maanantai 28. maaliskuuta 2016

ISÄ, POIKA JA NOITAPOJANPOIKA

 Isä, poika ja pojanpoika olivat moponostoreissulla pääsiäislauantaina.
Niinhän siinä sitten kävi, että pojanpoika teki noitamaiseen tapaan ilmalennon.
Lentovälineenä oli testattava mopo. Alla hiekkainen asfaltti ja  rännränn- kiihdytys, tuloksena mukku maantielle.
                                                         Ja välineiksi jälkikäteen sai:


                                                   Muutakin näyttöä kuperkeikasta tuli:


Ja rystyset kuin pahemmallakin pukarilla:

 
Lankalauantain kolmikko sai viettää terveyskeskuksen ensiavussa. Poika pistettiin kääreisiin ja käsky kävi maanantaina röntgeniin. Pappa  saa toimia henkilökohtaisena avustajana ja kuljettajana.
Meillehän tuo kehveli  jäi potemaan kun oman kodin portaissa on hankala konkata kepeillä.

Sain harrastaa taideparsintaa uuden takin ja housujen haavojen korjauksessa.

Kuusi muuta nuorisojäsentä meillä odotteli potilasta pitkän lauantain, mutta eivät sitten kuitenkaan kohdanneet.  Olisi nimittäin ollut oiva tilaisuus saada kerrankin nämä neljä nuorisoikäistä poikaserkusta ikuistettua samaan valokuvaan.

Muuten koko pääsiäisen aika on mennyt erilaisissa kuljetuksissa kun serkkujoukkoa on siirrelty paikasta toiseen.

Minulle on tuonut epätoivoa jokavuotinen toimi: edunvalvonnan vuositilin teko. Sen parissa menee tunti jos toinenkin. Maaliskuussa se pitää maistraattiin toimittaa, mutta nyt vien sen vasta loppuviikolla.
Huomenissa lähden Virroille Rajaniemeen saamaan vähän järjestökoulutusta.

Sitä ennen oli kiire istuttaa "lautalla" itäneet tomaatintaimet multiin. Viitisenkymmentä pikkutainta näyttää itäneen. Taimet ovat vasta sirkkalehtisiä, mutta jospa tuosta vankistuvat kolmen poissolopäiväni aikana.


Viitisenkymmentä niitä alkuja näyttää olevan, on pensas-, kirsikka-, kasvihuone-, ja runkotomaattia.


Viime vuonna kasvatin uuutuuksia, eli mustaa, vihreää ja jotakin muuta erikoisempaa, mutta nyt valitsin kasvatettavaksi vain tuttuja Moneymakeria, Tanskan vientiä, keltaista kirsikkatomaattia ja tavallista kirsikkatomaattia.
Paprikat ovat vielä aivan mitättömän pieniä taimia istutettavaksi multaan, ovat jo myöhässä.

Huhtikuun puolella taas kylvän meloonit ja yrttejä.

Joutseniakin jo lenteli pesäpaikkaa etsimään.

Saa kevät tulla! Vai mitä?


perjantai 25. maaliskuuta 2016

TÄRKEITÄ MITTOJA

                          Vanhat mitat ovat peittyneet tapettien alle. Nyt nuoriso vaati uusia mitoituksia.

                                                                 12v 8 kk 165 cm

                                                            12v 9 kk 161 cm

                                                         9v 9 kk 149 cm
                                Hyväksihavaitulla menettelyllä nämäkin tallenteet saatiin ikuistettua.

PÄÄSIÄISMUISTOJA JA NYKYHETKI

Kun olin lapsi, 50-luvulla, oli Tampereella vielä Puolimatkankatu. Nykyään se tunnetaan Itsenäisyydenkatuna.
Kadun varsi ennen rautatien alikulkua vastapäätä nykyistä Tullinaukiota (ja entistä tullia, josta haettiin Amerikan Mamin lähettämät paketit) oli täynnä matalia puutaloja ja niiden kivijaloissa oli monenlaisia puoteja.
Oli parturia, lyhytavarakauppaa, hattukauppaa, sekatavaraliikettä ja vaikka mitä. Kenkäkauppakin taisi siellä olla ja lastenpukineliike. (Huom vanhahtava nimiasu!)
Näin pääsiäisen aikaan jonkun puodin ikkunalla oli eläviä pääsiäistipuja. Niitä sitten käytiin ihailemassa sankoin joukoin. Minäkin pikkuveljeä sinne rattailla työntelin.
 Pääsiäisen aikaan 1957 oli samanlainen lumi- ja loskatilanne kuin tänäkin pääsiäisenä kuvasta päätellen. Pikkusiskolla ja minulla on kumiset päällyskengät nahkakenkien suojana. Minulla sininen takki ja siinä kultalammaskaulus. Siskollakin oikea päällystakki. Pikkuveljellä yllään teddytakki ja -lakki ja damaskit. Piipatut kiharat roikkuvat pipojen alta. Pyhäpäivän pukeutumista. Kuva on Tampereelta Tuomiokirkon puiston vierestä, takana häämöttää Huhtimäen Tyttökoulu ja Tuomisen kivimuuri.
Vielä aikaisemmilta vuosilta on erityinen pääsiäismuisto. Isä oli rautatieläinen ja hehän taisivat olla aika sisäänlämpiävää ammattikuntaa. Ainakin paljon seurustelivat perheittäin, jopa siirtolapuutarhamökitkin olivat lähekkäin muutamalla perheellä.
Lapsuuteni aikana oli tapana, ettei Pitkänäperjantaina käyty kyläilemässä. Tämä oli jäänyt mieleeni kun jonakin pääsiäisen pyhänä sitten kutsu vierailulle rautatieläisten taloon Puolimatkankadulle oli käynyt. Siellä oli kylänväki kysellyt minultakin kuulumisia. Olin pontevasti kuuluttanut, että en käy koskaan kylässä Pitkänäperjantaina, se on syntiä. Se lausahdukseni, kun aikuiset sille naurahtivat, jäi alitajuntaani, enkä ole vuosikymmeniin lähtenyt kotoani Pitkänäperjantaina kyliin. Saman tavan iskostin lapsiinikin.
Myöhemmin siitä kuitenkin lipsuttiin ja tästä hiljaisesta perjantaista tuli siitäkin normaali pyhäpäivä.

Kuten tänäänkin.
Eilen haettiin kontiolahtelainen pojanpoika meille yökylään kun isällä oli iltavuoro. Myöhään illalla kuitenkin majapaikka vaihtui kun isän lähettämässä hymiössä oli suupielet alaspäin. Isä haki pojan kotiinsa isoveljen seuraksi. Jo olivat serkkupojat sopineet pääsiäisen yhteisestä vietosta meillä mummilassa. Serkkutyttökin mahtui joukkoon. Tänään oli ruokapöydässä seitsemän henkeä. Syötiin yön leivinuunissa hautunutta karjalanpaistia lisukkeineen.
Pöytäkeskusteluna tuli pojille kerrattua tätä sukuselvitystä omasta näkökulmastani, eli: minulla on neljä veljeä ja neljä poikaa ja neljä pojanpoikaa. Tässä keskustelussa oli sivulauseena, että minulla on yksi sisar ja kahdeksan pojantytärtä.
Kun sukuselvityskin on kuluneella viikolla ryöpsähtänyt taas uusille urille, niin yritän aina tavatessani jollakin konstilla tai vanhalla poikia kiinnostavalla jutunjuurella kertoa sukumme menneisyydestä.


Huomenna tulee toinen, jo nuorten aikuisten joukko eteläisemmästä Suomesta ajelulle mummilaan. Siinä joukossa on yksi tyttökin mukana ja hänellä onkin herännyt aito kiinnostus sukujen historiaan. Tässä kun kävi niinkin hauskasti, että äitini isän synnyinkoti on näiden kahden pojanlapsen äidin syntymäkodin naapurustossa Juvan Kaskiilla. Nyt on sukunsa juurien penkomiseen innostunut uuttakin verta.
Minulla on ollut ovessa vuosien ajan pääsiäiskranssi, joskus se on siihen unohtunut koko kesäksi ja joskus talveksikin. Syksyllä sen Toinen Poika heivasi varastoon ja nyt en sitä enää mistään löytänyt. Joulukranssia vähän modifoin:

                                HYVÄÄ JA AURINKOISTA PÄÄSIÄISTÄ LUKIJOILLENI!


tiistai 22. maaliskuuta 2016

KONMARINOITU VAATEKAAPPI


Nykyään kun avaa jonkun lehden tai lukee uutta blogia, ei voi olla törmäämättä ilmiöön KonMari.
Sehän on se onnellisuutta tuottava ilmiö, jossa vähennetään tavaraa, eli niitä tavaroita ja esineitä jotka eivät tuo onnellisuutta arkeen, miksi ei juhlaankin, ja jolla voi tehdä kodistaan viihtyisämmän. Siis karsimalla hyödytöntä tavaramerta.
Tähän vaikuttavuuteen minäkin olen jo hurahtanut.
Puolisoa -herrra Kukkaroa pyysin työmaaruokalasta tuomaan matalia jauhelihapakkauslaatikoita joita nyt otin hyötykäyttöön. Nämä ovat sopivan matalia ja ne saa pinottua tukevasti toistensa päälle.

 

Muutamaan laatikkoon laskostin oppien mukaan kaikki sukat.
Toiseen ja kolmanteen nimettömät.
Yhteen sovitin rintaliivit. Niille KonMari oli laatinut uudenlaisen pakkausohjelman jota minäkin sovelsin ja täytyy sanoa, toimii.

T-paidat ja muut taittelin nekin oppien mukaan. Jopa yöpaidat ja farkutkin litistin isompiin koreihin.
Talvisempia henkarivaatteita jo tuuletin ja siirtelin toiseen kaappiin. Muita asettelin parempaan ojennukseen.
Poistoon laitoin vain ahtaaksikäyneitä uimapukuja ja muutaman puseron.

Perintö- ja muut silkkihuivit taittelin niin ikään omiin laatikoihinsa. Aiemmin ne olivat päällekkäin, nyt sain ne pystyasentoon, näin löydän ne helposti.
Toinen samanlainen laatikollinen on muille huiveille.
Tämän minulle uuden kodinraivausoppisuunnan mukaan voi koko kotinsa järjestellä uuteen uskoon.
Tälle keväällee onkin tiedossa mukavaa puuhasteltavaa kodin komeroissa, piirongeissa ja ylähyllyillä, sinne kun sitä ylimääräistä tahtoo kertyä.

Taas kevään tullen tyhjennetään pihapiiristä ja nurkista -jälleen kerran- käyttämätöntä rompetta. Kuten kymmenen lasten pulkkaa ja samanverran liukureita. Syksyllä jo vietiin puutarhasta käyttökevottomat tavarat kaatopaikalle, mutta näköjään niitä aina talven aikana löytyy lisää. Tuoko niitä tänne joku?

Eilen jo vietiin muutama pussillinen tarpeettomia lasipurkkeja, muovikippoja ja -rasioita roskikseen. Laseille ja pienmetallille löytyy omat keräyspisteensä, mutta muoville ei.
Harmi.

Siivotkaa Tekin nurkkianne, kertokaa kuinka sujui!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

MEITÄ VALVOTAAN JA VIRVOTAAN

Lähipiiriläisen jälkeensäjättämistä  tallenteista perheeni toimia tarkkailee taivahan sinestä (tai missä nyt onkaan) Toveri Ljenin pronssisessa olemuksessaan kesähuoneen yläikkunalta. Vaiti hän on näihin päiviin asti ollut, ei puhu eikä kommentoi vaikka pölyjä lippalakin reunalta pyyhkäisen. Parempi niin.

                                                        On siellä muitkin tarkkailijoita:
Äitini, jo edesmenneen Vanhan Rouvan savipatsaat tarkkailevat kotitien elämää, tänään pikkuvirpojien kulkua, siinä istuskelee kullankaivaja vaimoineen, joku kylän muorikin on tullut jutulle, joku lukee Kalle Päätaloa aikansa kuluksi ja pari hienompaa rouvaa ovat hekin asettuneet seuranpitoon. Äitini näitä patsaita askarteli aikansa kuluksi.

                               Kolme komeaa kissaakin lekottelee kevätauringossa ikkunalaudalla.

Kesähuone saatiin taas iltapäiväkahvittelukuntoon.

                                                  Virpojatkin olivat liikkeellä sankoin joukoin.
Mersun kyydissä nykyajan virpojat saatellaan.

  Pikkunoita oli yksin taipaleellaan.

Noidan oppipojatkin olivat liikkeellä.

"Virvon varvon vitsasella, tuoreeks, terveeks, tulevaks vuoeks,
isännälle ikää pitkää, emännälle perää leveää!" 

                               

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

VUOKRANANTAJAN VELVOLLISUUKSIA

                                      Kevätpäivän aurinko, räystäät tippuu, vai kuinka se olikaan?

                                                "Kopkop, onko siellä ketään?"

                                     "Täällä on vanhat pahnat pohjalla, missä vuokranantaja?"

                                  Vuokranantajan velvollisuudet on hoidettu. Kämppä on kunnossa.

                                                "Tänne mä tuon oman tipuseni!"

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

HIMPUTIN TEPPANAT

 Eilen vielä ihailin koskematonta hangenpintaa pihapiirissä. Se on ollut viimeiset kaksikymmentä vuotta harvinaista ylellisyyttä, sen puutteesta ovat pitäneet huolta niin lastenlapset kuin kaksi jo edesmennyttä Bernin paimenkoiraamme. Tämä on ensimmäinen talvi kun lumenpeittämällä etupihalla ei ole näkynyt minkäänlaisia jalanjälkiä. Ei edes naapurin ystävällinen kilikellokissakaan ole siinä kulkenut.
Mutta tänään! Nyt oli takametsän teppana loikkinut pensaiden väleissä ja olihan ne mustikkapensaatkin sieltä lumen alta löytyneet.

Siinä on ollut taas gurmeet teppanaperheelle tarjolla. Kaikki kolme pensasta ovat menneet ristihuulisten pupellettavaksi.
                                                           Himputti, sanon minä!


                                        Perämetsälle ovat sitten matkanneet koko joukkio.
                                        Pysykääkin siellä!


maanantai 7. maaliskuuta 2016

LÄHELLE ON PITKÄ MATKA

Olen laittanut mummodorooni herätyksen aamulla klo 8. Joskus nousen ylös, joskus jatkan uniani doro kourassa. Ja herään säikkynä kun puhelin sattuu soimaan peiton alla.

Ensimmäisiin aamutoimiin kuuluu kopeloida silmälasit yöpöydältä. Toisena toimena kolistelen lasisen lääkerasian (voirasia) kantta, sen alla on parit pillerilevyt suuhun nakattavaksi, yksi kustakin. Tuttu lasin kilinä varmistaa, että lääkkeet on otettu.
Jos ei ole kylille menoa, saatan haahuilla aamupäiväkaftaanissani tuntikausia Aamulehden ym postin äärellä.
Toisinaan en muista tulla makuuhuoneesta pois jos satun aukaisemaan vaatekaapin oven ja mieleen tuleekin, että mitähän täällä olisi päällepuettavaa tai poisheitettävää. Sitten sitä tulee soviteltua kauan ripustimessa roikkuneita hepeneitä. Ja taas ne laitetaan takaisin-"se sopii kun vähän laihdun"-ajatuksella. Tai "tääkin on ihan hyvä, tätä vois tuunata."

Välillä silmä sattuu korutauluun ja siihen kertyneeseen pölyyn. Onneksi yöpöydällä sattuu olemaan teatterilaukusta nostettu pitsireunainen nästuuki, sillä niistä helmistä saa pölyt pyyhittyä.
Ja taas on puhtaita helmiä kaulalle pantavaksi kun kylille lähdetään.
Olen muuten niitä naisihmisiä jotka eivät lähde ovesta ulos ilman ripsiväriä, huulipunaa, kaulakorua, korvakoruja tai rannerengasta.
                        Ne ovat kuin turvakaluja ja pitävät muistia yllä kun niitä päälleen ripustelee. Uskokaa pois!

                                 Keskeneräisten korujen tarjotinkin siistitään pitsinästyykin avulla.
Tämän tarjottimen äärelle ei kannata kiireessä istahtaa, siitä ei pääse koko päivänä pois kun tekemisen alkuun pääsee.

Välillä katse harhailee takapihalle naapurin hevosaitaukseen. Maneesissa on vilkasta harjoittelua, toisilla on huilivuoro. Joskus olen niin syventynyt hevosleikkien tarkkailuun, että en ole pystynyt puhelimessakaan keskustelemaan -ainakaan järkeviä.

Toisinaan päivä saattaa olla jo pitkällä enkä ole päässyt puoliväliinkään taloa kun perähuoneissa on riittänyt pientä puuhasteltavaa. Kuten kukkien nyppimistä ja orkideoiden tarkkailua onko nuppuja tulossa.
Tämä orkidea on Vanhan Rouvan- äitini jäämistöstä ja on tehnyt joka vuosi muutaman kukan. Tämä on jo toinen tämän talven aikana. Äitini muistotilaisuuteen 9.3 2013 taitoin juuri siihen hetkeen puhjenneen kukan.

Tästä se taas alkaa:
Perähuoneen ikkunalaudalla omilla lautoillaan itää muutama tomaatin ja paprikansiemen.

Tälle kesälle en kovin monipuolisia viljelyjä aio suunnitella. 
Ehkä vain tomaatteja, kurkkuja, maisseja, kesäkurpitsoja, paprikoita, meloonia, porkkanaa, punajuurta, sipuleita, perunoita, purjoa, lehtikaalia, salaatteja, yrttejä, krasseja, ruusupapua, hernettä, tuoksuhernettä, kehäkukkaa, petunioita, orvokkeja, joriineja, gladiolukseja. Mitä vielä?
Syksyllä kylvin porkkanat ja istutin talvivalkosipulit.
Monivuotisina kasvaa raparperi, lipstikka, parsa, viiniköynnökset (5) omenapuut (6), kirsikkapuut (5-6), vadelmat, mustaherukat, punaherukat, karviaiset, mustikat, saskatonit.
Eiköhän näillä hyötykasveilla kaksi eläkeläistä kesän yli pärjää. Vai?

Kunhan tuo kevät ja kesäkin alkaa tulla, niin ei sitä ehdi enää unohtua perähuoneisiin tuntikausiksi.
 
