TAKSVÄRKKILÄISIÄ JA TEATTERIA

Seiskaluokkalaisilla oli tänään taksvärkkipäivä. Keräsivät pääomaa luonnonsuojeluun. Sopi minulle.

Taksvärkkiä meiltä oli R.Mikael pyytänyt jo aikapäivia sitten. Ja pyytänyt kaverillekin töitä. Puolenpäivän jälkeen kauppareissulla haettiin kaveri mukaan. Sattuneesta syystä kysyin kaupassa vieraalta pojalta ruokarajoituksia, niitä kun R.Mikaelin kavereilla sattuu olemaan ja niitä pitää huomioida. Vastauksia sain: 

"En syö lihaa." "Sopiiko kala -silakkapihvit ja perunamuussi?" "Sopii." Ymmärsin kysyä kun tämä uusi tuttavuus on afgaanipoika, kymmenen vuotta sitten Suomeen Kabulista muuttanut. Ohimennen pojanpoikien  kautta olen saanut tutustua näihin maahanmuuttajiin ja tämänastiset kokemukseni ovat olleet erittäin positiiviset.

Kotiovea avatessani varoittelin: "Meillä on iso koira, pelkäätkö?" "En pelkää, mutta en voi koskea koiraan, uskontoni takia." "Ok." Onneksi olen uteliasta ja suulasta laatua, joten nämä muutamat lauseet olivat taas minulle hyvää oppia toisista kulttuureista. 

Taksvärkkinsä pojat tekivät pihatöissä- haravoivat pihasta loput lehdet kompostiin, kantoivat tavaroita varastoon ja auttoivat ison maton telineelle nostamista. 

Illalla oli taas entisen työyhteisöni naisten teatteri-ilta.  Pukeutuessani iltaa varten "olin tukehtua liiveihini"- kuten sanonta kuuluu. Olin ostanut paikalliselta Tokmannilta mainostetun vartaloa tukevan topin. Ajattelin pukea sen teatteriasuni alle. Suihkun jälkeinen ihoni oli hiukan nihkeä ja uusi toppi tiukka.Yritin saada sen ylleni yläkautta, mutta jäinkin kiusalliseen jumiin toppini kanssa. Olin jo huutaa Puolisoa päästämään minua pinteestä, mutta omin avuin siitä jotenkuten selvisin. Vahingosta viisastuneesta puin toppini alakautta ja sain vartaloni näyttämään tuetulta. 

Tuttu ilmiö naispiireissä: ei ole mitään päällepantavaa -ainakaan kun on joku meno tulossa. Minulla oli päässyt teatterireissu painumaan unholan puolelle katonmaalauksen ja tavaroiden siirtelyn tuoksinassa. Aiemmin oli vakaa tarkoitus päivittää vaatekaapin tarjontaa, mutta ajatukseksi on jäänyt. Siispä piti turvautua tälle teatterireissulle vanhaan garderoopiin. Korin pohjalta löytyi yli 15 vuotta vanha viininpunainen neulemekko ja harmaa verkkovirkattu huivi. Langat ostin Kauhavan Kangasaitan osastolta Suomen Käsityömessuilta. Sen nimisenä nykyiset Kädentaitomessut taisivat kulkea. Neulekoneella sai kudottua muutamassa tunnissa mekon -ja jättää marinoitumaan vuosiksi kaapin kätköihin.
Alempi nuttu oli viimesyksyisellä teatterireissullani. Sen virkkasin Puro-langasta.

Menomatkalla teatteriin kuuntelin autoradiota. Siellä oli keskustelun alla tutkimus kirjoitusvirheistä. Eniten kirjoitusvirheitä sattuu kuulemma sellaisille autonomistajille/käyttäjille joiden auto on monivärinen-kaksiovinen-manuaalivaihteinen ja joilla ajetaan reipasta vauhtia.
Vaikka blogissani saattakin olla joskus kirjoitusvirheitä, en kuulu "tutkimuksen" kohteena olleeseen autoilijaryhmään, ajelen automaattivaihteisella tylsänharmaalla farkulla ja yleensä kohtalaisen hiljaa. Pojanpojat siitä minua joskus ohjeistavatkin :"Vauhtia Mummi..."
Mielenkiintoisia ohjelmia, täytynee alkaa panostamaan enemmän radion kuunteluun.

Teatteriin pääsin ongelmitta, vaikka olinkin huvittunut radioannista.

"Ihmisellinen mies" oli Kellariteatterin esityksen nimi. Olin katsonut netistä etukäteen arviointeja esityksestä ja siellä olivat katsojat kertoneet lähteneensä posket märkinä esityksestä pois. Mainitsin tästä seurueemme naisille ja heti kävi monella käsilaukkuinventaario olisiko nenäliinoja varattuina. 

Sirkku Peltolan ohjaama esitys oli koskettava, täysin tätä päivää ja elämää.

Muutaman kerran tulee vuodessa käytä teatterissa. Enemmänkin pitäisi. Tampereella on monissa teattereissa jatkuvasti hyviä esityksiä.

Autoni olin vienyt parkkihalliin. Lompsassa piti olla kolikoita riittävästi parkkimaksuun, mutta eipä ollut. 50 senttiä jäi vaille. Piti laittaa 20 euronen mittariin, kotona vasta laskin vaihtorahat -oikein olivat.
Ja autoni oli taas se joka oli eniten vinossa parkkiruudussaan...