torstai 3. heinäkuuta 2014

ONNISTUNEITA OSTOKSIA

Kevään aikana on tullut ommeltua muutama mekko. Kaapissani on ollut mustavalkoinen iso huivi jolle en löytänyt käyttöä. Syy: kun tarkastelin tarkemmin kankaan kuosia ei se minua miellyttänyt. Siihen oli painettu lähes aidon kokoinen seepra ison päänsä kanssa! Materiaali kuitenkin oli miellyttävää.
Tyrnifarmarit-blogista löysin "15 minuutin mekon" ohjeen. Kaapista löytyi toinenkin käyttämätön sopivankokoinen kankaanpala ja Eurokankaan palalaarista kolmas.
 Mallihan on yksinkertainen: saumoja ommellaan vain kaksi eli hihasta helmaan. Kaula-aukkokin on hyvä tehdä. Tarkka teko-ohje on www.tyrnifarmarit.blogspot.com blogissa.
Seeprakuvioisen mekon alla olen käyttänyt pitkähihaista poolopaitaa ja legginsejä, ja päähän kun kietaisee huivin niin tällaisella asulla voi mennä naapurinrouvan kahvikutsuille. Vanhempikin daami.
Tämä vihertävänkirjava on nyt lempimekkoni saunan jälkeen, materiaali on ohutta läpinäkymätöntä viskoosia.
Mekkoni on täyspitkä liehukkeineen, ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun niiden kanssa olen jäänyt ovenrakoon milloin ulko-ovessa tai kasvihuoneessa. Koirankarvat nuo liehukkeet hyvin kerää lattioilta.

Vuosi sitten kunnostimme "päämakuuhuoneen" ja laitoin sinne puuvillapitsiverhot. Nyt teki mieleni kevyttä pitsistä päiväpeittoa. Käsivirkkaukseen en halunnut ryhtyä. Yhtä peittoa olen aloittanut (40 vuotta sitten). Tein sen liian vahvasta langasta eikä mitoitukset sopineet minkäänlaiseen sänkyyn. Tuolla se tekele vieläkin on kaapin hyllyllä keskeneräisenä.

Tampereella Sammonkadulla on tuttu Fihlin kangaskauppa, sieltä olen saanut aina tarvitsemani kankaat. Ja sieltähän peittokangas taas heti löytyi. Siinä se oli pöydällä, ei tarvinnut etsiä eikä liiemmin valita.
Kauppa on kuulemma harvinaisuus, samalla konseptilla toimivia on Suomessa vain muutama, tämä vanhimmasta päästä. Itse olen ollut asiakkaana yli 30 vuotta.
Näin kauniisen kassiin pakataan Fihlillä kankaat.
Tällaiselta haluaisin itsekin näyttää.
Mutta en näytä, en.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti