TEKAISIN MUUTAMAN TAKIN

Kesällä 2013 olin täysin kyllästynyt ompelutekemisiin, purin työhuoneeni ja tuunasin sen vierashuoneeksi ja toisen tietokoneen käyttötilaksi. Tietokoneella tulee istuttua tovi jos toinenkin.
 Asioita hoitamassa, useimmiten. Hoitelen kahden omaiseni pankki- ym. asioita ja ne toisinaan vievät aika paljon aikaa. Omieni lisäksi.

Kesän aikana ompelukoneeni ja työpaikkani on ollut lasiterassilla. Sillä on ollut hyvä valoisassa tilassa ommella muutama mekko. Ja jotakin muuta pientä.
Nyt ei ole omaa ompelutyöpöytää., joten keittiön pöytä saa toimia tilapäisapuna.

Siivousvimmassani kävin läpi kangasvarastojani ja tein hyviä löytöjä.
Löysin reilun palan mustaa ohutta takkivillakangasta. Eurokankaasta joskus kolme vuotta sitten ostettua.
Siitä sain ommeltua 70-luvun kaavalla viitan. Samalla kaavalla olen tehnyt ainakin 6-7 vaatetta. Sadeviittojakin on pari. Nyt saa tämä malli riittää.

Kangasta vielä jäikin, ja tekaisin Käsityölehden  1/2000 kaavalla vuorittoman jakun. Tälläkin kaavalla olen tehnyt monta jakkua, erilaisista kankaista. Hyvin istuu päällä ja on helppo tehdä. Ainakin laadukkaasta villakankaasta. Tätä jakkua voi pitää pikkumekon, hameen tai housujen kanssa. 

(Anteeksi huonot kuvat, kameran linssissä oli jotakin töhnää, eikä tuo asettelukaan oikein toimi.)

Tässä muutama aika sitten aloittelin Strömsö- jakkua ruskeasta kirpputorilta ostamastani Kid Mohair- langasta. Valmistuihan se lopultakin.

Kiva siitä tuli ja kevyt päällä. Myssy pitää vielä virkata.Väri on tummempi ruskea, "ulkostudioni" muuttaa värejä.

Eikä tässä vielä kaikki.

Ylähyllyn laatikossa on ollut marinoitumassa pari metriä ruskeaa teddykangasta. Olen sen aikoinaan ostanut jonkun takin vuoriksi, mutta käyttämättömäksi  on jäänyt. 

Jossain Burdan talvisessa lehdessä oli mallilla juurikin teddyturkiksesta tehty takki ja sellaista nyt minäkin tavoittelin.

Taas kaivelin vanhoja kaavojani, tämäkin jo vuosia vanha jakun kaava Käsityölehdestä. 

Vuorikankaankin löysin jonkun laatikon uumenista. Vähän aikaa tätä kangasta pyörittelin ja tulin siihen tulokseen, että se taitaa olla suihkuverhokangasta ja kätkin takaisin laatikon pohjalle muuta käyttöä odottamaan. 

Oli asioita kylälle ja poikkesin Vahinkotavaramyymälään ajatuksena  turkisliikkeen kangasjäämiä katselemaan. Ja löytyihän se uusi vuorikangas laadukkaasta ulkoilukankaasta,1€ metri!

Ja takista tuli tällainen:

Kello 12 päivällä asetin kankaat ja kaavat keittön pöydälle ja viideltä oli takki valmis. Napit ompelin kun katselin Emmerdalea.

Aika hauska, sellainen ruokakaupassakäyntitakki. 

Vielä on odottamassa ompelua yksi talvinen toppatakkikangas ja muutama muukin kankaanpala.

Toppatakin kaavaa olen etsinyt iltakaudet omista varastoistani ja jopa netistä. Ainakaan Burdalla ei ole ulkoilutakin kaavoja, sellaista mitä olen etsinyt. Sattumalta eksyin blogiin, jossa tekijä oli ommellut Ottobren kaavalla toppatakin, ja se kaava olikin juuri sellainen mitä tavoittelin. 

Tilasin heti tämän Ottobre Woman 5/2014 lehden. 

Ompelukone saa nyt siirtyä hetkeksi kaapin uumeniin, pöytä saa taas liinansa ja minä pääsen päiväkahville.

OPPITUNTI VAIHEVIRRASTA

Tontin rajalle ilmestyi eilen kaivuri. Saatiin tietää, että naapurin talossa oli yksi vaihevirta katkennut/pimeä?

Kaivuri kulki rajaa pitkin ja teki ojaa maakaapelia varten.

Ja minä tietenkin katselin, kuten olen nähnyt rakennustyömaitten aitojen takana vanhempien miesten seuraavan työmaitten touhua. 

Eli toisten tekemistä on kiva katsella kun ei itse tarvitse osallistua.

Nyt on meidän puolen hehtaarin tontin ympärille kaivettu joka reunalle jonkinlainen kaivanto vuoden aikana. Takareunalla ja toisella sivulla kulkee viemäriputket, etureunalla vesiputket ja nyt tällä toisella sivustolla maakaapeli. 

Jututin työmiehiä ja he kertoivat korjaavansa sitä naapurin viallista vaihevirtaa. Kuuntelin hyvin tietäväisen oloisena, vaikka en ymmärtänyt näista vaiheista mitään.

Sen ymmärsin, että meilläkin nettiyhteys katkeaa jopa muutamaksi päiväksi korjauksen aikana.

Puolison kanssa oltiin menossa kauppa-asioille ja kysyin mitä se vaihevirta oikein on.

Sain kuulla yksityiskohtaisen selvityksen vaihevirrasta kuinka se toimii omakotitalossa. Eli yleensä vaiheet taloihin tehdään niin, että sähkö tulee kolmivaiheisena, aaltoina? ja tasavirta tulee suoraan?  Ja jos yksi vaihe vaurioituu, toimivat muut. Jaha, ymmärsin -jotenkuten.

Onneksi on ammattilainen talossa, en joudu edes joulukynttelikön kynttilöitä itse vaihtamaan.

Osasin edes kysyä. Ja sain vastauksen.

VAUVANEULEITA JA VILLASUKKIA

Veljentyttö sai pienen pojan. Lupasin neuloa pikkuiselle villapuvun, kuten tädeillä on tapana. Tekeminen on takkuillut eri syistä. Nyt on puku luovutuskunnossa, toivottavasti vielä mahtuu. Perinteiset junasukatkin sain neulottua.

Samalla mallilla eli ainaoikeinneulomalla olen tehnyt useammankin vauvanasun. Viimeksi viisi vuotta sitten vaalenpunaisen Tildalle.

Neljännen Pojan poika N.Kristian Joensuun tienoilta kävi pikkulomasella äitinsä kanssa. Jo viikkoja etukäteen varasi yöpaikan meiltä. Isänsäkin luona vietti yön. Nopeasti nuo 11-vuotiaat pituutta kasvavat. Oli melkein minun mittainen, reilusti yli puolitoistametrinen.

Kotimatkalle pakattiin pussillinen tumppuja ja sukkia.

Painava koulureppukin oli mukana, tulikohan läksyjä tehtyä?

Jouluksi N.Kristian tulee taas tänne isän luo.

Aina on kova ikävä kun nykyään harvemmin tavataan.

ARKISIA ASKAREITA

Taatelikakku tuli tehtyä viikonlopun vierailijoille. Ja pari leivänpötikkää, hyvää oli, maistoin juuri.

Virallinen laadunvarmistaja sai todistaa.

Aamupäivällä tehtiin Hymyn kanssa lenkki tutuissa maisemissa, laitumella. Ilma oli kivan kirpeä, jo saa tumppujakin alkaa etsimään.

Perjantai kun on, oli minullakin kotitöitä tehtävänä. Siivosin ja pesin jääkaapin. Samalla poistin kaikki vanhentuneet ja muutenkin epäkurantit elintarvikkeet hyllyiltä, kuten 05/14 vanhentuneen Mascarponen. Olin varannut sen Tiramisun tekoon, mutta näköjään on pitänyt kiireitä kun en herkkua ole saanut tehdyksi.
Edellisellä viikolla siivosin jauho- ja maustekaapit. Poistin -09 vanhentuneita mausteita.

Kaappeja siivoilin kun vahdin leivonnaisiani.
Viime viikonloppuna leivoin tavallista pullaa (ne syötiin melkein samana iltana), siivouspäivän taatelilöydöistäni  tein kakun. Se oli niin hyvää, että teinkin tänään uuden kakun.

Ensimmäinen poika on tulossa perheensä kanssa huomisiin isänsä hautajaisiin.
 
Näitä hautajaistilaisuuksia on muitakin lähiviikkoina.

Sitä tämä syksy on.

"ONKO TEILLÄ KANOJA?"

Olin perjantaina neljä tuntia KÄDENTAIDOT-messuilla. Tämä tapahtuma on ollut minulle alkamisestaan asti jokavuotinen kohokohta. Toisinaan olen ollut siellä jonkun ystävättären kanssa, mutta viimevuosina yksin -30 tuhannen muun joukossa.

Nähtävää oli taas läkähdyksiin asti.

Yhdellä kojulla  ikäiseni mamma selaili tilkkutyökangaspaloja ja muina mammoina kysäisi :" Onko teillä kanoja?"

Nuoret myyjät helähtivät iloiseen nauruun kysymyksestä ja vastasivat "Ei ole kanoja."
Mamman käsissä oli vain pitkäkaulaisia kalkkunanhahmoja ja Mamma kertoi pitävänsä kanoista ja olisi halunnut niitä tilkkutyöhönsä.
Kaikille tuli iloinen olo kun mammakin suhtautui hilpeästi vastaukseen.

Olin kirjoittanut muistilapulleni vain kolme ehkä ostettavaa tavaraa.
Pojantytär, 8 v, toivoo kimaltavia lapasia ja pipoa kimaltavan kaulaliinan pariksi, haluamaani  lankaa ei nyt löytynyt miltään kojulta. Harmi.

Laukunkahvojakin tarvitsin, ostin yhden kehyksen. Sain kuitenkin hyviä ideoita omien tekeleitten kannattimiksi. Muistankohan malleja vielä kun otan laukut työn alle?

                                              Askartelukojulta piti ostaa tämä:

Nyt on taas tytöille näprättävää. Ja ehkä minullekin.

Olen viimeaikoina innostunut enemmän virkkaamisesta, en kuitenkaan ihan pitsinvirkkauksesta.

Kirja-antikvariaatista tilasin pari kirjaa ja Adlibriksestä Molla Mills´in Virkkuri-kirjan. Se oli 10 € edullisempi kuin kirjakaupasta tai muusta myynnistä ostaen. Hämmästyin sitä.

Messuiltakin ostin yhden kirjan: 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin. Se oli 5 € halvempi kuin kaupoissa. Käsityökirjahyllyssä ei ole tilaa enää monellekaan, ainakaan paksulle käsityökirjalle.

Kauniiden esineiden ja tekeleiden ohessa tuli tarkkailtua kanssavaeltajiakin. Silmiini sattui muutamakin ikäiseni pariskunta. Touhukas vaimoihminen veti perässään (jopa kädestä kiinni pitäen) kärsivännäköistä kumppaniaan. Muitakin tympiintyneen näköisiä vanhempia herroja näkyi naisten rinnalla kulkevan. Meillä ei tulisi mieleenkään, että edes ehdottaisin Puolisolle, että lähtisi messuille seuralaiselkseni.

Yhdellä kojulle, olikohan TEETEE:n lankakoju, istui vanhempi herrasmies neulomassa valkoista sukkaa. Ihan muina miehinä.

Kotona keskustelun avajaisena ehdotin Puolisolle: "Voisin opettaa Sinulle sukan kutomista."

Ei vastausta.

Arvasin, saahan sitä yrittää.

EILEN OLI NOIN, TÄNÄÄN NÄIN

Toissapäivänä kuljeskelin Hymyn kanssa takapihalla ja olin kompastua kaatuneen /katkenneen koivun runkoon. Yöllä oli käynyt pieni myteri ja pitkä ohut koivu katkennut puolivälistä. Ei ihme, puu oli lähes laho, rungolla kasvoi kääpiä tai jotakin sienilajiketta, olivat vielä keskeneräisiä kun itiötkin olivat pehmeitä.   

Yksi käävänalku oli jäänyt katkenneeseen kohtaan, saa siitä lintuset levähdyspaikan.

Keskiviikkona oli koululaisilla taksvärkkipäivä, ja pojanpoika palkattiin hommiin. Tällä kertaa poika oli yksin töissä, kuuleman mukaan useampikin poika olisi halunnut tulla meille taksvärkkiin, mutta ei eläkeläisen pussi montaa 15 eurosta voi maailmalle lähettää.

Iso kasa risuja kannettin metsästä ja poltettiin. Tärkeä työ tuli tehdyksi ja poika sai taas oppia uusia asioita.

Minulla on ollut monivuotinen haave päästä Arolan Kutomon syystuuletukseen. Paikka on tuolla Toijalan takana. Sainkin Puolison matkaseuraksi.

Myyntitapahtuma oli Ellilän Kievarilla. Tupa oli täynnä jo ensimmäisillä tunneilla. Ystävällinen myyjä ohjeisti antamaan käsilaukun tiskin taakse, että kädet olisivat vapaina vaatetankojen tutkimiseen. Pestasin puolison käsilaukunkantajaksi ja passitin kahville sivuhuoneeseen.

Myynnissä oli takkeja, niitä joista olen haaveillut jo vuosikausia, AINO-merkkisiä enimmäkseen. Sovittelin muutamaa mallia, ja taas jouduin pettymään. Joissakin oli niin iso kaulus, että pääni hukkui sen sisään. Ei hyvä. Toisen takin rinnus hiukan kiristi. Ja jostain kolmannesta vyötärö.

Välillä oli mentävä ulos hengähtämään ja keräämään mielenmalttia ettei lankea vääriin valintoihin.

Kevyempien vaatteiden rekit olivat myös täynnä mitä houkuttelevampia asuja, mutta nyt ei niille ollut tarvetta.

Hinnoittelu oli erikoinen: lapussa oli 7, kaakelitakan kyljessä oli "sanakirja" eli numeron perään lisätään nolla, niin hinta on oikea!

Lähdin tapahtumasta pois mitään ostamatta. Seuraava myynti on keväällä ja sinne täytyykin mennä säästölippaan tyhjennnyksen jälkeen. Vähintää 200-300€ saa olla mukana, että saa kesätamineet hankittua.

Tänään meillä oli sovittu meno Tampereen toiselle puolelle. 

Piti hakea Puolison suvussa kulkenut ja jonkun kaukaisen sukulaisen jääkaapin takaa löytynyt kävelykeppi.

Puoliso oli jo aamutuimaan lapioinut lumet pihalta. Lunta oli kymmenen senttiä. Matkalla radiossa ilmoitettiin liikenneturmasta meidän ajolinjan varrella. Uhkarohkeasti samaan suuntaa kuitenkin menimme. Lumisade yltyi aivan hirveäksi ja autojono moottoritiellä eteni hitaasti. Perille päästiin ja keppi lähti vuorostaan Puolison haltuun.

Toivottavasti näillä liukkailla ei lankeemuksia tule, ettei keppi heti joudu käyttöön.

KUISKAUS EI KUULU, AINA EI PUHEKAAN

Olen tainnut saada perimässäni ainakin kuulovajeen. Tai myös sen muiden lisukkeena. Kuten hitaahkon puherytmin, saman olen huomannut sisaruksissanikin.

