lauantai 31. joulukuuta 2016

70-VUOTTA ELÄMÄÄ TAKANA, VUOSIKATSAUS 2016

Tammikuussa kuluneena vuotena täytin 70 vuotta. Siitä olen ollut iloinen koko vuoden. Vähän on  lommoja elämä jälkeensä jättänyt, toista on seinäamppelin pysyvät kuhmut.


Edellisen vuoden suuri suru, Hymy-koiran sairastuminen ja sateenkaarisillalle
päästäminen piti elämänmenoa hiukan vaimeana vielä vuoden 2016 alkaessa.

Jotakin muutosta olin elämäämme kaipaamassa ja sitä muutosta haikailin uuden kodin tavoittelemisessa. Asiat etenivätkin siihen pisteeseen, että meille myönnettiin haluamamme uusi asumisoikeuskoti Lielahden Niemenrannasta.


Pitkän pohdinnan jälkeen ja nykyisen elämän vaihtamisesta kerrostalokotiin vasta rakentuvassa lähiössä sai meidät epäröimään niin pontevasti, että rohkeasti päätimme perua aikeemme. Päätimme jäädä entiseen kotiin. Minulle se oli hiukan vaikea pala nieltäväksi, mutta näin on hyvä. Toistaiseksi.

Onneksi arkinen elämä vei mukanaan, teimme parin päivän retkiä Kuopioon, Tallinnaan, Ystävänpäiväristelylle, ja kirjoittajapiiri sekä Eläkkeensaajien toiminta toivat vireyttä alakuloon ja pettymyksen lieventymiseen.

         Keskikesä ahkeroitiin lapion ja kuokan varressa, talon ympäristön salaojat päivitettiin.


                 Kesällä saatiin olla mukana Jaakon valmistujaisjuhlassa sekä Hellin ripillepääsyssä.
                 Monia heinäkuisia iltapäiviä vietettiin kyläyhdistyksen rantasaunalla.


Keskikesän aikaan alkoi olla jo niin ikävä pitkäaikaisia liikuntarutiineja, että aloin ottaa selvää mitä tarjontaa on berninpentumarkkinoilla. Uuden koiran hankintaa ei tarvinnut pitkään pohtia, yksimielinen päätös syntyi nopeasti ja jo heinäkuussa saatiin tieto, että voisimme päästä berninpennun omistajiksi.


                                           Siinä meitä tuimasti tarkkailee tuleva Jymy.

                    Ennen koulujen alkua käytiin nuorisojoukon kanssa lomasella Tallinnassa.


Kesän valtavasta omenasadosta väännettiin mehua, ja osasta kehitettiin siiderin lientä englantilaisen ohjeen mukaan. Kirjan "Janoisen puutarhurin opas" voitin Pihakuiskaaja-blogista.

 
           Oppaassa oli monta houkuttelevaa ohjetta, mutta aloitin helpoimmasta, eli maalaisiideristä.

Tässä sitä nyt on, sitä siideriä.  Väri on kirkasta aavistuksella sameutta. Ja maku -persoonallinen- ehkä hiivainen, hapan, hyvin hapan. Hmm, jos tätä tämän lasillisen tai kaksi nauttii, seurauksista ei voi tietää, sen verran tuota maalaismaista aistikkuutta voi havaita tuossa maussa. Tervetuloa maistiaisille!


Syyskuun puolivälissä saatiin Jymy perheeseen ja senjälkeen onkin hulinaa riittänyt.


                                Ja iloa ja hilpeyttä, Jymyn istumisharjoituksia.


Ennen koiran hankintaa laskeskelin kustannuksia, eli tekisimmekö joulumatkan Budapestiin, tai Benidormiin, vai ostaisinko käytetyn Bemarin. Budapestit ja Benidormit olisivat jo taakse jääneitä muistoja, mutta Jymy meillä on ja (puree- vielä). Jymyn kotonaolokuukaudet 3,5, on laihduttanut kukkaroamme tasan kuusisataa euroa. Siihen sisältyy vakuutus, kaksi eläinlääkärikäyntiä rokotuksineen, pentukoulu, penturuoka, muutama lelu ja Rukan valjaat. Kotia Jymy ei ole tuhonnut, tänään ehti maistella Lumiani kuoria. Lisätään nyt vielä kustannuksiin yksi pureskeltu kannettavan johto, 80€. ja kaksi paria nahkakäsineitä. Tänään löytyi yksi kadoksissa ollut hanskani. Mattopyykkiä on pesty ahkerasti, nyt se näyttää olevan paremmalla puolella, sisäsiisteys on alkanut. Hammaslääkärikäynti taitaa olla ensi viikolla edessä, alahampaiden viereen on puhkeamassa uudet hampaat ja vanhat ovat tiukasti kiinni.

Jymy on täyttänyt syksyllä kotiutuessaan niin elämämme, ettei siihen ole paljoakaan muuta mahtunut.
Kirjoittajapiirin tältä syksyltä vaihdoin Jymy-pennun hoitamiseen. Muuta virikettä on tuonut Eläkkeensaajien yhdistyksessä sihteerin toimen hoitaminen. Lähipiirikin on saanut tarvittavia palveluita.
Lapsuudenaikaisia ystävyyssuhteita on ilokseni saatu elvytettyä. Syksyllä luin Aamulehdestä haastattelun entisestä naapurinpojasta. Leikin salapoliisia ja kirjoitin kirjeen. Pian sainkin vastauksen sähköpostiin ja kuulumisia vaihdettiin ahkerasti. Eräässä postissa ilmoitin, että olen yhteisen naapurimme Eijan kanssa Kauppahallissa silloin ja silloin. Siellä me sitten tavattiin 60 vuoden jälkeen, eikä ollut pientäkään epäröintiä ettemme olisi toisiamme tunteneet. Toinenkin yllättävä yhteys saman talon lapsuudenystävään aukesi kun hän oli selannut Kalevalaansa. Olin kirjoittanut hänelle kirjeen syksyllä 2008 kun yhteinen ystävämme Eija oli muuttanut Englannista takaisin Tampereelle. Ehdotin silloin tapaamista, mutta kirje oli hautautunut Kalevalan sivuille ja vasta nyt oli löytynyt. Sain yllättävän puhelun joulun alla ja lupailimme tapaamista pyhien jälkeen.
Viimeisestä tapaamisestamme on kulunut siitäkin jo yli 40 vuotta. Me olemme niitä Lapintie 18:n talon lapsia 50-luvulta.


Terveyttä on riittänyt tällekin vuodelle, keväällä podin päivän verran taudinpoikasta, ja sen seurauksena fibromyalgia vähän oireili kiivaammin muutaman viikon.

Vaatekaappiini olen tehnyt sekä poistoja, että uudistuksia, lankoja on vieläkin laatikoissa ainakin 100 litraa,  monet sukka- ja tumppuparit olen saanut neulottua Jymyn häirinnästä huolimatta.
Tänään kaivoin sängyn alta ikivanhan neulekoneeni, jospa saisin sillä neulottua tuota lankavarastoani vähemmäksi. Eli siirrettyä niitä tekeleitä sitten vaatekaapin hyllylle.


                                              Apulainen on aina lähellä.


Kuluneessa vuodessa ei oman perheen kohdalla ole ollut valittamisen aiheita, jos on ollut ongelmanaihetta, se on onnistuttu ratkaisemaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Lähipiirin kaksi nuorinta, Emmi ja Tilda aloittivat koulutiensä reippaina koululaisina. 

Maailman tapahtumia on seurattu tarkasti lehdistä, Tv:stä ja netistä, surullisia asioita on tapahtunut paljon, ne saavat aina mietteliääksi ja surulliseksi. Toivottavasti tuleva vuosi on rauhallisempi.

Nyt on illastamisen aika, maistellaan pikkusuolaista, juustoja ja hedelmiä, kilistellään lasilliset kuohuviiniä ja toivotetetaan

                KAIKILLE BLOGITUTUILLE OIKEIN ONNEKASTA VUOTTA 2017
                                           KIITOS KUN OLETTE OLEMASSA!




perjantai 30. joulukuuta 2016

LOMALAINEN, VAPAAPÄIVÄ JA HUIVISTA HAME

Tiistaina tuli Ensimmäinen Poika Helsingistä kuopuksensa kanssa lomaselle. Jymy oli riemuissaan leikkikaverista. Nyt vahdittiin, ettei Emmin hanskat eikä sukat joutuneet Jymyn kitaan niinkuin viimeksi. Hullusti siinä kuitenkin kävi. Viemärikaivantolenkillä Jymy sieppasi Emmin toppahanskan eikä aikonut sitä pois antaa. Houkuttelin heittelemällä omaa hansikastani Jymylle syötiksi ja tarttuihan se siihen. Nielaisi taas purematta hanskani parempiin suihin. Grrr- sanoin minä! Nyt on kolme nahkahansikasta kulkenut Jymyn suoliston läpi, onneksi ovat poistuneet möykyiksi sammalikkoon.

Emmin kanssa on pelattu Afrikan tähteä, Emmi voitti. Meillä on Afrikan tähtiä ollut aina lasten pelihyllyssä. Ja ahkerasti sitä tähteä on etsitty.


Emmistä ja Jymystä on tullut sydänystävät, vaikka Jymy antoikin painavan pusujäljen Emmin poskelle.


Jymy on nyt viisi kuukautta vanha, vähän hassunkurisen näköinen kun on pentupörröä päälaella ja korvissa. Leuan alla on leijonankaulus, leijonapoika kun on. Selässä on jo lainekarvaa ison koiran malliin. Hampaat ovat vaihtuneet paitsi alakulmahampaat, näyttää siltä, että hammaslääkärireissu on edessä. Nimittäin uudet hampaat ovat puhkeamassa vanhojen viereen. Edellisellä lääkärikäynnillä  tästä jo mainittiin.


Eilen lomalaiset lähtivät takaisin Helsinkiin ja minä hyppäsin kyytiin, josko veisivät minut matkalla Ideaparkiin. Halusin päästä sinne yksin -puoliso- herra Kukkaro on toivoton kauppakeskuskiertelijä.


Ideaparkissa sain rauhassa kierrellä, katsella ja kulkea.


Ensimmäinen ostospaikka oli Marimekko, ja sen alekangaspöytä.
Aiemmin syksyllä tilasin Marimekon alesta Sanna Annukan "Vuorilaaksoa" punaisena kaksi metriä. Siitä aion ommella itselleni kevättakin.
Nyt löysin alepöydästä a 10 € metri pari palaa, toinen on Aino-Maija Metsolan "Kurjenpolvea" ja toisessa pätkässä ei ollutkaan suunnittelijan nimeä. Kesämekkoja niistä ajattelin tekeväni.

Kahdesta vahvemmasta suikaleesta , Rimalan 1963 suunnittelemasta "Kopeekasta" ja Maija Isolan "Sulhasmiehestä" teen parit kassit. Nämä palat maksoivat 7,5€
 

Olen ollut Marimekon käyttäjä jo 70-luvulta. Sisustustekstiileinä ovat makuuuni hiukan liian levottomia, mutta asustekankaina parhaita.  Tänä vuonna on tullut taas markkinoille sisustuskangas "Kumiseva". Siitä meillä oli päiväpeitto jo 1974. Puuvillakankaista olen ommellut vaikka kuinka monta paljonpidettyä vaatetta. Joskus ostin ison pussillisen trikoita Marimekon Herttoniemen tehtaanmyymälästä ja niistä ompelin lapsille monet pyjamat ja kesäasut.

Vallila on rantautunut isohkolla myymälällä Ideaparkiin. Paljon oli komeita kuoseja matoissa ja sisustuskankaissa, mutta omaan kotiin ne eivät istu.

Ideaparkista kotiuduin bussilla, hämäränhyssyistä Tampereen keskustaakin ehdin silmäillä.
                                                  Keskustori, Vanha Kirkko ja joulukuusi.


                           Hämeenkadun verkkaista vilinää, valohahmot  kadun yllä eivät vielä ehtineet syttyä.


Kotibussia odotellessa ehdin poiketa Indiskassa. Sieltä tarttui mukaani -taas kerran- huivi. Olen näköjään huivifriikki, ihan äitini- Vanhan Rouvan tapaan. Huivi on niin mukava ja pukeva asuste heittää mekon tai housuasunkin seuraksi.


Marja Kurjen käyttämättömän, ison 140x140 " Riikinkukko"-villahuivin löysin UFF:ista. Kympin siitä veloittivat. Huivin nurkasta löysin Raisio-logon, on tainnut olla asiakaslahjus.


Tänä syksynä olen tehnyt muutaman hyvän vaatelöydön; olen ihastunut yksinkertaisiin neuletakkeihin. H&M:n rekiltä bongasin (anteeksi nuorisokieli) edulliset, juuri tarvitsemani väriset ja hyvän malliset puuvillaneuletakit a`9,90. Ostin mustan ja kaksi eri harmaata. Valmistusmaa lukee Bangladesh, tuolla hinnalla ei kotimaista saa. Punaistakin etsin, sen löysin Kapphalista, mutta hinta oli jo melkein 40 €.

Eräänä sadepäivänä teki mieli ommella jotakin kivaa ja kaivelin runsasta huivilaatikkoani. Kääntelin ja sovittelin yhtä huivia, ja päätinkin tekaista siitä hamosen. Huiviinkin vielä jäi tarpeita. Tuli sellainen kokoussihteerikön lämmin asu.
Hintaa tälle asulle tuli huimat neljä euroa.


Joskus yksinvietetty kiireetön kauppakeskusretki rauhoittaa mieltä. Tällä kertaa päämäärä oli löytää Emmille oma Afrikan Tähti-peli, omalta kylältä sitä ei löytynyt. Löytyihän se, ihan vanhanmallisena pahviversiona. Posti sen sitten Emmille saa viedä unohtuneiden toppahankojen kanssa.
Omat ostokset olivat maltilliset, edes vaatekauppojen alemyynnit eivät minua sytyttäneet.

Tästä tuli nyt tällainen vaatekaappibloggaus, mutta ideana oli mm tuo huivista hame- juttu, eli joskus saa kivaa päälle pienelläkin panostuksella.

lauantai 24. joulukuuta 2016

JOULUMUISTOJA


Jonakin jouluna -entisaikaan kun jouluina oli vielä lunta- saapui joulupukki takaoven kautta.

                                                  Joskus pukilla oli tonttu mukana.


Pukillamme oli tapana vaihtaa asua eri jouluina. Tonttukin joutui joskus  jarruttelemaan  liian kiireistä pukkia.


Tämä pukki pääsi ylhäiseen yksinäisyyteen  


"Joulupuu on raakeeenneeettu jouluu oon joo ooveella"
 Vuonna siis kahdeksanviis... 
 

                                  "Jaakoukkuselkäsuortuuniinkaikk´onmielissään"...

 

                                        Tuttiritarilla olisi ollut työkenttää...


Nämä hauskat ja hilpeämuistoiset joulukuvat ovat pieni otos  menneiltä vuosilta. Nyt on tultu siihen tilanteeseen, että perheet viettävät joulut omissa kodeissaan etelämmässä Suomessa. Viime jouluna olimme ensimmäisen kerran kotoa pois, Kolmannen Pojan perheen luona Tuusulassa.

Tämä on hyvä siirtymävaihe kaikille, missään perheessä ei ole erityistä huomiota vaativaa lähipiiriläistä joiden hyvinvointia olisi joulunakin valvottava. Lastenlapset ovat jo nuoria ja aikuisuuden kynnyksellä, alkavat elää omaa elämäänsä.

Tänään käytiin päivällä vanhempiemme  haudoilla, onneksi sen perinteen olemme saaneet opetettua lapsillemme ja heidän lapsilleen. Hautausmaakäynnit aattoiltana kuuluivat toivottuihin toimiin aikaisempina mummolajouluina. Joskus, ennen lastenlapsia, ehdimme aattoillan joulukirkkoonkin. Nyt se tapa  ikäväkseni on meiltä unohtunut.

Tämä aattoilta vietetään kahden kesken, huomenna saadaan taas pöydän täydeltä ruokavieraita. Ja muutamaa lomalaistakin odotellaan tapaninpäivänä.

Nyt on aattoillan sauna  lämpenemässä.
Takavuosien saunamajuri ei taida enää löylyjä mummille ja papalle heitellä?


                                  On meillä nykyään virallinen löylynheiton tarkkailija:



                                                   Hyvää jouluyötä!

JOULUAATTO 1951 JA MUISTOJA MUISTA LAPSUUDEN JOULUISTA

Joulu 1951 oli muistorikas erikoisella tavalla perheessämme. Saimme uuden sisaruksen, pienen velipojan.
Asuimme tuolloinTampereella Lapintie 18:n viisikerroksisessa vanhassa kivitalossa, toisessa kerroksessa.


Perheessämme asui  myös isä-Onnin vanhemmat Esteri ja Kalle. Meitä lapsia oli jo kolme, minä vanhimpana, Erkki-veli seuraavana ja Leena-sisko kuopuksena. Tuleva pikkuveli on vielä äidin hameen kätköissä.


Kuva sisältää erityisiä jännitteitä kuvaamistapahtuman lisäksi. Olen ehkä aiemmin kertonut äitimme historiaa. Äitimme oli 7-vuotias, kun hänen äitinsä Hilja -Mami- lähti Jääskestä uuteen elämään, Amerikkaan, 1927 ja palasi ensimmäisen ja viimeisen kerran Suomeen 1951 jolloin tämä valokuva on otettu.
Muistan tuoksun, joka lähti Mamin isosta matka-arkusta. Tuoksu jäi niin muistuttamaan salaperäistä Mamia, että etsin sitä kunnes sen tavoitin vasta aikuisiälläni. Tuoksun nimi on jasmiini.
Mamin ainoa tapaaminen jäi vaikuttamaan syvästi tunne-elämääni. Mami lupasi, että ikäiseni Eija-serkku ja minä pääsemme hänen luokseen Amerikkaan kun olemme täyttäneet kymmenen vuotta. Vaikka olin pieni tyttö, odotin ja haaveilin  vuosia, että täytän kymmenen vuotta ja pääsen Mamin luo Amerikkaan. Mami kuoli 1955. Emme päässeet Amerikkaan.

Joulua 1951 valmisteltiin kotona kiireisesti. Kalle-ukki kultasi olohuoneen Karjalasta tuodun ison öljylampun koristeet. Lamppu on nykyään kesähuoneeni katossa. Keittiön hellanluukut ukki kiillotti mustaksi.

Äidille tuli kiire kesken ikkunanpesun lähteä Marian sairaalaan Pyynikin urheilukentän viereen seitsemäntenätoista joulukuuta. Oli jäänyt jouluverhot ripustamatta. Kotisisar ne silitti ja ripusti keittiön ikkunaan. Silitettyjen, vaaleansinisten kauranvarsien koristamien verhojen tuoksun muistan vieläkin elävästi. Siihen tuoksumuistoon liittyy uuden pikkuveljen syntymä.

Jouluaattoaamuna Lapintielle ikkunamme alle oli pysäköity pyöreä Popeda-taksi. Sen takapenkille isä istutti minut ja Erkki-veljen. Marian sairaalan ovesta tuli meidän ikioma äiti ison ruutuviltin kanssa.
Ruutuviltin sisältä kuului uuden pikkuveljemme vieno vikinä.
Vauva pääsi koristeltuun pärekoriin Singer-ompelukoneen päälle joulukuusen viereen.
Joulukuusi oltiin haettu ukin kanssa Tammelantorilta parin korttelin päästä.

Jouluaatto 1951 on jäänyt pikkuveljen syntymän ja kotiintulon  ansiosta hyvin mieleeni. Joulupukkia tietenkin odotettiin piinaavan jännityksen vallassa. Taisi ihan hikeä pukata otsalle kun piti todistaa olleensa kiltti. Välillä kiipesin siskoa retuuttaen sohvan taakse ettei liikoja kysellä. Itkuakin taisin vääntää.
Syksyn mittaan olin hämmästellyt pieniä sukannäköisiä ikkunaverhojen takana. Ne löytyivätkin minun paketistani, keltaiset sukat paperipää nukelleni. Veli sai samanvärisestä langasta kudotun pipan. Sen, jonka myöhemmin heitti Tammerkoskeen -kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla isä sen sai jonkun kävelykepin avulla pelastettua, toisella kerralla koski otti omakseen keltaisen pipan.

Lapsuudenkodin joulupukki kävi meillä monena jouluna, matka oli lyhyt, yläkerrasta alas, tontut mukanaan.

Joulujen vietto muuttui kun me viisi lasta muutimme äidin kanssa uuteen kotiin.
Taloudellisesti joulujen valmistelu yksinhuoltajana viidelle lapselle on täytynyt olla niukkaa ja tiukkaa.  Ankeutta en kuitenkaan muista tunteneeni. Aina oli kuusi koristeineen ja joulupukkikin kävi. Useana jouluna kaksi serkkua ja äitinsä viettivät joulua kanssamme. Täti oli "liikemies", ja pääsi vasta aattoiltana liikkeensä sulkemisen jälkeen luoksemme.
Yksi dramaattinenkin joulu koettiin. Meitä nuoria serkuksia oli iso joukko ja yleiseltä hälinältähän ei voitu välttyä. Väsynyt täti siitä hermostui ja passitti joukon vanhimman (poikaserkun) yöllä rappukäytävään rauhottumaan. Meitä tyttöjä se niin säälitti, että sinne menimme mekin yhteiseen rangaistusrinkiin. Siellä vietettiin puoli jouluyötä vintin rappusilla. Vieläkin se muistetaan ja nolotus ei ole hävinnyt.

Viime viikolla vietettiin pikkuveljen 65-vuotisjuhlaa. Onnea vielä kerran!


torstai 22. joulukuuta 2016

KUUSEN KAATO JA KOIRANPENNUN KIIREITÄ

"Meidän olohuoneeseen tuotiin joku outo härveli. Emäntä sano, että sen nimi on joulukuusi.
Muahan se kiinnosti sitten niinmaanper--rusteellisesti, että sain sen leikkiessäni kumoon.
Kuusi, kuusi kertaa kumoon meni kuusi, aika hauska juttu. Emäntä jo uhkas viedä sen terassille, mutta sitten mää jätin sen kuusen omiin oloihinsa, tällä kertaa. "


"Tehtiin aamupäivällä Emännän kanssa taas Maantien Ihmeitä- lenkki. Mää otan aina tommosen kymmenen reippaan ravin merkit täyttävää askellusta, sitten pysähdyn ja tarkistan ympäristön edestä ja takaa. Olen sen ottanu tavakseni. Nyt näin kun meidän tienhaarasta tuli meitä kohti naapurin rouva ja heilutteli jotakin mua kiinnostavia keppejä käsissään. Jäin odottaan sitä rouvaa siihen keskelle tietä niin että se ehti lähelle. Teki niin mieli hypätä sen iholle vähän tutustuun, mutta ei emäntä antanu. Veti vaan hihnan tiukalle ja höpisi "eihypieihypi". Olisin vaan tarkistanu ne sen rouvan kepit. Ettei olis ollu ne aurauskepit joita määkin olin asentamassa. Ei ollu.
Kotimatkalla meidän tie oli ihan märkä ja kuranen ja kun leikin hihnan kanssa niin ihan orottamatta kierähdin kuperkeikan siinä kurassa. Tossa kuvassa näätte mun kurasen selän.
Siitä taas seuras se, että mut vietiin ensin Salonkiin ja sitten Kylpylään."

 
 " Isäntä leikkas kynnet ja Emäntä ajeli tassukarvat. Yhteisymmärryksessä kuten näkyy."


"Emännälle ilmasin painavin äänenpainoin, ettei mua enää tarvi missään pikkuvauvojen ammeessa kylvettää. Mää oon jo sen verran isoo poikaa, että ihan omin jaloin seison suihkun alla. Kai se sen nyt ymmärsi."

"Ottivat musta taas tänään painonkin, Emäntä sano, että painan jo enemmän kun sementtisäkki, kun se sellasta oli tossa kanniskellu."

"En tiä, mutta meinas olla hankala rupeema tossa päivällä kun Emäntä yritti saada musta tontun näköstä. Sano, että tonttulakki päässä toivotetaan tutuille Hyvää Joulua. Tämmöstä se yritys oli:"

 "Ensin mää maistelin koristepalloo, ei olis saanu."


"Haistelukin kai oli kiällettyä."


"Tonttulakkia mää en päähäni ota ilman lähempää tutustumista."


"Ruhtinaallisen palkkapussin jälkeen se pipo mun päässäni pysy salamavälähdyksen ajan.
Mua kun tituleerataan täällä Pikku Prinssiks, niin joku kruunumaisempi olis ollu parempi päähine.
Kai ne sen tulevina jouluina sitten muistaa."

"Mää kun kannan tota työkoiran profiilia, niin kaikissa kotiväen hommissa oonkin saanu olla mukana. Tässä eilen graavattiin Isännän kanssa lohta. Mää sivusilmällä tarkistin ettei jääny ruotoja."


"Tänään kylpyläreissun ja ihanan föönauksen jälkeen tehtiin Emännän kanssa rusinapullataikina.
Kyllä mää taas noita essunnauhoja maistelin, en paljoo kun Emäntä sen huomas."



"Tämmöstä tää mun ensimmäisen joulun odotus on, hommia piisaa sekä mulle, että Emännälle kun se samaan aikaan tekee jotakin sapuskoita ja seurustelee mun kanssa. "

"Nyt on tullu taas höpistyä näistä tän päivän kiireistä, kiälikin jo kuivu. Meen juamakupille hörpyille ja taidan mennä vähäks aikaa unten maille."


"RAUHALLISEN JA HYVÄN JOULUN TOIVOTUKSET LÄHETÄN KAIKILLE BLOGIKAVEREILLENI JA KAIKILLE PALVELUSVÄKIIN KUULUVILLE"


Toivottaa Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro (os Maroussia Valente, melkein 5 kk."