LUOVAA TOIMINTAA

Lähipiiriläinen mukkas  (tamperelaisittain) yönseutuun huoneessaan ja sai nilkkaansa kipsisukan. Aika ison.
Omahoitaja pyysi tuomaan tarpeellisia apuvälineitä, mm jarrusukat. Ei niitä aikuisille, varsinkaan kipsin päälle mahtuvia kaupoista löydy. Jarrusukkien tilalle vein kokeeksi avantouimarin tossut. Pohja on luistamaton ja tossut voi pestä. Nilkkakipsin päälle tossu ei kuitenkaan mahtunut. Siispä piti alkaa säveltää luistamatonta sukkaa. Laatikoissani ei tällä kertaa ollut Lähipiiriläisen hyväksyntään sopivaa trikoota joten entinen pieneksi jäänyt mekkoni sai siirtyä uuteen toimeen. Isoksi jääneestä huopatöppösestä leikkasin mallin.

Vikkelä kun olen, olin taitellut mekonhelman niin, että siitä tulikin leikatuksi kahdet tossunaihiot. Tehdään sitten kahdet, eli neljä tossua vaikka toinen jalka on alkuperäisessä kokoonpanossa eikä siinä tarvita turbokokoista suojaa. On sitten pesuvaraa.

Tossun on oltava liukumaton, joten taas piti keksiä. Joskus Ikeasta on matkaan tullut laatikonpohjien liukueste ja se olikin mitä mainioin juuri tähän tarkoitukseen.

(Ps. pöytäliinakangaskin on Ikeasta.)

Liukuesteet ompelin siksakilla pohjiin. Olisi pitänyt olla teflonjalka koneessa, mutta onnistui ompelu tavallisellakin.

Hyvät niistä tarkoitukseensa tuli ja mahtui kipsin päälle. Vähän ovat päästäluodun näköiset, mutta haitanneeko?

Tossujen vientireissulla saimme -Puoliso-herra Kukkaro ja minä- oivalluksen: mennäänkö makkaraperunoille Tammelantorille? Sinne sitten. Pitkästä aikaa.

Makkaraperunat, pieni annos. Aika tuhtia tavaraa, sai Hymykin reilut tuliaiset.

 Oli torilla muutakin mielenkiintoista Puolison silmille: flanellinen pitkä paita.

                                                         Kysyin: "Haluaisitko yöpaidaksi?"
 Samanlaisessa paidassa oleskeli Kellokosken sairaalassa 60-luvulla päivät pitkät muutamakin vanhempi miekkonen.

KULUNEEN VIIKON MUISTELMAT

Kulunut viikko on vierähti Puolison-herra Kukkaron- asioita eli merkkipäivän viettoa pohdiskellessa. Tai en minä siitä niinkään huolta kantanut, olimme sopineet, että vieraita kutsutaan toukokuun puolella.
Meiltä, Puolisolta ja minulta, puuttuu tuo joillekin elintärkeä kekkerigeeni, se joka ylläpitää juhlahumua ihmisissä. Siksi  suuret juhlat kun ne koskevat meitä itseä ovat painostavia. Sen olemme sopineet, että kesällä taas kutsumme isomman lähipiirin pihakekkereihin yhteisten syntymäpäivien merkeissä. Näin teimme kun siirryimme nykyiselle kymmenelle.

 Joitakin tilaisuuksia merkkipäivänviettäjille meidän verkostossa on ollut tapana järjestää ja niihin on Puoliso saanut kutsuja. Eipä olisi uskonut että 70-kymppiselle tulee työesteitä osallistua omiin juhliinsa. Näin kuitenkin kävi.

Työnantajan järjestämään kahvi-ym tilaisuuteen aika kuitenkin löytyi. Komean kukkakimpun ja punaisten poskien kanssa Puoliso sieltä kotiutui. Sain toimia juhlakuskina. Ennen tilaisuuden alkua napparskengät jalassa ja tumma puku päällä piti käydä katsastamassa myrskyn kaataman puun ja sähkölinjan tila. Vakava oli tila ja sähköyhtiötä piti informoida. Puoliso näitä juoksevia asioita hoitelee pitkin kylää kun joutilas on.

Puoliso otti juhlapäiväunet ilmeisesti tulevista työvuosista haaveillen. Iltasaunan aikaan tulikin sähköyhtiöltä viesti, etteivät ehdi ilmennyttä vikaa korjaamaan. Saunapuhtaina (minä kuskina, Puolisolla vielä iltapäiväistä konjakkiviivettä ehkä) kiirehdittiin vauriopaikalle ja yöpimeällä saatiin tilanne turvalliseksi. Aamulla sähköyhtiö lupasi tulla paikalle.

Kansanedustajapudokas Sasi juuri viime viikolla esitti, että eläkeikä pitäisi olla 70 vuotta. En yhdy ehdotukseen.
Vaikka ikämieheni työt ja toimet ovat enimmäkseen juoksupoikamaisia, on niissäkin oma vastuunsa. Huomaan, että Puoliso pyytää usein minua mukaansa, ei se yksin kulkeminen taida olla kovinkaan mukavaa. On ainakin kartanlukija mukana. Olenkin niin tottunut istuskelemaan milloin rautakaupan, sähköliikkeen, puutavaraliikkeen tai lukkoliikkeen takapihalla ja Bilteman ja Ikean kuvastot on  kohta ulkoa opittu.

Varsinaisen syntymäpäivänsä Puoliso vietti  tiukasti työn merkeissä. Piti kiirehtiä, että päästiin viemään pojan lapsia junalle. Oli tarkoitus, että menemme uuteen Torniin syntymäpäivälounaalle, mutta taas tuli joku puhelinsoitto joka esti aikeemme. No ei haitannut, oli jo väsy olo päivän muista touhuista.

Lauantaina tehtiin pihatöitä ja saimme kesäkalusteet paikoilleen, uusi katoskin revenneen tilalle saatiin hakea Bauhausista.

Kyllä sitä omaakin aikaa saadaan järjestettyä kunhan rauhassa odotellaan.

Mitäs minä? No sitä toisen huomioimista, koiran hoitoa, huushollin siivoilua, sukkaparin kutomista, sitä oma viikko on sisältänyt.

KOIRANHOITOA

Koirani Hymyn ontumisen alkaminen kuukausi sitten aiheutti suuren huolen rakkaan lemmikin terveydentilasta. Kuvauksissahan selvisi, että on luumuutoksia ja oikean takajalan kyynärässä on lähes 100% varmuudella luusyöpä. Toinenkin kuvaus osoitti muutoksen lisääntyneen.
Määrätyn antibioottilääkityksen suhteen kävi huonosti. Kahden apteekin tarjonnassa sitä lääkettä ei ollut, piti tilata. Oma kulkeminen ei sattunut apteekeille päin ja antibiootti jäi ottamatta. Kipulääke riitti viikoksi. Se aiheutti Hymylle kivunlevityksen lisäksi syömättömyyttä, alakuloa, viipyilevää reagointia ja uneliaisuutta. Kun lääkekuuri loppui, palasi Hymyn olotila entisenlaiseksi. Jalkakin nousee lenkillä taas niin ketterästi, että minullakin on askelta pidennettävä että mukana pysyn.

Jatkuvasti  koiran hyvinvointi on mielessä ja koira vieressä.
Liiankin tarkalla silmällä seurataan "säärien" kokoa, onko tullut pahkuroita vain onko vain säärikarvat erilaisessa asennossa kuin toisessa jalassa jne. Ja miltä nayttää katse? Onko se surullinen, kyselevä vai iloinen.
Puoliso puhelee kaiken aikaa Hymylle ja joskus olen ollut huomaavinani Hymyn huokaisevan kyllästyneesti ja heittäytyvän pitkälleen omiin oloihinsa.

Tänään lenkillä nähtiin pikkuriikkinen sylikoira, sitä Hymyn teki mieli mennä tervehtimään, mutta haukku oli niin äkäinen, että Hymy perääntyi ja jäi vain kaihoisasti katselemaan taakseen.

Kaverikoira olisi kiva olla.
 Koirallakin.

MUISTOTILAISUUS

Yksi pitkäaikainen tuttavuus lähipiiristä on päässyt "sinne jonnekin".
Kevätaurinko oli yksi saattajista.

Itse koin syviä tuntemuksia kun ikuiseen lepoon saatettu oli nimikaimani etu- ja sukunimeltään.

Kahden viime vuoden aikana on lähipiirissä ollut niin monta siunaus-ja muistotilaisuutta, että tuli yht´äkkinen tarve laatia itsellekin hoitotestamentti lähiomaisten taakkaa helpottamaan.

OMPELUKSIA NÄYTILLE

Kaiken muun touhun lisäksi ja välillä olen saanut vähän tehtyä käsitöitäkin.Tämäniltaista Pirkko Mannola-Marjatta Leppänen-Vieno Kekkonen- konserttia varten ompelin Ottobren kaavalla kotelomekon.

 Olkapäille laitan mustan "hurstin" eli muotoillun huivin. Tämä käyttökelpoisen vaatteen malli syntyi sattumalta kun tein työkaverin häihin asua (90 luvun alussa.)
Kangasta tarvitaan 2x haluttu pituus x140 sm ja se saa olla leikkuun aikana kuin pakalta otettu eli kaksinkerroin hulpiot vastakkain. Puoleenväliin tehdään kaula-aukko ja sen etuhalkio taitteelta leikataan auki. Selän puolelta helmaan leikataan vähän muotoa ja käsivarsien kohta saa olla koko kankaan leveys, ja taas muotoillaan etuhelma sopivaksi. Reunat ommellaan kapealla ompeleella, tehdään kaula-aukon reunaan nappilenksu tai napinläpi ja toiseen reunaan nätti nappi. Päällepukiessa viittahuivi asettuu mukavasti hartioille ja pysyy putoilematta.

Suunnilleen tältä näyttää leikattuna ja ommeltuna.

Tällä mallilla olen tehnyt näitä "allienpeittäviä" yläosia monenlaisista kankaista.

(Kuvat ovat vähän sinnepäin, sammaleisessa kuvausateljeessani kävi  kevätuulenpuhuri eikä ulkokuvaus onnistunut.)

Takkikangas on Eurokankaan palalaarista, hiukan joustavaa, harjattua puuvillaa. Kaavan otin Suuri Käsityö 2/2015 MollaMillsìltä vähän muokaten.

Tähän takkiin jatkoin yläkaulusta 10 cm, tein takasauman ja kaarsin enemmän saumoista. Tuli hyvä.

Vaikka itse sanonkin.

UFFista takavuosina ostamastani ryppykankaasta tein toisen MollaMills-takin. Tätä kangasta riitti kietaisuhameeseenkin.

Takin ja hameen helmaan aplikoin villakangaskukat. Samanlaisen sovelluksen olen tehnyt johonkin aiempaankin kevätasuuni.

Afikankukka projektini jälkeen innostuin palavirkkauksesta enemmänkin. Jossain joutilaisuuden puuskassa ja lankakeriä järjestellessäni löysin pari kerää Novitan Huurretta ja aloin tehdä isoäidinneliöitä, nämä omA KOPPA- kirjan innoittamana. Välillä lanka loppui kesken eikä sitä enää saanut kaupoista, Tapion kauppa pelasti. Neljä kerää sain lankaa kulumaan, yksi jäi vielä kummittelemaan.

Kyllä noita nuttuja on taas riittävästi.

Tälle keväälle.

HYMYN TARINA 2

                                                    PENTUMAISIA MUISTELUITA

Maalivahtina

"Maistetaan tätäkin."

Lauman jäseniä

Hymyn pikkupentuaika sujui vauhdikkaasti kuten pitääkin. Kasvattajalta saatiin hyvät "käyttöohjeet" ja niitä noudattaen selvittiin pahemmilta kömmähdyksiltä.

"Mitä tää on?"

Esikoulussa Teivossa

"Käyn vähän katsastamassa kuinka isommat pärjää."

"Tässä mun laumani lapset, aikuiset istuvat kahvipöydässä, taidetaan viettää emännän syntymäpäiviä."

Puolivuotias teini.

Hymyn ensimmäinen kevät oli vauhtia täynnä. Teivossa aloitettiin käytöskoulu. Tarpeeseen tuli.

Teini-ikä pärjättiin hienosti paitsi:

Lapsilta hävisi alkkarit, sukat, käsineet, jopa rukkaset ym.

Ja pääsiäismunat. 

Ei pysynyt naama peruslukemilla kun Hymyn peräpäästä alkoi tipahdella kirjavia pääsiäismunia 

Vieläkin metsiköstä löytää puikeloita pikkareita, sukkia ja työkäsineitä.

Lepohetki

"Saa tulla."

"Emännän kanssa leikitään kuurupiiloa, emäntä käskee -paikka- ja siinä saa sitten seistä töröttää niin kauan kun emäntä huutaa: tänne Hymy, sitten sitä olen etsivinäni milloin oven tai kaapin takaa toisesta huoneesta. Tätä leikitään vieläkin ja se on vain meidän kahden leikki, joskus lapsetkin ovat mukana, lihapullan tai korpun saan siitä palkakseni."

"Jalkojen välistä pujotteluakin harrastettiin silloin kun olin vielä pieni, nyt se ei enää onnistu kun emännästä on tullut niin pieni."

"Eläinlääkärikin tuli tutuksi, jäin ikuiseksi neidiksi, jo kahden vanhana."

"Nolointa mitä olen kokenut."

HYMYN TARINA 1.

Perheen pojat olivat perustaneet omat elämänsä lapsuudenkodin ulkopuolelle ja viimeinenkin, Neljäs Poika perusti perheen.
Vilkaselämäinen peruskoti alkoi tuntua tyhjältä. Eräänä päivänä 1999 Puoliso-herra Kukkaro lausui ääneen: "Olis kiva jos olis koira." Minuakin ajatus kiehtoi.
Kirjastosta toin pinon koirakirjoja selattavaksi ja jo ensimmäisen kirjan b:n kohdalla Puolison sydän sykähti: "Bernin paimenkoira, se otetaan."
Sattumalta tämän oivalluksen jälkeen näin pienen ilmoituksen Aamulehdessä: " Myydään  4,5 kk:n ikäinen berninpaimenkoira." Soitto kenneliin ja jo seuraavana päivänä käytiin katsomassa.  Koiran emä oli menehtynyt synnytyksessä ja niin tämä orpo tyttöpentu tuli meille. Hinta oli edullinen, toisen jalan valkoinen sukka oli liian pitkä.
Puoliso nimesi koiran Berryksi. Berryn aikana syntyi poikien perheisiin seitsemän paimennettavaa, Jaakkokin oli vielä pieni.
Seitsemän ja puoli vuotta Berry sai olla perheessämme kaikkien ilona, kunnes toiseen etujalkaan pesiytynyt syöpäkasvain vei voimat muutamassa kuukaudessa.
Elokuussa 2006 Berry saatettiin toisille laitumille.

Berryn uurnaa hakiessa kyselin eläinlääkärin mielipidettä uuden koiran hankinnasta. Kuntomme oli hyvä vaikka olimme jo täyttäneet 60, eli uuden koiran hankintaa piti harkita vakavasti. Olin jäänyt jo eläkkeelle, Puoliso teki vielä vuorotyötä ja olin paljon yksin iltaisin ja viikonloppuisin kotona.
Taas kävi sattuma: Kolmas poika oli työpaikkansa kotisivuilla nähnyt ilmoituksen 30.7 2006 syntyneistä ja myytävistä berninpennuista.
Soitto kasvattajalle ja päästiinkin pian esittäytymään. Muutaman päivän kuluttua saatiin tieto, että meidät oli hyväksytty uuden pennun perheeksi.
                            Päiväniemen Boogie-Woogie 6.narttu, päivän ikäinen pikku murmeli.

Puoliso halusi pennun, jolla olisi paljon valkoista hännänpäässä. Minä halusin tyttöpennun ja Boogie-Woogie meille valittiin.
Muutaman kerran käytiin tutustumassa valittuumme ja joskus kävi niinkin, että tuli syliteltyä väärää pentua omanamme. Mutta haittasiko se?  Ei, yhtä suloisia kaikki olivat.

Syyskuun 22. pnä haimme pennun kotiimme ja ankaran pohdinnan jälkeen nimesin pennun Hymyksi.

                                                       "Ai tääkö on nyt mun uus koti?"

                                              "No ainakin on iso piha missä temmeltää"

                                                 "Nää on mun uusia kavereita."

                                                    "Jaa,sain näköjään paimennettaviakin."

"Vähän pelottaa, mihin tästä oikein pitäsi mennä? Ja kun noi puhelinlangatkin niin tuossa ylhäällä heiluu..."

                            "Sain olla mukana kun Berryn tuhkat haudattiin omalle pihalle koivun alle."

PÄÄSIÄISVIERAIDEN TOUHUJA

Pitkäperjantaina saatiin Toinen Poika kolmen  tyttönsä kera yökylille.
Tytöillä oli kova kiire päästä tervehtimään potilas-Hymyä ja potilaan vaisu olotila poistuikin tuttujen seuralaisten läsnäololla.

Ruoka ei Hymylle oikein ole maistunut ja erilaisia keinoja piti kokeilla. Hyvin kelpasi.

.                                                     Leikkiäkin välillä piti.

Lauantaina miehet -Puoliso- herra Kukkaro ja Toinen poika lähtivät työkaluostoksille Ideaparkìin ja me tytöt saimme tyytyä kierrokseen toisessa kauppakeskuksessa.  Samalla reissulla käytiin virpomassa tyttöjen isoenoa. Tuttua toimintaa hänellekin.

Varaston perällä on lojunut vuosia savustuspönttö. Nyt Puoliso otti sen käyttöön ja isä poikineen savusti makoisat lohet lounaan jatkoksi.

Taas oli trampoliini kovassa käytössä. Nyt tytöt keksivät viedä sinne jumppapallonikin ja sen kanssa olikin kiva temppuilla.

Jo torstaina tuli R.Mikael viikonlopun viettoon. Annoin pojalle tehtäväksi valmistaa linnunpönttöjä pihapuihin.
Puoliso oli hankkinut laudat valmiiksi ja yhdessä niitä sahailivat. Siinä oli poika mietiskellyt: "Paljonkohan mummi näistä mahtaa maksaa?" Tekopalkan olin jo aiemmin luvannut.

Komea rivi niitä valmistuikin, hinta jääköön liikesalaisuudeksi.

Toinen Poika tyttöineen lähti ilta viideltä takaisin Espooseen junakyydillä.

Hymykin jäi haikeana katsomaan lähtijöiden perää.

PÄÄSIÄISVIERAITA ODOTELLESSA

Ulko-ovessa on roikkunut kranssi kilikelloineen joulusta asti. Nyt sain siihen narsissikoristeita kevään merkiksi.
Oven jäljet ovat Hymyn ovikello. Ovikellon painamisen opetus ei  ole mennyt perille. Raapaisu auttaa.

Hymyn vointi on vaisua, edes jääkaapin oven aukaisu ei tuo pikavauhtia herkuille.

Kaikki entiset tavat eivät vielä ole unohtuneet.
Naapurissa asustaa nuori, iso ja komea saksanseisojauros. Sen kulku kotitiellä aiheuttaa Hymylle innokkaan haukun, oikean ulinan. Ei se ole vanhankaan koirarouvan suu tuohesta...

Puoliso lähti hakemaan Toista Poikaa ja tyttöjä junalta, tytöt halusivat tulla mummilaan ja Hymyä tervehtimään.

Nyt on taas väkeä tuvan täydeltä.

Hyvää Pääsiäistä!

VILLASUKAT JA VIISIKYMPPIÄ

Puolison- herra Kukkaron- tietokoneeseen oli päässyt kunnon troijalainen. Tietoturva vanheni kuun lopulla, halusin vaihtaa samaan turvaan kuin muissakin koneissa on  ja vasta tiistaina kaikkien muiden kommellusten jälkeen sain asennettua siihen uuden.
Minä kun olen meidän perheessä tietokonevastaava ja -vastailija.
Vahinko oli jo kuitenkin päässyt tapahtumaan. Virukset (yli 500) haittasivat käyttöä niin, että apua oli hankittava ja pian.
Saatiin tuttu kaveri avuksi. Koko pitkän iltapäivän teki töitä ja kone saatiin kuntoon.

Villasukat ja viiskyppiä, sillä se kone taas käy.