lauantai 1. marraskuuta 2014

KUISKAUS EI KUULU, AINA EI PUHEKAAN

Olen tainnut saada perimässäni ainakin kuulovajeen. Tai myös sen muiden lisukkeena. Kuten hitaahkon puherytmin, saman olen huomannut sisaruksissanikin.

Alentunutta kuuloani tuen silloin tällöin kuulokojeella. Se onkin oiva apu esim. asioidessa virastoissa -jos on muistanut  ottaa kojeensa mukaan. Joillakin virkailijoilla on niin hienotunteinen puhetyyli, etenkin arkaluonteisissa asioissa, etten tahdo saada siitä selvää.
Viikolla kävin maistraatissa hakemassa virkatodistusta Ensimmäiselle Pojalle. Asia ei ollutkaan aivan yksinkertainen, joten virkailija joutui selvittämään minulle pitkät ohjeet, joista en tietenkään paljoakaan saanut selvää.
 Nyökyttelin vain.
 Onneksi entistä ymmärrystä näiden asioiden hoidosta oli tallella, että en aivan ummikkona virastosta lähtenyt.
Pankissa sama juttu. Piti monta kertaa todeta: "Anteeksi, en kuullut!")

Viikolla olin entisten työtovereiden kanssa Tampereen Teatterissa katsomassa VILLIKALKKUNOITA.
Sehän on esitys, jossa Tuija Ernamo ja Heikki Kinnunen ovat pääosassa.
Paikkani oli teatterin viimeisellä rivillä. Ilahduin, kun huomasin tekstimonitorit lähietäisyydellä.
Niistä sain seurata vuorosanoja ja hyvin ne näkyivätkin. Jonkin verran kuulin näyttelijöiden puhetta jonka varassa näytelmä toimi. Kun seurasin monitoreja, en voinut seurata näyttelijöiden kehonkieltä joka on minulle tärkeää. Poistuin hiukan pettyneenä esityksestä, seuraavalla kerralla valitsen paikkani etukatsomosta.

Kotona kuuntelen TV-tä kuulokkeiden kautta, ainakin suomenkielisiä ohjelmia. Kuten KIILTOKUVIA.
Siinä olen ihastunut Anneli Saulin puheilmaisuun. Se on erityisen selkeää ja hyvärytmistä. Kuunnelkaapa. Monesta muusta näyttelijästä en pysty samaa sanomaan.

VAIN ELÄMÄÄ kuuntelin eilenkin kuulokkeilla.

"Volyymit tapissa."

En häirinnyt Puolisoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti