JYMY; TÄSSÄ SE ON EESTÄ -

                                                        Ja tässä se on takaa.

                                                           Tässä se istuu,

                                                   ja tässä se makaa:

                Jymy- yhdeksän viikkoa, 9,1 kiloa, leuat täynnä naskaleita, pörröturkki pehmoinen, 
                 katse täynnä tunnetta.
                Kaksi viikkoa on yhteiseloa takana ja montako edessä...

Bernin paimenkoira on alkuperäiseltä historialtaan alppikylien maatalojen työkoira, päätehtävänä pihojen vartiointi tai kuljettaa vetokärryillä vuohenmaitoa ja kutunjuustoja kylien toreille. Toinen työlaji oli olla vuohipaimenten apuna keräämässä ja pitämässä laumaa koossa. Varsinainen paimenkoira Bernin paimenkoira ei kuitenkaan ole, vaikka kotipiirissä oman laumansa haluaa pitää koossa ja "silmän alla".

Bernit ovat tulleet Suomeen vasta (tai jo) 1950 Sveitsistä. Rotu oli häviämässä ennen 1890 lukua kunnes joku rotuun mieltynyt sveitsiläinen kauppamies alkoi kehitellä jäljellejääneistä nykyisen oloisen rodun ja ensimmäinen rotuyhdistyskin on perustettu jo 1907. Bernin paimenkoiralla ja rottweilerilla on yhteistä perimää, vieläkin väritys on samanoloinen.
Rotuesittelyissä bernin ominaisuuksiksi aina mainitaan syvä kiintymys kotiväkeen, sen mekin olemme saaneet kokea. Sama tunne kehittyy kotiväkeenkin, ei millään haluaisi olla bernistään erossa montaakaan päivää.
Siitäkin on aina maininta, että berneillä on keskimääräinen elinikä n 7,5 vuotta, isokokoinen koira kun on. Sairaustilastotkin ovat aika ikävää luettavaa.
Edelliset bernit kulkivat kanssamme pitkään; Berry 7,5 vuotta ja Hymy melkein yhdeksän. Kummankin vei syöpäkasvain.

Nyt on  Jymyn kanssa nautittava täysillä niistä vuosista ja päivistä mitä eteen tulee.

Kun seurustelu puolison- herra Kukkaron kanssa alkoi 1960 luvun lopulla, kyselin nuorikkona tietenkin koirakiinnostusta.
"Minkä koiran ottaisit?"
"Rottweilerin!"
No nyt meillä on kolmas berni, eli rottweiler- taustaa kuitenkin. Näin ne ääneen lausutut haaveet pääsevät toteutumaan, tavalla tai toisella.

Nykyään Bernin paimenkoirat ovat seurakoiria, vaikka on niillä vieläkin kyky toimia erilaisissa palvelutehtävissä. Meillä ensimmäinen berni Berry oli luonnostaan pulkanvetäjä. Kesäisin Berry veti pikkutraktoria pikkukillit kyydissä.

Hymy oli enemmän diiva, jolle ei työnteko maistunut. Ei edes nahkahanskaa kantanut, vaikka lupakin oli. Hymy oli  lukutoukka joka lueskeli tarkkaan kaikki viestit ojien pohjilta.

Nyt tälle Jymylle on jo pariakin työpaikkaa kyselty ja melkein on työsopimukset laadittu.
Bernejä käytetään Haliberneinä erilaisissa hoitokodeissa ja tapahtumissa. Aikuisuuden kynnyksellä tehdään soveltuvuustestit ja jos Jymy ne läpäisee, pääsee palkkakuittiin kirjaamaan ison määrän rapsutuksia.

Työkalulaatikko on tällä kertaa tutustumiskohteena, laatikon järjestys ehkä kaipaa muutosta, tuumaa Jymy.

                           Viikolla käytiin tutustumassa kylän koirahotelliin -Haukkumäkeen.

                                 " Muistin jättää omat terveiseni hotellin permannolle."

              "Iltavilli laantuu kun vähän aikaa puren köyttä ja isännän vanhaa sandaalia. Emäntä ei         sitten millään anna pureskella kinttujaan, istuu kippurassa keinutuolissaan, etten ylettyisi."

