olipa keskeneräinen mekkonikin kuositeltu uuteen uskoon. Kylläpä minulle nauru kelpasi tyttöjen kekseliäisyydestä vaikka hiukan harmittikin. Vaaleanpunaista herkkua tarjoiltiin kutsumattomille vieraille ja tulosta tuli, yhtenä aamuna oli hiiri hengettömänä kaapissa lautasensa päällä. Sen jälkeen ei hiiriä enää näkynyt. Yök.

John Irving on yksi lempikirjailijoistani, otin hänet omakseni jonkun kirjan perusteella, ehkä "Ystäväni Owen Meanyn"- jälkeen. Siinä hän useaan otteeseen mainitsee äitinsä huoneen sovitusnuken ja ompelukoneen polkemisen, ne ovat minullekin tärkeitä välineitä harrastuksissani.

SUKANPARSINTAA

Korissani on monta paria tänä syksynä neulottuja villasukkia. Ja toisessa korissa monta vuotta vanhoja kantapäistä puhkikuluneita. Vanhat sukat ovat miellyttäviä jalassa. Yhdet jatkuvasti pitämäni harmaat yksinkertaiset ovat koneella neulotut koekappaleet. Ne on tehty 7-veljeksestä. Parsintaa ne nyt jo kaipasivat. Tavaroissani on pyörinyt vuodesta -79 isotädin jäämistöstä löytynyt parsinsieni, tiedättehän: kovasta puusta vuoltu ja hiottu kymmensenttinen sienenmallinen, jalallinen väline. Isotäti (olisi jo 110 -vuotias jos eläisi) oli käyttänyt sitä ahkerasti, parsittuja ruskeita pitkiä sukkia oli monta paria perintökirstussa. Nyt parsinsientä ei enää löytynyt, ehkä sen on Hymy pentuaikanaan pannut päreiksi. Harmi. 

Tavarapaljoudessani on pyörinyt myös jonkun pojan koulussa tekemän löylykauhan kuuppa. Varsi siitä on kadonnut vuosien aikana. (Kuopuksenkin koulun päättymisestä on 14 vuotta). Hieno taottu löylykauhan kuuppa sai toimia parsinalustana. Hyvin toimi ja kansakouluaikaiset korinpohjaparsinnan opit olivat taas kunniassaan.

ENSIMMÄINEN AUTON PESU

Olen omistanut ajokortin vuodesta -74. 3.poika syntyi maaliskuussa ja ajokortille oli polttava tarve täällä maaseudulla asuessa. Autokoulu sujui hyvin, inssiajo oli ennen Juhannusta ja aatonaattona haettiin kortti nimismieheltä. Tuore kortti käsilaukussa ajelin kohti kotia Puolison kanssa. Matkalla kertasin inssissä tehtyjä kokeita. Päivittelin Puolisolle :"Peruuttaminen ruutuun oli niin vaikeaa kun ei yhtään nähnyt kuinka takapyörät kääntyvät!" Puoliso oli hetken hiljaa, sanoi vain "TÄH!" Sen jälkeen tuli mykistyminen. Siitä toivuttuaan kuulin vahvalla äänellä: " Ei takapyörät käänny kun ratista vääntää!" Eli tekninen ymmärrykseni oli perin "naisellinen". Siitä on seurannut se, ettei minulla ole ollut asiaa auton huoltoon ja sen sellaiseen teknistä osaamista vaativaan toimeen. Eikä ole tarvinnutkaan, perheessä kun on ollut viisi miespuolista jäsentä. Polttoainetta osaan tankata, pissapoikaa en taida osata täyttää, en vaihtaa rengasta enkä tarkistaa öljyä tai mitä se aine onkaan. Onneksi Puoliso hoitaa huoltohommat.
Nimissäni on ollut monta autoa ja ajankin aika paljon, pitkiäkin matkoja. Kesällä myin autoni 1.Pojan perheeseen, silloin siivosin auton sisältä perusteelllisesti ensimmäistä kertaa.
Puolison autosta puuttuu peräkoukku joten uusi auto hankittiin koukun perusteella.
Uusi autoni on yönmusta V-70, siitäkin sain pojiltani kommentin: sehän sopii ikääsi muutaman vuoden kuluttua! Ei autossa muuta vikaa, mutta tällaisena kuraisena aikana sen puhtaanapitäminen on  työlästä.
Säätiedotus lupaa loppuviikolla lunta ja pakkasta, siksi autojen pesu juuri tänään oli tehtävälistassa asia 1. Sain määräyksen osallistua minäkin pesu-urakkaan.
Puoliso pesi autoista ensin kurat pois, minun tehtäväksi tuli kuuraus harjan kanssa. Ohjeita sain jatkuvasti: pese näin ja näin, tuosta ja tuosta, tuo jakkara, hae ämpäri, hae liinoja ym ym. Kuivausvaihe se vasta tarkkaa puuhaa oli. Puoliso puhui puhelimeen ja samalla näytteli minulla mistä pitää kuivata uudelleen ja uudelleen, kumarteli tarkistamaan vielä helmapellit, että olin varmasti pyyhkinyt nekin vesijäljistä kuiviksi. Huhhuh. Aika nipottaja tuo Puoliso ainakin ensikertalaiselle autonpesijälle, Taidan pysyä seuraavalla kerralla keittiön puolella.

"EIKS MUITA TULLU???"

Hain J.Petri.P:n eilen Tampereelta. Sisko E.Meri.E:llä on kilpailut Hervannan liikuntahallissa, vanteen kanssa voimistelevat. EMeri E ja äitinsä yöpyvät hotellissa muun joukkueen kanssa.
Hymyllä on ollut tapana singahtaa ovesta ulos kun joku pojista perheineen meille tulee, pojat siitä vitsailevat, että nyt se meni taas kertoman kylälle: "meille tuli vieraita, meille tuli vieraita!" Nakinpala kourassa sitten on Hymyä houkuteltu takaisin. Eilen tapahtui sama: J.Petri. P tuli ovesta sisälle, Hymy säntäsi ulos, kiersi auton ja oli ihmeissään :"eiks muita tullu???" Ja äkkiä takaisin sisälle J.Petri.P:tä tervehtimään.
Myöhemmin illalla tuli V.Ville.V ja P.Sylvi.S iltakylään. V.Ville V. jäi kaveriksi J.Petri.P:lle.Iltapalaksi tehtiin köyhiä ritareita. Pojat pelasivat pleikkarilla puolille yötä.
Aamulla Puoliso lähti 4.Pojan kanssa Viialaan kannustamaan ja katsomaan N.Kristianin painiottelua. N.Kristian on aloittanut painiharrastuksen tänä syksynä ja mitaleitakin on sängynreunalla roikkumassa.
Seuranani on nyt kolme serkusta kun R.Mikaelkin tuli tänne. Serkkupoikia on neljä, tyttöjä loput ,eli kahdeksan, siis näitä lastenlapsia yhteensä 12.
E.Meri.E:n kilpailuvuoro on illemmalla, lähden sinne tuon poikajoukon kanssa.

"SULLA ON KOMEE KOIRA"

-huikkasi pikkukoululainen pyöränsä selästä äskeisellä lenkillä.Niin onkin, katsokaa!
Kotitien päästä matka voi jatkua vaikka kuinka pitkälle: jos mennään vasenta haaraa 20 km päädytään Tampereen Keskustorille, jos oikealle, päästään kyläkaupalle ja kauppapuutarhalle kilometrin päähän.
Hymyllä on tapana pysähtyä tienhaaraan ja vähän aikaa pohdittuaan kumpi suunta olisi tällä kertaa haisevampi, sinne sitten mennään. Tänään mentiin kaupalle päin.

"Tule jo, on kiire"

 Vasemmalle ja Tampereelle

Kylätie on hiljainen.

Illalla on tiedossa teatterireissu Tampereelle. Minulla ei ole aavistustakaan minkä ryhmän mukaan olen menossa. Joku tarjosi lippua ja mielelläni sen ostinkin. Hauska  nähdä keiden kanssa vietän tämän illan. Puoliso ei tällä kertaa ole seuranani.

VAHINGOSSA HERÄSIN

Heräsin jo ennen seitsemää mikä on minulle keskiyötä. Olin kuitenkin aivan virkeä ja kippasin itseni sängystä ylös. Samalla riisuin lakanat ja tyynyliinat ja heitin ne pesukoneeseen. Puoliso oli jo käyttänyt Hymyn postilaatikolla ja keitteli omaa puuroannostaan kun ei arvannut minunkin jo nousseen. Oman puuroni tein mikrossa, siinä ei ollut aluslautanen kohdallaan kun piti kolinaa. Puoliso sitä korjaamaan ja putosihan se kuuma lautanen tietenkin matolle. Ei muutakuin imuri käteen ja siivoamaan sotkuja pois. Samalla tuli koko keittiökin imuroitua, kello oli 7.05. Koira tuijotti meitä hölmistyneenä: eihän tähän aikaan olla ennenkään imuroitu...
Katselin eilisen blogini kirjoitusjälkeä ja kauhistuin. Ei se esikatselussa tuollaiselta näyttänyt! No, ehkä eilinen kokeilu jää historiaan, pitäydyn tässä selkeässä ja helpossa kirjoitusmallissa. Toistaiseksi.

RANTALENKILLÄ

Hymykoirallani on tapana nukkua aamupäiväunia piiitkäään, jopa yhteentoista. Puolison kanssa ovat aamuvarhaisella käyneet postireissulla aamupissalla. (Tai ei Puoliso vissiin aamupissaa postilaatikon kulmalle
tee...)
Puoliso jää keittöön lukemaan Aamulehteään ja Hymy kömpii takaisin lasiterassille nahkasohvalleen nukkumaan. Minä tuossa vaiheessa vetelen useimmiten hirsiä. Puoliso häipyy aamuisin omille hommilleen muutamaksi tunniksi.
Kun olen heräillyt, syönyt puuroni ja minäkin lukenut Aamulehden tarkkaan alkaa Hymykin valpastua sohvallaan. Makuuhuoneen kunnostamista vielä tarkkaillaan tyynesti, kaapin oven aukaisulla Hymy pyrkii jo sisälle.  "Mitä se emäntä pukee päälleen, pukeeko nailonit, jos pukee, se tietää ettei pitkää lenkkiä vielä tule ja jos vielä laittaa korvikset ja huulipunaa ja hajuvettä, silloin on päivä pilalla..."

Tänään kuitenkin lupasin Hymylle pitkän lenkin. Tuunatut nahkahousut ja uusi neuleasu kun kaipaavat nekin ulkoiluttamista. Olemmekin kuin kaksi marjaa -Hymy ja minä-hiukan pyyleviä molemmat, musta-ruskea-valkoisessa kuosissamme.

Lenkkeilimme uimarannalle asti, kahden kilometrin päähän. Jo kaukaa näin soutelijan joka veti veneensä perässä jotakin härveliä. Soutaja pääsi rantaan ja totesin hänelle venepaikkojen olevan vissiin kortilla kun omaa laituria pitää mukana kuljettaa. Veneen perässä kun oli pitkä venetela. Soutaja oli juuri myynyt maansa ja on siirtämässä omaisuuttaan muille vesille . 
Harmittelin kun ei ollut kamera mukana. Sain eilen verkkokaupan kautta tilaamani uuden kameran ja voi mikä harmitus, siinä ei ollut muistikorttia mukana. En sen puuttumista tietenkään tilatessani huomannut, muissa kameroissa se on ollut valmiina.Tällä lenkillä olisikin ollut hauskaa kuvattavaa.
Hymy ei ole mikään uimarikoira, mutta kahlailee mielellään rantavedessä ja soutelijan kanssa rupatellessani annoinkin Hymyn telmiä mielinmäärin.Kotona oli kuitenkin edessä lähes kokovartalosuihkun vuoro. Kotimatkalla meitä ohitti koululaiset pyörillään. Joskus pikkukoululaiset pysähtyvät silittelemään Hymyä ja annankin niin tehdä.

TUUNAAMALLA PARANEE

Järjestelin tuossa päivänä muutamana vaatekaappiani ja tein löydön: nahkahousuni vm.1987. Jälleennäkemisen ilossa ahtauduin pöksyihin ja hämmästys oli suuri, ne sopivat vielä ylleni, tosin vain sääristä ja takamuksesta. Vyötäröneppari ei mahtunut kiinni, väliä jäi kymmenen senttiä....No, vetoketjun ratkoin irti ja ylimääräiset laskokset vyötäröltä, ompelin vetoketjusauman kiinni ja jatkoin nahkapalalla (oikeasti se oli keinonahkaa) vyötärönauhaa. Ja vot, housut sopivat taas kuin ennenkin! Polvien kohdat olivat hiukan venyneet, niihin liimasin tukikankaat.

Nahkahousut ovat mitä mukavimmat koiran kanssa ulkoillessa, etenkin näin syksyllä. Kaapistani löytyi myös käyttämätön villaneule, kaulahuivi ja myssy, uusi asukokonaisuus pääsi aamupäivälenkille ylläni.

Kirjoneuleita

Edelliseen postaukseen liittyvät E.Meri.E:n kirjoneuleet.

Terveisiä KÄDENTAIDOT-messuilta

Tuli käytyä Tampereella jokavuotisilla Kädentaidot- messuilla. Useimmiten menen sinne bussilla kunhan ensin olen vienyt auton  parkkiin Tesomalle ja siltä bussi 1:llä suoraan Pirkkahalliin. Nyt kuitenkin päätin mennä omalla autolla, ei olisi kannattanut, matkan varrella oli kolari tms. ja liikenneruuhka oli melkoinen. Autoni ohjattiin yli km:n päähän kuraliejuiselle parkkialueelle. Oli jo tarpeeksi väsy kun pääsin lipunostoon.
Aloitin kierroksen C-salista, josta heti bongasin melkein sukulaisen pikkukojun. Näytillä oli kivoja metallilanka-amppeleita, koruja ja painotöitä. Naisvirrassa jatkoin kulkuani ja yritin kurkistaa jokaiseen kojuun. Käsilaukussani oli lappunen, johon eilen illalla merkitsin paikat ja kojut joissa haluaisin käydä. Heti alkumetreillä oli kirjanmyyntikoju ja mukaani tarttui- kun halvalla sai-kaksi kirjaa, toinen "Fair Islen neulemallit" ja toinen kirjontamallikirja. Olen jotenkin mieltynyt näihin hiukan vanhahtaviin kirjoneuleisiin, kärsivällisyytenikin pitää niistä. Viime talvena annoin E.Meri.E:lle yhden mohairlangoista kutomani voilettisävyisen neuleen, I.Sofia.M. on saanut aiemmin parikin värikästä puseroa. Värisommittelussa en ole oikein pätevä, siksi ostin tuon kirjan apuvälineeksi.
Kirjontakin kiinnostaa, sileitä neuleita on mukava tuunata-niitäkin vanhahtavilla kirjontakuvioilla. 
Olin saanut tehtäväksi ostaa M:lle "Nukkekoti Väinölän tapaan"-uutuuskirjan. Sen löysinkin ja tekijä kirjasi sen omistuskirjoituksella M:lle. Selasin kirjaa ja se onkin aikamoinen aarre nukketalonrakentajalle.
Lankoja on myytävänä monessa kojussa, nyt ei tarttunut yhtään kerää mukaani, ensin on neulottava entistä varastoa pienemmäksi. Sukkien kutominen käsin tympii hiukan tällä hetkellä, pitänee kaivaa neulekone sängyn alta ja huristella sillä muutamat isommat sukkaparit. R.Mikaelkin tarvitsee jo 41 numeroiset villasukat. Muista miehistä puhumattakaan. On hauska nähdä, että pojille alkaa kelvata kotonakudotut villasukat. Toivottavasti alkavat pitää myös tumppuja/lapasia talven tullen. Nyt kelpaa vain hanskat.
Koruntekolaatikostani on puuttunut korupiikkejä ja korvakorunosia, niitä sain tutusta paikasta: "Helmien Talosta". Ja punaisia ja mustia puuhelmiäkin ostin. Pääsin vähällä.
Nyt on varpaat turvoksissa, mutta mieli tyyni, päivä messuilla sujui  sutjakasti ja muutaman tutunkin siellä tapasin.

"Pikku midinetti"

Alkoipa tämä päivä erikoisesti:lankapuhelin soi puoli yhdeksältä kun vielä vetelin puoliksi valvotun yön jälkeen makoisia aamu-unia. Siellä joku minulle tuntematon naisihminen kertoi kuulleensa joltakin entisen työpaikkani ihmiseltä että olisin ompelija ja siksi pyysi apua ompelupulmaansa. Tietolähde oli täysin väärässa ammattini suhteen, tosin ompelen itselleni ja perheellenikin lähes kaikki vaatteet ja kodin tekstiilit, mutta ammattilainen en ole. Ja nythän olen kaikesta eläkkeellä. No--henkilö pyysi apua takin vetoketjun ompeluun, oli itse yrittänyt ja todennut toivottomaksi. Saman olen itsekin kokenut, viimeksi eilen kun korjasin R.Mikaelin takin vetoketjua. Epäkuntoon menneitä vetoketjuja on lähes mahdoton saada edes poistettua uusimisen tieltä, niin monimutkaisesti ne on nykyään vaatteisiin ommeltu. Eli heitäpä pois satasen takki kun uudella vetoketjulla pääsisit kuudella eurolla. 
Yritin auttaa tätä uutta tuttavuutta (nimeä en unenpöpperössä kuullut) ja kerroin erään tietämäni ompelijan nimen. Samalta kylältä kuitenkin. 0100100, auttanee numeron saamisessa.
Naapurin rouva täytti pyöreitä vuosia edellisviikolla ja tänään oli meidän vuoro päästä kakkukahville. Kun tässä ollaan jo paremman iän puolella, pukeuduin etiketin mukaan "vierailupukuun", viime keväänä ompelemaani ohueen neulosmekkoon. Kotiin palatessa totesin mekon olevan aivan liian väljän. Siispä kavennushommiin. Saumuri esille ja surrrurr, äkkiä mekko saisi uuden kuosin. Mutta ei: kone vain leikkasi reunaa, mutta ei ommellut!!! Tein tunnin töitä saadakseni säädöt kohdalleen -turhaan. Piti hakea Puoliso apuun, hän kun on KAIKKIEN ALOJEN ASIANTUNTIJA. Puoliso tulikin hyvin auttavaisena taskulamppu hyppysissä ja polvistuneena viereeni antamaan neuvoja, juuri niitä mitä olin jo tunnin verran kokeillut. Yht`äkkiä sainkin koneen toimimaan (ihan itse) ja puoliso sai hyvän mielen kun oli ollut avuksi näyttämällä taskulampulla neulansilmää!!!! Mekonkin sain ommeltua sopivan kokoiseksi. 
Innostuin enemmäkin ompeluhommista ja tein kaavat Suuren Käsityökerhon syyskuun numeron kotelomekosta. Emmerdalen aikana leikkasin ja nuppineulotin mustasta joustavasta kreppikankaasta aikomani vaatteen. Saumurilla päästelin saumat, onnistui hienosti. Ompelukoneella piti tehdä rintalaskoksia ja tällä kertaa alkoi Huskvarnani temppuilla -teki pitkää tikkiä ja suttua alapuolelle. Ai että minua kiukuttaa kun työkoneet eivät toimi. Taisi kangas olla ongelmallista tavallisille säädöille, uusilla säätelyillä onnistuin jotenkuten. Kesken se mekko vielä jäi, hihantiet, pääntien ja helma ompelemisen teen huomenna tai joskus. Olen kehittelemässä itselleni ompeluintoa, talvitakin tekeminen on tässä edessä. Kankaat on ostettu viime keväänä.
Koirankin kanssa teimme pienen metsälenkin aamusateessa, ei mokoma halunnut pidemmälle. Hyvä niin, ei minuakaan huvittanut tihkusateessa ja tuulessa lenkkeillä.

"Vaihtamalla paranee..."

Eilen oli kiireinen päivä. Olin aamukymmeneltä terveyskeskuksen sairaanhoitajan juttusilla ruokavalion korjaamisen tiimoilta. Kolesteroli ja verensokerit ovat hiukan huonoilla lukemilla eikä tuo painokaan parhailla luvuilla ole,  joten kävin hakemassa potkua uusille ruokatottumuksille.
Odotushuoneessa on samaan aikaan vanhempi pariskunta. Isäntä istui myssy syvällä päässä, toppatakki ja-housut jalassa, emäntä toisella penkillä samoin tuhdisti pukeutuneena. Emännän jaloissa oli iso kassi josta isäntä poimi lehdensivuun käärityn banaanin ja söi sen alkupaloiksi. Emännän tiukassa syleilyssä oli käsilaukku josta hän ei irrottanut kaivaessaan isosta kassista eväitä. Pariskunta nautti kaikessa rauhassa muita vilkuilematta aamiaistaan, käärepaperista kaivettuja makkaravoileipiä, viiliä ja pullosta mehua. Näytti siltä, että olivat tulleet jo aamuvarhaisella kauempaa, ehkä kunnan perukoilta asti. Kiirettä heillä ei ollut, olivat ehkä tulleet "hyvissä ajoin" lääkärin vastaanotolle. Puolisolle kerroin näkemästäni, hän oli aiemmin syksyllä pojanpoikaa käyttäessään lääkärissä törmännyt samaan pariskuntaan. Silloinkin heillä oli ollut eväät mukana . Olikohan pariskunta tottunut odottamaan paljonkin lääkärien pakeille pääsyä?
Omat terveyskeskuskokemukseni ovat positiiviset, tosin olen tarvinnut lääkäripalveluja 2-3 kertaa vuodessa.
Puoliso katselee tv:tä vierashuoneessa. Siellä on ollut kulmavuodesohva vieraiden nukkumapaikkana. Tässä yönä muutamana nukuin siellä pikkupotilaan seurana ja auta armias kuinka oli selkä kipeä aamulla. Vihjaisin Puolisolle, että pitäisi saada parempi sohva. Olin tämän ostanut itselleni syntymäpäivälahjaksi muutama vuosi sitten. Puoliso innostui ajatuksesta katsella uutta sohvaa, ja kävimmekin niitä katselemassa ja mittailemassa. Puoliso halusi, että sänky tulisi eteenpäin, eikä sivuttain kuten entisessä. Sellainen sitten löytyikin, tumma kulmavuodesohva joustinpatjalla ja rautaisella mekanismilla. Ja ostopäätös  syntyi. Entisen sohvan sai veljentyttö.
Sohvamyyjä suositteli kuljetuspalvelun käyttöä sohvan painavuuden takia. Puoliso kun on niitä "minä itte"- miehiä niin omalla kyydillä se piti hakea. Kaupassa sohva purettiin osiin, yhdellä kerralla saatiin divaaniosa kyytiin ja toisella kertaa itse vuodeosa. Minustahan ei ollut kantoapua, joten naapurista saatiin kantaja. Sohva jouduttiin purkamaan moneen osaan, että saatiin divaani oikeaan paikkaa .( Tuli ihan Ikean sohvat mieleen vaikka niitä ei meillä ole.)
Saatiin sohva kokoon ja tyytyväisiä oltiin. Kello oli jo viisi ja Puoliso lähti viemään pojanpoika N.Kristiania painiharjoituksiin toiseen kaupunkiin. Minun tehtäväksi tuli osallistua kylän koululla  asukasiltaan, siellä oli mukana kaupungin johtavat virkamiehet vastaamassa kyläkunnan/koulupiirin asukkaiden kysymyksiin. Kysymyksiä heitettiin kaavoituksesta, koulun tilojen riittävyydestä, viemäriverkoston etenemisestä, tievaloista, yksityistiemäärarahoista jne. "Nyt joudutaan elämään niukasti, vähän kaikesta on supistettava..." Tilaisuus kesti pari tuntia. 
Iltapissalenkki oli vielä tehtävä Hymyn kanssa. 

Uusi sänky oli koenukuttava-tietenkin.
 

"VIEKAS JA PITKÄHÄNTÄINEN"

Koirani on  Bernin paimenkoira, Hymy nimeltään. Ikää yli 6 v ja painoakin yli 50 kiloa. Aiemmin Hymyn rotuominaisuudet olivat kuin hinaajalta, sellaista se meno oli lenkillä, ainakin minun kanssani.  Tieltä kaikui kimeä EIIII, EIIII, ÄLÄ VEDÄ ja minä matalalentoa hihnan jatkeena. Nyt kulkeminen on aikuismaista, kiire on vain pellonreunaan isolle tarpeelle. Kun aikanaan valitsimme uutta berniä halusi Puoliso pennun jolla oli pitkä valkoinen osa hännänpäässä. Valkoinen hännänpää näkyy hyvin  ja kauas. Koko häntä Hymyllä on tavallista pidempi, rentona se on maahan asti.

Naapurissa on hevostalli. Tänään oli kävelytiellä ainakin kymmenet hevonpallerokasat ja Hymy tietenkin kulmiensa alta vilkaisten ehti napata makupalan tai kaksi. Ja paperinenäliinan ojanpohjalta painikkeeksi. Niitähän näin syksyllä tienvarsilla riittää. Lenkkimme on kolmisen kilometriä kyläyhteisön liepeillä, toisinaan emme näe yhtään vastaantulijaa tai ohikulkijaa. Toisinaan on montakin seisahdusta kun tuttuja kyläläisiä tulee vastaan. Koirassani taitaa olla hinaajageenin lisäksi vainukoiran geenejä, sellaista nuuskimista lenkkimme aina on. Kaikki ojarummut mennen tullen on käytävä tarkistamassa ja ruohomättäät haistelemassa. Lähes jokaisella lenkillä on ainakin yksi muliminen syvään ojaan. Ja aina samaan paikkaan. Samaan ojanpohjaan on pyörällä langennut pari lastenlastakin. Mikähän Hiisi siellä oikein vaikuttaa?