maanantai 21. heinäkuuta 2014

RIPILLÄ

Ensimmäisen Pojan tytär EMeri (nimi muutettu) konfirmoitiin Mäntsälän kirkossa 13. 7. Veljensä JPetri (nimi muutettu) pääsi ripille samassa kirkossa kaksi kesää sitten.
Kotikylältä lähdettiin pienellä joukolla matkaan, mukana oli Puoliso, Toinen Poika pienimmän tyttärensä kanssa, Kolmannen pojan poika ja minä itse. Kaksi tyttöä jätettiin koiranhoitajiksi. Neljäs poika poikineen jäi ylimmäiseksi vahdiksi.
Konfirmaation jälkeen pääsimme taas herkkupöydän äärelle. Tarjolla oli vaikka mitä. Valokuvia otettiin paljon muistoksi, mutta ne jätetään yksityiseen albumiin. Toinen syy kuvien puuttumiseen on se, että en saa rajattuja ja korjattuina kuvia siirtymään blogiin. Miksiköhän?
EMerin juhla käynnisti viiden tulevan kesän rippijuhlimisen perhepiirin nuorison keskuudessa. Ja ennenkuin se rumba on käyty läpi, alkaakin valmistujaisjuhlien vietto.

Päivän sankari oli kaunis kuten kuuluukin. Lahjapöytäkin oli runsas.

ONNEA E.MERI.E!

Toinen Poika jäi tyttären kanssa matkasta ja meni kotiinsa Espooseen. Kolmannen Pojan tytär otettiin
mukaan lomaseuraksi kotivahdeiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti