lauantai 17. lokakuuta 2015

VALOKUVIA SKANNAAMASSA

Laatikoissani on kuolinpesien jäljiltä paljon mielenkiintoisia valokuvia. Sellaisia, joita haluan tallentaa.
Otin tässä päivänä muutamana urakan ja aloitin kuvien skannaamisen koneelle.


Poika minua aluksi neuvoi, ja osasinkin tehdä ne mieleisikseni.
Mutta- kun piti käväistä jossakin- vaikka kahvikupposella, oli opitut neuvot haihtuneet päästä kuin se kuuluisa p...Saharaan.
Aikani taas sählättyäni löysin tekemisen rytmin uudelleen seuraavaan taukoon asti.

Monta päivää tässäkin tekemisessäni tulee kulumaan.

Vanhojen perheen valokuvien maailmaan uppoutuminen on minulle vaarallinen tila, sieltä on vaikea siirtyä vaikka ulos lehtiä haravoimaan.

Minulla on tarkoituksena saada Lähipiiriläisen vanhat taulujen kuvat skannattua, että voin ne siirtää perustettavaan uuteen blogiin. Lähipiiriläisellä oli aiemmin hyvät kotisivut, mutta hoidon puutteessa nekin kokivat loppunsa tulleen.

Lupasin olla puolestakirjoittajana kunhan saan kuvat tallennetuksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti