TAAS ON VUOSI VIERÄHTÄNYT

Vuosi sitten tänä samaisena päivänä kirjoittelin blogiin Hymy-koirani paukkupelkäämisestä. FB siitä kirjoituksesta minua muistutti. Ja herätti kovan ikävän.
Melkein 9-vuotiaan Hymy-bernimme tassuttelu kotikulmillä päättyi toukokuussa vakavaan luusairauteen.
Koko kesän, syksyn ja alkutalven on kova ikävä vaivannut pitkäaikaisen karvakaverin poismenoa.

Uudesta berninpennusta haaveilen, mutta...

Muu elämä on sujunut Puolison- herra Kukkaron kanssa vaihtelevan hiljaisuuden tai verkkaisen sananvaihdon merkeissä. Muutama pieni lomanen on tehty Tallinnaan tai poikien perheisiin eteläisempään Suomeen.

Kesän alku oli sitä mitä oli, eli aika kehno puuttuvien aurinkoisten päivien takia.

                    Juhannusjuhlaa vietettiin suurella joukolla omassa pihassa pikkukokkoa poltellen.

Kotitien maisemaa piti yksin ihastella silloin tällöin.

Heinäkuun lopulla pidettiin pojanpojan rippijuhlat meidän pihassa ankarassa vesisateessa. Pihaan oli viritetty teltat ja katokset lähes puolelle sadalle vieraalle, turhaan.

                   Vieraat viihtyivät sadetta paossa ahtautuneena sisätiloihin. Sopu sijaa antaa, sanotaan.

Kun sitä lenkkikaveria -koiraakaan- ei enää ollut piti keksiä joku ulkoilutettava, valitsin uudeksi kumppaniksi kameran ettei aivan joutilaana tarvitse tienvieriä kuljeskella.
                                      Valokuvauksen alkeita harjoittelin Työväenopiston kurssilla:

Askelkuvioita?

Ratapihaa

Totesin, ei minusta taidekuvaajaksi ole.

Kirjoittajapiirissäkin aloitin syksyllä. Se oli mielenkiintoista ja haastavaa, kirjoitin jopa ensimmäisen runoni.

Ei minusta runoilijaakaan tule.

Siispä arkiset askareet, ne sopivat minulle. 

Kevään ja kesän ajan olen saanut toimia avustavana henkilönä parille lähipiiriläiselle. Toista käytin monta kertaa kipsauttamassa murtunutta nilkkaa, melkein tulin jo kipsauksen ammattilaiseksi kun niin monta kertaa toimenpiteen sain nähdä.

Toista lähipiiriläistä olen autellut arjen sujumisessa. Lähes joka päivä.

Marraskuu pääsi yllättämään lumimyräkällä.

Lumikolan varteen ei tarvinnut tarttua, en olisi mennyt vaikka olisi pyydetty. Luultavasti.

Marraskuussa yllätin itseni kun suostuin vuosien tauon jälkeen tutun yhdistyksen hallituksen jäseneksi. Vieläpä sihteerin tehtäviin. Mitähän siitäkin tulee?

Tavanmukaiseen joulunviettoon tuli yllätys kun saimme kutsun Kolmannen Pojan perhejoulun viettoon eteläiseen Suomeen.

Taivaalla oli menomatkalla nuoli mihin suuntaan pitäisi mennä.

Täällä meitä odoteltiin työn touhussa.

 Varsinainen joulutyöläinen on hommansa hoitanut. "Terve, Hyvää Joulua Kaikille!"

Syksyllä sain isovanhempieni arkistoa luettavakseni ja kuvia katseltavakseni. Niiden parissa on vierähtänyt tunti jos toinenkin. Suvun vaiheitten muistiinkirjoittaminen on hyvällä alulla. 

Valokuvien tallentaminen vaatii uuden rupeaman, eli joudun skannaamaan kaikki uudelleen, että saan ne mieleiseeni muotoon. No, kärsivällisyys kasvaa kun ei ole kenelle kiukuttelisi. Puoliso- herra Kukkaro kun ei tässä asiassa osaa auttaa. Onneksi hänelle.

Yhdet lomalaiset saatiin vielä joulun päättäjäisiä viettämään. Travalle taas jokavuotiseen tapaan tarkastettiin ja toppapuku ostettiin,toivottiin, että tulisipa kunnon talvi. Kynttilöitä valettiin säästettyihin limskamukeihin ja syntymäpäivä kynttilät sankari puhalsi jäätelöpalojen päältä.

Nyt niitä oli jo kuusi.

Iltamyöhällä yritettiin katsella revontulia syntymäpäivän kunniaksi mutta ei nähty.

Vähän oli harmillista kun muut serkut olivat Lapissa hiihtomatkalla ja toiset etelässä. 

PALJON ONNEA SANKARILLE!

Tänään vietiin päivänsankari ja isänsä junalle ja kotiin uutta vuotta vastaanottamaan.

Niin, sitähän tässä tulin kertomaan ja muistelemaan, että ihan hyvä ja onnellinen vuosi on takana, vaikka tässä kirjoitelmassa siitä on vain pieni ote.

KIITOS KULUNEESTA VUODESTA 2015 JA ONNEKASTA VUOTTA 2016

Toivottelee Rouva Myttynen ja Herra Kukkaro

ja istahtavat kahdestaan Uutta Vuotta vastaanottamaan.

MUISTAAKSENI JOSKUS OLI JOULUNA LUNTA

Nyt on lahjat paketoitu -se vähä mitä tänä jouluna maailmalle lähtee, omatekemiä kaikki.
Olen joulupanikoija, ostoskeskuksissa näihin aikoihin kuljen kuin sumussa, niin tänäänkin.
Aamupäivällä käytiin parille lähipiiriläiselle viemässä joulutervehdykset, toisessa paikassa tarkistin, että kaapissa on ruokaa ja tupakkamassi täytenä. Joku tarvike jäi puuttumaan ja sitä sitten piti kiertää etsimässä täpötäydessä ostoskeskuksessa. Onneksi löytyi.
Oman ostoskärryn tyhjyys hiukan nolotti kun muilla kärryt pursusivat tavaraa melkein laitojen yli.
Niin kai meilläkin aikaisemmin.
Meille on tulossa erilainen joulu. Pääsemme valmiiseen pöytään. Menemme Tuusulaan.
Koskaan en ole ollut joulua pois kodistani, työvuoroissa kyllä, useinkin. Hoitotyö kun vaatii rutiininsa oli pyhä tai arki, joulu tai juhannus. Hyvät muistot on jäljellä laitosjouluista, tunnelma ei ole vieläkään mielestä häipynyt.
Tähän jouluun asti on  kaikki pojat perheineen viettäneet ainakin osan joulun-juhannuksen- pääsiäisen ym. juhlanajan luonamme.
Nyt kaikki ovat jo varttuneempaa väkeä ja omissa perheissään, mummolajouluja ei nyt tarvita. Poikienkin perheissä on totuttu, että rouvapuoliso on pyhisin töissä, hoitopuolen ihmisiä kun ovat.
Nyt meidät kutsuttiin Kolmannen Pojan syksyllä ostettuun kotiin monihenkistä joulua viettämään.
Aiemmin ei kotoa olla voitu poistua kun oli se Hymy-koira.
Illalla leivoin taatelikakun, sen perinteisen, sekä kinkkurullia ja torttuja. Pullat jätin tällä kertaa leipomatta, niitä ei nykyään kukaan syö. Intohimoni on Tiramisukakku, se on tekeytymässä jääkaapissa. Tiramisustani puuttuu Amaretto, saan siitä vanhanaikaisen sappikivikohtauksen.
Puoliso paistoi kinkun kuten aina. Lukeeko jossain lausumattomissa säännöissä, että kinkunpaisto on aina miesten puuhaa? Vähän oli ärhäkkää sanontaa kun olin vallannut tekemisteni kanssa puoli keittiötä  enkä ollut heti valmiina antamaan kinkulle tiskipöydän parasta paikkaa! Minulla on sellainen laaja-alainen tekemisen malli, eli valloitan kaikki pinnat tavaroillani. En nyt viitsi sitä kuvin teille näyttää.
Lahjojen paketointi oli taas oma ohjelmanumeronsa.
"Onks`sulla paperia, missä teippi?" "Kelle tää tulee?" "Onks´sulla sille mitä?" "Onks´jossakin kassi mihin nää tulee?" "Meirän täytyy lähtee jo aikasin kun hautausmaillakin menee ainakin tunti."
Minä vastailin ja ojentelin puuttuvia tavaroita ja välillä kudoin pahasti keskenolevaa lumiukkosukkaa.

Tämä pari meni jo pukinkonttiin. Juu, ovat ne ihan samankokoiset vaikka kuvassa istuvat erikokoisina.

Päivällä ehdin vähän ulkoilla pihapiirissäkin, täyttelin lintujen ruoka-astiat ja suunnittelin paikat kynttilälyhdyille. 

Pihapiiri 23.12 2015

JOULUPUKKI VUODELTA 2001 JA ROUVA MYTTYNEN TOIVOTTAVAT  ARVOISILLE LUKIJOILLE LÄMMINHENKISTÄ JOULUA 2015!

KOULUJUHLAMUISTO

Tänään on taas ollut koululaisten joulujuhlien aika. Nyt ei enää ole sellaisia pikkukoululaisia kotikylällä, että olisi päässyt koululaisten joulujuhlaa näkemään. Kun omat pojat olivat alakoululaisia, oli omalla kylällä aina mieleenpainuvat syyskauden päättäjäiset. Koululla oli opettajana Hiltusen Pentti, joka laulatti oppilaita kovaa ja korkealta. Yläasteelle siirtyneetkin tulivat omista kouluistaan Vahantaan ikimuistoisiin laulajaisiin omien juhliensa jälkeen.

Omiin lapsuuden koulun joulujuhliin oli tehty hartaita kuvaelmia. Oli enkeleitä, Neitsyt Maria, Josef, Jeesus-lapsi, itämaan tietäjät, keijuja ja metsän tonttuja ja kuusia samassa kuvaelmassa.

Kuva on otettu Tampereella Johanneksen koulun joulujuhlassa 1955, eli 60 vuotta sitten.

                                                          Niin se aikaa vierii...

YKSINÄINEN ILTA

Muutaman kerran vuodessa saan viettää kokonaisen illan omissa oloissani. Sellainen oli eilen.
Oli nimittäin puolison-herra Kukkaron työporukan pikkujouluilta Tampereella.
Eteisessä tutun tuoksupilven reunamilla minä vielä tarkistin juhlijan ulkoisen olemuksen.
"Onko parta ajettu kunnolla? Onko pyhätakki päällä?"
 Joskus se parranajo on jäänyt vähän toispuoleiseksi kun kesken ajon onkin tullut muuta toimitettavaa, esimerkiksi pitää vastata puhelimeen.
Ja niitä samannäköisiä takkeja kaapissa on useampikin.
"On parta ajettu ja tää takki on hyvä me mennään vaan Plevnaan syömään."
Ei ole enää ihan helpoin juttu päästää ikämiestä pikkujoulujen aikaan kaupungin yöhön.
Onneksi on tuttu ja luotettava porukka matkassa ja Neljäs Poikakin kuuluu samaan ryhmään.

Oma iltani sujui elokuvaa "21tapaa pilata avioliitto"- katsellessa, kynttilää poltellessa ja punaviinilasillista nautiskellessa.
Samalla kudoin tietenkin sukkaa.

Puoliso palautettiin hyväkuntoisena ja hyvinsyöneenä jo ennen puolta yötä kotitanhuville.

Iltapäivän olin saanut kulumaan läppärini kanssa. Sillä kirjoittamista harjoittelin ensi vuoden toimiani varten.
Tulin nimittäin suostuneeksi ja valituksi erään yhdistyksen hallitukseen ja sitä kautta sihteeriksi, yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Nyt piti palautella mieleen entiset opit. Kuinka nykyään kirjoitetaan pöytäkirja? Aiemmissa sihteerihommissa en niitä koneelle talletellut, puhtaaksikirjoitin ne ja tulostin, siinä kaikki.
Nyt on puheenjohtajakin uusi, on vähän perhosia vatsanpohjalla kun on opeteltava "suhde" uuteen ihmiseen.
Monenlaista "edustustehtävääkin" uuteen rooliin näyttää kuuluvan.
No eipä se haittaa, on tätä hiljaiseloa ollutkin riittävästi kun Hymyäkään ei enää ole ja poikien lapset lähes teinejä omissa menoissaan.

Pöytäkirjan sain kirjoitettua ja tuntui kuin vanha sirkushevonen olisi taas päässyt maneesiin.
Läppärissä on erilainen kirjoitusohjelma kuin pöytäkoneessa ja jouduin vähän mietiskelemään kuinka saan tiedostot tikulle ja tulostettavaksi. Onnistuinkin omin avuin.
Minulla on ollut ikivanha sähköpostiosoite jo Kolumbuksen ajoilta ja sen ajattelin ottaa yhdistyskäyttöön.
Ei se ihan noin vain käynytkään,vaikka sain sen toimivaksi; se ei lähettänyt postia kaikille osoitteille.
Olin jo tehnyt osoitekirjat Kolumbukseen enkä saa niitä siirretyksi  toiseen postilaatikkoon. Eli olin tehnyt turhaa työtä. Voi minua!

Vähän olen askarrellut Tommi Kinnusen "Neljäntien risteystä" kuunnellessani. Kirjan pituus on kymmenen tuntia. Kun kuuntelun makuun pääsee, ei millään malttaisi sitä lopettaa. Kirja veti minut heti mukaansa, Kinnusella on minua koskettava kirjoitustyyli. En ole aiemmin paljoa äänikirjoja kuunnellut, tämän jälkeen niitä aion hankkia. Elisa-kirjasta saa joskus hyviä kirjoja jopa alle neljän euron.

       Kuunnellessani näpräsin jo vuoden askartelulaatikossa odottaneita tähtipohjia koristeellisimmaksi.
      Joulukorttien mukana lähtevät koristeiksi.

 

KIRJEITÄ TUNTEMATTOMILLE

Sukujuurien etsintä on edennyt sellaiseen vaiheeseen, että olen lähettänyt muutaman kirjeen ihmisille, joilla on etsimäni sukunimi. Muutamalle Savonlinnan seudulla asuvalle Pölläsellle lähetin kirjeen jossa tiedustelin tuntisivatko he nimeämiäni henkilöitä menneisyydestään. Yllätys yllätys: kaksi Pöllästen piiriin kuuluvaa minulle jo soitti! Olen hämmästynyt ja erittäin ilahtunut vaikka kyselyni ei aivan toivottua tulosta tuonutkaan.
Kirkkoherranvirastostakin soitettiin ja sain kuulla, että ensimmäisen Pölläseni, eli Abel Pölläsen s 1856 nimi ei arkistossa ole, koska sitä on alettu pitää vasta 1860. Seuraava etappi on Maakunta-arkisto.
Myttysillekin lähetin kirjeet, sieltä en vielä vastausta ole saanut. Jännittävää!

Tänään olin kirjoittamassa paria juttua kun talo meni pimeäksi ja tekstit häipyivät. Parikin kertaa.

"Mitä täällä tapahtuu, onko sähkökatko?"
 "Ei oo, mää vaan vaihran noita valokytkimiä."
"Nyt, pyhänä, Itsenäisyyspäivänä? Mun tekstit häipyy kun netti katkee."
"Jaa, mää en tiänny mitä sää teet."
Nyt on sitten vaihdettu uudet valokytkimet kaikkiin huoneisiin minulle taaskaan mitään puhumatta. Tai no, en minä siihen mitään olisi sanonutkaan.

Ulkona on niin rankka vesisade, ettei ulkolyhtyihinkään voinut kynttilöitä sytyttää.

Nyt on aika rauhoittua viettämään Itsenäisyypäivän iltaa TV-ääressä.

                                                  Hyvää Itsenäisyyspäivää!

POJANPOJAT LOMAILEMASSA JA KULMIEN KOHOTTELUA.

Pojanpoika tuli lomaselle itä-Suomesta. Sen kunniaksi piti koti laittaa jouluisempaan, tuttuun kuosiin. Siispä siivousta se tarkoitti. Tämä näky sai kulmani kohoamaan ääriasentoonsa, minä kun en siedä siivotessa sitä, että huonekalut heitellään sikinsokin. Kuten näkyy.
Minun siivoustapaani kuuluu tyhjentää ensin pinnat, pyyhkiä tuolit ja nostella ne pöydänreunalle. Ja toimia äänettömästi.
Puolisolla -herra Kukkarolla on huolettomampi tapa ja minuakos se aina jurppii. Näistä puhumattomista ristiriidoista huolimatta saatiin taas koti jouluiseen kuntoon poikaa odotellessa.

                        Punaiset villamatot leviteltiin lattioille ja joulukoristeetkin löytyivät paikalleen.
Perjantaina käytiin kaupoilla, vakiostoksena on pojanpojalle uudet kengät, pitkän harkinnan ja sovittelun jälkeen sopivat löydettiin.
"Onko torttutaikinaa? Laitetaan torttuihin omenakanelitäytettä, ei luumua."
Illalla paistettiin pellillinen torttuja.
Toinen pojanpoika soitteli ja lupasi tulla viikonlopuksi serkkuaan tapaamaan. Veljekset ja serkku viettivät yönseudun yhdessä poikien isän luona.
Olin suunnitellut, että menemme poikien kanssa Tampereelle, käymme uudessa Tornissa ja vähän shoppailemassa. Tornissa oli ruuhkaa, Koskikeskus täynnä, ajettiin Ideaparkiin lounaalle.
Ideapark oli myös niin ruuhkainen, etteivät pojat lounastamisen jälkeen enää halunneet sinne jäädä.
Ilta vietettiin meillä tutun rentoutumisen merkeissä.
Nämä pojat ovat innokkaita valokuvien katselijoita, niinpä nytkin ilta meni niitä selatessa ja naureskellessa yhteisille muistoille. Välillä piti kuitenkin pelailla puhelimilla.

Pojat ovat nyt siinä iässä, että oli otollinen tilaisuus kertoa heille isoisovanhempienkin menneisyydestä kun se itselläni on nyt tutkinnan alla. Pojat esittivät asiallisia kysymyksiä  ja osasivat tehdä asiallisia kommentteja kertomistani asioista. Hyvä pojat!

Itsekin olin juuri poikien ikäinen kun suuret asiat omassa elämässäni tapahtuivat.

AI MITÄKÖ MULLE MUUTEN KUULUU

No ei mitään erikoista, aika on hyvin kulunut noiden arkistojen järjestelemisissä ja kirjepostien laadinnassa.
Pari kokoustakin on läpikäyty ja erään järjestön hallituksen jäseneksi lupauduin pyytelyn jälkeen. Eläkkeelle jäätyäni yli kymmenen vuotta sitten luovuin kaikista järjestöpaikoistani, niitä olikin kertynyt aika monta. Ja kaikissa toimin sihteerinä.
Nyt kun sitä koiraakaan ei enää ole, niin joku kodin ulkopuolinen harraste olisi hyvä olla.
Saan kyllä aikani hyvin kulumaan omaisteni asioita hoidellessa, vaikka ne olisivat pelkkiä kirjallisia (lue laskujen maksua verkkopankissa) askareita.

Nyt kun tuo vuosikymmenluku pyörähtää uudelle kymmenelle muistutti Trafikin minua siitä.
Ajolupa pitäisi uusia. Lääkärintodistuksen kera.
Omahoitajalle ja-lääkärille sai nopsasti ajan. Kellokin piti piirtää. Kymmenen yli yksitoista.
Tänään vein paperit poliisille.

Tässä päivänä muutamana olin asioimassa jossakin virastossa ja puhelin ilmoitti viestistä: POLIISI!
No mitäs tämä nyt sitten on?!
Nimissäni ollut auto oli Puolisolla ajossa ja pelästyin, että mitä nyt!
Helpotus: POLIISI vain ilmoitti viestissään, että uuden passini saa noutaa R-kioskilta.

Syyskauden harrastuspiirit -valokuvauksen alkeet ja kirjoittajapiiri -ovat jo loppuneet. Kirjoittamisesta jäi hyvin kytevä kipinä, netistäkin löysin vihjeblogin, siinä annetaan muutama sana, josta pitäisi kehittää kirjoitelma/novellintapainen. En sellaista vielä osaa, kirjoitan omalla jähmeällä tavallani omia tuntemuksiani aiheesta.

Käsitöitä on tullut tehdyksi, enimmäkseen sukkia ja lapasia. Niitä kudon Emmerdalen aikana, se on oma nirvana-aikani, Emmerdalen juoni ei pure.

Puolison huoneesta kokosin omaan työhuoneeseeni kirjahyllykön, nyt Puoliso narisee kun hänen kaikille ladattaville laitteille ei ole riittävästi pöytätilaa. Täytynee avustaa luovilla ideoillani.

Kuntopyörä on uusi hankinta Puolison- herra Kukkaron huoneessa.
Saan kuulemma minäkin sitä käyttää. Jos haluan. Vielä ei ole haluttanut.

Heittelen omassa huoneessani vaaleanpunaista kahvakuulaa.

Silloin tällöin.

IDENTITEETTIÄ ETSIMÄSSÄ

Olen aina -koko ikäni - luullut olevani täysverinen karjalaistyttö, mutta mitä vielä!
Sukukirjoja viimepäivinä selvitellessäni minusta onkin tullut 3/4 osa savolainen.
Siis melkein savolainen!
Kirkonkirjoista on selvinnyt, että isäni suku, tämä Kalle Jalmari Myttysen ja Ester Elvira Pölläsen suvut ovatkin tuolta pohjois-Karjalasta Pielisjärven tietämiltä ja Enonkoskelta Savonlinnan seutuvilta.
Samoin on selvinnyt, että  myös äitini isän syntyseutu on keskellä Savoa, Juvalla.
Onneksi äitini äidin suku on asustellut useamman sukupolven ajan Jääsken Hiirenmyllyllä joten ainakin yksi neljännes karjalaisverta minunkin suonissani virtailee.
Viipurista perheet ovat aikanaan tulleet Tampereelle työn perässä. Sekin luulo, että isäni perhe olisi tullut vasta vuonna -44 ei pitänytkään paikkaansa, Muutto oli tapahtunut jo toukokuussa 1940 kuten muistikirjan sisältö paljasti.
Olen ollut tunteitteni kanssa aikamoisessa myllerryksessä kun asiakirjoista on selvinnyt vaikka mitä minulle ennestään tuntematonta tietoa ja se, että asiakirjat ovat säilyneet monissa muutoissa lähes 60-vuotta Kallen kuoleman jälkeen. Kiitos menee serkkupojille arkiston säilyttämisestä.

Ukkini Kalle Myttynen ja mummini Ester Elviira ovat "heränneet henkiin" näiden yli sata vuotta sitten kirjoitettujen asiakirjojen ja valokuvien kautta.

Olen yhä uudelleen ja uudelleen ottanut arkistolaatikon syliini ja selannut ja lukenut kaikki dokumentit ja valokuvat tarkkaan läpi. Monet tunnitkin olen saanut kulumaan kuvia ja asiakirjoja skannatessani talteen.

                                 Ensimmäinen merkittävä dokumentti Kallen elämänkaaressa on
                               tutkintotodistus lukuvuodelta 1899-1900, ensimmäiseltä luokalta

Päästötodistus on vuodelta 1903

"Muoto-opissa sekä pintain ja kappalten mittaamisessa" Kalle sai tyydyttävän 8. Laulussa välttävän nelosen.

Päästötodistuksen ovat allekirjoittaneet  johtokunnan esimies Taavetti Komulainen ja koulun johtaja Airio

Sydämeni on ottanut ylimääräisiä hypähdyksiä ukkini varhaista elämänkaarta seuratessani.

Kalle-ukki ja Ester-mummi ovat olleet minulle erittäin tärkeitä ihmisiä omina varhaisvuosinani. Meillä oli yhteinen koti Tampereella Lapintiellä syntymästäni 1946 vuoteen 1957 jolloin kuoli mummi ensin ja pian sen jälkeen ukki.

Kun vaihdoin blogini nimeksi "Rouva Myttynen muistelee" en osannut kuvitellakaan mitä tämä nimi ja suku Myttynen tulee minulle merkitsemään.
Minä ja kolme sisarustani olemme syntyneet Myttysinä, nuorimmalla -55 syntyneellä velipojalla on jo muutettu sukunimi.
Nimenmuutokseen olen luullakseni minä syyllinen. Kuusivuotiaana olin serkkujeni luona Koivistonkylässä ja siellä naapurin pojankoltiaiset kyselivät: "Mikä se sun nimi olikaan?" Minä vastasin:" Halonen."
Halonen oli äitini tyttönimi.
(Pyysin virkatodistusta äitini isästä tässä jokunen vuosi sitten. Sainkin vastauspostin nimellä: Tarja Halonen, kelpasi minulle! Oli vielä presidentillinen aikakausi.)
Narraamiseni meni tietenkin isäni tietoon ja siitä paikasta, ennen kouluni alkua, alkoi uuden nimen etsiminen ja valinta. Muistan kun äitini ja isäni niitä nimiä jostakin kirjasesta selailivat ja makustelivat. M:llä sen piti alkaa.
Uusi nimi meillä oli kun aloitin kouluni.
 Ukin ja mummin kuoleman jälkeen Myttysiä ei enää syntynyt. Nyt samannimisiä on enää kuusi! Onneksi edes niin! Olenkin lähettänyt kirjeet näille samannimisille ja luulen, että olemme samaa sukujuurta. Se selvinnee, kunhan saan lisää tilaamiani kirkonkirjoja käsiini.
Mielenkiintoista!


Ps. Jos joku tuntee Savonlinnan seudulta Pölläsiä, Johan Edvardin tai Uuno Arvidin tai Saima Paasosen jälkeläisiä tai ketä tahansa Myttysiä, ottakaa ihmeessä minuun yhteyttä vaikka blogia kommentoiden!
Kiitos!

Kalle ja Ester Myttysen elämäntarina jatkuu...

YÖN YLI NUKKUMINEN KANNATTAA

Olin tässä suunnitellut elämääni eteenpäin ja siinä ohessa vähän muutosta muillekin.
Suunnitelma oli lähes nimet paperiin-vaiheessa kun toisen paperinipun lukeminen mietitytti.

Herra Kukkaro pisti kukkaronnyörit kiinni eikä niitä tähän projektiin luvannut avata.

Ja minä tietenkin näytin lähes tältä:

Pettymykseni oli suuri, olin löytänyt toiveeni täyttymyksen, mutta ne pienet tai ei niin pienetkään seikat asiakirjoissa muuttivat lopullisen päätöksenteon.

Yön pyörin kiukuissani ja pohdin vaikka mitä ratkaisuja millä saisin herra Kukkaron tarkistamaan kantaansa toiseen suuntaan. 

Järki tuli minullekin päähän aamuyön tunteina ja totesin helpottuneena, että liian tiukoille olisimme loppuelämämme päiviksi joutuneet, eli pysyvään likviditeettikapeikkoon.

No, paljastetaan: asuntokaupoista oli kyse. Eli yhdesta elämää suuremmista päätöksistä.

Olen aiemmin kertonut nykyisestä asumistilanteestamme, asumme maaseudulla kymmenen kilometrin päässä kuntakeskuksesta ja 20 km päässä Tampereelta.

Olisin jo aika halukas muuttamaan palveluiden äärelle.

Nykyinen kotini toimii mainiosti ikäihmisenkin tarpeisiin; ei ole portaita kuljettavaksi ja pihapiiri on tasainen.

Mutta: autolla-ajo iltapimeällä  ei enää kiinnosta ja bussilla kulkeminenkin alkaa pimeällä olla ongelmallista. Eräänä iltana tulin bussilla kaupungista enkä pilkkopimeässä nähnyt missä ollaan. Painoin stoppia väärällä pysäkillä ja jouduin totemaan kuten entisessä mainoksessa ."Missä mä oon???"

Nämä pienet kömmähdykset saavat minut kiukun partaalle.

Yksinkertaisesti: olen eristyksissä enkä pääse joustavasti harrastuksiin.

"Mitä mä teen?"

Talven tuntua kotipihassa.

MUMMON PIKSELIT, PALLURAT JA JAWA SCRIP YM

Tehtiin taas herra Kukkaron -Puolison kanssa pikavisiitti Tallinnaan.

Laivan keulassa viereemme majottui ensin seurue, joka oli työmatkalla ja sainkin kuulla, vaikka en kuunnellut, kattavan selonteon matkailumainonnasta. Oppimista minulle.

Pöytä jäi tyhjäksi ja sen valtasi miehinen seurue. Taas jouduin kuulemaan tällä kertaa tietoteknisiä selvityksiä ohjelmistojen suunnittelusta, mitä vaikeuksia ja ongelmia on vaikkapa JAWA SCRIP- sovelluksissa ja muissa ohjelmissa joita uudistetaan tai tehdään jotakin muuta mitä en ymmärtänyt. Pallurat ja pikselit kuitenkin miesten puheissa vilahteli. Höristin korviani enemmän kun hoksasin seurueen olevan datanomikoulutuksen opettajia. Vilahti sellainenkin lausahdus, että he eivät ole kasvattajia kuten jossakin opetussuunnitelmassa lukee, vaan he opettavat tietotekniikkaa. Kasvatukseen puuttuivat toteamalla, että nuorilla tapahtuu selkeä aikuistuminen siinä toisen ja kolmannen opiskeluvuoden vaiheella.

Siinä kylki kyljessä yhden miehen kanssa matkaa taittaessa oli tietenkin sukankudin sylissäni.

Tallinnan jo häämöttäessä en malttanut enää pitää suutani supussa.

"Anteeksi, mutta olen tässä  joutunut kuulemaan keskusteluanne, josta en kyllä oikein mitään ymmärtänyt. Kautta aikojen me mummot olemme laatineet tarkkoja ohjelmia päässämme ja seuranneet silmukka silmukalta sen toteutumista. Kun kutoo vaikka sukkaa on tarkkaan tiedettävä kuinka mallikerta menee ja meneekö symmetrisesti ja kuinka kantapää tehdään. Tämäkin sukantekele on syntynyt ihan teitä kuunnellessa. Tämä on sellaista hiljaista tietoa joka on siirtynyt siitä mummon neulomasta sukasta sukupolvelta toiselle ja on oman sukupolveni tietoteknistä soveltamista."

Eri ikäpolven miesjoukko kuuunteli kohteliaasti ja kommentoi ystävällisesti. 

"Tule pitämään meille luento tästä aiheesta!"

Keskustelu jatkui toteamalla, että kutojia voi verrata nuorisoon joka vaipuu älypuhelimeensa, sama tilanne on kutovalla mummollakin. Tai perhoa sitovalla papparaisella. 

Näin meidän kesken: tuo sukanmalli on perusyksinkertainen, mutta oli hyvä esimerkki muistuttaa miehille, että mummot pystyvät tekemään montaakin asiaa yht´aikaa ja saamaan näyttävää, käytännölllistä ja pysyvää aikaan.

Matka sai aikaan uutta ajateltavaa. Kiitos naapuripöydän matkakumppaneille!

PIHANSIIVOUSTA JA MUITA HARRASTEITA

Kädentaidot messuilla kävin pikaisesti jo perjantaina. Olen pyörinyt siellä koko niiden olemassaolon ajan  joka syksy kahdenkymmen vuoden ajan. Moni koju on tullut tutuksi ja sen olinpaikan jo muistaa.
Yhtään tuttua en koko matkalla tavannut.
Matkan tein taas bussilla, oma auto ja messuruuhka -ei kiitos.
Jo reissua suunnitellessani tiesin, etten mitään erityistä aio sieltä ostaa. Kaapeissa on vielä edelliskerroiltakin käyttämättömiä askartelutavaroita. Ja joitakin on käytetty vain kokeeksi.
Silmänruokaa siellä taas oli. Sitä lähdinkin enimmäkseen etsimään. Kameraa en mukaan ottanut, joten kuvia ei messuilta nyt ole näytettäväksi.

Lauantaina poikkesimme Järvenpään tienoilla ja automatkalla kudoin toisen sukan. Toinen valmistui edellisenä iltana. Lämpimät raitalapaset saa joku tytöistä.

Tänään siivoilin terassilta lehtijäämät ja poistin (käsin) seinustan villiviinin kellastuneet lehdet (niitä tuli jätesäkillinen kompostoitavaksi) ja perennapenkeistä viimeisetkin roskat. Keväällä ostetun suursäkin mullalla katoin kaikki perennapenkit. Levitin multaa muutaman sentin kerroksen kaikkiin penkkeihin, nyt ei enää heinät siemennä joten keväällä on odotettavissa rikkaruohottomat kukkapenkit. Vai onko se toiveajattelua?

Huvitus-omenapuu sai kuusenkynttilät oksilleen.

Ja käytiin asuntonäytöllä.

Nyt oli tunnelma hmmm...

PUHTAAKSIKIRJOITUS

Isänpäivän iltana eli viime pyhänä innostuin puhtaaksikirjoittamaan isovanhempieni jäämistöstä löytyneen mustakantisen muistikirjan sisältöä.

Muistiinpanot sijoittuvat ajalle 6.1 1940 -30.6 1940 ja niistä pääosa on kirjoitettu jollakin juna-asemalla sodan aikana.

"Tammikuun 6 päivänä 1940 kello 9 aamulla ampui ryssä tykillä mutta en tiedä minne kuulat sattuivat.

Onnilta sain kirjeen. Minä tänään poltin kuusen kynttilöitä ja muistin Helmin syntymäpäivän. Onnea vaan 20 vuotiaalle.

7.1 -40

Minulla on tänään vapaa-päivä, nyt on kova pakkanen. Kello on nyt 9.30 on hyvin sakeassa pakkasusvassa nyt ei luultavasti ryssä lennä ennenkuin usva häviää. Turunen oli yön töissä ja meni jääkellariin nukkumaan. Minä keittiössä kirjotan tätä muistoon. Kyllähän nämä päivät on tavallista pitempiä kun ei osaa oikein mitään hommata vähän mitä ruokaa laittelee sekin on jokseenkin yksipuolista."

 Nämä muistiinpanot on kirjannut ukkini Kalle Myttynen siellä jossakin...

Kirjeessä mainittu Onni on tuleva isäni ja Helmi isäni nuorempi sisar. Lahja oli esikoistytär.

Isäni perhe asui ennen sotia Viipurin Tammisuolla ja tuleva isäni ja ukkini olivat Tammisuon asemalla asemamiehinä. Mummini Ester ja tyttäret Lahja ja Helmi olivat evakkoina Vilppulassa.

Kirjoitukset on tehty senaikaisella kosmoskynällä, voin kuvitella Ukin istuva jalka toisen päällä pienen asemarakennuksen keittiön pöydän ääressä ja silloin tällöin kastavan kynänpäätä kielensä päällä. 

Tekstiä on kirjoitettu jokaiselle päivälle, pääaiheena ilmahälytykset ja pommitukset lähiseudulle.

" 24.1 -40 Ei ole ollut ilmahälytystä lunta sataa kovasti ainakin 10 sm on tänään jo satanut ja uutta tulee taivaan täydeltä. Minä menen töihin kello 16 asemalle.

Esteriltä ja tytöiltä sain myös kirjeen. Eilen 23.1 -40 laitoin Onnille paketin sukat lapaset kaksi nenäliinaa ja viisi askia Klubia."

"21.2 -40 Onni tuli kotiin illalla kello 20.30 Oli oikein reipas minä keitin kahvit ja jutttelimme myöhään. Tilan tein keittöön penkkien päälle kamarista otin alusen. Aamulla keitin kahvit ja Onni lähti suksilla Viipurin linja-autoasemalle ja sieltä autolla joukko-osastoon."

"24.2 -40 Ilma sumunen vähän sataa lunta. minä pyysin AP (asemapäälliköltä) lomaa ja sain 10 pv samoin Turunen. Lähdin AP:n kanssa Tammisuolta 24.2 -40 kello 18 aikaan. Matka sujui hitaasti pääsin Väärinmajaan 26.2 -40 illalla..

6.3 -40 Kävin etsimässä asuntoa mutta sitä ei taida saada ensinkään. (Kokkola) Kaikissa taloissa on evakoita.

7.3 -40 Minä olin asemalla harjoittelemassa ja kyllä siinä onkin harjoittelemista täällä on toinen meininki kuin Tamossa (Tammisuolla).

11.3 -40 Nyt aamulla klo 6 olen asemavuorossa koko päivän. Tänä aamuna kuulin puhutttavan että ryssä on pyytänyt Suomea rauhan neuvotteluun Moskovaan ja olisi muka sinne pitänyt mennä Suomalaisen valtuuskunnan en tiedä onko totta.

Minä muutin Kokkolasta Tpre 9/4 -40 

Tampereelle tulimme Vilppulasta 11.4 -40 illalla kello 22.00

Asunto vuokrattiin 14.4 -40 Lapintie 18 C 16

Vuokra maksettiin etukäteen 1:stä pv toukokuuta 1940  1200 Smrk.

Työt aloitan Tampereella 17.4 -40 klo 8 Tavaramakasiinilla.

3.5 -40 muutimme asuntoon illalla kello 18.00

Helmi meni sairashuoneelle 6.5 -40 Onnin kanssa

Onni lähti sotaväkeen 7.5 -40 illalla

Onni loukkasi jalkansa  30.6 -40 Makasiinissa töissä ollessa"

Tähän päättyi muistiinpanot mustassa vihossa.

Lisäksi oli merkinnät perheenjäsenten palkoista, vuokrasta, eläkkeestä ja muista menoista.

Muutamalle sivulle oli kirjattu Tammisuolle sodan alle jäänyt irtain omaisuus markkamäärineen. 

Tällä luettelolla haettiin Kansanhuollosta sotakorvauksia.

Muistivihon muistiinpanot kirjasin juuri niinkuin ne Ukki oli vihkoon kirjannut. Yhdeksän täyttä sivua sain teksiä tallennettua. Kirjoituskieli ei näytä kovinkaan paljon muuttuneen yli 70 vuoden aikana. Ja oikeinkirjoituskin asemamieheltä sujui.

Kun sattui olemaan Isänpäivä muistiinpanoja kirjoittaessani niin väkisinkin tulin ajatelleeksi Ukkini ja tulevan isäni suhdetta ja totesin sen olevan hyvinkin välittävä isä/poikasuhde. 

Poika kun oli valinnut isänsä ammatinkin.

MAPPIHYLLYN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS NAISEN LOGIIKALLA

Olen saanut sylillisen suvun asiakirjoja ja nyt niitä pitäisi käydä järjestämään, tallentamaan ja jakamaan muulle suvulle.
Pöytätila alkoi käydä säilytettäville mapeille ja asiakirjoille ahtaaksi työhuoneessani.
Jo sinne uutta järjestystä tehtiinkin, mutta sujuvalle työskentelylle ei tahtonut löytyä pöytätasoa.
Kierrätyksissä kävin, en löytänyt sopivaa tasoa, ei löytynyt Toristakaan.
Siispä kaivelin naisellista ideapankkiani ja tein suunnitelman lisäpöydästä oikein kirjallisena työpiirroksena:

Näillä piirustuksilla mentiin puutavaraliikkeeseen ja siellä muutaman keskustelun jälkeen päästiin jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen sopivien palojen leikkaamisesta.
"Tuleeks`tää sitten näin vai kuinkapäin  ja tuleeks`tohon hylly ja kuinka sää olit aatellu noi sivut, tuleeks`se taso näitten sivujen päälle vai väliin, ja jos tohon tulee hylly niin sen pitää olla kahden levyn paksuuden verran kapeeempi" Jne...
On se merkillistä kun aikuinen mies ei osaa lukea selviä ohjeita. Omatekemiäni.
Yhden haman suunnittelupaperissani olin jo huomannut, mutta en siitä mitään puhunut. Nimittäin syvyysmitan olin mitannut väärin kun en ollut kurkistanut työpöytäni alla jossa olikin tukilista joka esti suunnittelemani tason menemistä peräseinälle asti.
No, ajatteli minä, käännän sen tason sitten toisin päin, riittää siinäkin aputasoa.
Tästä en Puolisolle -herra Kukkarolle mitään maininnut.

Keittiön pöydän päällä oli taas työmaa, edes pöytäliinaa en ehtinyt pois ottaa.

Pyörien kiinnitysruuvit olivat liian pitkiä, onneksi minun pakista löytyi sopivat.
Yhdessä silitettiin reunanauhat paikoilleen. Puoli tuntia kesti tämä tämän tason kokoaminen. Lopputulos on ihan siisti ja toimiva.

Tämän mainion Ikean työpöydän satuin löytämään Kontista, hintaa 10€. Joskus tärppää!

Yksi välihylly vielä tasoon tehdään. 25€  tuli tälle tekeleelle hintaa.

Nyt mahtuu ja on helposti otettavissa eniten käytettävät mapit. Tason päälle voi levittää mapit ja asiakirjat, ei tarvitse sylissä pidellä. Ja käytön jälkeen tason saa pöydän alle.

             Tulostimenkin saan helposti lähemmäksi tason päälle kun tulee enemmän tulostettavaa.

Joku aika sitten siirrettiin tämä aikapäiviä sitten Fidasta ostettu kolmiosainen kirjahylly Puolison TV-huoneesta tänne työhuoneeseeni. Nyt on hylly täynnä kirjallisuutta,  lehtiä, käsityö- ja askartelutarvikkeita ja muutama laatikollinen niitä suvun papereita.
Minulla kun on tapana levitellä asiakirjoja pitkin pöytää lajittelun ja tutustumisen aikana, niin ihan pienet pöydät eivät siihen riitäkään.
Kunnollinen arkistoinimenetelmä pitäisi saada sisäistettyä, että omankin perheen asiakirjat löytyvät tarpeen mukaan helposti.

Ainakin talon ja kiinteistön asiakirjat olisi hyvä olla järjestyksessä ja samoissa kansissa.

 Ennakoin tulevaa -joskus- talon myyntiä.

ENSIMMÄINEN BLOGIKIRJOITUS ANNELIPUNNELILTA 7.11 2012

"VIEKAS JA PITKÄHÄNTÄINEN" oli blogini ensimmäinen kirjoitus kolme vuotta sitten.
Se kertoi Hymy-koiran viekkaudesta popsia tuoreita hevonpalleroita lenkkipolun varrelta. Pitkä häntä valkoisella hännänpäällä oli Hymyn merkittävä ominaisuus.

Blogiani aloin kirjoittaa sillä tarkoituksella, että lastenlapset muualla Suomessa voisivat seurata Hymyn ja meidän elämää täällä mummilassa.

Blogin tarkoitus syveni, kun aloin seurata Vanhan Rouvan-äitimme selviytymistä iän alkaessa muuttaa vakiintuneita tottumuksia. Äiti oli silloin 92-vuotias, päällisin puolin terve ja hyvävointinen, siis vielä marraskuussa 2012.

Jo joulukuussa tilanne muuttuikin geriatrilla käynnin, muistitutkimusten ja magneettikuvausten tuloksina.
Keskivaikea alzheimer oli jo saatu käynnistymään. Oli tarkoitus seurata blogin kautta kuinka julkinen terveydenhuolto auttaa ja käsittelee ikäihmisen nopeasti muuttunutta elämäntilannetta.
Montaakaan kirjoitusta en tästä aiheesta ehtinyt tehdä kun äidin elämä päättyi vain muutama viikko tiedonsaannista pari päivää kestäneen pneumonian jälkeen.

Muutama kirjoitus oli kuolinpesän selvittämisen tiimoilta ja niitä onkin näköjään käyty lukemassa ahkerasti.

Kun Vanhan Rouvan asiat oli saatu päätökseen, blogia täytti lastenlasten kanssa touhuilu ja Hymyn kanssa ulkoilu.
Käsitöitäkin on ollut näytillä. Ja piha ja puutarha.

Tänään kävijämittarissa oli lukema 17805.

                            KIITOS TEILLE ARVOISAT LUKIJAT YMPÄRI SUOMEA!

ISÄN SYNTYMÄPÄIVÄ

                                    Tänään on isämme Onnin syntymäpäivä, ikää olisi nyt 99 vuotta.

                                Kukat ja kynttilä vietiin kiven juurelle ja heräteltiin isä-Onni muistoihin.

                                             Nuorena isä jo elämän jätti, 68-vuotiaana.

                                           Muistojen laatikosta löytyi tärkeä asiakirja:

Tämäkin asiakirja on kulkenut ympäri Suomea isovanhempien matkassa ja selvinnyt sotien jaloista ja monista muutoista.

Säilytän sen aarteena.

MUUTTO UUTEEN KOTIIN 6.11 1977

Tänään on eräänlainen merkittävä päivä perheemme menneisyyttä muistellessa.

6.11 1977 muutimme uuteen kotiimme. Siitä on siis 38 vuotta.

Kesällä 1975 oli työpaikallamme sijaisena eräs puhelias Kerttu joka kahvipöydässä kertoi innostuneesti meille lähistöllä myytävistä omakotitonteista.
Omaa kotia olimme jo haaveilleet, työsuhdeasunnossa kun asuimme, mutta kolmen lapsen perheessä oli säästöt niin niukat, ettei niillä olisi saanut lainaa kerrostaloasunnon ostoon.

Meitä oli kolme innostunutta perheenäitiä kuulemassa Kertun myyntipuhetta ja joku olikin jo käynyt tontteja katsomassa.

Jo samana päivänä silloin yksivuotias kuopus (Kolmas Poika) kainalossa kiertelimme muutaman hehtaarin metsäistä aluetta ja tälle paikalle tultuamme katselin hiukan, tai oikeastaan paljonkin maisemaa ja näkymää ja sanoin, että tämä paikka se on jos päätämme tontin ostaa.

Aaltoileva peltomaisema on pysynyt samanlaisena kun sen ensimmäisen kerran näin.
Edesmennyt Hymykin sitä aina tuijotteli.

Tontinkatselmusreissulta poikkesimme kuulemaan enemmänkin myyntipuhetta ja palava innostus jäi Puolisoon ja minuun kytemään. Välittäjänä toiminut Kertun mies oli savustanut lahnaa ja työnsi sen lämpimänä kainalooni puhetulvan lomassa.
Se kainalossa ja lapsi käsivarrella talomme pihassa huutelin intoani yläkerran naapurille ja sain heidätkin ensin kiinnostumaan ja pian innostumaan tontinhankinnasta.
Jotkut elämän tärkeimmät päätökset tehdäään mitä kummallisimmissa paikoissa ja odottamattomissa tilanteissa.

Näin meille naapuruksille kävi.

Asiat etenivätkin rivakasti, myynnissä oli kuusi puolen hehtaarin tonttia ja meitä oli nyt neljä saman työpaikan perhetta omakotitalosta haaveilemassa. Pari muuta ostajaa oli jo päättänyt tonttinsa paikan.

Loppukesällä 1975 tehtiin kauppakirjat ja alkoi vimmattu talokirjojen selailu unelmakodin löytymiseksi.
Kesällä käytiin Hämeenlinnan asuntomessuilla vähän vinkkejä hakemassa.

Ensimmäinen oma valintamme oli neliön muotoinen tasakattoinen Lohjan talotehtaan "Linnainen". Siinä oli riittävästi huoneita ja neliöitäkin 119.
Arava sitä ei kuitenkaan meidän taloksi kelpuuttanut. Jouduimme etsimään nopeasti uuden talonmallin, mutta rahoitus ei tärpännyt ja jouduimme siirtämään hankettta vuodella.

Vaikka kyseessä oli haja-asutusalue, oli ARAVA-rahoituksen saanti tälle alueelle mahdollista. Alueella oli muutama pankki, koulu, päiväkodit, kaupat ja tärkein asia: perheenäitien työpaikat olivat kilometrin päässä tonteistamme.

Uusi talomalli löydettiin tällä kertaa Partekin malleista ja ARAVA-rahoituskin sille saatiin. Ja kunnan ensisijaislaina ja tietenkin pankkilaina. Talon silloinen kustannusarvio oli 178000 markkaa. ARAVAhan ei sallinut ylellisyyksiä rakenteissa.

Taloarkisto kaikkine lupineen ja laskuineen on tarkkaan tallennettu mappeihin.

Talossamme on 114 asuinneliötä ja se on ollut meidän kuusihenkiselle perheelle riittävä.

Talon pohjia alettiin kaivaa vapun jälkeen 1977. Talopaketti tuli elokuun alussa.
Aamulla jo valmistuneen naapuritalon Maija meni Pekka-pojan kanssa kylälle hammaslääkäriin ja sieltä palatessaan oli meidän talon seinät jo pystyssä.

Talonrakennuskesänä Puoliso teki töitänsä ympäri Suomea ja minä hoitelin kotia, kävin töissä, valvoin rakennustöitä, hoitelin lupa-asioita ja tein hankintoja.
Kirvesmiehiksi saatiin kelpo miehet omalta kylältä ja valmista tuli ripeästi.
Tarvikkeita piti joskus kuljetella vanhan Taunuksen katollakin, kuten minä itsepäisyyden puuskassani kuljetin nelimetrisen olohuoneen muovimattorullan. Ei rohjennut rautakaupan myyjä minua vastustaa. Hyvin sekin kuljetus sujui. Viikonloppuna kotiin tullut Puoliso minua siitä toimesta vähän ojensi.

Työkaverin miehellä oli putkiliike ja sieltä saatiin LVI-työt teetettyä. Mitään ei ole tarvinnut näinä vuosina vaihtaa tai korjata, niin on hyvin putket ja muut röörit toimineet.

Omin voimin tehtiin niin paljon kuin mahdollista, katontekijöinä oli talkooporukka.

Tapetoinnit meille teki työkaveri, jälkeenpäin tavatessamme ollaan yhdessä hymähdelty minun "luoville" ehdotelmilleni.

Askosta ostettiin keittiön kaapit, tummat tammikuvioiset kuten siihen aikaan oli muotia. Astianpesukone, jääviileäkaappi ja liesi tilattiin kyläkauppa Tuotannosta. Ne olivat punaiset.

Tamperelaisesta Tirkkosen kangaskaupasta olin ostanut itävaltalaiset kuviodut villahtavat verhot ja ne sopivat hienosti uuteen keittöön.

Keittiön ruokapöytä ja tuolitkin ostettiin Askosta. Pöydän piti olla suuri, olihan meillä iso perhe ja lempivieraitten kanssa haluttiin viettää aikaa ison pöydän äärellä.
Pöytä on meillä vieläkin, kaksimetrinen painava koivupöytä.

Talo valmistui nopeasti, vappuna tehtiin ensimmäinen kaivuutyö ja lokakuun lopussa talo oli muuttovalmis.

Uuteen kotiin muutettiin 6.11 1977

Rakennustöiden aikana oli ranteeseeni tullut rasitusvamma ganglion carpi -tai joku sellainen. Minut oli kutsuttu leikkaukseen  ja kohta muuton jälkeen toimenpide tehtiinkin.
Se olikin tervetullut toipumisaika rankan kesän jälkeen.

Kuopuksen kanssa istuttiin mitään tekemättä viikon verran isossa nojatuolissa ja vain ihmeteltiin uutta kotiamme.

Kaksi viikkoa pojat jaksoivat leikkiä keskenään -saunassa.

Puoliso jatkoi töitänsä eri puolilla Suomea ja välillä Tansaniassakin. Sen reissun tuliaisena 1979 syntyi kuopus, Neljäs Poika.

Puutarhaa alettiin tehdä heti muuttoa seuraavana kesänä. Nyt se on muuttanut muotoaan moneen kertaan.
Sisääntulotiekin sai vaihtaa paikkaa alkuperäisestä.

Kuopusta piti käyttää neuvolassa joulukuisena aamuna ja pihatie oli pyryttänyt umpeen. Silloin päätin tietä autolle lapioidessani parkuva pikkuvauva autossa, että tämä ei jää tähän!
Tie pitää siirtää.
Ja seuraavana kesänä tie siirrettiin nykyiselle paikalleen. Nyt on hyvä.

Monta muutakin asiaa on talo saanut kokea, on uusittu katto, rakennettu kesähuone, tehty takka ja ja vaikka mitä. Omin käsin kaikki, paitsi takan muuraus.

Kotitien varteen on noussut monta uutta asumusta.
Alkuperäisiä on enää ne naapurit, joille kesällä 1975 pihalla yläkerran parvekkeelle huutelin :"Menkää tekin katsomaan tontteja!"

Nykyään useastikin mietiskelen, että koska tästä voisi luopua. Puoliso ei halua asiasta vielä keskustella.
"Sitten kummää en enää jaksa lumitöitä tehrä!"

Tosiasia on, että tässä talossa ja pihapiirissä pärjää huonompikuntoinenkin asukas, puitteet eivät aja asunnonvaihtoon. Puutarha monisataneliöisine kukkapenkkeineen alkaa käydä rankaksi hoitaa ja puutarhan satoakaan ei kaksi ikäihmistä enää pysty hyödyntämään.
"Eiks noita vois vähentää!"
Ei voi, kokonaisuus menisi pilalle.

Tästä saisi lapsiperhe oivan kodin, meiltä nuo lapset jo loppuivat.

Yhdellä asuntonäytöllä ollaan oltu.
Pesuhuoneen katossa oli kuulemma jotakin mustaa...

JUURILLE

Sain menneellä viikolla syliini pinon papereita suvun  kuolinpesän jäämistöstä.

Aarteita sukuni menneisyydestä, juuristani.

                                                 Voin aloittaa sukupuun pystyttämisen.

Paperipino sisälsi isäni isän, Kalle Myttysen ja vaimonsa Ester Myttysen erilaisia asiakirjoja ja valokuvia viime vuosituhannen alkupuolelta asti.

Osa asiakirjoista oli alkuperäisiä, jo kellastuneita ja yli sata vuotta milloin missäkin kulkeneita.
Yökaudet olen niitä lukenut ja skannannut omiin tiedostoihini.

Ja joutunut muuttamaan lapsena mieleeni juurtunutta käsitystä isovanhemmistani.
Tähän mennessä he ovat olleet mummi ja ukki, nyt heistä tulikin Esteri ja Kalle.

Olen tähän syksyyn asti ollut siinä luulossa, että isäni vanhemmat tulivat Tampereelle pois sodan jaloista vasta toisen sodan jälkeen, muuta se tieto olikin omaa mielikuvitustani.
Kalle oli Viipurin Tammisuon asemalla junamiehenä ja jo ensimmäisten sotatoimien aikaan -39-40 hänet perheensä kanssa siirrettiin ensin Vilppulaan ja sieltä Tampereelle.
Isäni oli tietenkin sotilastoimissa, vahakantinen musta muistikirja sen kertoo.

                            Tämä täyteenkirjoitettu muistikirja odottaa puhtaaksikirjoittamista.

Kalle ja Ester asettuivat asumaan Tampereella Lapintie 18 C 16 asuntoon. Yhdessä huoneessa asui vuokralainen vaimonsa kanssa ja isäni muutti samaan asuntoon sotatoimien päätyttyä. Viipurin kotiin ei ollut enää asiaa.

Kun äitini-hänkin evakkona Karjalasta Tampereelle asettunut- ja isäni tapasivat, muuttivat he asunnon suurimpaan huoneeseen.
Syksyllä 1945 Huoneenvuokralautakunta sai tällaisen kirjeen:

Kirjeessä lukee vetoomuksena "Alivuokrasopimuksen irtisanomisoikeuden saamista koskeva hakemus."

"Hakijan perheen jäsenet: neljä henkeä (tammikuussa 1946 perhe lisäystä)"

Se perhelisäys olen minä.

"Itse olen sairas, ja sen perusteella jäänyt eläkkeelle VR:n palveluksesta. Vaimolleni käy ylivoimaiseksi yksin hoitaa minua sairaskohtausten sattuessa. Poikani vaimo on raskauden tilassa (perheenlisäys tapahtuu tammikuun alkupäivinä. )Tarvitsemme siis yhteisen apulaisen ja koska huoneistossa ei ole tilaa majoittaa apulaista, anon, että saisimme huoneen jossa nyt ovat alivuokralaiset, omaan käyttöömme. Huoneen pinta-ala jossa asumme on liian pieni kahdelle. Ja keittiössä joutuu 3 perhettä aterioimaan, tuottaa se vaikeuksia."

Nähtävästi anomus on hyväksytty. Muistan kuitenkin, että alivuokralaisia asui asunnossamme vielä minunkin varhaislapsuuden aikana. Putkosen Lahjan ainakin muistan.
Kuinkahan monta anomusta Kalle on joutunut lähettämään kun meidän perhe kasvoi nopeasti seitsenhenkiseksi! Meillä oli käytössä kaksi huonetta ja keittiö, kylpyhuone ja iso eteinen. Ukki ja mummi asuivat pihanpuoleisessa huoneessa.

Kotini olohuoneessa oli viininpunainen Pormestari- sohvakalusto pyöreine pöytineen, iso tumma koivusenkki, poljettava Singer ikkunaseinällä ja oven vieressä vaalea loimukoivuinen lipasto ja sen päällä akvaario. Ovien reunoilla oli viininpunaiset verhot. Lapsiluvun kasvaessa seinän viereen mahtui kaksi levitettävää hetekaa peräkkäin.
Olohuoneen katossa roikkui entinen kirkon maitolasikupuinen sähköistetty öljylamppu.

Samainen lamppu on kulkenut minun matkassani. Nyt se roikkuu jo lapsuusvuosieni aikana kolhiintuneen kupunsa kanssa kesähuoneeni katossa.

Näihin päiviin asti olen ihmetellyt mistä sodan aikana isäni perheineen on saanut hankittua hienot kalusteet. Nyt sekin selvisi. Nehän on tuotu jo ennen sodan alkamista Viipurista vanhasta kodista! Harva äkkilähdön saanut evakko on voinut kotinsa kalustusta mukaan ottaa.

Vanhoihin asiakirjoihin perehtyminen on vienyt minut loputtomalle tielle. Nimittäin systemaattisempaan omien sukujuurien selvittämiseen.

Näiden vastasaatujen aarteiden lisäksi minulla on aiemmin hankittuna osa äitini suvun asiakirjoista ja nyt on selvitystyön alla isäni suku.
Isäni isän -Kalle Myttysen "kirkonkirjat" tilasin Lieksan seurakunnasta kun Kallen syntymäkotikunta oli Pielisjärvi. Sieltä selvisi Kallen vanhemmat ja muutto Iin kuntaan tammikuussa 1900. Ii ukkini asuinpaikkana ei ollut tiedossa. Tänään pyysin Iin seurakunnasta tiedot Kallen isän Matti Myttysen vaiheista. Se tieto pitää tehdä EVL:n sukututkimuskaavakkeen täyttämällä. Aiemmin nämä tiedot sai n 7-14€ hintaan, mutta nyt näistä vanhoista tiedoista veloitetaan 30 €  ja lisätunneilta 15€. Jos joutuu tilailemaan tietoja eri seurakunnista tai väestörekisteristä, niin tälle harrastukselle saa budjetoida vähän enemmän kuin naistenlehden vuositilauksen hinnan.

Tampereen Tallipihan myymälästä löysin ihastuttavan sukupuumallin, sitä on nyt haasteelllista ja mielenkiintoista käydä täyttämään.

 Tulevina päivinä, iltoina ja ehkäpä vähän öistäkin täytyy ottaa aikaa, että tämän tunnekuohun saan rauhoittumaan. Nimittäin sen, kun tähän asti olen kuvitellut esivanhemmilleni erilaisen historian.
Nyt se alkaa valjeta kunhan saan dokumentit järjestykseen.

Aineistoa on vaikka kirjaksi.