lauantai 13. elokuuta 2016

SYNTYMÄPÄIVÄLAHJA JA STRESSINPURKUA

Neljäs Poika, perheen kuopus täytti tänään 37 vuotta. Sen tapahtuman kommelluksista kerroin blogissani vuosi sitten:

www.annelipunneli.blogspot.fi/kuopuksen syntymäpäivä

Muutama aika sitten tämä jo keski-ikää lähestyvä kuopus haaveili vaaterengistä, ettei enää tarvitsisi vaatteita rytätä lattialle tai tuolien päälle.
Joskus menneisyydessä meillä sellaiset olikin, ne ostettiin Tukholmasta kirpputorilta. Kato ne kuitenkin jo vei.
Eilen käytiin Kontissa ja sieltä se löytyi, vaaterenki, hinta 6€. Käytiin vielä kierrätyskeskuksessakin ja sielläkin oli vaaterenki, 4€.


  Toisen jalkaa oli joku Moppe vähän maistellut, mutta käyttöä se ei haittaa.  Rengille laitettiin lahjanaru koristeeksi ja näin sai syntymäpäiväsankari toivomansa kalusteen.
Teinipoika saa asetella toiseen omat vaatteensa.
Oiva kaluste, pitänee hankkia itsellekin.

Poden -ja tulen potemaan vielä viitisen viikkoa odottajan stressiä. Huomaan sen kun katson käsitöitäni. Esimerkiksi sukat ja tumput kudon tutun kaavan mukaan, varsin graafisiksi.
Ja mustavalkoisiksi.
Sukat on kudottu 7-veljeksestä eli ovat kohtuullisen paksut.
Nämä kuviolliset olen tehnyt ihan itselleni saapassukiksi ja ulkoilutumpuiksi. Tarpeeseen tulevat.


Silloin tällöin kudon värikkäitä ja herkempikuvioisia sukkia ja lapasia/tumppuja, mutta tällaisilla tekeleillä saan aivojani nollattua.

Kuvassa on edesmennyt Hymy juuri kotiintulleena kymmenen vuotta sitten.


Samanlaista pörröpäätä ja lenkkikaveria odotetaan meille muutaman viikon kuluttua.
Odottavan aika on piiiitttkä!



6 kommenttia:

  1. Kivat vaaterenget löysitte edullisesti! Ja on tarpeellinen lahja!
    Hienot villasukat!

    Ihana hymy koira!
    Kiva, kun saatte pian uuden "lenkkikaverin"
    Mukavaa päivän jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan! Berninpentu tulee TOSI tarpeeseen, ilman seuralaista on lenkit jääneet kokonaan tekemättä.

      Poista
  2. Hienot löydöt. Meilläkin on yksi tuollainen, toisen tahtoisin. Ihana Hymy!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, olihan se Hymy niiiin ihana, nyt odotellaan toista ihanuutta, nyt on poikaberni tulossa.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa että pystytte ottamaaan uuden koiran, meillä vielä sielu niin kippee ettei uskalla edes ajatella.
    Upiat neuleet ja hyvät löydöt lahjoiksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin päätimme, että koiran otamme kun peruutimme muuttomme kerrostaloon Tampereelle. Hyvä näin. Saattaa se teilläkin vielä mieli muuttua kunhan suruaikaa on tarpeeksi kulunut.

      Poista