keskiviikko 31. joulukuuta 2014

"RAKASTETTAVAN OMALAATUINEN"

-sanottiin eilisessä Phil Spector, syytön vai syyllinen- elokuvassa. Katsoin sen Al Pacinon ja Helen Millerin, ovat eräitä lempinäyttelijöistäni- ansioista. Al Pacinon maneerit, pienet ilmeet, kielellinen raaka ilmaisu ovat iskeneet minuun monissa elokuvissa, ei vähiten "Naisen tuoksussa". Helen Millerìn eilinen roolityö oli poikkeava, harvoin päänäyttelijä tekee sen arkisesti ilmaistuna räkätautisena ja nenäliinat koko ajan käsillä. Sopi tähän kokonaisuuteen.

Rakastettavan omalaatuinen on myös koirani Hymy näin Uuden Vuoden aattoiltana. Ulkona jo hiukan paukutellaan ja koirahan on aivan "rikki". Taas on minun sääret kuolasta märkänä ja varpaat tallottuina. 
Koiran paukkupelkojen vuoksi emme ole voineet mennä kylille Uuden vuoden vastaanotoillekaan viime vuosina. Vaikka koiraa ei taputtelemalla tukisikaan ahdistuksessaan, on se ainakin minulle kova paikka seurata kivan kumppanin hätää. Nyt vain ollaan ja jokaisesa huoneessa on joku toosa auki, jospa vaikka Korisevan laulanta vähän ehkäisisi ulkoääniä.

Puolison (ja Hymyn) kanssa vietetään aikuisten iltaa. Nakkeja keitellään ja juustotarjotinta lisukkeena erilaiset hedelmät,   taatelit, suolakeksit ja piparit  nautiskellaan. Jouluruoista on vieläkin ähky olo, mitään herkkuja ei tee enää mieli. Eilen Puoliso avasi suklaarasian, tarjosi minulle omaa kerrosta, sain sanotuksi  "ei kiitos, ei maistu." Hämmästyttävää!
"Sata päivää jne"-tavoitettakin yritämme toteuttaa.

Kulunut vuosi on ollut tavallaan henkisesti raskas, se on itselle todettava. Ystävä- ja tuttavapiiri on pienentynyt pysyvästi, hautakynttilöitä saa sytytella vuosi vuodelta enemmän. 

Lähipiirin kuolinpesiä on selvitetty ja loppuunsaatettu. Viimeiset tilitykset sain tehdyksi tällä viikolla.
  Ongelmitta sekään ei sujunut: kaksi kertaa lähetin rahalähetyksen lopetustililtä ja kaksi kertaa se palautui takaisin. Pankki on toisella paikkakunnalla, selvittäminen vie taas puoli päivää. 
Jakokirjat on vielä tehtävä maistraatteja varten. Ja haettava allekirjoitukset lakimieheltä. Maksu niistä on jo otettu.
Onneksi muut perunkirjoitukset jakoineen ovat sujuneet jouheasti.

Lastenlapset ovat muuttuneet lapsista nuoriksi, osa jo teineiksi. Mummolaviikonloput ova harventuneet, nyt oli joululomailemassa kolme nuorta. Osalle tuli hauska Uusi Vuosi; ovat enonsa hääjuhlaa viettämässä suvun kesken.
Yksi pojanpoika aloittaa rippikoulun talvella, siitä alkaakin jokavuotinen "lastenjuhla"-kierros: rippijuhlia viitenä peräkkäisen vuotena, valmistujaisiakin siihen mahtuu, sitten on  parin vuoden väli seuraavaan ja taas pari vuotta seuraaviin.

Terveysrintamalla on ollut seesteitä: lääkärissä kävin vain vuositarkastuksessa tammikuussa. Kaikki Ok.
Loppuvuodesta oli mammografia, normaali kunnallinen. Yksi parin päivän nuha iski keväällä ja viikon verran podin keväistä fibromyalgiaa. 

Kuntoilu on ollut vähäistä- hyvin vähäistä. 
Koiran kanssa on vain ulkoiltu -joka päivä.
PS. Hymy on linnoittautunut saunan lauteiden alle.


KIITOS LUKIJOILLENI KULUNEESTA VUODESTA 
JA
ONNENTÄYTEISTÄ UUTTA VUOTTA

1 kommentti:

  1. Kiitos vierailustasi blogissani!
    Niitten Rosemohair tekeleitteni ohjeet löytyy Novitan lehdistä, kuten se baskeri: -talvi 2008 ja niitä isompia tekeleitäni löytyy: -syksy 2008.
    Olen hurahtanut täysin tuohon Rosemohair lankaan/neuleisiin, -niistä tulee pehmosia ja lanka on sutjakkaa/nopeeta neulottavaa. No niitä baskereita olen neulonut ja soveltanut ohjetta muistakin langoista aina on mentävä toiveitten mukaan ;)

    VastaaPoista