tiistai 29. tammikuuta 2013

"KIINNI ARJESSA" JA MUUTA LUETTAVAA


 Vanha Rouva-äitini vm -20, on pysynyt henkisesti ja fyysisesti suht. virkeänä ja hyvävointisena viime vuoteen saakka. Erilaisia pikkukremppoja on hoidettu vuoden varrella ja joulukuussa päästiinkin jo geriatrille ja pään kuvaukseen. Tänään käytiin kuulemassa tuloksia. Keskivaikeassa tilassa oleva Alzheimerin tauti!
Onneksi äiti ei sisäistänyt -vielä- tilanteen vakavuutta, oli tyytyväinen kun sai vastauksen päässä tapahtuviin tuntemuksiin.
Sain nipun luettavaa ja paljon pohdittavaa.
Liityin heti Muistiliittoon.
Matkalla lääkärin vastaanotolle äiti ensimmäistä kertaa otti esille, että haluaisi päästä johonkin hoitopaikkaan pariksi kolmeksi päiväksi. Mainitsin siitä lääkärille ja asia laitettiinkin heti vireille hoitajan toimesta. Sairaalaan äitiä "liian terveenä" ei oteta, mutta jakso hoito-tai palvelukodissa olisi paikallaan. En tunne tätä Alzheimeriä ennestään, tuttavapiirissä ei sitä kukaan pode, joten kaikki tieto on minulle uutta, näin kun se tulee henkilökohtaiselle tasolle. Olemme olleet tietoisia selkeästä muutoksesta äitimme henkisessä kyvyssä käsitellä  asioita, mutta esille ei ole noussut sellaisia asioita, että niihin olisi tarvinnut virallisemmin puuttua. Verkkopankkitunnukset hankimme äidille syksyllä äkkitilanteita varten.
On hyvä, että ikäihmisen asiat otetaan nopeasti ja tehokkaasti käsittelyyn. Luultavasti pikapuoliin tarvitaan jokapäiväistä kotiapuakin kaupungin toimesta. Veljeni kanssa pidämme yhteyttä päivittäin äitiin ja Kotosalla-säätiön palveluohjaaja poikkeaa äitimme luona silloin tällöin.
Lääkärikäynnin jälkeen poikkesimme Hervannan Duossa kahvilla ja pullalla- Vanha Rouva kun sai taas kehoituksen yrittää nostaa tuota pientä painoaan hiukan paremmaksi.  Laihtumista oli pari kiloa joulukuisesta. Nyt painoa on 42 kg.
 Ja taas joku kehui Vanhan Rouvan vaatetusta. Niin tapahtuu lähes aina kun hän käy "ihmisten ilmoilla" pukeutuneena vaatturin tekemään istuvaan ulsteriin, krimikauluriin ja krimihattuun.Vaatteet ovat jo 60 ja 20 v vanhoja, mutta tyylikkäitä edelleen. Itsestäkin tuntuu hyvältä kun näkee kehujan iloisen ilmeen vastakiitoksesta. Näin pienestäkin saa monta ihmistä hyvän mielen pitkäksi aikaa.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

HYVÄÄ PÄIVÄÄ-KIRVESVARTTA

Meille tulee kunnallinen  viemäri. Pakollinen. Tänään käytiin tekemässä sopimus. Tienvarressa on jo isoja työkoneita ja letkukieppejä. Tämä kaikki merkitsee sitä, että tonteilla joudutaan tekemään mittavia maanrakennustöitä. Työskentelyväylän leveyden pitää olla 10-15 m. Onneksi kaivanto tulee menemään tonttimme alareunassa talon takana, huomaamattomasti. Talojohtokin vaatii monen metrin työleveyden ja sitä uomaa joudutaan kaivamaan 30 m sokkelin viereen. Eikä ole sitten ihan halpaa lystiä. Sekin tulee menemään talon takapuolella.



Puolen hehtaarin metsämme on kuusivaltainen, ei mikään tiheikkö enää, harvennusta on tehty polttopuiksi.
Olen puhunut Puolisolle -turhaan- jo pari vuotta, että pitäisi suurimpia varjostavia kuusia kaataa-kaadattaa- ja myydä sahalle. Olen perustellut kaatotarvetta puiden vanhuuden -yli 50 v- ja maapohjan muuttumisen takia. Useita puita on kosteikossa kaatunut juurineen kun maapohja ei enää ole pitänyt niitä pystyssä.


Vastausta en ole saanut. Nyt kuitenkin ihan näinä päivinä tuli pakolliseksi päättää enempikin puunkaato kun metsuriurakoitsija ostaisi linjan alta poistettavat puut. Naapurikin myy samalla puunsa ja nyt oli Puolisokin innostunut myyntiin. Rautakaupasta aamupäivällä kuntosalireissulla ostettiin punaista merkkausainetta ja illan jo hämärtyessä kävimme umpihangessa kaadettavia puita merkkailemassa. Ei niistä ihan " Mersun mentävää aukkoa" takametsään tule. Niin kuulemma maanomistajat ennen hakkuitaan leuhkivat vai kateellisetko vinoilivat. Huomenna se sitten alkaa. Toivottavasti ei oravanpesiä ole kaadettavissa puissa. Työmaata jälkien korjaamisessa riittääkin sitten koko suvulle. Koko kesäksi.

Katselin illalla Akuuttia ja siellä innostettiin ikä-ihmisiä tanssin hurmaan. Ensimmäisillä treffeillämme ja seurustelun alkuaikoina kävimme silloin tällöin tansseissa, joskus kesäisin lavoilla. Viimevuosina se on jäänyt unohduksiin. Saunan lauteilla käytiin keskustelu. Minä: "Aletaanpa käymään tansseissa- Tullikamarilla." Puoliso:"Kiukaaseen pitäisi vaihtaa kivet." Minä: " Tanssiminen tekisi hyvää meidän kunnolle." Puoliso: "Ei huomattu päivällä ostaa." Pitkän avioliiton jne...Hmp sanon minä.

maanantai 21. tammikuuta 2013

EI SE TAAS MITÄÄN KUULE...

Toisinaan on hauskaakin tämän pitkän avioliiton arki. On oppinut olemaan kuuntelematta. (Nyt sanoisi jälkikasvu: ethän sää muutenkaan kuule...)Totta onkin, ettei meidän pihalla enää heinäsirkat laula, ainakaan  kun minä olen ulkona.
Puoliso tuossa on lähtemäisillään kyläyhdistyksen kokoukseen ja sytytti lähtiessään takkaan tulet. Minulle ohjeisti: laita pellit kiinni, muista -ei se taas mitään kuuntele- saat sitten lämmittää uusiksi jos et muista vahtia uunia. Kuuntelinhan minä, satun vain aina luukkuvaiheessa oleskelemaan jossain muussa talon kolkassa kuin takan edessä ja siksi joskus pääsee unohtumaan -ja siitä saan kyllä kuulla. Minulle ei olla suotu oikeutta takan lämmittämiseen. Siksi en paljon kantele niitä puitakaan, enkä pilko. Ohjeita puiden säilyttämiseen ja pinoamiseen kyllä hyvin mielelläni annan. Pyytämättä.

Hymy-koiramme on leikattu muutama vuosi sitten, mutta valeraskaustyyppistä? käytöstä näyttää olevan. Sitä se runsas karvanlähtökin taisi olla. Joululahjaluu on ollut piilossa kaapin takana ja nyt kun Hymy sen taas löysi on sitä kuljetettu ulos-haudattu lumihankeen- etsitty esiin- kuljetettu tienvarteen naapurin koiralle esiteltäväksi- haettu taas sisälle ja vähän ajan kuluttua taas ulos. Tällaisia vaiheita Hymyllä on silloin tällöin eli liitttyisikö mahdolliseen muistoon valeraskauden hoivavietistä. Edellisellä Berry-bernillämme oli käytös ajottain samanlaista.
Aamulla kävin kontrolliverikokeissa, toisen kerran sama juttu torstaina, tehdään sokerirasite. Viinipäniköitä ei olla ostettu, eikä Puoliso enää napsauttele oluttölkkejään. Sen napsahduksen kyllä aina kuulin. Ja mielelläni huomautin. Paino ei ole pudonnut toivotulla vauhdilla. Se harmittaa. Täytyy alkaa heilutella pinkkiä kahvakuulaa ahkerammin.

perjantai 18. tammikuuta 2013

SIIVOUSPÄIVÄT, IMUROIN KOIRANKIN

Eilen aloitin isomman siivousurakan auton huoltorumban kanssa. Puolison autosta valui jotakin pois mitä ei saisi tapahtua. Minä sen huomasin kun joku merkki alkoi vilkkua. Oli menoa ja autolla piti päästä. Yönmusta V-70 peräkoukkuineen on Puolisolla ikäänkuin työautona, minä saan käyttää Puolison A:ta, sitä jossa on neljä sisäkkäinasetettua rengasta etupuskurissa. Sain ohjeen: peräkontissa on kanisteri, lisää sitä jos valo alkaa vilkkua. !!! Siis mihin sitä ainetta laitetaan?? Sain opastusta kädestä pitäen. Taas opin uutta!

Autolle saatiin huoltoaika merkkikorjaamoon, lasku 1050€! Aikaa kului puoli päivää. Isohko korjaus oli jouduttu tekemään. Nyt laskun nähdessään nikotteli Puolisokin. Edellinen yönmustan korjaamolasku joulukuussa oli sekin yhteensä yli 1000€. Kyllä kirpaisee eläkeläisen kukkarossa. Yhdellä pojistamme on sattumankaupalla 500€:lla ostettu VW- Vento, sitä ei ole tarvinnut korjata, paljoakaan.  Täytynee meidänkin siirtyä karvalakkimalleihin tulevaisuudessa kun autoja vaihdetaan.

R.Mikael tarvitsi uudet sukset tämänpäiväistä kouluhiihtoa varten. Isä oli töissä joten Mummi ja Pappa asialle
suksia ostamaan. Se Puolison tietokone oli hankintalistalla, samoin minulle kahvakuula. Prismasta ostettiin suksipaketti, tietokone ja kahvakuula. Pinkki.

Illalla siirsin vanhat tietokoneet, toisen kaappiin ja toisen uuteen paikkaan, eli makuuhuoneeseen, saan sinne lasku- ym mapit samaan paikkaan. Muuten siirto onnistui, mutta HP-tulostin vm 1999 ei alkanut tulostaa. Sen kuntoonsaattaminen jatkuu tänään.
Uudenkin koneen sain paikoilleen, vielä ei olla virtaakaan kytketty.

Kävi vähän hassusti R.Mikaelin hiihtoreissu uusilla suksilla. Pakkasta oli aamulla 27.8 astetta, joten hiihto oli peruttu.

Siivousurakka on nyt ohi. Imuroin koiran nukkumapaikan ja samalla koko koiran. Vähän Hymy minua mulkoili ,että oletko muori tosissasi, mutta rauhottui ja tyynesti antoi muorin tehdä imuroinnin loppuun.



keskiviikko 16. tammikuuta 2013

KELLOKOSKEN PRINSESSA JA MUITA YSTÄVIÄ

60-luvulla olin harjoittelijana Kellokosken sairaalassa, juuri siellä, missä elokuvaprinsessa asui. Oli siellä minunkin aikana. Autoradiosta aamulla kuuntelin, että Tampereella työstetään Prinsessasta musikaaliversio, jo tälle keväälle vai tulevalle syksylle? Putousnäyttelijä Armi Toivanen yrittää olla se Prinsessa.
Sattui niinkin, että eilen fb:n kautta lähetin syntymäpäiväonnittelut silloiselle harjoittelukaverilleni Marjatalle. Meistä tuli ystäviä sen puolen vuoden aikana. Marjatta suuntasi opiskelunsa ja työnsä Helsingin seudulle, minä tänne Tampereen puoleen. Harvakseltaan olemme pitäneet yhteyttä, mutta tietoisina toistemme elämänvaiheista. Eilen totesimme kumpikin, että samoja vaivoja molemmat podemme, ei niitä paljon ole eikä dramaattisiakaan, mutta yhteenkuuluvaisuutta nekin lisäävät.
Tänään oli toinen kuntosalipäivä. Ohjaaja teki meille, Puolisolle ja minulle, henkilökohtaiset kunto-ohjeet. Kahvakuulalla aloitettiin. Tuntui mukavalta. Etureiden venyttelyssä kävikin sitten haaveri: vasemman reiden joku pikkulihas napsahti aika ikävästi, olisikohan mennyt poikki, vai käykö niin? Ainakin polttavaa kipua tunsin. Ohjaaja otti muovisen lehtitaskun, haki ulkoa lunta ja sillä rauhoitimme kipeää lihasta. Jatkoin muita harjotteita, mutta kävely ei oikein sujunut. 
Puolisokin ihastui kahvakuulaan. Pitänee hankkia molemmille omat. Heti huomenna. Samalla reissulla kun vien Puolison katsomaan (ja ehkä ostamaankin) itselleen omaa tietokonetta. Uudempi -vanhempi on vm- 2004, on sekin jo ostettu 2008. Kävin etukäteen hiukan tarkistamassa pöytäkoneiden tarjontaa tietyssä hintaluokassa. Vain kahdessa kaupassa kävin, myyjät esittelivät koneitaan asiantuntevasti. Haluaisin käyttöjärjestelmäksi Windows 8. Selitin, että koneella pelailisi myös lapset meillä käydessään. Myyjä kertoi minulle, että W-7:llä pelaaminen onnistuu paremmin kuin tuolla W-8:lla. Nyt jäi hiukan arvailulle kumpaa Puolisolle esitän. 4:poika poikineen saa tulla makutuomariksi. Oman tietokoneen hankinta kuuluu sekin vanhenemisenestokampanjaan. Saapa nähdä toimiiko sillä saralla. Työväenopiston kurssit ainakin opettavat tumpeloakin. Tumpelon tietokonekurssilla minäkin ensimmäiset opit sain. 

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

"HUMPPAA PUMPPAA KUNINGAS JUMPPAA.."

Tätä minulle ennestään tuntematonta lasten hyvinkin suosittua laulua  luritteli P.Sylvi.S tänään korvaani kylpyläreissullamme. Viikonloppuvieraina oli R.Mikael, V.Ville V ja P.Sylvi S. Lauantaina luisteltiin kyläkoulun kentällä. Minunkin olisi pitänyt laittaa punaiset luistimet jalkaani ja liittyä jääprinsessaksi, mutta ONNEKSI terät olivat sen verran tylsät, etten halunnut kompuroimaan niillä jäälle. Ei ole montaakaan vuotta aikaa viimeisestä luistelukerrastani. Kömpelyyttä on tullut sen verran vartaloon, ettei piruetti enää onnistu. Ehkä kannattaisi ottaa puutarhatuoli apuvälineeksi, niinhän pikkulapsetkin jäähallissa luistelevat. Olisi turvallista mummoluistelua.
Hymy oli kaukalon reunalla taas tarkasti vahtimassa lasten luistelua, uikutti ja vinkui ja kaiken aikaa yritti päästä jäälle mukaan. En päästänyt.
Puolison kanssa tulimme luvanneeksi lapsille kylpyläkäynnin, R.Mikael ei halunnut kylpylään omien menojensa takia. Sisarusten eli V.Ville V.n ja P.Sylvi S:n kanssa kylpyläretki tehtiin. Ulkonakin uitiin. Aalloissa keinuessamme V.Ville V vihjaisi: on kamala nälkä, kai käydään syömässä. Edellisestä ruokailusta oli kulunut vähän toista tuntia. Tapanamme on aina ollut päättää kylpyläpäivä paikallisessa "Apsissa", ei sitä nytkään voinut väliin jättää. Lapset saatettiin kotiinsa ja saatoimme aloitta rauhallisen illanvieton Puolison kanssa.
Minulla on takintekele sellaisessa vaiheessa -lähes valmis- että sormia syyhyttää mennä jatkamaan ompeluksiani. En mene. Otan kaulaliinakutimen käteeni ja vaivun puolinirvanaan TV:n ääreen. Mitään väliä ei nyt ole sillä mitä sieltä tulee.

perjantai 11. tammikuuta 2013

KAMPAAJAN KÄSITTELYSSÄ

Olen käynyt samalla kampaajalla jo 70-luvulta asti. Tänään sitä muistelimme kun polkkatukkaani piti saada siistimpään kuntoon. Tässä päivänä muutamana satuin vilkaisemaan lasivitriinissä piileskelevään valokuvaani vuodelta 1964. Ja hämmästyin-tukkani/kampaukseni on aivan samanlainen kuin silloin 60-luvulla! Eli pyöreä otsatukka ja tasaiseksi leikattu kihartuva polkkatukka. 70-luvulle hiukseni olivat puoleen selkään ulottuvat, pidin hiukseni silloin ylösnostetulla nutturalla. Sivuhiukset kiersin pinneillä tai papiljoteilla kiharaisiksi ja ne roikkuivat kuin korkkiruuvit korvallisilla. Otsatukka on pysynyt samanmallisena. Hiukseni ovat lasimaiset ja liukkaat, niissä ei pysy edes värjäys. Siksi ne ovat saaneet olla lähes aina tasaisen tummanruskeat. Isältä peritty väri. Permanenttia olen kokeillut muutaman kerran. 70-luvun puolella oli muodissa afro-permanentti, sellaisen minulle väkersi kylän oma kampaaja. Afro olikin hauska kampaus, sille ei tarvinnut päivittäin tehdä mitään, kunhan vähän pöyhi pesun jälkeen. Mutta sitten se "ilo" repesi kun afro kasvoi ylipitkäksi. Lyhennetty afro oli päässäni kuin keritty lampaankarva, kyllä hävetti. Siihen ne permanenttikokeilut minulta jäivät.
80-luvulla kolmas vakikampaajani ehdotti minulle lyhyitä hiuksia laihdutussessioni päätökseksi. Mukavalta ja nuorekkaalta lyhyt malli vaihteeksi näyttikin. Ja oli helppohoitoinen työelämässä. Lyhyttukkaisena kuljin muutaman vuoden.
Nyt tämä malli eli otsatukka ja tasaisesti leikattu takatukka on minulle mieleinen. Paitsi siivotessa ja puutarhatöissä. Aina tukka tiellä ja silmillä. Kampaajallani on samanlainen kampaus ja valitellessani tukkaongelmaani hän vinkkasi hiuslakan käyttöä hiuksia pitämään pois silmiltä. Kiitos Pauliina!
Viereisessä kuvassa olen 18-vuotias nuori äiti, toisessa työelämässä, erilaisissa yhdistyksissä ja järjestötoiminnassa toimiva ja  isoa perhettä huoltava (Puolison kanssa) perheenäiti.



torstai 10. tammikuuta 2013

KÄSITYÖKOPAN UUMENISTA

Kuulun siihen joukkoon naisihmisiä joka ei osaa istuksia ilman, että jotain olisi sylissä tai käsissä. Ennenmuinoin sylissä istuskeli jonkinikäinen lapsi, jossain välissä kissa tai pari. Koirasta mahtuu syliin vai pää.
Nykyään joutilaana olessani käsissäni on aina käsityö, viimeaikoina sukankudin, myssyntekele tai kaulahuivi.


Tekeleitä kertyy kopanpohjalle vuoden varrella aikamoinen määrä. On kyllä käyttäjiäkin. Tarpeen mukaan lapset niitä mukaansa ottavat. Joulun aikaan mukaan lähti monet sukat, myssyt, lapaset, sormikkaat, kaulaliinat ja huivit.
Vielä on laatikonpohjalla useampi pari sukkia ja muita kudonnaisia. Tämä lajitelma sukkia on kudottu neulekoneella, paksulanka-Brotherilla. Lapsuudenkodissani 50-luvulla oli neulekone, sillä äiti kutoi meille lapsille paljon vaatteita. Myöhemmin hankin itsellenikin kutomakoneen -EVAN. Sillä tein omille lapsilleni kirjoneuleet ja niihin pukeuduin itsekin. Hyviä villalankoja ostin Tampereelta Keskustorin laidalla olleesta Arolan myymälästä. Enää ei sellaisia villalankoja taida saadakaan, ellei edelleen Arolasta entisen Toijalan liepeiltä.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

KOIRANKARVAA, KUNTOSALIA JA KELKKAILUA

Koirankin voisi luokitella tuotantoeläimeksi. Ainakin meidän taloudessa. Bernin paimenkoiramme Hymy antaa enemmän kuin ottaa. Tai kuinka sen nyt ottaa... Entisaikaan, eli viime vuoden puolella tapanamme -Puolisolla ja minulla- oli nauttia punaviinilasillinen- joskus kaksi -illalla saunan jälkeen. Viinimme ostettiin pahvipöntössä, pullojen palauttaminen ei enää kiinnostanut. Tyhjentyneen pöntön Hymy haki puukopasta ja repi sen Puolisolle sytykkeiksi. Ihan pieniksi silpuiksi. Ei koira oppinut silppuja keräämään vaikka kuinka opetin.
Muu antamispuoli onkin sitten kotiväkeään kohtaan antama rakkaus ja palvominen. Kaikki koiranomistajathan sen tietävät muistuttamattakin. Tuottavuus on  paksun turkiksen uumenissa. Vaikka nyt pitäisi olla paukkuvimmat pakkaset ja koiran karvapeitteen tiheintä niin meillä sen karvanvaihtopäivät ovat nyt. Ämpärillinen hyvää villaa saatiin kerättyä yhdellä harjaamisella. Nämä villat tungin mustiin nailoninvarsiin palloiksi, solmut väleihin ja tuloksena kolme tennispallon kokoista mustaa villapalloa. Vielä en niitä koneessa huovuttanut, kerään vielä muutaman sangollisen karvaa ja sitten huovutan ne. Aiemmista karvanlähdöistä näitä palloja jo onkin kertynyt monia. Lapset ovat niitä koristelleet tikuttamalla huopakuvioita pallon ympärille.

Syksyllä kävin terveystarkastuksessa ja sain liikunnanohjaajalta vinkin alkaa kuntosaliharjoittelun.  Tänään oli ensimmäinen käyntikerta.Nyt on kroppa hiukan jumissa harjoituksista. Edellisestä käynnistä onkin vierähtänyt lähes parikymmentä vuotta. Työpaikan kautta sekin puoliväkisin tapahtui. En ole vähääkään jumppaihminen, uskon vakaasti arkiliikuntaan. Nyt usko siihen on hiukan horjunut, kun tuo paino on päässyt kohoamaan. Tai  painonkohoamiseen on syynä tuo pönttöviini, etupäässä. Nyt on aloitettu tipaton tammi,- helmi,-maalis-, huhti -jne kuukaudet. Ei vielä ole tehnyt mieli sitä iltalasillista.


Kuntosaliharjoittelun jälkeen oli niin virkeä olo ja ulkona kaunis auringonpaiste, joten lähdin juoksuttamaan Hymyä potkukelkan kanssa. Kotitie oli vauhdikas, mutta kävelytiellä olikin hiekanmurusia. Juoksemaan Hymy kuitenkin pääsi ja oli aivan poikki kotiinpäästyään.