sunnuntai 31. toukokuuta 2015

ENSIMMÄISET KESÄLOMALAISET

Eilen oli koululaisten kevätjuhlapäivä, tällä kertaa emme osallistuneet yhteenkään. Paikkakunnallinen nuori -Rippikoululainen- vietiin koululle. Edellisenä päivänä oltiin Papan kanssa makutuomareina vaateostoksilla ja komea ilmestys meitä odottikin ruusunsa kanssa kodin parkkipaikalla. Ruusun ja valkoisten kenkien kanssa ei voinut kävellä koululle, kuulemma.
Muut koululaiset asuvat muilla paikkakunnilla. Puheluilla pidettiin yhteyksiä ja saatiin kuulla, että kaikki kahdeksan koululaista olivat selvinneet seuraaville luokille. 
Yksi jatkaa ammattikoulutustaan, toinen aloittaa lukion, kolmas menee yhdeksännelle, neljäs kahdeksannelle, viides aloittaa yläasteen, kaksi kuudennen luokan ja yksi kolmannen. Kaksi pienintä aloittaa syksyllä esikoulun.
Tällekin kesälle ja neljälle seuraavalle on tiedossa rippijuhlia. Ja sitten seuraakin ammattiinvalmistujaisia ja ylioppilasjuhlia ym tasaiseen tahtiin.

Asiointi- ja Tammelantorireissulla saatiin puhelu: " Voisinko tulla teille?" Piitu sieltä soitteli. Tyttö haettiin lomanviettoon, tiistaina jo lähtee isänsä mukana Kehä kolmosen toiselle puolelle.

Piti keksiä lauantai-illalle tekemistä. Päätettiin pystyttää uima-allas. Puoli tuntia meiltä kolmelta, lapsityövoimaa käyttäen kokoamiseen kului aikaa. Vettä alettiin laskea illalla ja vasta sunnuntai-iltana allas oli täynnä kymmenasteista vettä.
Aamupäivällä tuli puhelu: "Mää nyt vaan kysyn, että onko mitenkään mahdollista tulla sinne yöks' kaverin kans kun niitten kotiväki on töissä ja yksin on tylsää. Mää kyllä ymmärrän jos se ei käy."
Minä kun olen tämän talouden hallituksen puheenjohtaja niin tällaiset kyselyt kulkevat minun kauttani.
Tein itsenäisen päätöksen ja lupasin pojat tänne yöksi. Kun pikkusiskokin jo oli.

                               Ensimmäisenä altaaseen pulahti yllätyslomalainen kaverinsa kanssa

                                        Seuraavaksi altaaseen pulahti kylmästä kauhistunut Piitu.

                   Pitihän minunkin olla hengessä mukana ja tehdä muutama sammakkoveto altaassa.

                       Välillä käytiin saunassa lämmittelemässä ja ilta-auringon loisteessa uudelleen pulikoimassa
              Tämä alkuperäisissä ilmoissaan oleva Nalle Puh on uiskennellut altaassa jo kuudetta kesää.

Eläinmaailman ilmiöitäkin olen tänään seuraillut. Etupihan ikkunan edessä seisoskeli pienen kengurun kokoinen teppana, se oli pystyssä niin pitkä, että olisi ulottunut minua olkapäille asti. En ehtinut napata ajoissa kameraa ja kun pääsin kuvaamaan "isä jänis kuin ammuttu viitaan loikki"

Toinen outo ilmiö oli kun kaksi erilaista perhosta tappeli. Lemmenleikiltä se ei minun silmissä näyttänyt. Toinen -valkoinen jolla oli siivenkärjet oranssiset ja niiden edessä musta raita, hyökkäili toisen kokonaan valkoisen perhosen kimppuun. Sillä valkoisella oli ruudukas siipien alapuoli. Toinen siitä sitten lähti omille lennoilleen ja toinen piiloutui kukkapuskaan. Raadollista näköjään on elämä perhostenkin yhteisössä. Näitä perhosia en tunnistanut. Eivät olleet ainakaan rusinaperhosia, kuten joku lapsenlapsista hihkaisi sitruunaperhosen nähdessään.

Kolmas harvinaisempi toimi tehtiin kun suihkualtaasta löytyi sammakkoressukka kuoleman omana. Piti käydä pitämässä sammakolle hautajaiset.

Ja kesäkatoksen viereisessä tuijapensaassa  pesänhaltija räkättirastas tekee uhkailuhyökkäyksiään läheltä päälakea kun pensaan ohi kulkee. Kammottavaa.

Olin jo ehtinyt surra hiljaiseksi muuttunutta päivien rytmiä, mutta nyt on taas kalenteri täynnä  ja joku merkitty meno tuo melskettäkin elämään.

 Toivottavasti.

lauantai 30. toukokuuta 2015

VUOHENPUTKIVIIDAKOSTA, PÄIVÄÄ

Nyt on tehtävä sellainen ilmoitus, että: toinen blogini:

www.mummukanjutustelua.blogspot.fi ei enää päivity. Puutarha-aiheisiin  liittyvät jutut yritän muistella tässä blogissa.

Kuten sen, että perkasin pitkästä tienvieripenkistä kottikärryllisen vuohenputkia jaloangervoja kiusaamasta. Kuten joka vuosi monta kertaa.
                                                                      Ennen:

Jälkeen
                                                                           
Tummanpunaisia jaloangervoja on parikymmentä juurakkoa, ovat näyttäneet jo vähän väsähtäneiltä rehevään kasvuun. Nyt lisäsin kananlantarakeita ja rodomultaa reilummin, jospa rehevöityisivät. Syksymmällä pitkä tummanpunainen tienvieri on näyttävän näköinen.
Tämä on Se Penkki, josta Mummukanjutustelussa Puoliso-herra Kukkaro huomautti: "Eiks noita voi vähän vähentää!?"

 Ei voi.

 Perintö- ja perinne kasveja kun ovat. Kuten rehevät päivänliljatkin. Ja hämy- eli varjoliljat ja kuunliljat ja iirikset samassa penkissä. Ja nurkkauksessa kasvava matala kurjenpolvi tai valkoinen sammalleimu.


               Istutin syksyllä tulppaaneja talonedustan kukkapenkkiin. Aluksi tulppaanien väri vähän puistatti.

                                    Nyt valkoiset tulppaanit tasaavat hiukan räikeää punakeltaista. Ja voikukka.

                                       Viikossa kaikki perennat ovat kasvaneet kymmenet sentit.
Pionitkin piti jo tukea.

Hyötykasvimaalla on kevättyöt tehty. Olen ollut siinä käsityksessä, että hyötymaata=kasvilavoja on muutama, mutta nyt niitä täytellessäni määrä onkin kahden eläkeläisen tarpeisiin- sanoisinko- ylimitoitettu.
Onneksi havahduin ajoissa enkä kylvänyt moniakaan lajikkeita: porkkanaa puoli puoli pussillista, mangoldia, ym. Siikliä istutin viiden kilon verran. Purjosipulin taimet ostin torilta.Talvivalkosipulia on niin runsaasti, että tavallista sipuliakaan en istuttanut. Kurpitsat jo kasvavat kompostiauman päällä. Ja kurkut, tomaatit ja meloonit kasvihuoneissa.
Eiköhän niillä pärjää kaksi ihmistä loppukesän.

Takapihalle ikkunan alle on kehittynyt oikea hyötymaa:
Siellä mattotelineen alla on muutaman yksilön huhtasienikasvusto.
Korvasieniäkin olen joskus takapihalta löytänyt, nyt niitä ei ole näkynyt.

Tein tänään vähän tarpeellisia pihahommia. 
Leikkasin nurmea.
Ja vähän pikkuharavaakin.


                                     Tästä ei kannata Puolisolle-herra Kukkarolle mitään mainita.
                                                                     



KEVÄTJUHLIEN AIKAAN JA TODISTUKSET NÄYTILLE

Taustaa: äitimme-Vanha Rouva- jo edesmennyt, kotiutui sodan jälkeen Jääskestä  Tampereelle. Täällä oli ennestään sukua eli äidin kaksi isänpuoleista tätiä, toinen karjakkona Messukylän kunnalliskodilla ja toinen kotiapulaisena perheissä, olivat tulleet jo vuosisadan alkupuolella tänne Tampereen seudulle. Äitimme äiti -Mami- oli lähtenyt,  kun avioliittonsa oli karahtanut karikolle, Ameriikkaan 1927. Äitinsä -mamma- ei ollut päästänyt kahta alle 10-vuotiasta meren taakse outoihin oloihin vaan tytöt jäivät mamman ja papan hoiviin Jääsken Kuurmanpohjaan. Isäkin oli häipynyt omille teilleen.
Ja sodanjälkeisessä muutoksessa muukin suku asettui eripuolille Suomea maanviljelystä pitämään.
Tampereella tädit pitivät äitiimme tiivistä yhteyttä, suvussa oli monta naimatonta sisarusta ja lomillaan aina kävivät äitiämme ja perhettämme tapaamassa.
Isotädit, etenkin "Messukylän Helmi-täti" oli meille mummon korvike.
Toinen tädeistä, pyöreäposkinen ja -vatsainen Helmi-täti jäi työrupeamansa jälkeen asumaan Messukylän kunnalliskotiin ja siellä me lapset minun-vanhimman- johdolla kävimme tätiä tervehtimässä. Tädin huone oli sopivan kokoinen  sängylle, piirongille, keinutuolille, kirstulle ja vaatekaapille. Ikkunoissa oli valkoiset pitsiverhot ja sängyn takana auraa vetävä hevonen kyntöhommissa-seinävaate. Tädin tasakantinen kirstu on vieläkin minulla, tosin tuunattuna, aarteiden säilytyspaikkana.

Kuva on otettu toukokuun viimeisenä 1956 koulun kevätjuhlan jälkeen, olemme näyttämässä isotädille vastasaatuja todistuksia. Meillä tytöillä on äidin ompelemat keltaiset nailonmekot ja piipatut korkkiruuvikiharat. Pikkuveli on tyylikäs haalaripuvussaan. Tädillä on hiusten suojana hiusverkko. Se tai huivi oli hänellä aina hentoisten hiusten suojana.
                                            Kuvassa isotäti on juuri samanikäinen kuin minä nyt.
                                    (En rohkene perhepiirissä tehdä kyselyä olenko samannäköinen.)


                                            Messukylän kunnalliskodin kesäinen ryhmäkuva.
Kuva on -50-luvun puolivälin aikaan otettu, asukit taitavat olla samaikäisiä kuin minä nyt, eli n70-vuotiaita.
Keskellä kuvaa huivipäisenä hymyilevä on isotäti-Helmi. Takana Johtajatar ja Neiti-eli sairaanhoitaja.
Huomaa Reinot, huivit ja essut! Ja hampaattomuus.

Kunnalliskodin pihapiirissä kävi myymäläauto, joskus satuttiin samaan aikaan paikalle ja  isotäti osti meille lakritsapötköt.
Siinä se Helmi-täti keskellä kuvaa taas hymyilee huivinsa alla kädessään nahkainen käsilaukku joka sekin jäi minulle aarteeksi. Käytin käsilaukkua niin kauan, että se kului nurkista puhki.
Isotäti kuoli 60-luvun alkupuolella 77-vuotiaana.

Tänään kunnalliskodin pihapiirissä on Pappilanpuiston Palvelukeskus, eli jatkaa samoilla konnuilla vanhushuollon perinnettä.
 Uuden talon ikkunoista näkyy vanha päärakennus, viimevuosina se on toiminut harrastepiirien toimitiloina.


Oma kokemukseni laitosvanhuksista on vierailut -50 luvun Messukylän tai Takahuhdin- niillä nimillä  ne kulkivat -kunnalliskodissa. Silloin koin ilmapiirin siellä lämminhenkiseksi ja turvalliseksi. 
Pyhäpäiväkahvit pitkopullineen ja tassilta ryyystettynä tulivat meille lapsillekin tutuiksi. 
Asukkaista tuli tuttuja ja aina meitä jututettiin kun siellä vierailtiin.
Asukkaat olivat enimmäkseen naisia, vain muutaman vanhan miehen  näin.

Nyt on vanhushuolto suurten muutosten paineessa. 
Perheen ja lähipiirin vanhuksille elämän loppupuoli on ollut onnekas, laitoshoitoa on tarvittu vain hetkittäin. Oma äiti selvisi Viimeiselle Matkalleen vain kahden päivän sairaalahoidolla.

Kaikki tukeni on niille tahoille ja taustajoukoillle, jotka ovat suunnittelemassa ja päättämässä jo tämänhetken ikäihmisten elämänlaadun säilyttämistä ja heikommassa asemassa olevien aseman parantamista.

 Ja muistetaan opastaa nuorta polvea ikäihmisten muistamisessa. 



                                                                                                                                                                                             

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

KEVÄTPUUHIA JA KÖMMÄHDYKSIÄ

Jo lopuillaan oleva toukokuu on mennyt niin nopeasti kaikenlaisen puuhastelun parissa etten ole tänne muistanut riviäkään laittaa.

Vähän on ollut vielä Hymyn poismenosta apatiaa ilmassa joten ...

Tuossa Vapun tienoilla fb-sivullani oli "Tampere vanhoissa kuvissa" tuttuja kuvia ja niiden innoittamana kirjoitin itsekin muutaman muistelun nuoruuteni Tampereesta. Kuvien kommentteja selatessani löysin tuttuja nimiä alakoulun ajoilta ja ihmeellistä: tein muutaman ihmisen nimen kohdalta viestissä kyselyn : "Oletko se Sinä vai kuka?" Ja sain ihan oikeita vastauksia tutuiksi arvuutelluilta henkilöiltä. Itse asiassa useammaltakin tuli viestiä, joku tunnisti itsensä vanhasta v-60 koulukuvasta ja toinen tunnisti siskolikan. Koulukavereitakin löytyi.
Jossain kyseltiin "oletko luistellut ruuvareilla?" Sehän innosti monia muistelemaan mm. Tammerin lammella luistelua joskus 50-luvulla. Siellä minäkin harjoittelin, ensin ruuvareilla ja seuraavana talvena valkoisilla kaunoluistimilla, Zenit-teräisillä.
Fb:n kautta nuoret kertovat bileistään ja ovat saaneet jopa poliisivoimatkin saapumaan paikalle muun nuorison lisäksi.
Kuinkahan kävisi, jos laittaisin tähän tamperelaisten fb-sivulle vaikka seuraavan ilmoituksen:
"Mää meen kaverini kanssa Tammerin lammelle sorsia syättään tiistaina yhreltä Tuuk sää? Mää otan pualikkaan ranskista mukaan, siittä mut tuntee jos ei muutoin. Muisteltas vähän vanhoja aikoja."

Tulisikohan sinne porukkaa? Tarvitaanko kokoontumislupa?

Nämä tamperelaisten murre- ja vanhat valokuvat ovat piristäneet minua uskomattoman paljon kuluneina viikkoina,.

Arkisina askareina olen häärinyt siellä ja täällä, taas kipsijalallistakin saattelemassa Hatanpäällä.
Tammelantorillakin käytiin kahvilla Puolison -herra Kukkaron ja pojantyttären kanssa.
Viereisessä pöydässä istui joukko ikämiehiä (ikäisiäni) joka-aamuisella turinatuokiollaan. Pitkiä katseita vaihdettiin puolin ja toisin, mahtoiko olla kouluaikaisia tuttavuuksia?

Halusin puutarhakatokseen istuma/löhöilysohvan. Ajattelin, että se tehdään nurkista löytyvistä materiaaleista kuten harkkotiilistä ja lasten entisen liukumäen vanerista. Torista kuitenkin hoksasin sohvanmyynti-ilmoituksen. 20€, heti soitin ja haettiin pois.
Tuunausta se kuitenkin kaipasi, Eurokankaan Outletista löytyi sopivat kankaat sohvaan ja puutarhatuoleihin.
Joskus tuli ostettua tuoleihin liian pitkät pehmusteet ja nyt sain nekin tuunattua.


Vanhasta lakanasta ompelin sohvan tyynyihin päälliset ja toinen lakana tuli pöytäliinaksi. Värit ovat just' eikä melkein samoja sävyjä. Minulla on hiukan tuollainen "vika", että värien pitää sopia toisiinsa.
Viidelläkympillä saatiin sohva, siihen päälliset ja tuolipehmusteisiin uuden kuoret.
Nyt odotellaan helteitä, että päästään istuskelemaan kesäkatokseen parantelemaan maailmaa.

Eilen käytiin kylällä perinteisillä Kevätmarkkinoilla. Näytti hiukan oudolta: muutamalla kojulla oli vanhempia rouvia tiukasti tolppien kulmissa roikkumassa. Pitivät kiinni, ettei lähes myskytuuli heitä tai kojua ilmaan lennätä.
Minulla on kokemusta: eräänä keväänä samaisella paikalla tuuli lennätti päivänvarjon päälleni tosin vähäisin seurauksin.
Olin lähtenyt torille pyhävaatteissa ja korkokengissä. Kauppakeskuksen käytävällä ihmettelin kun toinen kenkä kopisee ja toinen on hiljaa. Vilkaisu:

                        Kerrankos sitä sattuu, jopa ministereille, että eriparikengissä kylillä kuljetaan.

OMAN KOIVUN ALLA

                                   Hymyn tuhka kätkettiin kotikoivun alle Berry-bernin viereen.


Koti on ollut  hiljainen.

Siellä täällä on vielä Hymyn karvatupsuja.

Vaikka ikävä vaivaa, meille jäi hyvät muistot ja paljon valokuvia Hymystä katseltavaksi.


Olit hyvä koira!

maanantai 11. toukokuuta 2015

HYMYN TARINA 5



                                  

NOUSIN SELKÄÄN PYRSTÖTÄHDEN
VALON MAAHAN KULKEMAAN.

ÄLÄ SURE, ETTÄ LÄHDEN,
SYDÄMEES JÄÄN ASUMAAN.

TÄÄLTÄ TAKAA TÄHTITAIVAAN
HÄNTÄÄNI MÄ HEILUTAN.

ELÄMÄN MÄ ELIN PARHAAN
TEITÄ AINA RAKASTAN.



MEIDÄN HYMY, 

PÄIVÄNIEMEN BOOGIE WOOGIE
30.7 2006-11.5 2015


HYMYN TARINA 4, VIIMEINEN AAMULENKKI

"Pidettiin aamulla leikkituokio, Isäntä piilotti palloni  täyteen nappuloita ja minätyttö söinkin kaikki.
Kotiväki on topannut lattiat piiloon matoilla, saan kävellä notkuvan peräpääni kanssa pehmeillä silloilla.

Emännän kanssa tehtiin aamulla ulkoilukierros.

Ensimmäiseksi piti juoda happirikasta suihkualtaan vettä.
Ja haistella narsisseja.
Jumppataukokin piti pitää omassa takamettässä.
Kävelystä ei oikein tule tolkkua, takapää notkuu ja toisesta etujalastakin tuntuu tunto menneen.
Tienhaarassa ollaan. 

Oman tien päässä."

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

HYMYN TARINA 3

"Aamulla varhain kun sää on parhain.."- pitäisi päästä kiireesti ulos, vaikka kuinka haukottaisi.
"Isäntä minua aina aamulla ulkona käyttää, emäntä vielä kuorsaa. Haetaan lehdet ja nuuskitaan kuka on käynyt nurkilla.

Lehtireissun jälkeen menen jatkamaan uniani terassin sohvalle.

Kun emäntä heräilee, lukee lehden ja juo aamukahvinsa, pidän vahtia mitä se päälleen pukee. Jos ottaa keskimmäisestä kaapista vaikka nahkahousunsa ja villapaitansa hoksaan heti, että lenkille mennään.
Emäntä käy laittamassa huulipunaakin lenkillekin lähtiessä- ja se on niinkuin matkalippu jolla pääsee ainakin koivulle.
Talviseen aikaan ollaan tehty potkukelkkalenkkejä.
Eräänä menneenä talvena potkuteltiin kävelytietä niin vimmaista vauhtia, että pyllähdettiin kelkkoinemme ojanpohjalle. Emännälle riitti, se talvi kului polvea potien.

Joskus tien päässä olen itsepäinen ja vedänkin pontevasti uimarannan suuntaan. Hyvää se emännällekin tekee, se pidempi lenkki."
Lenkin jälkeen tulee omassa tienhaarassa katseltua tuttua maisemaa minuuttitolkulla. Emäntäkin sen sallii, voisi ottaa vaikka lepotuolin siihen itselleen, viihtyisi vieläkin paremmin.

Emäntä on ahkera heiluttelemaan puikkoja ja sukkia näyttää syntyvän -onhan niitä käyttäjiäkin.

Minäkin osallistun mielelläni käsitöiden tekoon, tässä avustan purjeveneen säilytyslokerikon tekoa.

                                     

Omatoimisesti askartelen sytykkeitä Isännälle.
                                     

Joskus keinun Isännän kanssa riippukeinussa.

Emännälle kelpaa puutarhakeinuminen kanssani. 

Hiekkakasahommissa  paimennan Isännän apuna poikalaumaa.

Häkkilapsiakin olen vahtinut.

Jääkiekkokaukalolla olin usein haukkumassa tuomaria.

Vanha Rouva- Emännän 90-vuotias äitiliini oli lemmikkini. Äitiliini oli niin hauras ja pikkuruinen keppinsä kanssa, että tunsin suurta hoivaamisen tarvetta hänta kohtaan. Nojailin häntä vasten niin, että äitiliini ei päässyt seinän vierestä mihinkään, aina piti Emännän tulla äitiliiniä pelastamaan. Hyväähän siinä tarkoitin.
Äitiliini muisti aina minua herkkupatukoilla ja kuulemma viimeisillä hetkillään ennen Viimeiselle Matkalle lähtöään oli kuiskannut: "Entäs Hymy?"


Mielipaikkani -tietysti- on keskellä kaikkea, etenkin niilä väylillä mistä kaikki kulkevat. Emäntä on pysynyt  ketteränä kun on yötä päivää saanut harppoa ylitseni. Olenhan aika näyttävä: makailupituus 155x80 eli pitkästi yli neliön on tilavuuteni. Enemmän kuin emännän pituus!


Minulla on oma ruokasali Emännän työ-askartelu- ja bloggauskamarissa. Perin edelliseltä Berni-Berryltä lasisen ruokakupin ja muovisen juoma-astian. Osti emäntä joskus uudenkin astian -hienon mukamas. Siitä en siemaustakaan juonut ja sain muovikipponi takaisin. Nyt siinä pidetään näköjään puhelimia ja muuta turhuutta.

Isäntä on erinomainen, antaa herkkupaloja pyytämättä -aina.
Emäntä antaa vain kun napitan sitä silmiin. Niin täytyy tehdä jokaisen herkkupalan anomisessa. Ei Emäntä anna hyppiäkään vieraita -edes tuttuja- kohti.
Eikä haukkua ulkona, sanoo, että rotukoirat eivät turhia hauku. 
Mutta kun haukuttaa joskus niin vietävästi, etenkin silloin kun nuoriso pyöräilee kotitiellä tai naapuri käy postilaatikolla.

Terveyttä tähän ikään on piisannut kiitettävästi. Mitä nyt nuorempana hormoonit jylläsivät. Kerran oli niiden takia pissatulehdus ja ne ongelmat korjaantuivat sterilisaatiolla. Toinen korvalehti on vähän kiharainen, sanovat kukkakaalikorvaksi.
Pari vuotta sitten liukastuin omalla pihalla kun laumaani tuli viikonlopunviettoon ja kiirehdin tervehtimään. Lääkkeillä paranin.
Nyt tuli sitten vaivaksi tuo luusyöpä. Se todettiin maaliskuun lopulla. Kohtalaisesti tämä aika on pärjätty näihin päiviin asti.
Pariin päivään en ole päässyt kunnolla kävelemään, takajalat vemppaavat -sanoo Emäntä- ja toisella etujalallakin onnun. Ruoka ei maistu, ja silloin tällöin pitää päivälläkin haukahdella. 
Onhan tuota ikääkin ihmisen vuosissa 85, heinäkuussa tulee oikeaa ikää 9.
Isäntä ja Emäntä ovat alamaissa, puhuivat tuossa pikaisesta piikistäkin.

Täytyy tässä todeta, että olen saanut viettää oikein antoisan elämän näiden kahden eläkeläisen ja laajan ja rakastavan laumani kanssa. 
Koti ja lenkkimaasto ovat pysyneet samoina lapsuudestani asti. Tuttua kyläläistä pyöräilijää-sarjakuvapiirtäjää- yritin ottaa kiinni pikkupentuna, en tosin saanut ja vieläkin tapaamme lähes päivittäin kun hän viilettää pyörällään ohitsemme. Muitakin pitkäaikaisia tuttavuuksia tiellä kohtaamme useinkin.

Sitä tuossa on tullut mietittyä, että kuinkahan Isäntä ja Emäntä ilman minua pärjäävät kun ei ole rapsuteltavaa ja salaisten juttujen kuuntelijaa.
Emännän ensimmäinen blogikin oli kuvaus minusta: "Viekas ja pitkähäntäinen" marraskuussa 2012.

Kuka Isännän kanssa sohvalla köllöttää?

Ja kuka Emäntää ulkoiluttaa?

Nyt väsyttää, lepäilen tässä vähän.



perjantai 8. toukokuuta 2015

KESÄSIIRTOLASSAKIN ON OLTU

Kesäsiirtolat olivat -50 luvulla meidäntapaisten monilapsisten kaupunkilaisperheiden lomanviettopaikkoja. Itse olin kesäsiirtolassa yhtenä kesänä. Muut sisarukset, ainakin pojat, muitakin kertoja.
Kuva on otettu kesäsiirtolaan lähtiessä,Tampereen rautatieaseman puistossa, saapashousuherra on satunnainen ohikulkija, isä jäi vähän pimentoon matkalaukun viereen.
Ruutufiltit on pakattu sotilaallisella täsmällisyydellä ja parhaissa juhlatamineissa matkalle lähdettiin, me tytöt huopahatut päässä.

Sen ainoan kertani, puoli kesää,  olin Vehkalinnan kesäsiirtolassa.

Sattumalta löysin blogin "Purjeen viemää", jossa on upeita kuvia nykyisestä Vehkalinnasta. Käykääpä katsomassa.
Osoitteen muistan: "Vehkalinna, Pohjaslahti".  Sinne saatiin silloin tällöin paketteja kotoa.
Kesäsiirtola oli Tarjanne-veden rannalla ja laivareitti Tampere-Virrat meni sen ohi.
 Kaunis paikka, lapsenkin silmin.

Siirtolan johtajana oli muistaakseni opettaja Aarne Satama. Iltanuotiolla laulettiin aina "Oi Herra luoksein jää, jo ilta on." Tai "On meillä Aarne verraton." Ne virret muistan vieläkin ulkoa jos niitä joissakin tilaisuuksissa veisataan.

Satuin olemaan siinä iässä, että pojat kiinnostivat. Muistankin muutaman illan kun piti harjoitella esitystä johonkin nuotioiltaan ja poskia niin kuumotti kun juuri se ihastus sattui esiintyjäpariksi.

Ruoka  oli hyvää ja sitä oli paljon. Useimmiten syötiin ulkona pitkien pöytien äärellä.

Kotiintuomisiakin sieltä saatiin, täitä.





LAULUKUORON POJAT JA SOTA SAMMOSTA

Elämässä ei käy aina niin kuin haaveillaan. Omat haaveeni olivat tyrehtyä kun oppikouluni ensimmäisellä luokalla vanhempani jakautuiva kahteen huusholliin.
 Me viisi lasta lähdimme äidin mukaan ja isä ja ukki toisaalle, mummi oli kuollut edellisenä talvena.
Äidillä ei riittänyt voimia minun koulunkäyntini tukemiseen, sain ehdot, enkä suorittanut niitä. Omalla päätökselläni päätin lopettaa oppikoulun ja siirryin takaisin kansakoulun puolelle. Olin silloin vasta 11-vuotias.
Kalevan koulu oli uusi kouluni ja siellä olikin erilainen henki Tipalaan verrattuna ja uusia ystäviä löytyi helposti.
Siihen aikaan tuli muotiin - ja ikäkin oli siihen otollinen- nailoniset alushameet, pastellinväriset nailonkankaiset sukkanauhakorsetit ja hiukan topatut rintaliivit. Niitä oli kiva vertailla luokkatovereiden kanssa. Joskus korsetista meni luu poikki ja auta armias kuinka se katkennut luu hankasi vyötäröllä. Sitä sitten paikattiin pumpulitupolla. Ja jos sukasta puuttui se nappi jolla sukka kiinnitettiin tai korsetin sukkanauhalukko oli rikki niin tilalle laitettiin markka . Joskus se markka valahti alas sukkaan ja kyllä hävetti.
 Se oli sitäkin aikaa kun voimistelutunnin sai lintsata kun sanoi olevansa "iso tyttö".
Nykyään ajelen usein entisen kouluni ohi ja joskus on tullut mieleen fysiikan tunti joka pidettiin ulkona verkkoaidan vieressä. Miesopettaja nosti autonsa- Ifa tai Moskwits- konepellin ylös ja yritti opettaa meille tytöille autonmoottorin toimintaperiaatetta. Mäntien liikkuvuudesta ainakin oli puhetta. Kun auton konepelti kopsahti taas kiinni, unohdin  kaiken mitä sen alla oli.

Vanhempainjuhliakin järjestettiin.  Opin taittelemaan (ja vieläkin sen osaan) lautasliinan lumpeenkukan malliseksi. Siihen asetettiin toisen oppilasryhmän leipomat pullat.

                  Valokuvan takana lukee: Vanhempainjuhla, sota Sammosta (Pohjolan väki) 17.3 -60
              Meillä työillä on esiintymisasuina käsityötunneilla ommellut pikeepuserot ja vekkihameet.

                                    Kuvan taakse olen kirjoittanut: poikakuoron pojat 17.3 -60
Tämä kuva saa minut aina hyvälle tuulelle.
Missä te kaikki oikein olette?

Koulun viimeisessä kevätjuhlassa kun siirryimme toisiin kouluihin annettiin minulle  tehtäväksi puheen pito.

Puheeni alkoi: "Oi Sinä mahtava Kalevan koulu!"
Jne muuta mahtipontista.

Olin hiukan sellaiseen taipuvainen.

Olenkohan vieläkin?



KUNNIAKIRJOJA JA TODISTUKSIA

Koulaikanani pidettiin erilaisia kirjoituskilpailuja. Oli raittiuskirjoituskilpailuja raittiusviikon aikana, ja koulujenvälisiä henkisiä kilpailuja ja yksi niistä oli aineenkirjoitus.

                                     Palkinnoksi sain Vanha Tampere-kirjan ja kirjoittamisen kipinän.
Selailen kirjaa vieläkin usein, ainakin viimeaikoina kun tutut lapsuuden leikkipaikat kokevat valtavia
mullistuksia uudisrakentamisen myötä.

Äitini-Vanhan Rouvan sisaren ystävättärellä oli liikeyritys: mannekiinikoulu. Koulu tuli kurssittamaan mannekiineiksi haluavia nuoria naisia Tampereellekin. Kun tilaa sinne vielä oli passitettiin Leena-sisko ja minut joukkoa täydentämään. Olimme 12- ja 14-vuotiaat. Opiskelupaikka oli hotelli Emmauksen hotellihuoneessa. Käytävällä harjoiteltiin poseerausta, kävelyä ja etenkin sitä kääntymistä mitä mallit tekevät catwalkeilla.
Huoneessa sitten harjoiteltiin kaunista istumista, säärien, käsien ja hameenhelman asettelua. Hallussa ovat vieläkin. Äitimme oli Waseliuksen kenkätehtaassa ruiskumaalarina ja hän sai mallikenkiä käyttöönsä. Niillä piikkareilla mekin siskon kanssa kaunista kävelyä harjoiteltiin.

Käytöstavoista tärkeimpänä (ehkä) pidettiin tulitikun sytyttämistä, eli tulitikku tuli raapaista aina itseen päin, ei koskaan toiseen päin. Ja kun antoi toiselle savukkeeseen tulta, piti oma savuke ottaa pois suusta ja pitää sormien välissä kauempana kumppanista. Eikä savua saanut puhaltaa toista kohti.

 Muut mannekiinikoululaiset olivat nuoria neitoja, siskoa ja minua vanhempia, useimmat leninkiliikkeiden myyjättäriä joiden tuli olla esimerkkinä asiakkaille.
Valokuvaposeeraustakin meille opetettiin. Niitä kuvia otti oikea ammattilainen. Omat poseerauskuvat ovat jo joutuneet teille tietymätttömille, olisiko senaikaisille ihailijoille?


Mannekiinikoulun päätteeksi osallistuimme muotinäytökseen, eri liikkeistä meille osoitettiin sen kevään -61, muotivaatteet.
Minut lähetettiin hattukauppaan Hämeenpuistoon. Siellä myyjä sanoi maagiset sanat: "Hattu pukee Teitä!"
Hattuihminen äitini- Vanhan Rouvan tapaan olen vieläkin. Puoliso -herra Kukkaro joskus lausahtaa: "Älä ainakaan tota päähäs laita!" Harvoin sellaista kuuntelen. Miehet ovat miehiä.

Muotinäytös pidettiin Teatteriravintolassa ja siitä tehtiin uutispätkä "Kamera kiertää"-katsaukseen. Minäkin pääsin televisioon: piti kävellä Tampereen Teatterin graniittikaidetta pitkin yleisön katseiden alla ja tv-kameran pyöriessä.
Olen tässä kuvassa samanikäinen kuin poikieni tyttäristä enemmistö alkaa olla.

Mallin tai mannekiinin uraa ei minulle kehittynyt kun tuota mittaakin on vain vähän toista mittanauhaa.

Kiinnostus pukeviin vaatteisiin ja niiden tekemiseen tuostakin nuoruuden kohokohdasta jäi.

Samoin kirjoittamiseen.