Alentunutta kuuloani tuen silloin tällöin kuulokojeella. Se onkin oiva apu esim. asioidessa virastoissa -jos on muistanut  ottaa kojeensa mukaan. Joillakin virkailijoilla on niin hienotunteinen puhetyyli, etenkin arkaluonteisissa asioissa, etten tahdo saada siitä selvää.
Viikolla kävin maistraatissa hakemassa virkatodistusta Ensimmäiselle Pojalle. Asia ei ollutkaan aivan yksinkertainen, joten virkailija joutui selvittämään minulle pitkät ohjeet, joista en tietenkään paljoakaan saanut selvää.
 Nyökyttelin vain.
 Onneksi entistä ymmärrystä näiden asioiden hoidosta oli tallella, että en aivan ummikkona virastosta lähtenyt.
Pankissa sama juttu. Piti monta kertaa todeta: "Anteeksi, en kuullut!")

Viikolla olin entisten työtovereiden kanssa Tampereen Teatterissa katsomassa VILLIKALKKUNOITA.
Sehän on esitys, jossa Tuija Ernamo ja Heikki Kinnunen ovat pääosassa.
Paikkani oli teatterin viimeisellä rivillä. Ilahduin, kun huomasin tekstimonitorit lähietäisyydellä.
Niistä sain seurata vuorosanoja ja hyvin ne näkyivätkin. Jonkin verran kuulin näyttelijöiden puhetta jonka varassa näytelmä toimi. Kun seurasin monitoreja, en voinut seurata näyttelijöiden kehonkieltä joka on minulle tärkeää. Poistuin hiukan pettyneenä esityksestä, seuraavalla kerralla valitsen paikkani etukatsomosta.

Kotona kuuntelen TV-tä kuulokkeiden kautta, ainakin suomenkielisiä ohjelmia. Kuten KIILTOKUVIA.
Siinä olen ihastunut Anneli Saulin puheilmaisuun. Se on erityisen selkeää ja hyvärytmistä. Kuunnelkaapa. Monesta muusta näyttelijästä en pysty samaa sanomaan.

VAIN ELÄMÄÄ kuuntelin eilenkin kuulokkeilla.

"Volyymit tapissa."

En häirinnyt Puolisoa.

LÄHIPIIRISSÄ ON POISTUMAA OLLUT

Kulunut vuosi -ja edellinenkin- on ollut lähi- ja tuttavapiirissä luonnollisen poistuman aikaa.
Omaa perhettä kosketti Ystävänpäivänä viime vuonna poisnukkunut 92-vuotias Vanha Rouva -äitini- ja tänä  vuonna Puolison samanikäisen äidin kuolema. Samalla viikolla menehtyi myös Puolison äidin veli eli eno.
Useita iäkkäitä sukulaisia, ystäviä ja muita lähipiirin ihmisiä on saatettu hautaan kuluneena vuotena.
Kun oma perhekin alkaa ikääntyä, on kuoleman läheisyys jatkuvasti läsnä.

Viime viikolla tuli viesti Ensimmäisen Pojan isän kuolemasta. Sattuikin niin, että kaksi viikkoa aiemmin Poika kävi isänsä luona vierailulla lastensa ja puolisonsa kanssa. Väsynyt oli isä jo silloin ollut.
Hautajaisjärjestelyt hoitaa Pojan isän pitkäaikainen ystävä.

Puolison kanssa kierrettiin omaistemme haudoilla viemässä kynttilät. Oman isän hautakiven kultaukset ovat himmenneet, ne pitänee uudelleenkullata. Näköjään kiven sai irroitettua sitä varten. Isälläni olisi nyt ikää 98 vuotta.
Äidilläni on muistolaatta muistolehdossa.

Lamminpään hautausmaan portinpielessä oli yllätys:   hautakynttiläautomaatti. Nykyaikaa ja huomaavaista, tulitikutkin saa samoilla kolikoilla.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                             Menneinä vuosina Pyhäinpäivä on ollut sukulaisvierailujen aikaa,  ajat ovat muuttuneet ja tapaamiset harventuneet.

 On rauhallinen hetki viettää Pyhäpäivää poismenneitä muistellen.

Hyvää Pyhäinpäivää!