Näin meidän aikuisten kesken: Jymy on osoittautunut kelpo koiraksi, yöt nukkuu itkemättä sänkyni alla. Ylimääräisten huoneitten ovet pidetään yöt suljettuina, vain Jymyn ruokahuoneen ovi on auki.
Luoksetulo on yhtä laukkaa, ja tulee heti kutsusta, taitaa tuntea nimensä. Siitä ei taida välittää vaikka vanhasta tottumuksesta kehutaan:" Hyvä tyttö, hyvä tyttö!"
Istu-käsky ei ole vielä iskostunut Jymylle, istuu kun haluaa ja kuinka haluaa.

Dramatiikkakin tässä koettiin: maa-ampiaisten pesä oli polkumme varrella ja jompikumpi Jymy tai minä astuimme pesän päälle. Tietenkin sieltä maan uumenista hyökättiin meidän kimppuun sankoin joukoin. Onneksi sain heti Jymyn päästä ja paksusta turkista pois ainakin kymmenen ampiaista, eivät ehtineet pistää -ehkä. Koira itki ja ulisi pelosta, mutta rauhottui nopeasti eikä toisella lenkillä enää arastellut mennä samalle polulle. Itse kuitenkin vähän hätäännyin ja soitin eläinlääkärille mitä tehdä? Ei hätää kun pistojälkiä ei näkynyt.

Eilen  tehtiin tuttavuutta rankkasateen ja pimeän kanssa. Sadeliivikään ei Jymyä haitannut.

Hyvä koira Jymystä taitaa kehittyä, ellei isäntäväki koiranalkua pilaa.

Pentujen leikkikoulu alkaa tulevalla viikolla.

Se on seuraava haaste- meille- minulle, rouva Myttyselle ja herra Kukkarolle.

Kuinkahan selvitään?

SAUNAPUHTAAT SÄÄRET JA MUUTA MAISTUVAA

"Vaikka nyt täällä ojanpohjalla makoilenkin, kyllä täältä vielä noustaan, vähän vaan huilailen."

                                  "Täältä sitä tullaan, lavea oli tie takana."

                               "Hämäriä tyyppejä tällä tiellä näköjään liikkuu!"

 "Kiva, tuli vieraita, joku vanha glenniherrasmies kuulemma, kokoavat mulle laumaa, tuo palvelusväki. Käväisenkin tekemässä tuttavuutta."

    "Huhuh, olipa visiitti, minä kirmasin pihanurmella ja Remu-herra perässä ja välillä toisinpäin."

"Laumani ihmisnuorisojäsenetkin jaksoivat minua taputella ja kuvattavana piti olla siellä ja täällä."

"Tässä olenkin oikein edukseni, vai mitä! Minä, kahdeksan viikkoa!"

"Sanovat bernimagneetiksi tätä painikaveria, Neljättä Poikaa. Neljäs Poika oli kuulemma pikkukillinä niin allerginen koirille, että sairaalalääkäri oli joutunut pahoittelemaan emännälle, ettei voi koskaan kotinaulakossa turkiksia roikotella, ettei poika saisi oireita. Jäi ne minkit siksi edelleen tarhoille eivätkä joutuneet rouvan kaulalle. Tässä huushollissa kuulemma on ollut ennenkin bernejä ja se allergiapoika ei saanut mitään oireita. Paitsi tykästymisriippuvainen siitä oli tullut. Aina se kuulemma niitä toisia koiria isoinakin kanniskeli. Se oli niitten juttu. Mun kanssa se aloitti heti pikkupainin ja mää tietysti tykkäsin. Toiset vaan on..."

"Mun lempimaisteltavaa iltaisin on Emännän saunapuhtaat pulleat pohkeet. Ei se siitä oikein tykkää, enkä mää siitä kun se kiljuu. Saunapyyhkeissäkin on kiva aromi, niitä joskus yösydännä puistelen ja makustelen. Pihallakin olis kiva roikkua nokialaisen varressa, mutta siitäkin seuraa kiljumista. Emäntä onkin kyselly olisko kellään kahluusaappaita kokoa 36 joutilaana. Sisällä Emäntä pitää paksuja ja pitkiä villasukkia, ai että niissä mun naskalihampaat pysyy hyvin kiinni!"

"Tässä huushollissa on asustellut viimeaikoina kaks eläkeläistä vaaleittein mattojensa kanssa. Mua, pikkuprinssiä varten oli haettu ihan omat matot vintiltä ja monipuolista uutta luettavaa saan monta kertaa päivässä. Vielä niitä liruja päästelen sillointällöin niille lehdille, mutta kiinteämmät piilotan p-parkin puskiin. Usein mua ulos viedäänkin. Ei oo tarvinnut pyytää."

                         "Kuulin Emännän jotakin huokailevan...Mistähän asiasta?"

               "Isännän keinutuolin vieressä on sitten kiva ottaa päivänokosia. Emäntä lähti Koirakoutsin luennolle, toivottavasti panee korvantaa mitä pennun mielessä liikkuu. Se ainakin pitäisi ymmärtää jo nyt mikä on se MUN JUTTU kun palkkioista sovitaan. Nyt  tykkään sylistä, halista ja naruista. En tiedä onko syöminen mun juttu kun sitä ei olla vielä kokeiltu. Kanafileitä kuulemma on jääkaapissa jospa niistä kehittyisi palkkapussiin bonuksia."

"Ai niin, mulle tehtiin pihaan oma aitaus kompostikehyksistä, aika iso, ihan kuin siellä pentukodissa, saan olla siellä ja katsella kun palvelijat valmistavat valtakuntaani talvikuntoon. Omaa loma-asuntoakin Isäntä on jo mulle suunnitellut, oleskelen siellä  tai en, se olkoon sitten Isännän puuhamaa."
"Viikolla käytiin Tampereella, en viitsinyt autossa enää parkua ja pääsin kulkemaan hississä. Ihan helppo juttu! Pikapuoliin vievät juniakin bongaamaan, kuulin kun puhuivat."

JYMY-JAMI SULONPOIKA MYTTYNEN-KUKKARO

   Tällaiseen nimeen meillä sitten päädyttiin. Kotinimi on Jami, bloginimi Jymy, os. Maroussia Valente.
Oli niitä muitakin nimiehdotuksia, miniä ehdotti Ilmo:"On niitä ilmoja pidellyt!" Minua kutkutti Aarre, hihna kädessä ovenraossa: "Menen Aarretta etsimään!" Muitakin nimiä mielleyhtymineen ilmoille heitettiin. Jamiin päädyttiin Jymyn sijaan, se on helppo lausua ja oma kuvitelmani on, että Jami-niminen Bernin paimenkoira olisi lempeä kainaloinen tulevina yhteisinä vuosina. Nimi muistuttaa meitä edesmenneestä Hymystäkin joka oli nimensä mukainen hymyä ympäristöönsä loihtiva lemmikki.

Ensimmäinen bernimme oli Berry, sen nimen antoi puoliso johdannaisena bernistä.
Berryhän tuli meille kun viimeinenkin pojista oli perustamassa omaa kotia ja meille jäi koti vajaaksi holhottavista.
"Olis kiva kun olis koira!"-lausahti puoliso-herra Kukkaro 1999 kevään korvalla nojatuolissaan.
Painoin lausahduksen korvan taa ja seuraavalla kirjastokäynnillä kannoin pinon koirakirjoja selattavaksi. Ensimmäinen kirja oli puolisolla kädessä ja b:n kohdalla se kolahti:" Tää se on, Bernin paimenkoira!"
Taas jäi lausahdus kytemään ja kuin sattumalta silmiini osui pieni rivi-ilmoitus Aamulehdessä: "Myydään Bernin paimenkoiran pentu!"
Soitto kenneliin ja sovittiin vierailuaika. Muutama päivä kului ja saimme nelikuisen orpotytön omaksemme. Toinen etujalan sukkakin oli tytöllä valahtanut liian alas, joten priimasta ei tarvinnut maksaa. Täydellinen  koira meidän tarpeisiin Berry oli, etujalkaan pesiytynyt syöpäkasvain Berryn vei 7,5 vuotiaana, elokuussa 2006.

Hymy jatkoi Berryn viitoittamaan palvelua, ja samaa odotamme Jymy-Jamiltakin.
Tämähän se bernin paimenkoiran tehtävä onkin, olla päällimmäisenä...

Vaikka surunpäiviä Berryn poismenosta riittikin, halusimme heti uuden koiran ja Hymy tuli meille juurikin kymmenen vuotta sitten, samalaisiin lehtikasoihin ja syyspäiviin kuin nyt Jymy-Jamikin.

                                                       Hymy syyskuussa 2006:

                                              Jymy-Jami, kolmas bernimme syyskuussa 2016:

          Sama piha, samat kujeet, pitänee alkaa katselemaan retkipatjaa housunpunttien suojaksi...

PIKKUPRINSSI ON KOTONA

Lauantaiaamuna lähdimme kolmen koplana perhosia vatsassa kohti tulevan prinssin valtakuntaa.
Lomatyttö Emmi oli tukijoukkona.
Puoliso-herra Kukkaro sai vastanimetyn prinssin ensimmäisenä syliinsä, niin tapahtuu oikeilla synnytyslaitoksillakin. Katseet kohtasivat ja siinä se oli -ikuinen suhde syntyi isännän ja pikkuprinssin välille.

Enempi tunnekuohu kun oli laimentunut, sain minäkin tuntea seitsenkiloisen karvapalleron sylissäni, syvän katseen ja pienen purevan suukonkin leukaperissäni.

Pentuaitaus oli meidän jälkeen viimeistä lähtijää vailla tyhjentymässä. Kasvattajilla oli haikeutta ja ehkä helpotustakin lauman päästessä uusiin koteihin, joku meni Kymenlaaksoon, jotkut Turkuun ja joku Satakuntaan. Meidän prinssi kotiutui Pirkanmaalle. FB:ssä yritetään pitää lauma koossa.

Mukaan saatiin tarkat ohjeet pennun ruokailuista ja lähiaikojen terveydenhuollosta. Ja keväänvihreä pentutarvikereppu täpötäynnä erilaisia ruokapusseja ja herkkupaloja.

Kotimatka sujui itkuvinkumisen säestyksellä, välillä maisematkin kiinnostivat. Rajaniemen sillan paikkeilla itku muuttui oikeaksi haukuksi, sitä piti päästellä kunnolla hetkinen kun se oli juuri opittu tarpeellinen taito.

Ensiaskeleet uuden valtakunnan sammaleella.

"Meniskö vai tulisko?"

"Tairan vaan olla!"

"Panivat päiväunille, korvaakohan toi piironginseinä veljien selkiä? Vähän vieläkin itkettää..."

Pitkin päivää päiväunien välissä kierreltiin sammaleista Pikkuprinssinpolkua, tutustuttiin trampoliiniin, leikkimökkiin ja kuusenjuuren p-parkkiin. Paikka tuli korkatuksi, se tiedettiin poikamaisen kitkerästä kärystä.

Pihanurmi oli mainio spurttirata kun Emmi sen toisessa päässä taputti käsiään ja kutsui luokseen.

Välillä sieltä täältä kuului vinkumista, joskus se tuli vinkupossusta joskus ikävöivästä karvapallerosta.  Pehmobernikin sai iltavillissä railakasta kyytiä ja retuutusta.

Kulttuurisivujen tarjonta hyvän rapinan ja revittävyyden muodossa oli hyvää hetken viihdykettä.

Hoito-oppaassa oli ruokailuajat tarkasti määritelty, ehkä päivä oli pikkupennulle niin jännittävä, ettei kaikilla ruokatarjoiluilla nappulat maistuneet.

Iltaruoka pennulle tarjottiin kymmeneltä ja maistuihan se pitkän päivän päätteeksi. Iltalenkki tehtiin turvaliivi päällä taskulampun loisteessa. Taas kitkerä käry kertoi, että tärkeät toimet on hoidettu ennen yöpuulle asettumista.

Nukkumajärjestys suunniteltiin niin, että pentu nukkuu vieressäni lattialla ja saan yöllä roikottaa kättäni lattianrajassa pentua silitellen. Hyvä ajatus, mutta yön tunteina vaimeita ikäväitkuja oli tuon tuostakin ja pentu oli siirtynyt sängyn jalkopäähän. Niin siirryin minäkin tyynyineni ja kahteen asti nukuttiin kun silittelin selkää. Kerran käytiin p-parkissa ja puoli seitsemältä noustiin uuteen aamuun ja aamiaiselle.
Kannatti herätä näkemään tämä kuusen alta p-parkista.

Pikkuprinssin ensimmäinen päivä uudessa kodissa on valjennut kauniiseen syysaamuun.

HÖYRYNPÄÄSTÖÄ JA NIMIPOHDINTAA

Vain yksi yö!

Viimeisiä varmistuksia tekeillä, kuten kutimet ja virkkuut laatikoihin. Taitaa kulua jonkinlainenkin aika ennen kuin puikkoja voi kilkutella.

Ompelukoneen ympäristökin on tarkistettava pentukelpoiseksi. Pari ompelutyötä pitäisi saada pikapuoliin nyhrättyä, aivotyötä vaativia ei kuitenkaan, tyynynpäällisiä vain.

Liikoja höyryjä kävin päästelemässä lomatyttö Emmin kanssa trampalla:
Tunnetila on pää pilvissä ja jalat irti maasta, niin kuin näkyy.

Ovipielessä odottaa parin viikon Aamulehdet parempaa käyttöä.
Turvaporttia on opeteltu käyttämään.
Ilmassa on kireyttä.

Koiran kauppakirjaan merkitään kaksi omistajaa: herra Kukkaro ja rouva Myttynen.(nimet muutettu).
Sillä vältetään turhat sanomiset: "Se on sun koira!" Etenkin silloin kun jotakin on maksettava tai sanktioita pitäisi koiralle antaa.

Nimiehdotuksiakin tänään taas veivattiin.
Syntymänimeksi meidän prinssille on annettu se Valente, jonka merkitys jossakin kielessä on arvokas. 
Arvokas; mikä on arvokas? No esimerkiksi aarre.
Prinssimme nimi voisi olla Aarre.

Entisten kokemuksien muistumina saattaisi meidänkin ovenpielessä kuulla mainittavan, joskus useinkin:
"Menen etsimään Aarretta!"

KOIRAN KANSSA KÄVELYLLE

Tämä ei ole mikään lifestyle- blogi, vaikka pukeutumisvihjeitä yritänkin tarjota.
Ohessa on pieni katsaus kuinka minä tulevan prinssini kanssa tienvarsia mittailen ja koulutuskenttiä
kulutan.

Pukeutuminen koulutukseen:
80-luvun tuunatut nahkahousut, nahkasaappaat samalta vuosikymmeneltä, taskullinen liivi UFF-ista 90-luku, käsinkudottu pehmeä neulepusero, huivi ja myssy. Huom, väritys bernin mukainen.
Vyötäröltä roikkuu namipussi (koiralle).

Pikkuprinssinpolulla ja kylätiellä edetään  näissä kamppeissa:
Takin kaava tuunattu MollaMill`s, kangas Tekstiili-Fihl, Tampere. Huom. koiranulkoilutustakissa saa olla pitkät, tosipitkät hihat, kun se pikkuprinssi kuitenkin sitä "reipasta ravia" kuljettajaansa sukkelammin viilettää, on käsikin hyvässä venytyksessä. (Huom. kokemus puhuu!)
Pakaratkin saa takki peittää, ei pääse tuuli puhaltelemaan eikä pakkanen panemaan.

Koiratarvikekauppaan, eläinlääkäriin tai kaupunkikävelylle asustetaan takki mustavalkoisilla neuleilla.

Jos pimeän aikaa satut kulkemaan meidän kylätiellä ja näet kuusen alla tämän näyn: älä pelästy, ei siellä ole Puolen Hehtaarin Metsän Möhköfantti eikä Muumilaakson Mörkökään, se olen vain minä -rouva Myttynen-  ja pikkuprinssi, olemme p-parkissa iltap:llä

Hyvät jalkineet ovat a ja o kun metsäpoluilla tai missä tahansa koiran kanssa kuljeskelee.

Vanhoilla nahkasaappailla on hyvä kulkea ja talvella ei lumet pääse varsista. Ilman kunnon Nokialaisia ei kukaan pärjää, maanmainiot ja hyvät niilläkin on sitä "reipasta ravia" koiran kanssa päästellä. Tänään ostin elämäni ensimmäiset Kuomat, ne on helppo vetäistä jalkaan kiirekäynneille p-parkkiin. Varsinilkkurit säästetään kaupunkireissuille.
On kaapinperällä vielä perinteisiä tuulipukujakin ja lenkkareita, mutta olkoon, käytetään paremman puutteessa joskus.

VARUSTEET KUNNOSSA KOIRANPENTUA VARTEN

Koiranpennun tulo perheeseen saa aikaan oikean keräilyvimman erilaisista tarpeista.
Meillä kaivettiin ensimmäiseksi Hymyltä jääneet varusteet kaapinperältä.

Siinä on ruokakippoo, vesikippoo, pöytäliinaa, pantaa, turvaliivii pienelle ja isolle, hihnaa,  flexii, kakkapussii, turvavyötä, valjasta niin vetoon kuin vedonestoonkin.
Ja alustaa, vinkupossuu, herkkupiiloo, hammasleluu, pinkkiä kakkapussii, venyvää talutinta ja vilkkuvaa valopantaa.. näin aluksi.

 Ja tietenkin vannaa, pyyheliinaa, tassupyyhettä monenlaista, shampoota, fööniä, korvahuuhdetta, punkkipihtiä, kynsi- ja tassunkarvasaksia, furminaattoria, harjaa ja kampaa monenlaista -osa Hymyn puumerkillä merkattuja-, on harjaavaa käsinettä, kylvettäjän essua- ja käsinettä, on saksia ja lelupalloja.

Näitä unohtamatta: vahinkopissan pesuämpäri, mattoimuri, Sinipiika karvapallojen jokapäiväiseen poistamiseen nurkista, maanmainio imevä moppi, sillä saa karvat pois keinokuituisemmastakin matosta (väline on hankittu messuilta)  ja oma kannellinen roskakori.

Ulos kun mennään tarvitaan ainakin näitä: saattajallekin turvaliivi, taskulamppu, otsalamppu, liukuesteet ja heijastimia.
 Käden ulottuvilla on hyvä olla kunnollinen pitkävartinen pölyhuisku jonka avulla pyllistellään sohvan alta sinne karanneet lelut ja herkkunappulat. Saa sillä pölypallerotkin hyvin talteen.

Kodin nurkat on hyvä tarkistaa ja kätkeä tietokoneen kymmenet johdot vaikka muovikoriin.

Kaukosäätimiä täytyy oppia piilottamaan, kuitenkin niin, että ne itse löytää -ainakin useimmiten.

Yöpöytien tarjonta on pian pikkukoiran kuonon tasolla, pöydälle kannatta jättää enintään ametistiunikivi (saatu Vanhalta Rouvalta- äidiltäni vuosia sitten) ja herätyskello, nykyään sekin on toimeton, ei ole herätyksiä.
Ikean keittiökori pysyy sängynpäädyssä ja siitä saa nopeasti siepattua rillit unihiekkaisiin silmiin ja lukea aamuvarhain puhelimesta joku KappHalin tarjousviesti.

                      Jos olisin hampaita vaihtava pikkukoira, mitä maistelisin ensimmäisenä?

Ainakin jalkahiellä hierottuja keinunjalkoja. Meillä niitä pureskeltavia päitä on 12!
Mitä sitruunakilo maksaakaan? Sitruunansiivuilla kun maustaa muutaman kerran keinunjalkoja, saattaisi pikkukoiralle kelvata omatkin purulelut. Luulisin.

Edesmenneellä Hymyllä oli tapana singahtaa ulos (joskus ihan kylille asti omatoimilenkille) avatusta ulko-ovesta.
Uutta prinssiä odotellessa vaihdettiin koko ulko-ovi ja poistettiin yksi väliovi. Se korvattiin turvaportilla.

                                     Ruokasäkkikin muistettiin tänään hakea:

 Lattioilla on ensiviikkoja varten varamatot, vaihdetaan normimatot kunhan prinssi osaa pidätellä.

Nimeäkin meillä makustellaan, Valente kun on syntymänimi. Valentesta on hiukan vaikea muodostaa kotinimeä, Valtehan olisi helppo, mutta tulee se entinen  hevoskauppias mieleen...