torstai 23. tammikuuta 2014

MITÄÄN EI PITÄNYT OSTAA-KUUKAUSI

Tammikuu taitaa olla useissa talouksissa se vuoden pihistelykuukausi, niin meilläkin. Ostolakossa ollaan yritetty olla, ei ihan toteudu. Sain ostettua Halpa-Hallin loppuunmyynnistä talousvaa´an ja silikoniset patakintaat. Halvalla. Patakintaat eivät toimi kunnolla, jos mikroon laittaa soppaa lämpenemään ja yrittää ottaa kuumaa kippoa pois patakintaat sormilla, niin sopassahan ne kintaat rypevät. Ehkä ne toimivat ulkogrillissä -sitten kesällä. Vaaka on hyvä, sillä saan punnittua ainakin lankoja että riittävät tuleviin kutimiin.
Alennusmyynnistä ostin itselleni Haloselta kivan ohuen trikoomekon. 70% alennuksella. Pieni harmi siinäkin, selkämakkarat pääsevät liikaa näkyville. Nyt mekko saa odotella jonkin aikaa kaapissa makkaroiden kuihtumista.
Ja siitähän tietenkin seurasi kaalisoppakuurille ryhtyminen. Maanantaina aloitin, nyt porisee jo toinen 7 litran satsi.
Painokin on pudonnut jonkin verran. Ja soppa on hyvää, maistuu Puolisollekin.
Tätä kaalisoppakuuria harrastan ainakin kerran vuodessa. Painonpudotus ei ole aina ollut kovinkaan ansiokasta, pääasia on johonkin ryhtyminen. Jospa se tällä kertaa toisi enemmän tuloksia.
Helmikuulla pitäisi tehdä pikku risteily Turku-Tukholma ja sille reissulle pitäisi saada jouluherkut pois vyötäröltä. Viinikin on taas pannassa.
Kävimme päivällä kylällä kaupoilla, Lidlissäkin. Siellä käynti on minulle lähes painajaista, vaikka tavaratarjonta onkin ihan kelvollista. Lidlissähän ei soi musikki, mutta se plingg, plingg joka kuuluu kun ostokset lyödään kassaan  on minulle hirvitys. Ja se plingg on niin kovaäänistä, että aina ajattelen myyjiä kuinka heillä hermo pitää. Ilmankos ovat vähän apaattisen näköisiä, oli sitten Lidl Espoossa, Tampereella tai missä tahansa. Eikö tuohon jo työsuojelu puutu?

Käsitöitä on tullut tehtyä taas riittävästi. Puolivalmiina on pari vuotta vanhasta virolaisesta hahtuvalangasta kudotut tossut ja lapaset, pari lapaset ovat vielä tekeillä. Huovutan ne samaan aikaan pesukoneessa. Hahtuvalanka vaatii hellävaraisen kutomisen eikä työ suju sukkelasti. Huopanen on siihen tarkoitukseen tanakampi.

Jostakin blogista löysin kuplalapasten ohjeen ja ne piti heti tehdä. Olivatkin nopeat valmistumaan. Samalla mallilla tein pipankin.

Vuosi sitten Puolisolle ostetun tietokoneen kovalevy oli vaurioitunut, sain uuden tilalle ja lupasin sen itse vaihtaa. En onnistunut pitkästä tukipuhelusta huolimatta. Kone lähetettiin huoltoon ja viikon kulutta se pääsi kotiin. Onneksi oli takuu vielä voimassa.
Nyt kelpaa taas surffailla.

ps. Joulupukki toi minulle tabletin, 10 tuumaisen. Nyt voin samanaikaisesti vaikka virkata, katsella tv-tä ja lukea Elisa-kirjaston kirjoja. Huippua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti