"RAKASTETTAVAN OMALAATUINEN"

-sanottiin eilisessä Phil Spector, syytön vai syyllinen- elokuvassa. Katsoin sen Al Pacinon ja Helen Millerin, ovat eräitä lempinäyttelijöistäni- ansioista. Al Pacinon maneerit, pienet ilmeet, kielellinen raaka ilmaisu ovat iskeneet minuun monissa elokuvissa, ei vähiten "Naisen tuoksussa". Helen Millerìn eilinen roolityö oli poikkeava, harvoin päänäyttelijä tekee sen arkisesti ilmaistuna räkätautisena ja nenäliinat koko ajan käsillä. Sopi tähän kokonaisuuteen.

Rakastettavan omalaatuinen on myös koirani Hymy näin Uuden Vuoden aattoiltana. Ulkona jo hiukan paukutellaan ja koirahan on aivan "rikki". Taas on minun sääret kuolasta märkänä ja varpaat tallottuina. 

Koiran paukkupelkojen vuoksi emme ole voineet mennä kylille Uuden vuoden vastaanotoillekaan viime vuosina. Vaikka koiraa ei taputtelemalla tukisikaan ahdistuksessaan, on se ainakin minulle kova paikka seurata kivan kumppanin hätää. Nyt vain ollaan ja jokaisesa huoneessa on joku toosa auki, jospa vaikka Korisevan laulanta vähän ehkäisisi ulkoääniä.

Puolison (ja Hymyn) kanssa vietetään aikuisten iltaa. Nakkeja keitellään ja juustotarjotinta lisukkeena erilaiset hedelmät,   taatelit, suolakeksit ja piparit  nautiskellaan. Jouluruoista on vieläkin ähky olo, mitään herkkuja ei tee enää mieli. Eilen Puoliso avasi suklaarasian, tarjosi minulle omaa kerrosta, sain sanotuksi  "ei kiitos, ei maistu." Hämmästyttävää!

"Sata päivää jne"-tavoitettakin yritämme toteuttaa.

Kulunut vuosi on ollut tavallaan henkisesti raskas, se on itselle todettava. Ystävä- ja tuttavapiiri on pienentynyt pysyvästi, hautakynttilöitä saa sytytella vuosi vuodelta enemmän. 

Lähipiirin kuolinpesiä on selvitetty ja loppuunsaatettu. Viimeiset tilitykset sain tehdyksi tällä viikolla.

  Ongelmitta sekään ei sujunut: kaksi kertaa lähetin rahalähetyksen lopetustililtä ja kaksi kertaa se palautui takaisin. Pankki on toisella paikkakunnalla, selvittäminen vie taas puoli päivää. 

Jakokirjat on vielä tehtävä maistraatteja varten. Ja haettava allekirjoitukset lakimieheltä. Maksu niistä on jo otettu.

Onneksi muut perunkirjoitukset jakoineen ovat sujuneet jouheasti.

Lastenlapset ovat muuttuneet lapsista nuoriksi, osa jo teineiksi. Mummolaviikonloput ova harventuneet, nyt oli joululomailemassa kolme nuorta. Osalle tuli hauska Uusi Vuosi; ovat enonsa hääjuhlaa viettämässä suvun kesken.

Yksi pojanpoika aloittaa rippikoulun talvella, siitä alkaakin jokavuotinen "lastenjuhla"-kierros: rippijuhlia viitenä peräkkäisen vuotena, valmistujaisiakin siihen mahtuu, sitten on  parin vuoden väli seuraavaan ja taas pari vuotta seuraaviin.

Terveysrintamalla on ollut seesteitä: lääkärissä kävin vain vuositarkastuksessa tammikuussa. Kaikki Ok.

Loppuvuodesta oli mammografia, normaali kunnallinen. Yksi parin päivän nuha iski keväällä ja viikon verran podin keväistä fibromyalgiaa. 

Kuntoilu on ollut vähäistä- hyvin vähäistä. 

Koiran kanssa on vain ulkoiltu -joka päivä.

PS. Hymy on linnoittautunut saunan lauteiden alle.

KIITOS LUKIJOILLENI KULUNEESTA VUODESTA 

JA

ONNENTÄYTEISTÄ UUTTA VUOTTA

45-VUOTTA PAPIN AAMENESTA

Niin se aika kuluu.

Tapaninpäivänä -68 tavattiin ja se oli siinä.

Kesällä -69 mentiin kihloihin ja samalla päätettiin yhteisen elämän jatkamisesta.  Häitä ajateltiin pidettäväksi loppuvuodesta. Silloin vielä verottaja armahti vuoden lopulla avioituvia koko vuoden verohelpotuksilla.
Sopivaa hääpäivää loppusyksyn viikonlopuille ei helpolla löydetty, oli vuorotyöni sanelimia työesteitä. Sopiva vapaa viikonloppu löytyi vasta Tapaninpäivän jälkeisestä lauantaista 27.12.
Koko syksyn olin virkannut puolentunnin ruokatauoilla ja automatkoilla itselleni vaaleanpunaista mekkoa  tähdistä. Neulekoneella kudoin siihen sopivat housut. Pienen baskerin virkkasin helmilangasta. Sille ei sitten käyttöä tullutkaan: mieskampaaja oli tupeerannut tukkani niin tuuheaksi, ettei soma myssyni enää tukan päällä pysynyt.

Vihkiminen tapahtui Kalevan kirkon kappelissa, kirkko oli silloin melko uusi. Vieraita oli muutama läheisempi ystävä perheidemme lisäksi.

Häävalssi tanssittiin paikallisen hotellin tanssilattialla.

Sormuksinani oli lapinkultaiset kapeat sormukset. Puolisolla leveämpi, enemmän miehekäs.

(Edelliset vuodelta 1963 olivat koko nivelen levyiset ja auttamattoman epäkäytännölliset arkikaskareissa. Pitkään niille ei sitten tarvetta ollutkaan.)

 Vähän ennen häitä sairaalassakäynnin yhteydessä sain tietää olevani raskaana, samassa yhteydessä sain tietää senkin, että minut oli hyväksytty vuoden alussa alkavaan hoitajakoulutukseen. Nuori kun olin, päätin hoitaa molemmat minulle tärkeät asiat samanaikaisesti- eli opiskelun ja lapsenodotuksen.
Tulevalle puolisollekin se sopi.

 Kodin perustaminen hiukan siirtyi, olimme syksyllä hakeneet kotia uuteen kerrostaloon, sen valmistuminen viivästyi  ja viivästyi, muuttamaan pääsimme viikkoa ennen yhteisen poikamme syntymää. Suurta haittaa viiveestä ei ollut, minulla oli hoitajakoulu käynnissä toisella paikkakunnalla ja tuore puoliso saattoi vielä asua lapsuudenkodissaan.
Uuteen kotiin ehdimme hankkia odotellessamme talon valmistumista huonekalut. Puusepällä teetimme sohvat ja sängyn. Matot kudotin opiskelupaikkani työtuvalla. Ne ovat vieläkin käytössä.

Kolme yhteistä poikaa on saatu hankittua. Ensimmäinen, eli neljäs poika on nuoruudenavioliitostani.

Tätä hääpäivää ei juhlisteta sen kummemmin, meillä ei ollut minkäänlaista halua poistua maailman turuille kotoamme. Joskus on hääpäiviä vietetty kylpylässä.

Kuohuviinipullo illaksi piti kauppareissulla ostaa, mutta sekin jäi: Puoliso kuunteli urheiluradiota niin intensiivisesti, että ajoi kaupan ohi.
Lohduttelin, että onhan meillä vaikka kuinka paljon muuta nautittavaa, suklaarasioitakin on avaamatta vaikka kuinka monta. Ja montä pönikkää viiniä.

Toivottavasti saadaan vietää toistemme kanssa vielä monet vuodet.

Kuka sitä nyt hyvää kaveria jättää, en minä ainakaan.

JOULUPÄIVIEN VIETTÄMISTÄ

Joulupäivien vietossa Puolisoa ja minua ovat avustaneet Kolmas ja Neljäs Poika perheineen ja lapsineen. Joululounaalla pöydässä istui kahdeksan ruokailijaa, kaksi teiniä puuttui. Toisen kanssa lounastettiinkin jo tiistaina ostosten lomassa Tampereella.

   Puoliso halusi näytellä Joulupappaa. Pukkihan oli liikkeellä edellisenä iltana.
                           Hymykin sai oman herkkupaketin.

Kahvipöydässä muisteltiin vanhoja ja lähivuosien jouluja. Poikien kotoamuuttamisten jälkeen ovat lähes aina viettäneet joulunsa meillä perheineen. Vasta viime joulu oli hiljainen, aattona kävi yksi poika perheineen Joulupukkia tapaamassa ja illaksi menivät kotiinsa.
Tänä jouluna vietimme aattoillan kahdestaan + Hymy.

Serkuspojat -11-vuotiaat ja 8-v P.Sylvi.S jäivät yöksi seuraksemme. Pojat taas kyllästyivät toimettomuuteen Joulupäivän iltana ja keksivät itselleen askaretta: rikkinäisistä nukenvaunuista olivat irrottaneet pyörästön ja niistä kokoilivat mäkiautoa -kuulemma. Käyttöön oli otettu Papan porakoneet, pellinpaloja ym tarpeellista. Materiaalipulaa ilmeisesti oli kuitenkin tullut kun tekele oli jäänyt vaiheeseen.

P.Sylvi.S:n kanssa yritimme askarrella LOOM BANDS- kuminauharannekkeita. Otimme ihan "Juutuubin" videoista mallia. Tällä iällä ei tuo käden ja silmän koordinaatit tahdo täsmätä. Sitkeän yrittämisen jälkeen sekin alkoi sujua.

Tapanina tuli Kolmas Poika Järvenpäästä hakemaan lapsiaan lomanviettoon.
Lounaalla oli neljä lasta ja kolme aikuista.

Kuuden jälkeen talo hiljeni kun vieraat pääsivät lähtemään koteihinsa.

Huomasin, etten ole pistänyt nokkaani ulos kahteen päivään. Korjasin tilanteen pienellä koiralenkillä.

Hymykin päästi syvän huokauksen ja venytti itsensä olohuoneen pehmeälle matolle.

Minä otin hyppysiini kutimen ja opettelin aloittamaan sukankutomista kärjestä alkaen.
 Opinkin sen heti.

HAUTUUMAILLA

Hautuumailla sanoivat vanhat sukulaistädit.
Siellä mekin -Puoliso ja minä- tänään kiertelimme. Kolmella hautuumaalla piti poiketa. Puolison omaiset lepäävät Messukylän kauniilla vanhalla hautausmaalla.

Omat omaiseni lepäävät Lamminpään hautausmaalla. Sinne on isäni ja äitini haudattu.

Tapanamme on ollut käydä iltamyöhäisellä omaistemme haudoilla, nyt teimme kierroksen valoisampaan aikaan. 

Ylöjärven hautausmaalle ei ole vielä lähisukuamme tarvinnut haudata. Puolison Papan veljen hauta siltä löytyi ja sinnekin veimme kynttilän.

Valoisa ei päivä kuitenkaan ollut, ilmassa oli sankka lumisade, ei pyry. Lumihiutaleet olivat pumpulinpehmeitä.

Tiellä oli lähes olematon näkyvyys.

Tämä on sellainen Jouluaatto, että vietämme sen kahdestaan Puolison kanssa. Tai Hymy kolmantena.

Puhelimen välityksellä ollaan oltu lähiomaisiimme yhteydessä ja toivoteltu Hyvät Joulut.

Kuusenalusmatonvaltaaja, siinä Hymy oleskeli pari päivää ennenkuin kuusi valtasi sen.

Pari päivää touhusin leipomisten ja muun valmistelun kanssa. Puoliso paistaa aina kinkun leivinuunissa, se tehtiin eilen. Omien touhuamisteni lomassa ohjeistin Puolisoa lohen graavaamisessa, omat käteni olivat taikinassa. Tänään joululounaalla Puoliso sitä kehui.

Sytyttelin pihalla kymmenen kynttilälyhtyä, nyt ne näkyvät kauniisti puiden oksilla ja kasvihuoneissa.

Huomenna, Joulupäivänä tulee tupa täyteen jouluvieraita, osa yöpyykin. Pyhien jälkeen saadaan taas tyttöjoukko poikien kaveriksi lomanviettoon. 

RAUHALLISTA JOULUN AIKAA BLOGINI LUKIJOILLE!

VÄHÄISTÄ JA VAATIMATONTA TOIMINTAA

Pimein marraskuu ja joulukuukin on mennyt lievää tylsyyttä potien. Vaihtelua on tuonut entisten työkavereiden pizzalounastapaaminen joulukuun alussa. Meitä oli paikalla taas lähes parikymmentä eläkeläistä.  Todettiin ja päiviteltiin  -jopa 40:n vuoden- yhteisiä työvuosia. Kaikilla on pitkä työura, -nyt sen paljastan - kehitysvammahuollossa ja nyt loppumassa olevassa yli 50-vuotiaassa laitoksessa. Kukaan ei muistele entistä työtään katkerasti. Työmme oli nykysanastoa mukaellen haastavaa. Vuorotyökin toi omat haasteensa perheillemme. Oppisuuntia aikanamme oli monenlaisia, jotkut niistä nopeasti unohdettiin, toisia kehiteltiin eteenpäin. Ja tulosta syntyi. Asukkaiden paremman elämänlaadun parantamiseksi.

Olen ollut jo kymmenen vuotta eläkkeellä virastani enkä enää ole seurannut hoitotyön kehittymistä.

Aikaisempina vuosina kirjoittajapiirissäkään en rohjennut kirjoittaa kokemuksistani vaativan ja antoisan työni parissa. Koin-ja koen sen vieläkin niin intiiminä ja henkilökohtaisena elämänjaksona, etten halua sitä kirjata ulos.

Tallinnassakin tuli poikettua paikallisten Eläkkeensaajien joukonjatkona. Merelle oli uutisoitu kovaa myskyä, mutta meri olikin melko tuuleton. Tallinnassa oli kylmä, ei innostanut liikkua keskustaan ja aikaakin oli vain muutama tunti ostosten tekoon. Puoliso hankki joulujuomia sataman aarreaitasta. Minä tyydyin katselemaan paikallisen marketin myymälöissä. Pari kerää kimallelankaa taisin ostaa.

Laivamatkalla kudoin lankakopastani löytämistäni Teddy ja Soft-keristä tytöille kaulaliinat,  helmineuleella tein.

Toinen valmistui meno- ja toinen tulomatkalla.

Onneksi saatiin vähän lumipeitettä heinikoille. Hymy oli innoissaan löytämistää jääkimpaleista, herkkua oli.

Auringonvaloakin nähtiin pilvenraoista.

Joulukuun viikot ovat menneet nopeasti erilaisssa toimissa. Monta päivää olen saanut kulumaan omaisteni asioita hoidellessa. Omaisen hoitokodin joulujuhlassa vietin yhden iltapäivän. Toinen taloutemme auto lähti Kolmannelle Pojalle työautolainaksi muutamaksi viikoksi ja yhdellä autolla pärjäämistä on nyt harjoiteltava. 

Kahdella bussilla kulkeminen ollut jännittävää. Onneksi yhdelle matkalle viereeni sattui istahtamaan puhelias vanhempi (ikäiseni) rouva ja matka kaupungin halki sujui rattoisasti jopa opettavaisesti. Nyt tuli katseltua vanhemman asuinalueen rintamamistaloja ja ihastuin niiden "arkkitehtuuriin". En ihmettele niiden suosimista.

Niissä on selvästi "henki".

Toinen omainen tarvitsi konkreettista apua huushollinsa kunnostamiseen. Nyt oli ostettu ammattisiivooja avukseni. Samassa hötäkässä sain järjestettyä lähes avuttomaa tilaan vaipuneelle omaiselle kuntoutuspaikan muutamaksi viikoksi. Helpottaa minun arkeani.

Käsityökoppa on pullistellut valmiita lahjapakettiin siirtyviä tekeleitä.

P.Sylvi.S saa nämä Hile-langasta kudotut myssyn, lapaset ja kaulaliinan. 

Nämäkin on paketoitu.

Piirakkasukat ja Teddy-lapasetkin löytävät saajansa.

Nyt on lankakeräaatikot huvenneet kiitettävästi. 

Lanka-alennusmyyntejä odotellessa

TEKAISIN MUUTAMAN TAKIN

Kesällä 2013 olin täysin kyllästynyt ompelutekemisiin, purin työhuoneeni ja tuunasin sen vierashuoneeksi ja toisen tietokoneen käyttötilaksi. Tietokoneella tulee istuttua tovi jos toinenkin.
 Asioita hoitamassa, useimmiten. Hoitelen kahden omaiseni pankki- ym. asioita ja ne toisinaan vievät aika paljon aikaa. Omieni lisäksi.

Kesän aikana ompelukoneeni ja työpaikkani on ollut lasiterassilla. Sillä on ollut hyvä valoisassa tilassa ommella muutama mekko. Ja jotakin muuta pientä.
Nyt ei ole omaa ompelutyöpöytää., joten keittiön pöytä saa toimia tilapäisapuna.

Siivousvimmassani kävin läpi kangasvarastojani ja tein hyviä löytöjä.
Löysin reilun palan mustaa ohutta takkivillakangasta. Eurokankaasta joskus kolme vuotta sitten ostettua.
Siitä sain ommeltua 70-luvun kaavalla viitan. Samalla kaavalla olen tehnyt ainakin 6-7 vaatetta. Sadeviittojakin on pari. Nyt saa tämä malli riittää.

Kangasta vielä jäikin, ja tekaisin Käsityölehden  1/2000 kaavalla vuorittoman jakun. Tälläkin kaavalla olen tehnyt monta jakkua, erilaisista kankaista. Hyvin istuu päällä ja on helppo tehdä. Ainakin laadukkaasta villakankaasta. Tätä jakkua voi pitää pikkumekon, hameen tai housujen kanssa. 

(Anteeksi huonot kuvat, kameran linssissä oli jotakin töhnää, eikä tuo asettelukaan oikein toimi.)

Tässä muutama aika sitten aloittelin Strömsö- jakkua ruskeasta kirpputorilta ostamastani Kid Mohair- langasta. Valmistuihan se lopultakin.

Kiva siitä tuli ja kevyt päällä. Myssy pitää vielä virkata.Väri on tummempi ruskea, "ulkostudioni" muuttaa värejä.

Eikä tässä vielä kaikki.

Ylähyllyn laatikossa on ollut marinoitumassa pari metriä ruskeaa teddykangasta. Olen sen aikoinaan ostanut jonkun takin vuoriksi, mutta käyttämättömäksi  on jäänyt. 

Jossain Burdan talvisessa lehdessä oli mallilla juurikin teddyturkiksesta tehty takki ja sellaista nyt minäkin tavoittelin.

Taas kaivelin vanhoja kaavojani, tämäkin jo vuosia vanha jakun kaava Käsityölehdestä. 

Vuorikankaankin löysin jonkun laatikon uumenista. Vähän aikaa tätä kangasta pyörittelin ja tulin siihen tulokseen, että se taitaa olla suihkuverhokangasta ja kätkin takaisin laatikon pohjalle muuta käyttöä odottamaan. 

Oli asioita kylälle ja poikkesin Vahinkotavaramyymälään ajatuksena  turkisliikkeen kangasjäämiä katselemaan. Ja löytyihän se uusi vuorikangas laadukkaasta ulkoilukankaasta,1€ metri!

Ja takista tuli tällainen:

Kello 12 päivällä asetin kankaat ja kaavat keittön pöydälle ja viideltä oli takki valmis. Napit ompelin kun katselin Emmerdalea.

Aika hauska, sellainen ruokakaupassakäyntitakki. 

Vielä on odottamassa ompelua yksi talvinen toppatakkikangas ja muutama muukin kankaanpala.

Toppatakin kaavaa olen etsinyt iltakaudet omista varastoistani ja jopa netistä. Ainakaan Burdalla ei ole ulkoilutakin kaavoja, sellaista mitä olen etsinyt. Sattumalta eksyin blogiin, jossa tekijä oli ommellut Ottobren kaavalla toppatakin, ja se kaava olikin juuri sellainen mitä tavoittelin. 

Tilasin heti tämän Ottobre Woman 5/2014 lehden. 

Ompelukone saa nyt siirtyä hetkeksi kaapin uumeniin, pöytä saa taas liinansa ja minä pääsen päiväkahville.

OPPITUNTI VAIHEVIRRASTA

Tontin rajalle ilmestyi eilen kaivuri. Saatiin tietää, että naapurin talossa oli yksi vaihevirta katkennut/pimeä?

Kaivuri kulki rajaa pitkin ja teki ojaa maakaapelia varten.

Ja minä tietenkin katselin, kuten olen nähnyt rakennustyömaitten aitojen takana vanhempien miesten seuraavan työmaitten touhua. 

Eli toisten tekemistä on kiva katsella kun ei itse tarvitse osallistua.

Nyt on meidän puolen hehtaarin tontin ympärille kaivettu joka reunalle jonkinlainen kaivanto vuoden aikana. Takareunalla ja toisella sivulla kulkee viemäriputket, etureunalla vesiputket ja nyt tällä toisella sivustolla maakaapeli. 

Jututin työmiehiä ja he kertoivat korjaavansa sitä naapurin viallista vaihevirtaa. Kuuntelin hyvin tietäväisen oloisena, vaikka en ymmärtänyt näista vaiheista mitään.

Sen ymmärsin, että meilläkin nettiyhteys katkeaa jopa muutamaksi päiväksi korjauksen aikana.

Puolison kanssa oltiin menossa kauppa-asioille ja kysyin mitä se vaihevirta oikein on.

Sain kuulla yksityiskohtaisen selvityksen vaihevirrasta kuinka se toimii omakotitalossa. Eli yleensä vaiheet taloihin tehdään niin, että sähkö tulee kolmivaiheisena, aaltoina? ja tasavirta tulee suoraan?  Ja jos yksi vaihe vaurioituu, toimivat muut. Jaha, ymmärsin -jotenkuten.

Onneksi on ammattilainen talossa, en joudu edes joulukynttelikön kynttilöitä itse vaihtamaan.

Osasin edes kysyä. Ja sain vastauksen.

VAUVANEULEITA JA VILLASUKKIA

Veljentyttö sai pienen pojan. Lupasin neuloa pikkuiselle villapuvun, kuten tädeillä on tapana. Tekeminen on takkuillut eri syistä. Nyt on puku luovutuskunnossa, toivottavasti vielä mahtuu. Perinteiset junasukatkin sain neulottua.

Samalla mallilla eli ainaoikeinneulomalla olen tehnyt useammankin vauvanasun. Viimeksi viisi vuotta sitten vaalenpunaisen Tildalle.

Neljännen Pojan poika N.Kristian Joensuun tienoilta kävi pikkulomasella äitinsä kanssa. Jo viikkoja etukäteen varasi yöpaikan meiltä. Isänsäkin luona vietti yön. Nopeasti nuo 11-vuotiaat pituutta kasvavat. Oli melkein minun mittainen, reilusti yli puolitoistametrinen.

Kotimatkalle pakattiin pussillinen tumppuja ja sukkia.

Painava koulureppukin oli mukana, tulikohan läksyjä tehtyä?

Jouluksi N.Kristian tulee taas tänne isän luo.

Aina on kova ikävä kun nykyään harvemmin tavataan.

ARKISIA ASKAREITA

Taatelikakku tuli tehtyä viikonlopun vierailijoille. Ja pari leivänpötikkää, hyvää oli, maistoin juuri.

Virallinen laadunvarmistaja sai todistaa.

Aamupäivällä tehtiin Hymyn kanssa lenkki tutuissa maisemissa, laitumella. Ilma oli kivan kirpeä, jo saa tumppujakin alkaa etsimään.

Perjantai kun on, oli minullakin kotitöitä tehtävänä. Siivosin ja pesin jääkaapin. Samalla poistin kaikki vanhentuneet ja muutenkin epäkurantit elintarvikkeet hyllyiltä, kuten 05/14 vanhentuneen Mascarponen. Olin varannut sen Tiramisun tekoon, mutta näköjään on pitänyt kiireitä kun en herkkua ole saanut tehdyksi.
Edellisellä viikolla siivosin jauho- ja maustekaapit. Poistin -09 vanhentuneita mausteita.

Kaappeja siivoilin kun vahdin leivonnaisiani.
Viime viikonloppuna leivoin tavallista pullaa (ne syötiin melkein samana iltana), siivouspäivän taatelilöydöistäni  tein kakun. Se oli niin hyvää, että teinkin tänään uuden kakun.

Ensimmäinen poika on tulossa perheensä kanssa huomisiin isänsä hautajaisiin.
 
Näitä hautajaistilaisuuksia on muitakin lähiviikkoina.

Sitä tämä syksy on.

"ONKO TEILLÄ KANOJA?"

Olin perjantaina neljä tuntia KÄDENTAIDOT-messuilla. Tämä tapahtuma on ollut minulle alkamisestaan asti jokavuotinen kohokohta. Toisinaan olen ollut siellä jonkun ystävättären kanssa, mutta viimevuosina yksin -30 tuhannen muun joukossa.

Nähtävää oli taas läkähdyksiin asti.

Yhdellä kojulla  ikäiseni mamma selaili tilkkutyökangaspaloja ja muina mammoina kysäisi :" Onko teillä kanoja?"

Nuoret myyjät helähtivät iloiseen nauruun kysymyksestä ja vastasivat "Ei ole kanoja."
Mamman käsissä oli vain pitkäkaulaisia kalkkunanhahmoja ja Mamma kertoi pitävänsä kanoista ja olisi halunnut niitä tilkkutyöhönsä.
Kaikille tuli iloinen olo kun mammakin suhtautui hilpeästi vastaukseen.

Olin kirjoittanut muistilapulleni vain kolme ehkä ostettavaa tavaraa.
Pojantytär, 8 v, toivoo kimaltavia lapasia ja pipoa kimaltavan kaulaliinan pariksi, haluamaani  lankaa ei nyt löytynyt miltään kojulta. Harmi.

Laukunkahvojakin tarvitsin, ostin yhden kehyksen. Sain kuitenkin hyviä ideoita omien tekeleitten kannattimiksi. Muistankohan malleja vielä kun otan laukut työn alle?

                                              Askartelukojulta piti ostaa tämä:

Nyt on taas tytöille näprättävää. Ja ehkä minullekin.

Olen viimeaikoina innostunut enemmän virkkaamisesta, en kuitenkaan ihan pitsinvirkkauksesta.

Kirja-antikvariaatista tilasin pari kirjaa ja Adlibriksestä Molla Mills´in Virkkuri-kirjan. Se oli 10 € edullisempi kuin kirjakaupasta tai muusta myynnistä ostaen. Hämmästyin sitä.

Messuiltakin ostin yhden kirjan: 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin. Se oli 5 € halvempi kuin kaupoissa. Käsityökirjahyllyssä ei ole tilaa enää monellekaan, ainakaan paksulle käsityökirjalle.

Kauniiden esineiden ja tekeleiden ohessa tuli tarkkailtua kanssavaeltajiakin. Silmiini sattui muutamakin ikäiseni pariskunta. Touhukas vaimoihminen veti perässään (jopa kädestä kiinni pitäen) kärsivännäköistä kumppaniaan. Muitakin tympiintyneen näköisiä vanhempia herroja näkyi naisten rinnalla kulkevan. Meillä ei tulisi mieleenkään, että edes ehdottaisin Puolisolle, että lähtisi messuille seuralaiselkseni.

Yhdellä kojulle, olikohan TEETEE:n lankakoju, istui vanhempi herrasmies neulomassa valkoista sukkaa. Ihan muina miehinä.

Kotona keskustelun avajaisena ehdotin Puolisolle: "Voisin opettaa Sinulle sukan kutomista."

Ei vastausta.

Arvasin, saahan sitä yrittää.

EILEN OLI NOIN, TÄNÄÄN NÄIN

Toissapäivänä kuljeskelin Hymyn kanssa takapihalla ja olin kompastua kaatuneen /katkenneen koivun runkoon. Yöllä oli käynyt pieni myteri ja pitkä ohut koivu katkennut puolivälistä. Ei ihme, puu oli lähes laho, rungolla kasvoi kääpiä tai jotakin sienilajiketta, olivat vielä keskeneräisiä kun itiötkin olivat pehmeitä.   

Yksi käävänalku oli jäänyt katkenneeseen kohtaan, saa siitä lintuset levähdyspaikan.

Keskiviikkona oli koululaisilla taksvärkkipäivä, ja pojanpoika palkattiin hommiin. Tällä kertaa poika oli yksin töissä, kuuleman mukaan useampikin poika olisi halunnut tulla meille taksvärkkiin, mutta ei eläkeläisen pussi montaa 15 eurosta voi maailmalle lähettää.

Iso kasa risuja kannettin metsästä ja poltettiin. Tärkeä työ tuli tehdyksi ja poika sai taas oppia uusia asioita.

Minulla on ollut monivuotinen haave päästä Arolan Kutomon syystuuletukseen. Paikka on tuolla Toijalan takana. Sainkin Puolison matkaseuraksi.

Myyntitapahtuma oli Ellilän Kievarilla. Tupa oli täynnä jo ensimmäisillä tunneilla. Ystävällinen myyjä ohjeisti antamaan käsilaukun tiskin taakse, että kädet olisivat vapaina vaatetankojen tutkimiseen. Pestasin puolison käsilaukunkantajaksi ja passitin kahville sivuhuoneeseen.

Myynnissä oli takkeja, niitä joista olen haaveillut jo vuosikausia, AINO-merkkisiä enimmäkseen. Sovittelin muutamaa mallia, ja taas jouduin pettymään. Joissakin oli niin iso kaulus, että pääni hukkui sen sisään. Ei hyvä. Toisen takin rinnus hiukan kiristi. Ja jostain kolmannesta vyötärö.

Välillä oli mentävä ulos hengähtämään ja keräämään mielenmalttia ettei lankea vääriin valintoihin.

Kevyempien vaatteiden rekit olivat myös täynnä mitä houkuttelevampia asuja, mutta nyt ei niille ollut tarvetta.

Hinnoittelu oli erikoinen: lapussa oli 7, kaakelitakan kyljessä oli "sanakirja" eli numeron perään lisätään nolla, niin hinta on oikea!

Lähdin tapahtumasta pois mitään ostamatta. Seuraava myynti on keväällä ja sinne täytyykin mennä säästölippaan tyhjennnyksen jälkeen. Vähintää 200-300€ saa olla mukana, että saa kesätamineet hankittua.

Tänään meillä oli sovittu meno Tampereen toiselle puolelle. 

Piti hakea Puolison suvussa kulkenut ja jonkun kaukaisen sukulaisen jääkaapin takaa löytynyt kävelykeppi.

Puoliso oli jo aamutuimaan lapioinut lumet pihalta. Lunta oli kymmenen senttiä. Matkalla radiossa ilmoitettiin liikenneturmasta meidän ajolinjan varrella. Uhkarohkeasti samaan suuntaa kuitenkin menimme. Lumisade yltyi aivan hirveäksi ja autojono moottoritiellä eteni hitaasti. Perille päästiin ja keppi lähti vuorostaan Puolison haltuun.

Toivottavasti näillä liukkailla ei lankeemuksia tule, ettei keppi heti joudu käyttöön.

KUISKAUS EI KUULU, AINA EI PUHEKAAN

Olen tainnut saada perimässäni ainakin kuulovajeen. Tai myös sen muiden lisukkeena. Kuten hitaahkon puherytmin, saman olen huomannut sisaruksissanikin.

Alentunutta kuuloani tuen silloin tällöin kuulokojeella. Se onkin oiva apu esim. asioidessa virastoissa -jos on muistanut  ottaa kojeensa mukaan. Joillakin virkailijoilla on niin hienotunteinen puhetyyli, etenkin arkaluonteisissa asioissa, etten tahdo saada siitä selvää.
Viikolla kävin maistraatissa hakemassa virkatodistusta Ensimmäiselle Pojalle. Asia ei ollutkaan aivan yksinkertainen, joten virkailija joutui selvittämään minulle pitkät ohjeet, joista en tietenkään paljoakaan saanut selvää.
 Nyökyttelin vain.
 Onneksi entistä ymmärrystä näiden asioiden hoidosta oli tallella, että en aivan ummikkona virastosta lähtenyt.
Pankissa sama juttu. Piti monta kertaa todeta: "Anteeksi, en kuullut!")

Viikolla olin entisten työtovereiden kanssa Tampereen Teatterissa katsomassa VILLIKALKKUNOITA.
Sehän on esitys, jossa Tuija Ernamo ja Heikki Kinnunen ovat pääosassa.
Paikkani oli teatterin viimeisellä rivillä. Ilahduin, kun huomasin tekstimonitorit lähietäisyydellä.
Niistä sain seurata vuorosanoja ja hyvin ne näkyivätkin. Jonkin verran kuulin näyttelijöiden puhetta jonka varassa näytelmä toimi. Kun seurasin monitoreja, en voinut seurata näyttelijöiden kehonkieltä joka on minulle tärkeää. Poistuin hiukan pettyneenä esityksestä, seuraavalla kerralla valitsen paikkani etukatsomosta.

Kotona kuuntelen TV-tä kuulokkeiden kautta, ainakin suomenkielisiä ohjelmia. Kuten KIILTOKUVIA.
Siinä olen ihastunut Anneli Saulin puheilmaisuun. Se on erityisen selkeää ja hyvärytmistä. Kuunnelkaapa. Monesta muusta näyttelijästä en pysty samaa sanomaan.

VAIN ELÄMÄÄ kuuntelin eilenkin kuulokkeilla.

"Volyymit tapissa."

En häirinnyt Puolisoa.

LÄHIPIIRISSÄ ON POISTUMAA OLLUT

Kulunut vuosi -ja edellinenkin- on ollut lähi- ja tuttavapiirissä luonnollisen poistuman aikaa.
Omaa perhettä kosketti Ystävänpäivänä viime vuonna poisnukkunut 92-vuotias Vanha Rouva -äitini- ja tänä  vuonna Puolison samanikäisen äidin kuolema. Samalla viikolla menehtyi myös Puolison äidin veli eli eno.
Useita iäkkäitä sukulaisia, ystäviä ja muita lähipiirin ihmisiä on saatettu hautaan kuluneena vuotena.
Kun oma perhekin alkaa ikääntyä, on kuoleman läheisyys jatkuvasti läsnä.

Viime viikolla tuli viesti Ensimmäisen Pojan isän kuolemasta. Sattuikin niin, että kaksi viikkoa aiemmin Poika kävi isänsä luona vierailulla lastensa ja puolisonsa kanssa. Väsynyt oli isä jo silloin ollut.
Hautajaisjärjestelyt hoitaa Pojan isän pitkäaikainen ystävä.

Puolison kanssa kierrettiin omaistemme haudoilla viemässä kynttilät. Oman isän hautakiven kultaukset ovat himmenneet, ne pitänee uudelleenkullata. Näköjään kiven sai irroitettua sitä varten. Isälläni olisi nyt ikää 98 vuotta.
Äidilläni on muistolaatta muistolehdossa.

Lamminpään hautausmaan portinpielessä oli yllätys:   hautakynttiläautomaatti. Nykyaikaa ja huomaavaista, tulitikutkin saa samoilla kolikoilla.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                             Menneinä vuosina Pyhäinpäivä on ollut sukulaisvierailujen aikaa,  ajat ovat muuttuneet ja tapaamiset harventuneet.

 On rauhallinen hetki viettää Pyhäpäivää poismenneitä muistellen.

Hyvää Pyhäinpäivää!

 

MUTKAISTA TIETÄ NÄKYMÄTTÖMIIN

Pari kävelemätöntä päivää oli takana, tänään oli lähdettävä kunnon lenkille koiran kanssa. Taivas oli pilvetön, ilma tuuleton ja lämpöasteitakin kuusi.
Hymy päätti, että lenkki tehdään vasempaan suuntaan, siis keskustaan päin. Isomman risteyksen jälkeen aurinkoinen tie näytti niin houkuttelevalta, että päätimme jatkaa matkaa uimarannalle asti.

Kyläyhdistyksen rantasaunan kohdalla oli joutsenperhe kolmine perillisineen uiskentelemassa.

Katselimme niitä tovin mäen päältä. 

Hymyllä oli kiire eteenpäin, venerannassa päästinkin sen vapaaksi.

Rantavedessä kahlailu riittää Hymylle, uimaan se ei mene.

Minulle riitti silmänruokaa vastarannan katselusta.

Minä ja varjo vain.

Taas tapasimme kylätiellä vanhemman herran moppensa kanssa. Tämä oli uusi tuttavuus, edellisen vanhemman herran ja koiriemme kohtaaminen viime viikolla päättyi pikkumopen rähinään, nyt olin viisaampi enkä käynyt sananvaihtoon vieraan vanhemman herran enkä koiransa kanssa. 

Vaikka mieli teki.

VILLAKOIRAVAPAA-ALUE

Eilen oli tunne, että nyt puhkeaa flunssa. Olin valvonut monta tuntia yöllä edellispäiväisiä sattumuksia miettien.
Päivällä olin koirani Hymyn kanssa jokapäiväisellä aamulenkillä kävelytiellä. Meitä vastaan käveli vanhempi herrasmies (minun ikäinen?) pienen moppensa kanssa. Me herran kanssa siinä muutamia sanoja vaihdoimme ja koirat tutkivat toisiaan.Hymy on aina kiinnostunut koirakavereistaan ja suhtautuu niihin ystävällisesti. Tämä vastaantullut moppe (anteeksi, taisi olla joku terrieri) ei ollut samaa mieltä vaan näytti hammasrivinsä ja yht `äkkiä nappasi Hymyä kyljestä. Tuloksena iso tukko karvoja kuonon päällä. Hymy ei ollut moksiskaan vaan jatkoi matkaansa taakseen katsomatta. Vanhempi herra ja minäkin jatkoimme matkaamme, ehkä pelästyimme molemmat.
Samana iltana jo pimeän aikaan tein koirani kanssa iltapissakierrosta kotitiellä. Pimeään aikaan käytän Hymyllä ja itsellänikin heijastavaa liiviä, nyt Hymy ei sitä halunnut ja annoin periksi.
Hymy tutki ojanreunan posteja ja minä mietiskelin omiani. Taskulampun valossa kävelimme jo kotiinpäin, kuulin koiran haukahduksen ja luulin sitä naapurin koiraksi.
Takaamme tulikin äänettömästi kauempi naapuripariskunta kahden koiransa kanssa. Hymyn tietenkin kääntyi koirakumppaneita tervehtimään ja flexi kietoutui kinttuihini. Naapurin iso shäfer hyökkäsi Hymyn kimppuun ja veti emäntänsä maahan. Kauempana isäntä piteli toista isoa koiraansa tiukasti kiinni eikä voinut auttaa.
Tilanne näytti hurjalta suuttuneen shäferin räyhätessä ja emäntänsä manatessa maassa maaten.
Minulla on ollut koira 16 vuotta, tämä oli ensimmäinen kerta kun ollaan oltu lähelläkään vieraan koiran hyökkäystä. Tapahtuma sattui omassa tienhaarassa joten pääsimme pihaan nopeasti.
Taas Hymy lähti tilanteesta ääntäkään päästämättä.
Ja tänään sellaista sattui kaksi kertaa! Ei ihme, että yöunet meni! Melkein.

Puolisolla ja minulla on omat iltaoleskeluhuoneet. Hän istuu kaukosäädin kädessä topatussa keinussa vierashuoneessa ja minä toisessa toppatuolissa käsitöitä tehden ja tv:tä katsellen isommassa olohuoneessa.
Ja istuskellessa on tehnyt useinkin mieli vähän virkistää ja tuunata olohuonetta, eli vähentää huonekaluja ja vaihtaa niiden paikkoja.
Meillä on käytössä kaksi isoa ruokapöytää. Toinen keittiössä, toinen olohuoneen puolella. Vissi tarve niille on viimevuosina ollutkin. Ruokailijoita viikonloppuisin ja loma-aikoina on riittänyt kumpaankin kuuden hengen pöytään. Nyt on väki niin vähentynyt, että halusin luopua toisesta pöydästä kun käyttöä molemmille ei enää ollut. Pikkuhiljaa syksyn mittaan olen siitä Puolisolle maininnut, ilman keskustelun syntymistä. Tänään tuo flunssan pelko ja pakkasilma saivat minut innostumaan perusteellisemmasta siivoamisesta. Makuuhuoneesta kärrättiin kaikki ulos pakkaseen. Samoin olohuoneesta ja keittiöstä matot ja muut tuuletettavat.
Taas yritin ehdottaa Puolisolle toisen pöydän poistamista. Ei vastausta, enkä inttämäänkään käynyt.
Piti ottaa järeämmät keinot käyttöön. Kesken siivouksen sanaakaan sanomatta vetäydyin tietokonehuoneeseen ja vedin ovenkin kiinni perässäni.
Sitä en yleensä tee.
Piti vähän murjottaa.
Sitäkään en yleensä tee.
Luin yhden sähköpostini ja palasin siivousten pariin. Muina miehinä.

"Voiraanha se pöytä sitten siirtää."

Ja niin se sitten siirrettiin keittiön puolelle. Se 1977 uuteen kotiin ostettu koivuinen, painava kaksimetrinen pöytä. Ja toinen pöytä purettiin ja vietiin varastoon.

Puoliso lähti omille hommilleen kylälle ja sain jäädä rauhassa järjestelemään huoneita.
Olohuoneessa siirsin koko pitkän kaapiston toiselle seinälle. Vanhalta Rouvalta -edesmenneeltä äidiltäni- olen oppinut omatoimiseksi huonekalujen siirroissa. Räsymattoa piirongin alle niin kyllä siirtyy isompikin kaluste.
Lack-tv-taso on jäämistöä poikien muutoista, se mahtui juuri ja juuri toiselle seinälle.
Takan viereen siirsin keinutuolini ja sivupöydän. Sen päällä ja alla on hyvä säilyttää keskeneräisiä käsitöitä.

Nyt on taas nurkat puhtaina, villakoiria olikin ihan riittävästi.
Onneksi ne eivät pure.
Eikä flunssakaan iskenyt.

LANKAVARASTOA KUTISTAMASSA

Ulkoinen valokuvastudioni on toistaiseksi käytössä neuleitten kuvaamisessa.

Tv-tä tuijotellessa viimepäivinä olen saanut aikaseksi kaksi paria putkisukkia (toinen pari meni jo lahjaksi) langanlopuista. Putkisukkia en olekaan aiemmin neulonut, mukavilta ja istuvilta tuntuvat jalassa.

Eräälle vielä näkemättömälle henkilölle kudoin värikkäät sukat. Mustan piponkin tein.Tämä eräs henkilö tulee liittymään perheeseen kunhan tapaaminen saadaan aikaiseksi. Ollaan kadonneen jäljillä. 

Tablettini sopii villapuseron langanlopuista tehtyyn olkalaukkuun. Harvemmin kuitenkin taidan kulkea tabletin kanssa koiralenkillä tai puutarhassa, niihin tarkoituksiin kirjavat neuleeni on tehty.

Sainpahan langanloppuja taas pois.

Jostain kirpputorilta vuosia sitten olen ostanut KidMohairin ruskeaa lankaa. Värinsä puolesta se ei ole päässyt miksikään tekeleeksi. Nyt mietin: virkkaanko toisen Strömsömallisen jakun vai kudonko Novitan Taikajakun. Eilen illalla tein päätöksen ja aloitin virkkaamaan Strömsö-jakkua itselleni (tai jollekin muulle jos on tarvetta). Nopeasti se eteneekin kutosen koukulla. Mustalla Rose-mohairilla teen raitoja.

Veljen tyttären perheeseen syntyi viikolla esikoispoika. Tätinä sain luvan tehdä vauvalle neuleasun. Teen sitä omalla mallilla, samanlaiset olen tehnyt omillekin lastenlapsille. Nyt sattui kömmähdys: vastasyntyneelle nuttu on aivan liian iso, tein purkuhommia ja aloitin uudelleen. 

Tapanani ei ole ollut aloitella montaa työtä yhtàikaa, mutta nyt olen oppinut siihenkin tapaan. 

Monessa kopassa ja pussukassa on nyt odottelemassa erilaisia alkuja, fiiliksien mukaan niitä aina jatkan.

KIILTÄVÄT KENGÄT JA VIIKATUT HUIVIT

Sadepäivä ei innostanut ulkotöihin, vaikka niitä olisi ollut ihan tehtäväksi asti.
Päätinkin siivoilla eteisen vaatekaappia ja siirrellä kesäiset tamineet ylähyllylle.
 Vanhalla Rouvalla -edesmenneellä äidilläni- oli aina kaapit järjestyksessä, kaikki huivit ja käsineet laskostettuna omiin vuodenaikalaatikkoihinsa. Laatikkojen päädyissä luki "talvihuivit ja käsineet", "ohuet huivit ja käsineet". Hatuille oli oma laatikko tai kaapin hylly. Hattuja oli aika paljon.(Kuvissa vain osa.)

  

     Samoin oli käsineitä, pitsisiäkin. Kesäkäsineille oli vissi tarve: saattoi olla viileitä päiviä ikää nähneille käsille ja kaiteet, joista Vanha Rouva otti kulkiessaan tukea, saattoivat olla likaisia. Ja hatun kanssa piti olla käsineet, näin kai joku muotietikettikin vaati. Ainakin viimevuosisadan alkupuolella syntyneiden tapakasvatuksessa.

 Omat huivini -niitäkin on tullut hankittua reilusti- olen ripustanut Ikean telineeseen. Monessa renkaassa  on ollut montakin huivia. Nyt ne viikkasin siistiin pinoon ja kätkin laatikkoon. Saa nähdä tuleeko laatikkoa enää koskaan avattua jotain puuttuvaa huivia etsiskellessä. Muutaman vielä jätin käyttöön otettavaksi.

Omia kesähattuja, niitä joita pidän puutarhassa, oli niitäkin laatikollinen. Niiden joukkoon mahtui ohuet tuulipuvut ja muut kesäiset lenkkivaatteet. Nyt tuli narrattua. En minä lenkeillä käy, koiraani Hymyä vain ulkoilutan.
Alahyllyiltä löysin parit lenkkaritkin joita en käyttänyt kertaakaan menneen kesän aikana. Siististi olivat laatikossa.
Kenkähyllystä poimin sylillisen kenkiä. Olivat niin kuraisia, että päätin käydä niitä ehostamaan oikean kenkälankin ja harjan voimin.

 Puolison puoleisesta kaapista löysin parittoman käsineen, sillä sain hangattua kengät kiiltäviksi.

Kaikki naisethan tietävät, että ylläoleva kuuden parin satsi on vain osa naisihmisen kenkävarastosta. 

Korkokengät  eivät niinkään tarvitse lankkausta.

Punaiset kengät näyttävät surkeilta pesun jälkeen, ne ovatkin menossa suutarille pohjan liimaukseen. Kengät olen ostanut jostain merkkialesta yli kymmenen vuotta sitten. Ovat niin mukavat ja ehjätkin, etten ole voinut niistä luopua. Suutarin jälkeen maalaan ne siistiksi.

Kaappien siivouksen yhtenä pontimena oli silmäillä puutteita tulevia talvihankintoja varten.

Oli tylsä tulos. 

Millekään uudelle ei ole tarvetta, ei kengille, hatuille, käsineille, huiveille, takeille eikä muullekaan.

Toisaalta minua tympii käydä vaatehankinnoilla kun en ole viimevuosina onnistunut löytämään vähäläntäiselle varrelleni sopivia vaatteita. Ainakaan hyvää talvitakkia. 

Vai runsaudenpulako häiritsee?