keskiviikko 25. helmikuuta 2015

NAISEN KÄDENJÄLKI JA MITÄ SIITÄ SEURASI

Keski-iän jo aikapäiviä sitten ylittänyt vanhapoikalähipiiriläinen tarvitsee huushollissaan silloin tällöin naisen käden jälkeä.
Minä siellä käyn vähän paikkoja järjestelemässä, pyykkäämässä ja tiskatakin pitää. Sellainen käynti oli menneellä viikolla.
Kiukun vimmalla laittelin paikkoja järjestykseen ja samalla kehittelin itselleni mielihyvähanketta: poikkean  tutussa kangaskaupassa, Tekstiili Fihlillä, siivouspaikkani naapurissa Sammonkadulla.
Kauppa oli taas kattoon asti täynnä kangasrullia ja takapihalla kuulemma rekkalasti odottaa purkamista.
Mahtuuko tänne enää yhtään kääröä kankaita, mietin.Hyvä, että tulin vähentämään edes pari metriä paljoudesta. (Kuvan on kesäiseltä käynniltäni, nyt oli kankaita vielä enemmän.)
Rouva omistajan mielestä ompelubuumi on taas virkistymässä, pusero- ja mekkokankaita ostetaan ahkerasti.  Ja nyt on kauniita kuoseja tarjolla paljonkin.

Askarteluhyllyä siivoillessani laitoin takansytykkeiksi kaikki vanhentuneet kaavat, joitakin asuja viimeaikoina ommellessani jouduin toteamaan, että eihän nämä kaavat  minun mitoilleni eikä vartalomallilleni enää sovi.
Käsityölehtien mallitkin olivat jo vanhentuneet. Olen pitänyt muutaman vuoden taukoa käsityölehtien tilauksesta, nyt tilasin Suuren Käsityön ja pari numeroa Ottobre Womania. Molemmista piirsin heti kaavat pariin hankkeeseen. Fihliltä sain sopivat kankaat.
Kevään paremmalla puolella on tiedossa konsertti-ilta ja teki mieli uutta pyhämekkoa.
Kaapisssani oli sopiva vuosia marinoitunut pöytäliinaksi ostettu kankaanpala ja siitä tein koeversion Ottobren kaavalla. Vähän jouduin kaavaa säätämään kun tuon vyötäröni paikkeilla on ylimääräisiä senttejä, mutta muuten napakka malli minunlaiselle D/E kuppikokolaiselle. Onneksi en heti leikannut uutta kangasta.
Suuren Käsityön  kaavoista piirsin "Mollamillsín"  aamutakissa kaupungille-kaavan.
Kankaan takkiin löysin laatikonpohjalta. Vielä niitä riittää, tein juuri inventaarion kangasvarastossani.


Puikko- ja virkkkukoukkurintamallakin on ollut huiskintaa. Lankakopan jämistä kudoin ja virkkasin kolmet töppöset.  Yhdet Joesta ja kahdet Huopasesta. 
Ennen pesukonetta.
Ja sen jälkeen. 
Ovat niin mukavat pitää jaloissa nämä tiukkaan huovutetut tossut, että voin suositella lämpimästi
Nyt on huopuvat langat loppuunkäytetty, uusia en osta.

Afrikankukkaprojekti on loppusuoralla, niitä on nyt 210, yksi kymmenen satsi puuttuu.
Sommittelu ja yhteenliittäminen saa odottaa, se onkin taas ihan oma projektinsa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti