sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

NYT SAA LOPPUA TYÖT TÄLTÄ MUMMUKALTA

Päätin, että en enää aherra liikoja. Tämä koskee vain ompelutöitä ja muuta ns. puuhastelua. Minulla on ollut hyvinvarustettu työhuone.
Viimeaikoina en enää ole ollut kiinnostunut ompelutekemisistä vaikka materiaalia jäljellä on kilometritolkulla. Tähän saakka, nuoresta tytöstä asti olen ommellut ja kutonut lähes kaikki vaatteeni (nailoneita ja rintaliivejä lukuunottamatta). Muutaman paremman takin olen ostanut (joitakin pidän vieläkin). Nyt tuli niin täydellinen kyllästyminen ompelemiseen, että haluan purkaa koko ompeluhuoneeni ja muuttaa sen kolmanneksi vierashuoneeksi tai ikiomaksi löhö-/tv/nettihuoneekseni. Ompelupaikkoja vielä löytyy, en täydelliseen selibaattiin? kuitenkaan pysty.
Onneksi 2.pojan uusvanhan talon askartelutilaan mahtuu kaapistoni.
Kaappi on ollut täynnä ompelu-ja askartelutarvikkeitani viimevuosien ajan. Nyt saa M.ja muut säilytellä siinä
aarteitaan. Omat tavarani ovat tarkassa järjestyksessä karkkilaatikoissa ja muovilaatikoissa, niin langat kuin kankaatkin.
Kuvassa on vain osa tarvikkeistani, terassilla on samanlaiset pinot, ja kaapeissa osa. Torsokin töröttää terassilla pitsialushameessaan. Mistähän sekin uuden paikkansa löytää?
 Kymmenen karkkilaatikollista tilpehööriä ja säkillinen kankaita vietiin kierrätykseen. Helpotti vähän. Vielä riittää karsimista.
Koko kesänä en ole ostanut yhtään metriä kangasta enkä yhtään kerää lankoja. Materiaalia on koko talven tarpeisiin jos nyt jotakin välttämättä haluan näpertää.                                                                                    
Ehkä tavarat löytävät vielä paikkansa jonkun kaapin kätköistä.

Alkuvuodesta teimme remontointipäätöksen, eli maalaamme tummuneet panelikatot kaikista huoneista valkoisiksi. Ja vaihdamme laminaatit pariin huoneeseen. Keväällä saimme makuuhuoneemme kunnostettua, nyt on  työn alla työhuoneeni. Kaapistoseinä saa uudet ovet ja yhden uuden kaapin. 
Tänään Puoliso maalasi katon ja minä tapetoin yhden seinän. Muissa seinissä olikin minulle mieleinen valkoinen pienistruktuurinen tapetti. Samanlaisella tapetoin päätyseinänkin. Huone on pieni, alle 9 neliötä, takka vei siitä parit neliöt. Leikkimökin mäntylaverisohva (olen inhonnut sitä aina) sai valkoisen maalipinnan. Minä sitä päivällä tuhersin ja jouduin toteamaan, ettei minusta ainakaan mestarimaalaria kehity. Tai sitten on vaihdettava parempi pensseli seuraavalle maalikerrokselle. Sohva saa myös uuden verhoilun.  Valkoinen huone saa
vähän värikkyyttä tai räväkkyyttä tekstiileillä ja tauluilla

Tuli taas käytyä Rovaniemellä. Tilasin hotellihuoneen Bookin.comin kautta. Ihan tavallisen huoneen. Respassa portsari ( vai mikä se virka onkaan) valitti ,että hotelli on täynnä ja "joutui" antamaan meille -Puolisolle ja minulle hotellin parhaan sviitin : 2 h, 2 TV:tä, saunan ja WC:n! Tavallisen hinnalla! Kiitos!
Paljoa emme siitä ehtineet nauttia, oli jo myöhäinen ilta kun pääsimme Rovaniemelle. Tapasimme siellä tuttujammekin ja ilta kului rattoisasti hotellin terassilla. 

Sunnuntaiaamuna haimme Taiteilijan taulut Lapponica-salista, onneksi mahtuivat juuri ja juuri yönmustan V-70 tavaratilaan.
 Matka sujui mukavasti, menomatkalla kudoin yhden sukan ja paluumatkalla toisen ja aloittelin Jacgues Cousteau-pipoa.