                                            Vielä saadaan ihastellaan ruusuköynnöksen jääkukkia.

perjantai 4. maaliskuuta 2016

VANHA KOTI KIRKONTORNIN TAKANA JA PUOLESTAPUHUMISTA

Lapsuudenystävättärelleni Eijalle soittelin nimipäiväonnitteluja kuten tapana on. Ei nyt ollutkaan parhaita kuulumisia- puoliso oli haudattu vastíkään. Surullista.
Nokakkain tapaaminen kahvikupposen ääressä kuitenkin sovittiin tälle viikolle. Aamulla jo piti tavata, mutta lomalaisten kuljetus junalle piti hoitaa ensin alta pois. Joukkoon liittyi myös ystävättären pikkusisko.
Rautatieasemalla treffattiin ja päätettiin mennä naisporukalla tutustumaan Torniin. Olimme hiukan aikaisessa kun buffetti aukesi myöhemmin eikä pullakahvitarjoilua ollut. Sen tarpeessa kun olimme. Me jo monia vuosikymmeniä nähneet rouvasihmiset.
Silmänruoka meitä  pelasti. Tornista katselimme kotikaupunkiamme ja lapsuutemme kotitalo Lapintieltä häämöttikin Tuomiokirkon kahden tornin välistä. Vain vinttikerros näkyi, siellä me juoksentelimme pyykkien välissä ja kuuntelimme pulujen kujerrusta. 50-luvulla. Talomme edessä oli Massunmäki kallioineen, nyt se on louhittu ja rakennettu täyteen uusia taloja. Muistoissamme elää vanhat leikkipaikat kallionkoloissa.

Näsinneulan takaa häämöttää Lentävänniemi ja sen takaa Näsijärven toiselta puolelta nykyinen kotikunta.


Minulla kun on sitä muutto/muutoshalukkuutta ajatuksissani, niin tietenkin taas puhuttiin tyttöjen kesken kahvikupin ääressä asumisesta ja kuinka vaikeaa on tehdä päätöstä. Ystävätär muutti vuosikymmenien Englannissa asumisen jälkeen englantilaisen miehensä kanssa Suomeen. Siinä on ollut jo vaativampi ponnistelu asumista pähkäillessä. Vähän enemmän kuin minulla nyt.

 Onneksi tai harmiksi päätöstä ei tarvitse tehdä ihan tänäpäivänä, mutta jo lähikuukausina se on tehtävä. Olen vaivihkaa laittanut kyselyjä rakennettavista tai suunnitteillaolevista taloista, tämänhetkinen haluni on päästä näin elon loppuvuosiksi uuteen, pelkistettyyn kotiin syntymäkotikaupunkiin. 
Puolison- herra Kukkaron kanssa tietysti. 

Olen taas ollut puolestapuhujana kun lähipiiriläisen asiat ovat vaatineet sellaista tointa.
Lääkärikäynnillä tehtiin muistitutkimus, eikä se mairitteleva ollut, ei sinne päinkään. Haasteita on nähtävillä.
Lääkäri kirjoitti muuutaman todistuksen, joiden avulla saataneen asioita parempaan järjestykseen. 
Kun ihminen, vaikkakin fyysiseltä toimintakyvyltään on rajallinen, omaa vahvan tahdon elämänsä mallista, on siihen ulkopuolisten mahdoton puuttua. 
Kun niin vahva on se itsemääräämisoikeuskin nykyään. 
Minulle puolestapuhujana tuottaa suurta tuskaa se, ettei lähipiiriläiseni kaltaiselle toimintakyvyttömälle rehvelille ole tarjolla palveluasuntoa josta saisi päivittäisen huolenpidon. Kovan etsinnän kautta sellainen saattaisi löytyäkin, mutta se itsemääräämisoikeus on niin hallitseva alkavan muistinheikkenemisen kanssa, ettei valmista synny.
Kotiin annettavaa palvelua saa, mutta sille tulee iso hinta jota po. tarvitsija ei ole halukas maksamaan.
 Ei jää pätäkkää siihen "elämiseen".
Kaupungin Kotitorillakin tämä todettiin.

Näitä ongelmia on välillä yritetty unohtaa kulttuurin parissa.
Entisten työkavereiden seurassa perinteinen teatteri-ilta oli taas henkistä kanttia vahvistava.

 "Viimeinen pasodoble" -kylläkin piti  ajatukset muistisairauden pohdinnassa.