Nokakkain tapaaminen kahvikupposen ääressä kuitenkin sovittiin tälle viikolle. Aamulla jo piti tavata, mutta lomalaisten kuljetus junalle piti hoitaa ensin alta pois. Joukkoon liittyi myös ystävättären pikkusisko.
Rautatieasemalla treffattiin ja päätettiin mennä naisporukalla tutustumaan Torniin. Olimme hiukan aikaisessa kun buffetti aukesi myöhemmin eikä pullakahvitarjoilua ollut. Sen tarpeessa kun olimme. Me jo monia vuosikymmeniä nähneet rouvasihmiset.
Silmänruoka meitä pelasti. Tornista katselimme kotikaupunkiamme ja lapsuutemme kotitalo Lapintieltä häämöttikin Tuomiokirkon kahden tornin välistä. Vain vinttikerros näkyi, siellä me juoksentelimme pyykkien välissä ja kuuntelimme pulujen kujerrusta. 50-luvulla. Talomme edessä oli Massunmäki kallioineen, nyt se on louhittu ja rakennettu täyteen uusia taloja. Muistoissamme elää vanhat leikkipaikat kallionkoloissa.
Näsinneulan takaa häämöttää Lentävänniemi ja sen takaa Näsijärven toiselta puolelta nykyinen kotikunta.
Minulla kun on sitä muutto/muutoshalukkuutta ajatuksissani, niin tietenkin taas puhuttiin tyttöjen kesken kahvikupin ääressä asumisesta ja kuinka vaikeaa on tehdä päätöstä. Ystävätär muutti vuosikymmenien Englannissa asumisen jälkeen englantilaisen miehensä kanssa Suomeen. Siinä on ollut jo vaativampi ponnistelu asumista pähkäillessä. Vähän enemmän kuin minulla nyt.
Onneksi tai harmiksi päätöstä ei tarvitse tehdä ihan tänäpäivänä, mutta jo lähikuukausina se on tehtävä. Olen vaivihkaa laittanut kyselyjä rakennettavista tai suunnitteillaolevista taloista, tämänhetkinen haluni on päästä näin elon loppuvuosiksi uuteen, pelkistettyyn kotiin syntymäkotikaupunkiin.
Puolison- herra Kukkaron kanssa tietysti.
Olen taas ollut puolestapuhujana kun lähipiiriläisen asiat ovat vaatineet sellaista tointa.
Lääkärikäynnillä tehtiin muistitutkimus, eikä se mairitteleva ollut, ei sinne päinkään. Haasteita on nähtävillä.
Lääkäri kirjoitti muuutaman todistuksen, joiden avulla saataneen asioita parempaan järjestykseen.
Kun ihminen, vaikkakin fyysiseltä toimintakyvyltään on rajallinen, omaa vahvan tahdon elämänsä mallista, on siihen ulkopuolisten mahdoton puuttua.
Kun niin vahva on se itsemääräämisoikeuskin nykyään.
Minulle puolestapuhujana tuottaa suurta tuskaa se, ettei lähipiiriläiseni kaltaiselle toimintakyvyttömälle rehvelille ole tarjolla palveluasuntoa josta saisi päivittäisen huolenpidon. Kovan etsinnän kautta sellainen saattaisi löytyäkin, mutta se itsemääräämisoikeus on niin hallitseva alkavan muistinheikkenemisen kanssa, ettei valmista synny.
Kotiin annettavaa palvelua saa, mutta sille tulee iso hinta jota po. tarvitsija ei ole halukas maksamaan.
Ei jää pätäkkää siihen "elämiseen".
Kaupungin Kotitorillakin tämä todettiin.
Näitä ongelmia on välillä yritetty unohtaa kulttuurin parissa.
Entisten työkavereiden seurassa perinteinen teatteri-ilta oli taas henkistä kanttia vahvistava.
"Viimeinen pasodoble" -kylläkin piti ajatukset muistisairauden pohdinnassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti