sunnuntai 11. elokuuta 2013

MUISTO 50-VUODEN TAKAA JA TÄMÄ PÄIVÄ

Yö oli synkkä. Salamat sinkoilivat ja ukkonen jyrisi. Katselin pimeää taivasta TAYSìn ikkunasta. Kainalossani tuhisi vastasyntynyt nelikiloinen esikoiseni. Siitä yöstä on nyt tasan 50 vuotta.
Aina se lapsen synnyttäminen etenkin syntymäpäivän aikaan on mielessä. Ja tämä ensimmäinen etenkin, olin silloin vasta 17 v. Nopeasti  aika on vierähtänyt -tuo 50 vuotta. Hyvin on pärjätty tähän päivään, esikoinen on kolmelle nuoremmalle veljelleen oikea isoveli kun on seitsemän vuotta seuraavaan  ja kuopuksella ja esikoisella on ikäeroa tasan 16 vuotta. Oli tarkoitus pitää kekkerit täällä meidän pihapiirissä, mutta sankari juhli pienesti kotonaan Helsingissä ja tulevana viikonloppuna juhlitaan meillä.
Lähipiiri on varsin leijonavaltaista, kaksi pojistani on leijonia, samoin kaksi poikien lasta ja poikien puolisoitakin on syntynyt leijonan merkeissä, samoin kummipoika. Leijonan ulkoinen tunnus on vahvat ja komeat hiukset, niin näilläkin leijonilla. Itse olen kauris ja katselen varovaisesti kauempaa kun leijonalaumani temmeltää.
Innostuin kun onnistuin myymään Tori.fi:ssä muutamia tavaroita nopealla vauhdilla. Esim. eilen laitoin myyntiin metallisen sohvasängyn ja tänä aamuna se jo ostettiin. Sohvan myin kun se ei enää palvellut siinä tarkoituksessa kun se hankittiin. Lastenlapset nukkuivat leveällä sohvalla poikittain -kolme- joskus neljäkin vierekkäin.


Ja koira tietenkin vahtimassa lasten unta. Nyt lapsilauma on muuttumassa teini-ikään, eikä vierekkäin nukkuminen enää ole mukavaa -pojat ja tytöt samassa sängyssä.
Tämä kolmas huone odottaa katon maalausta ja lattia uusimista joten sohva jouti pois. Täytynee kehittää jotakin järkevämpää tilalle. Eli nukkujille omat vuoteet.
Vanhan Rouvan -äitini- jäämistöstä keväällä otin talteen monen vuoden vanhat orkideat. Muistopöytään taitoin viimeisen kukan. Nyt nämä orkideat kukkivat taas upeasti uuden huoneeni ikkunalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti