Lapsuudessani 50-luvulla perheelläni on ollut tapana viettää kesäpäiviä puistoissa.
Kotimme sijaitsi Lapintiellä vastapäätä Tampellan tehdasaluetta, Tuomiokirkon, Huhtimäen tyttökoulun, Paloaseman ja Tammerkosken kainalossa. Kotitalon asfalttipiha oli kuuma kesällä, eikä siellä silloin oleskeltu.
Kotiovelta oli lyhyt matka Tampereen keskustan kauniisiin puistoihin.
50-luvulla näyttää vielä olleen tapana, että perheet kävelylle lähtiessään pukeutuivat lähes parhaimpiinsa.
Isällä oli leveälahkeiset prässihousut ja puvuntakki, takin alla pujoliivi, päässä borsa tai mikä lie lierihattu. Ainakin oman isäni musta tukka oli Brylgreemillä sileästi taakse kammattu. Ja kolinalla tapultu leuka parranajon jälkeen.
Äitini -Vanha Rouva- pukeutui aina sievästi, pieni ja hentoinen kun oli. Ja puki meidät tytötkin, Leena-siskon ja minut. Äiti ompeli meille vaatteet, nämä kuvan mekot ovat keltaista, ryppyistä nailonkangasta.
Aleksanterin kirkkopuistossa kesäisellä päiväkävelyllä, -äiti ja tyttäret laatuaikaa- äidillä kirkas violetti kävelypuku, kesähattu, käsineet, korkokengät, korvanapit ja käsilaukku. Tällaisena äiti säilyi - 92-vuotiaaksi.
Jollakin junamatkalla Kouvolan suuntaan äiti virkkasi itselleen valkoisesta angoralangasta lierillisen hatun.
Minä sitä valmista päähinettä sovittelin ja kurkottelin keittiön ikkunasta ulos näyttääkseni sitä pihan tytöille kun: plöts! Viidennen kerroksen vintinikkunalla istunut pulu teki vihoviimeisen tempun äidin uudelle hatulle. Arvaa harmittiko! Sen jälkeen en ole puluja ihaillut!
Aleksanterin kirkon puistossa: sua lähde kaunis katselen...
Minullakin rusetti päässä, melkein kymmenvuotiaana!
Isän kanssa tehtiin iltaisin retkiä Koskipuistoon.
Koskipuistossa oli Paimenpoika-patsas, nyt se on siirretty kosken toiselle puolelle entisen Verkatehtaan rantamaisemiin.
Poimimme kourat täyteen heiniä ja laitoimme ne Paimenpojan lampaitten syötäväksi. Seuraavalla kerralla heiniä ei enää ollut, uskoimme lampaiden ne syöneen.
Niinkin meille kävi, että minusta seuraava velipoika nakkasi keltaisen äidin kutoman villamyssynsä koskeen. Siihen aikaan kosken vedenpinta virtasi verkkaisesti ja korkealla. Puiston penkillä istui pariskunta, herralla oli kävelykeppi ja sen isä lainasi, kurkotti kaiteen yli ja sai ongittua myssyn takaisin. Me lapset olimme hämmästyksestä mykistyneitä. Isä osaa! Ja on rohkea!
Seuraavalla puistoreissulla sama toistui: myssy yli kaiteen! Nyt ei ollut herrasväkeä puiston penkillä ja niin keltainen myssy katosi ikiajoiksi kosken pyörteisiin.
Isällä ja pojilla on ollut omat retkensä:
Tuomiokirkon puistossa ,
Palokunnan takapihalla:
Koskipuistossa,
ja Tammerin lammella.
Tammerin lampi oli meidän lapsuudessa
sorsien ja joutsenten uimapaikka. Joskus joku joutsen oli äkäistä sorttia ja niitä saatiin juosta karkuun.
Talvella lammella luisteltiin, niillä ensimmäisillä ruuvareilla. Jouluna -55 sain valkoiset kaunoluistimet, niillä oli hyvä opetella vaakaa ja piruettia.
Vanha Rouva- äitimme- näitä tapahtumia joskus muisteli.
Muistiin oli syvästi jäänyt sellainenkin asia joka nyt sitä muistellessa huvittaa.
"Kun sit väsyneinä sieltä puistoista tultiin, niin Myttysiä oli koko korttelin pittuudelta, kuus henkee. Kaik laahusti ommaa tahtiaan ja kaikkii sai ootella!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti