torstai 26. helmikuuta 2015

"OLETKO VIRKEÄ ELÄKELÄINEN?"

"Varaudu siihen, että puhti ei kestä ikuisesti".

Tämä teksti pomppasi silmilleni FB-sivultani  Yle uutisista ja tietenkin aloitti juurtumisen mieleeni.

"Suomalaiset valmistautuvat vanhuuden tuomiin ongelmiin liian myöhään -usein vasta kun on liian myöhäistä. Viimeistään seitsemänkymppisenä kannattaisi ryhtyä miettimään, missä pystyy vanhana asumaan, pääseekö kotoa liikkeelle ja onko palveluita lähellä"

Niinpä, meillä ollaan ikämme puolesta juurikin tuossa vaiheessa, asutaan maaseudulla omakotitalossa, palvelut kymmenen kilometrin päässä jne.

"Pohdi, pärjäätkö nykyisessä asunnossasi vielä 10-20 vuoden kuluttua."

Tätä on meillä pohdittu ja kartoitettu silloin tällöin. Pohdinnan tulos: talo on yksikerroksinen, väljä, kunnostustöitä vuosien varrella on tehty, pihapiiri on tasainen vaikka rollaattorilla tai pyörätuolilla kulkijalle, pesutiloihin pääsee apuvälineillä eli perusasiat konkreettisella tasolla ovat kunnossa ikäihmistä varten.

Tapasin eilen lapsuudenystäväni Tampereella kahvittelun merkeissä. Viime kevään tapaamisellani kerroin, että olen halukas jo muuttamaan tästä talosta pois ja etsimään asuntoa vaikka Hervannasta kaikkien palvelujen vierestä. Ystävätär asuu itse Hervannassa ja ilahtui ajatuksestani. Nyt jouduin peruuttamaan lupaukseni muuttaa Hervantaan. Viime keväänä tein vielä surutyötä edellisenä keväänä poisnukkuneen Vanhan Rouvan- äitini jälkeen. Tuntui, että jotakin uutta saisi elämässä tapahtua. Sitä se muuttohankekin oli. Nyt sen ymmärrän.

Meitä kun on samassa taloudessa kaksi, on noinkin ison päätöksen kuten talon myynti ja uuden kodin etsiminen monien keskustelujen aihe. Ei sitä päätöstä vielä viime keväänä syntynyt vaikka kiinteistövälittäjäkin meillä poikkesi.

Ei tänäkään keväänä.

Ja vaikuttaahan päätösentekoon tuo Hymy-koirakin. Koira on hyvä veruke siirtää poismuuttoa.

Nyt, kun vielä on ymmärrystä, olen seurannut kotiintuotavien palvelujen saatavuutta:

kauppatavarat saa kotiintuotuna, palvelubussi hakee pihasta, siivous- ja pihapalveluita saa tilattua jne

Naapurin iäkkäällä -talvella edesmenneellä- veteraanilla kävi kotipalvelu useita kertoja viikossa. Arvostan kotipalvelua ja toivonkin sen kehittymistä kun me suuret ikäpolvet tästä vielä vanhenemme.

Jos me -Puoliso ja minä- ikäännymme samaan tahtiin vanhempiemme esimerkin mukaan, ei meillä pitäisi olla hätäpäivää.

Poikiemme jokapäiväiseen apuun emme tulevaisuuttamme laske, heillä on omat elämät muualla.

Artikkelissa oli kartoitettu mitä näillä myöhäisillä ikäkymmenillä on ihmisten tarpeet asumisensa suhteen.

Pidän sitä ohjenuorana kun meillä tehdään päätöksiä.

Nyt, kun artikkeli herätti ajatuksia, pikainenkaan luopuminen ei synnytä katastrofia mielissämme.

Niin kauan hyvällä mielellä tässä asutaan kun jaksetaan.

Nyt on vuosia takana 38.



keskiviikko 25. helmikuuta 2015

NAISEN KÄDENJÄLKI JA MITÄ SIITÄ SEURASI

Keski-iän jo aikapäiviä sitten ylittänyt vanhapoikalähipiiriläinen tarvitsee huushollissaan silloin tällöin naisen käden jälkeä.
Minä siellä käyn vähän paikkoja järjestelemässä, pyykkäämässä ja tiskatakin pitää. Sellainen käynti oli menneellä viikolla.
Kiukun vimmalla laittelin paikkoja järjestykseen ja samalla kehittelin itselleni mielihyvähanketta: poikkean  tutussa kangaskaupassa, Tekstiili Fihlillä, siivouspaikkani naapurissa Sammonkadulla.
Kauppa oli taas kattoon asti täynnä kangasrullia ja takapihalla kuulemma rekkalasti odottaa purkamista.
Mahtuuko tänne enää yhtään kääröä kankaita, mietin.Hyvä, että tulin vähentämään edes pari metriä paljoudesta. (Kuvan on kesäiseltä käynniltäni, nyt oli kankaita vielä enemmän.)
Rouva omistajan mielestä ompelubuumi on taas virkistymässä, pusero- ja mekkokankaita ostetaan ahkerasti.  Ja nyt on kauniita kuoseja tarjolla paljonkin.

Askarteluhyllyä siivoillessani laitoin takansytykkeiksi kaikki vanhentuneet kaavat, joitakin asuja viimeaikoina ommellessani jouduin toteamaan, että eihän nämä kaavat  minun mitoilleni eikä vartalomallilleni enää sovi.
Käsityölehtien mallitkin olivat jo vanhentuneet. Olen pitänyt muutaman vuoden taukoa käsityölehtien tilauksesta, nyt tilasin Suuren Käsityön ja pari numeroa Ottobre Womania. Molemmista piirsin heti kaavat pariin hankkeeseen. Fihliltä sain sopivat kankaat.
Kevään paremmalla puolella on tiedossa konsertti-ilta ja teki mieli uutta pyhämekkoa.
Kaapisssani oli sopiva vuosia marinoitunut pöytäliinaksi ostettu kankaanpala ja siitä tein koeversion Ottobren kaavalla. Vähän jouduin kaavaa säätämään kun tuon vyötäröni paikkeilla on ylimääräisiä senttejä, mutta muuten napakka malli minunlaiselle D/E kuppikokolaiselle. Onneksi en heti leikannut uutta kangasta.
Suuren Käsityön  kaavoista piirsin "Mollamillsín"  aamutakissa kaupungille-kaavan.
Kankaan takkiin löysin laatikonpohjalta. Vielä niitä riittää, tein juuri inventaarion kangasvarastossani.


Puikko- ja virkkkukoukkurintamallakin on ollut huiskintaa. Lankakopan jämistä kudoin ja virkkasin kolmet töppöset.  Yhdet Joesta ja kahdet Huopasesta. 
Ennen pesukonetta.
Ja sen jälkeen. 
Ovat niin mukavat pitää jaloissa nämä tiukkaan huovutetut tossut, että voin suositella lämpimästi
Nyt on huopuvat langat loppuunkäytetty, uusia en osta.

Afrikankukkaprojekti on loppusuoralla, niitä on nyt 210, yksi kymmenen satsi puuttuu.
Sommittelu ja yhteenliittäminen saa odottaa, se onkin taas ihan oma projektinsa.



sunnuntai 22. helmikuuta 2015

VAUHDIKAS AAMULENKKI

Koirani Hymyn kanssa teen yleensä kävelylenkin läheisellä tiellä aamupäivisin 11-12 välillä. Koira nimittäin vetää aamupäiväunet noin yhteentoista. Paikallistie on ollut viimepäivinä peilijäällä, eikä minua ole saatu sille kaatuilemaan. Lenkitän näillä liukkailla koiraa ja itseäni takapihan umpihangessa. Tekee hyvää harppoa haaroihin ulottuvassa lumisohjossa. Meille molemmille, koiralle ja minulle.
Eräällä reissulla pellonlaidalla kävi pieni kömmähdys: upposin haaroja myöten tiukkaan lumeen enkä ollut päästä siitä pinteestä pois. Olin päästänyt koiran vapaaksi flexinsä kanssa ja sehän tietenkin tarttui puskaan kiinni ja koira jäi kiipeliin. Lemmikkikään ei minua jaksanut hangesta vetää. Olin jo tarttua puhelimeen soittaakseni Puolisoa pelastushommiin, mutta konttaamalla siitä pulasta selvisin. Meinasi mummo hukkua lumeen. Tuli ihan tuskainen olo.

Koirallani on hauskoja piintyneitä tapoja: lauantai on lepopäivä, eikä koira pyydä lenkille.  Pakolliset tarvelenkit käydään pikaisesti.

Tänään tehtiin pidempi lenkki räntäsateessa.
Kylätiellä ei taaskaan ollut yhtään vastaantulijaa.


Tämä lenkki oli Hymylle yhtä voimistelutuntia, jumppaliikkeitä tuli tehtyä muutamia kymmeniä kertoja.
Muutamaan päivään kun ei olla lenkkeilty, oli Hymyllä  niin kiire  posteja lukemaan että minunkin piti askeltaa tuplavauhtia, että olisin koiran perässä pysynyt. 

Hyvän hien se myssyn alle nosti.

PIENIÄ SALAISUUKSIA

Meidän pihaan mennään neljän ison kuusen välistä, sukelletaan omaan maailmaan.
Lumisina aikoina suoritetaan väylän käsinauraus -kolalla ja lumentyöntimellä tosin.

Puolison mielestä vallien tulee olla tasaisesti lapioidut ja suorat. Minun taidoillani se ei aina toteudu.

Tässä päivänä muutamana Neljäs Poika avasi kahvipöytäkeskustelun:

"Meinaakkos jaksaa vielä kauankin noita lumitöitä lapiolla tehrä?"

Puoliso (rehvakkaasti): "Tietysti, sehän on ihan kivaa ja saa hyätyliikuntaa samalla! Määhän oon ihan hyvässä kunnossa."

Kun Puolison silmä vältti tuli Neljäs Poika vierelleni supisemaan: " Me ollaan velipoikien kanssa mietitty mitä sille oikein ostais syntymäpäivälahjaksi, käyttötavaraa vai henkilökohtaista? Oltiin ajateltu lumilinkoa, mutta ei se näköjään siitä välitä."

Puoliso täyttää huhtikuussa pyöreitä vuosia,  saavuttaa lähes ikämiehen iän. Minä sitten tulevassa tammikuussa.

Lupasin pohtia pojille sopivan idean. Saunan lauteilla se taas välähti. Puoliso oli syksyllä katsellut uutta pihagrilliä, minä sen ostamista estelin. Tutussa rautakaupassa puhutin vakimyyjäämme ja juuri se Puolison havittelema grilli olikin vielä varastossa.
 Sen varasin.
Uskon, että valintamme on Puolisolle mieleinen, hänelle kun tuo ulkokeittiö on oma paratiisi.

Tai makkarabaariksihan se on nimetty.


maanantai 16. helmikuuta 2015

"EI JUMANKAUT, TÄÄLLÄHÄN ON NAULA!"

-parkaisi Puoliso kun olin kutsunut hänet aputöihin tulostinta huoltamaan.
Olin vaihtanut tulostimeen uuden mustekasetin enkä saanutkaan sitä enää toimimaan. Puoliso kun on mekaniikkaan nuoruutensa päivillä hurahtanut, niin minä noita huoltotöitä hänelle useinkin tarjoan. Muistin virkistämiseksi.

Tulostimeni on päältäladattava, eli paperinsyöttöaukko on avoin, -jopa nauloille. Tämä ei ollut läheskään ensimmäinen kerta kun tulostinta on jouduttu rassailemaan. Paperiaukosta on löytynyt pieni kuivakukkakimppu, paahtoleivän palanen, lego, kynä ym.
Ilmoitustaululta ovat pudonneet. Taululla on niinkin tärkeitä asioita kuin PRIORITY- merkkejä ja lasten posteihin liimattavia tarroja. Ja lista ommeltavista asioista.
Tätä tulostinongelmaa pohdin saunan lauteilla, löysinkin oivan ratkaisun: vaihdan tulostimien paikkaa; tuon toisen omaan huoneeseeni ja  tämän kynä-naula-ym. syöpön vien Puolison koneen viereen.
Näin tein. Sain tulostimen asennettua ja koetulostus taas tökki. Käsi aukkoon ja käteen tarttui helmiperhosen häntä. Oli pudonnut ilmoitustaululta kun laitetta siirsin.
Tästä viimeisestä pudokkaasta en enää Puolisolle maininnut.

Toisen tulostimen siirsin pikkuhuoneeseeni Tori.fi:stä ostetun lipaston päälle
Samalla sai taas järjestettyä askarteluhyllyä parempaan siivoon. 

Lipaston kotiintuonnissa oli taas tulla ongelma. Tiedossani oli sen mitat ja auton tavaratilan koon olin Puolisolta tarkistanut. Pihassa lähtöä suunnitellessa Puoliso kävi vielä mittailemaan tavaratilan kokoa ja epäili ettei lipasto sinne mahdu,. Minä intin, että mahtuu mahtuu, mitat ovat nämä.
Hakupaikan pihassa lipastoa jouduttiinkin sovittelemaan kaksissa miehin. Niinhän siinä kävi, että takapenkkejä jouduttiin kaatelemaan.

 Sain taas katseen nenänvarttta pitkin...


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

VILKAS PÄIVÄ

Tänään oli taas entisten työkavereiden tapaamispäivä. Kokoonkutsujamme Lätyn laskelmien mukaan olemme tavanneet vuodesta 2008 asti ja nyt jo 31 kertaa. Joukkomme on kasvusuunnassa vaikka vuosittain joku on päässyt ikilepoon.
Tälläkin kertaa meitä oli parikymmentä naista kahvittelemassa paikallisessa Pappilan Perhetalossa.
                                                         Töppösvalikoimaa...
Tänään meitä puhutti eilinen TV-kakkosen kehitysvammaisilta. Meillä kaikilla on takana 30-40 vuotta kokemusta kehitysvammaisten laitoshoidosta. Vähäiselle kommentoinnille eilisen illan ohjelma meiltä jäi.
Sitäkin enemmän muistelimme hauskoja sattumuksia ja tapahtumia menneiltä vuosilta.
Nyt on entinen työpaikkamme ollut suurten muutosten vallassa, talot ovat tyhjillään ja vuosia ystävinämme laitoksessa asuneet muuttaneet kuka pienryhmäkoteihin tai omiin kotikuntiisa asuntoloihin.  Osalle on rakennettu upouudet tilat toiselle paikkakunnalle.

Kun nykyinen laitos perustettiin 60-luvun alkupuolella asui siellä enimmillään n.500 asukasta. Se joukko tarvitsi mittavan henkilökunnan ja meitäkin oli monta sataa. Laitoksen perustamisen aikoihin nuoret hoitajat asutettiin nykyisiin toimistotiloihin, siitä riitti tänäänkin hupaista muisteltavaa. Harjoittelijat asuivat kartanorakennuksessa. Joku yliyökkö siellä kävi öiseen aikaan tarkistamassa onko sulhaskokelaita tikapuilla. Jotkut sulhot vakituisen heilan -peräti vaimonkin - näillä öisillä reissuilla tapasi.

Näsijärven rantaan oli rakennettu neljä kerrostaloa ja rivitalo henkilökuntaa varten. Yhteen taloon perustettiin 70-luvulla päiväkoti. Siellä omatkin pojat olivat päivähoidossa.
Tämänpäiväisistä kokoontujista valtaosa asui näissä kerrostaloissa työuransa alkuaikoina. Mikä oli asuessa: muutaman sadan metrin säteellä oli monipuolinen kauppa, baarikin joskus, kaksi pankkia ja posti. Bussi kulki tunnin välein. Lasten koulu oli parin kilometrin päässä ja maaseudun rauha ympärillä.
He, jotka kulkivat bussilla Tampereelta tai kuntakeskuksesta saivat automatkoilla "tarpeellista informaatiota" joskus kuiskutellen työyhteisön tapahtumista. 

Näillä nykyisillä yhteisillä tapaamisilla jalostuu monta asiaa: tänään tuli vinkki kaupan ostoskärryjen käyttämisestä. Eli kannattaa ottaa käyttöön se matala "vanhuskärry". Jos sellaisen kärryrivistä löytää. Kuulemma jotkut niitä vievät mukanaan... (Minä kun olen vähänläntä ihminen, niin tavallinen ostoskärry on hankala tyhjentää. Meillä sen tekeekin yleensä Puoliso, minä vain seisoskelen kärryn vieressä hanskat suorana.)

Keskustelua synnytti myös erilaisten palvelujen ja valmistuotteiden käyttö. Jonkun näin kerran itsepalvelupesulassa pyykkinsä kanssa ja niin sitten minäkin olen sen palvelun ottanut käyttööni. Puolivalmiita ruokia en vielä osaa käyttää, Puoliso joskus ostelee ruotsalaisia lihapullia välipalakseen. Valmiiksi pilkottuja salaattejakin on nykyään tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta meillä on Puoliso ottanut sen silppuamisen omaksi askareekseen.
Nyt pitäisi osata ottaa edes joskus siivouspalvelua kotiin. Näin meidän kesken: kotini on kyllä jonkinlaisessa asiallisessa järjestyksessä, täytyy vain varoa, ettei nurkat ala muuttua liian pyöreiksi.
Vielä kun pääsee niitä tarkistamaan.


Toinen tämänpäiväinen tapahtuma oli Tampereen toisella laidalla ja matka sujui pää täynnä keskenjääneitä keskustelunpätkiä.
Omaiseni on ollut vuosia yksityisen palveluntuottajan palveluasumisyksikössä. Nyt palveluntuottaja vaihtuu "leveämmille hartioille" ja omaisille oli järjestetty infotilaisuus asiasta.
Oma omaiseni tarvitsee tapaturmanjälkeisen vamman johdosta ympärivuorokautista hoivaa tehostetussa palveluasumisyksikössä. Me omaiset useinkin suremme toisen puolesta hoivaan joutumista, mutta itse näen hoitokodissa käydessäni  asukkaat tyytyväisinä ja levollisina olohuoneessa tai omassa huoneessan istuskelemassa. 


Alla oleva kuva on nykyisen palvelukodin pihapiirissä olleesta Messukylän kunnalliskodista ja sen   asukkaista. Metsikön takana on nykyisen Pappilan palvelukeskuksen rakennukset. Kuva on otettu joskus 60-luvun alussa tai edellisellä vuosikymmenellä.  Kävin siellä usein lapsena vierailulla isotädin luona. Hän oli ollut karjakkona kunnalliskodin navetalla ja ikäännyttyään jäi asumaan tuttuun ympäristöön.
Muistan kunnalliskodin ilmapiirin olleen lämpimän ja kodikkaan. Henkilökuntana oli Johtajatar, joka asui yläkerrassa ja hoitajat olivat Neitejä.

Tämänpäiväinen työkaveriporukka on syntynyt 40-luvun loppupuolella. Alla oleva ryhmä taitaa olla vain vähän meidän ikää vanhempia.
Pidän tästä kuvasta.

lauantai 7. helmikuuta 2015

SAIN SANOTUKSI

Viikonloppuvieraana on tällä kertaa kahden pojan lapset eli R.Mikael ja P.Sylvi.S, sekä yksi R. Mikaelin kaveri.
P.Sylvi.S:n kanssa käytiin uimahallissa. Minä vähän vesijuoksinkin, hyvältä tuntui.

Puoliso jätettiin pesemään autoja. Minuahan ei olla pyydetty toista kertaa autonpesijäksi. Ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran sitä tuhersin toissavuonna.

Saatiin toinenkin auto kotiin perjantaina. Se on ollut Kolmannen Pojan työautona muutamat viimeiset viikot.

Puoliso lupautui tekemään pullataikinan odottaessaan meitä ja autoa uimareissulta. Olin luvannut lapsille laskiaispullia illaksi.

Pullia pyöritellessäni lausahdin:" Mua on aina ärsyttänyt kun sää et osaa laittaa näitä jauhopusseja siististi kiinni." Ensimmäisen kerran sain tästä viasta mainittua. Ja avioliittoa on takana 45 vuotta!
Puoliso:" Hyvin sää ne oot aina auki saanu." 
Sainhan tuo suuresti vaivanneen asian vihdoinkin ilmaistua. En usko, että tuo pussinsulkutilanne tulee korjaantumaan. Minä niitä sitten viikkailen mieleiseeni asentoon kaapin hyllyillä. 
Edellisen kerran tässä viikolla pussinsuut oikaisin kun Puoliso oli  innostunut leipomaan jauheliha/riisipiirakkaa. Nyt ei ollut kaalia mukana, mutta muuten maukasta ja täyttävää piiras oli.
Näissä puuhissa minun paikkani on taas taka-alalla, ohje kun on anopinaikainen eikä miniän sovi sen tekemiseen puuttua. 
Tarkkaa asettelua tällä sektorilla.

Pojat ovat linnoittautuneet perähuoneeseen. Kaveri toi mukanaan jopa oman tietokoneensakin, että saavat pelata. Joskus ovat hakeneet televisiot toisesta huoneesta niin että niitä on ollut kaksi vierekkäin.
Kolmaskin kaveri illan mittaan poikkesi "peliluolassa".

Pullalautasen ensimmäinen erä tyhjeni nopeasti.

Hymyllä on pitänyt kiirettä  odotellessa koska saa herkkuja. Lattialla pöydän vieressä on pieniä lammikoita herkkuhetkien jälkeen.
Pullanvartija.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

STATUS-ELÄKELÄINEN

                                              1.2 2005 sain uuden statuksen -eläkeläinen.

Nyt olen siis jo kymmenen elämyksellistä vuotta saanut nauttia hyvistä eläkeläispäivista.
Toimin ammatissa, jossa alunperin eläkeikä vuorotyön ja henkisen kuormittavuuden johdosta oli määritelty 57 vuoteen. Eläkeuudistus sitä siirteli kahdella vuodella ja pääsin eläkkeelle 59-vuotiaana. Samaan aikaan jätti työmaansa kaksi kollegaanikin. Sattuikin niin, että 1.2 2005 astui voimaan suositus? laki? asetus? että olisimme voineet jatkaa viroissamme niin halutessamme. Kukaan meistä sitä ei tehnyt, olihan kaikilla pitkä työura takana ja elämä sellaisessa järjestyksessä, että eläkkeellejääminen oli paikallaan. Työvoimastakaan ei sillä hetkellä ollut pulaa.

Itse olin ollut jo koko vuoden 2004 vuorotteluvapaalla, sen mahdollisti syksyllä 2003 voimaan tullut vuorotteluvapaaudistus. Vuorotteluvapaata otin kun poikien perheisiin syntyi kolme pikkuista puolen vuoden aikana. Mummin käsiparia tarvittiin siellä sun täällä.

Täyttä elämää tämä kymmenen vuotta onkin ollut.
Heti helmikuussa aloitin kunnan palkkalistoilla Neljännen Pojan poikien päivähoitajana. Rikosrekisterikin piti kuntaan toimittaa.
Joskus kuitenkin piti hiukan rajoittaa, vartija ovat uuvuksissa.
Yhteisleikit sujuivat.
Ongellakin on rauhoituttu.
Juhannuspäivän aamuna, yksi uupunut nukkuu leikkimökissä.
Uimala alkaa käydä ahtaaksi, mutta kivaa on.
Pakolliset iltaleikit.
Ja sitten nukuttaa.
Yksi isistä työnohjaajana.

Poikien leikit.
Riittäkö kaikille?

Yllä vain pienenpieni otos eläkepäivien alkutaipaleelta. Tätä riemua lastenlasten (yht 12, neljä poikaa ja kahdeksan tyttöä) on saanut nauttia näihin päiviin asti. Nyt on sillä rintamalla hiljaisempaa, enemmistö alkaa olla jo teini-iässä tai ainakin varhaisteinejä ja omat menot ja harrasteet etusijalla.

Oma aikuisten elämä on jäänyt hiukan sivuun, tavallinen kotielämä on hyvin riittänyt. Puoliso jatkaa vieläkin silloin tällöin töitänsä vaikka vakituinen työ onkin jo jäänyt. Matkustelua (Tallinnaa ja Tukholmaa lukuunottamatta) ei olla harrastettu, koirani Hymy hiukan rajoittaa sitä.
Entisten työkavereiden kanssa pidetään yhteyttä muutaman kerran vuodessa kulttuurin, lounastapaamisten tai muun syyn johdosta.
Eläkkeelle jäätyäni luovuin kaikista luottamustoimistani, vain vaalilautakunnassa olin pari kertaa.
Kuulon aleneminen on ollut sellainen este, ettei ole ollut halua osallistua moneenkaan minua kiinnostavaan harrasteeseen.

Työväenopiston kirjoittajapiirissä olen käynyt muutamina vuosina. 
Kirjoittelemiseen minua innosti Vanhan Rouvan- edesmenneen äitini elämänkerran tallentaminen. Se osoittautuikin kohtalaisen tunnepitoiseksi ja kun kirjoittajapiirin nimi oli "Muistot tarinoiksi" kirjoittelin enimmäkseen muistojani lapsuuteni ajoilta Tampereen Lapintien tuntumasta.

Käsityöt ja muu näpertely puutarhanhoidon ohella ovat aina olleet minulle mieleisiä, niitä tuleekin harrastettua aivan riittävästi. 
Ajattelin aikoinaan, että alan kirjoitella enemmän, ettei kaapit täyty tekeleistä, mutta ei ole auttanut. Nyt teen edelleen käsitöitä, näpertelen ja kirjoitan. 

Vielä on virtaa- vähän.