Kuukauden alkupuolella oli Puolison kummisedän 97 v vuoro siirtyä ikuisuuteen. Siihen tilaisuuteen Helsinkiin veimme Puolison kaksi yli 80-kymppistä tätiä. Virkeitä ja sanavalmiita ovat vieläkin, sisareltaan eli Puolisoni äidiltä on sanat jo kadoksissa. 90 vuotta hän jo helmikuussa täyttikin.
Viikolla tuli suruviesti ikäiseni tuttavan äkillisestä sairastumisesta ja kuolemasta.
Surullista.
Entisten työkavereiden tapaaminen oli taas viime viikolla. Entinen ylilääkäri, eläkkeellä jo hänkin, oli kutsuttu "luennoimaan" meille. Saimme kuulla ikäihmisille tarpeellisista ja tarpeettomistakin lääkkeistä, terveyden ylläpidosta ja sairauksien hoidoista. Aivan kuin työaikanakin. Joku siellä sanoikin, että tuli mukaan saadakseen kuulla tohtorimme tutun äänen kertomana tärkeää asiaa. Kaikenhan jo aiemmastakin tiesimme, mutta kertaus tutussa seurassa on aina tuloksellista.
Tällä kertaa meitä oli kahvittelemassa parikymmentä naista. Halauksia ja tervehdyksiä "mitä kuuluu, ei suakaan oo paljon näkyny" kuului monelta taholta.
Jo useampana vuotena olen säästänyt ylimääräiset perheen vaatteet ja muun käyttökelpoisen Karjalan Apu ry:n keräykseen. Nytkin sitä tavaraa oli auton peräkärry täynnä. Kuolinpesästäkin sinne riitti hyvää tavaraa. Keräys alkoi klo 16, olimme paikalla hyvissä ajoin, niin oli moni muukin. Iso "rolllikkahallli" oli seinustojaan myöten tavarasäkkejä täynnä kun viisi yli neljä poistuimme paikalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti