KASVIMAAT ON KUNNOSTETTU

Sain muutaman tunnin ähellyksen jälkeen uudet kasvilavat paikoilleen. Lavat ovat 260 pitkiä, yksi on metrin levyinen ja kaksi muuta 80 sm. Toiselle käytävälle ladoin vanhoista tiilistä ja murskeesta käytävän. Nyt pitäisi löytää nurkista 20 samanlaista tiiltä toisellekin käytävälle. Olen tyytyväinen tähän poistotuotteiden (entiset terassilaudat) tuunaustulokseen.
                                                         Kasvimaa ennen tuunausta.

 Kuten arvelinkin, yksikään parsan juurakko ei ollut enää elinkelpoinen, poistin ne kompostiin. Kyllä harmitti.
Parsapenkistä kaivoin valkoisia isoja toukkia ainakin 50 tai sata. Vein ne metsään kannon päälle ja hetken kuluttua niistä ei ollut yhtään jäljellä. Oliko linnut vieneet vai olivatko ryömineet kannon uumeniin. Toivottavasti toukkia ei enää penkistä löydy.
Nurkista keräsin ruusukaaret, niitä oli kolme ja ne sopivatkin juuri lavojen reunoihin. Tämä oli aivan sattuma ja iloinen yllätys. Kaariin kasvatan salkopavut ja auringonkukat. Joskus olen saanut menestymään koristekurpitsatkin kaaressa, täytynee puutarhalta etsiä taimet niihin. Koristekurpitsat onnistuessaan ovat syyskesällä hauskoja ilmestyksiä.
Raparperipuskani on jotakin lyhytkasvuista lajia kun se ei kasva puolta metriä korkeammaksi. Raparperilaatikkoon laitoin talvivalkosipulia. Se on päässyt villiintymään kun en aina ole poistanut kukkavarsia. Nyt näyttää siltä, että valkosipulista tulee jopa ylituotantoa nykyisistä kynsistä. Olen ostanut pari sipulia vuosia sitten Hyötykasviyhdistyksestä, lajike on joku vanha venäläinen. Valkosipulit saivat heinäkatteen ympärilleen. Olen todennut sen hyväksi ravinteeksi, kesällä silppuan lisäksi rohtoraunioyrtin lehtiä.
Laatikon toisessa päässä kasvaa jo parimetrisenä kukkapenkistä löytynyt omenapuu. Lajikkeesta ei ole tietoa.
 Osan rakuunoista jätin kasvamaan tähän penkkiin kesäyrttien kanssa. Rakuunalajike on venäläinen, ranskalaistakin oli, mutta on nyt mennyt sekaisin venäläisten kanssa.

Neljäs uusi lava on kasvihuoneen vierellä Åkero- omenapuun alla. Siihen istutin Siiklit. Viisi kiloa. Viimevuosina olen istuttanut perunat lähelle pintaa, ruohosilpulla olen niitä sitten peitellyt. Nytkin laitoin reilun kerroksen ruohosilppua lämmikkeeksi perunoiden päälle.

Kesäkurpitsat istutin toiselle kasvimaalle kerrosänkylavaan. Vielä jätin harson päälle.

Tänään istutin ämpäreihin surkeasti kasvaneet tomaatit. Puoliso herra Kukkaro oli apumiehenä täyttelemässä sankoja mullalla.
"Laita lapiollinen kananlantarakeita mullan joukkoon."
Sananmukaisesti: lapiollinen, niin tapahtui: puutarhalapiollinen.
"Mää kyllä tarkotin tätä lasten hiekkalapiollista!"
On tuo kuullun ymmärtäminen joskus niin vaikeeta!

Kyllä meillä yhteistyökin sujuu. Ja onnistumisiakin tapahtuu.
Siivottiin varaston nurkka ja halkomakoneen ympäristö.

                                       Saatiin peräkärry täyteen omituista jätettä.

                Eilisen illan istuin terassilla puutarhakeinussa ja kuuntelin upeaa lintujen laulukonserttia.

Samalla kehittelin strategiaa, millä saisin pari uudistusaiettani etenemään. Meillä kun se ei ihan helppoa ole.
Olen vuosia puhunut sisäterassin laajentamisesta, eilen vaivihkaa  taas sen otin puheeksi ja huomasin jonkinlaista kiinnostusta asiaan heränneen. Ainakin katse seurasi rakenteita eikä ensimmäisenä kuulunut: "Ynh."
Nyt on talon tuunauksessa pakollinen tauko kun urakoitsijoita ei kesäkiireitten takia saada aiottuja töitä alkamaan. Joudutaan odottamaan loppukesään asti. Siksi näitä oheistoimintoja minäkin mietin.

Tänään pelataan jääkiekon MM-loppuottelu.
Kun Suomi 1995 voitti ensimmäisen maailmanmestaruuden olin työvuorossa. Muistan oman jännittämiseni vieläkin, eikä iltatöistä tahtonut tulla hullua hurskaampaa. Nuoren poika-asukkaan kanssa seurattiin Suomi-Ruotsi peliä. Sängyn laidat vain kolisivat kun kaveriakin niin jännitti.
Meillä kun on miesväellä tuota jääkiekkoperimää valmennuksen ja pelaamisen tiimoilta, niin tietäähän sen millainen ilta meillä on odotettavisssa. Tai sitä on ollut jo pari viikkoa. Joskus puolison huoneesta kuuluu pahaisia parkaisuja ja minä hätääntyneenä riennän huoneeseen ja saan kuulla."Ei kun mää vaan tota peliä..."

HYVÄ SUOMI!

IHMISENNÄLKÄ

-oli jollakin hyönteisellä joka puri minua rintalastaan ulkohommia tehdessäni. Ötökkä teki oikein kunnon paukaman, taisi purra palan nahkaanikin pois, ja kymmensenttisen turvoneen jäljen jätti. Hydrokortisonkaan ei siihen auttanut vaan kipua kesti monta päivää. Taidan olla tulossa yliherkäksi hyönteistenpistoille. Tässä iässä!

Ihmisennälkä on vaivannut minuakin vaikka en vampyyriksi itseäni tunnista.

Lauantaina ehdotin herra Kukkarolle ajelua Tampereelle Tammelantorille kukkaostoksille. Ihmispaljous minut kuitenkin huumasi ja kukat jäivät ostamatta. Kaikki torikahvilat olivat täynnä iloisia seurueita, eikä meille sieltä paikkaa löytynyt.
Siirryttiin Laukontorille.
Hetimiten silmiini osui entisen työkaverin hahmo ja lämmin halaus tervehdyksineen vaihdettiin. Kaverikin löytyi ja taas halattiin. Päälimmäiset kuulumiset viimevuosilta saatiin vaihdettua ja kaverukset kiirehtivät Likkojen Lenkin lähtöruutuun. Minäkin olen lenkin joskus juossut, jo vuonna 1995. Tänään tuo juoksupaita oli päälläni puutarhatöissä.
Torikahvilassa juotiin herkulliset munkkikahvit.

Kuluneella viikolla olin käyttämässä lähipiiriläistä kontrollikuvissa Hatanpäällä. Poislähtiessä vastaan tuli rouva, joka hymyili ja kysyi: "Oletko Anneli?" "Olenhan minä." "Minä olen Marita." Kuusikymmenluvun alkupuolella olimme samassa työpaikassa -tavaratalo Otrassa. Viimeksi kun ollaan nähty, saatoimme työnnellä lastenvaunuja, eli yli 40 vuotta sitten. Nyt kumpikin työnteli pyörätuolia...
Kohtaaminen oli sydämellinen vuosikymmenien tauosta huolimatta. Jotku ihmiset ovat sellaisia, että heitä tavatessaan jää hymy huulille. Pitkäksi aikaa.

Herra Kukkarolla oli asiaa kylän rautakauppaan.  Tuttu kauppa on toiminut jo 60-vuotta, mekin vakiasiakkaina jo yli neljäkymmentä vuotta.
Taas oli tarjolla munkkikahvit, pitihän ne juhlan kunniaksi juoda.
Selän takana kuului tuttu ääni ja takavuosien lautakuntatuttu siinä jutusteli. Kuulumiset taas vaihdettiin, minä munkkisokerit suupielissä ja puseronrinnuksilla. Liikenneyhteydet ja parin ison yhteisön muutot kylältä tulevana kesänä puhuttivat meitä entiseen lautakuntamaiseen tapaan.

Kylän kaupalla leivostiskin vierestä tapasin taas tutun vuosikymmenien takaa. Ja  jutut pyörivät niissä asioissa joita yhdessä silloin harrastimme.
 "Viäläkö sää niitä kukkapenkkejä siirtelet?" On näköjään joskus siitä ollut puhetta...
"Sää näköjään vedät tanssiryhmiä, munkin olis tehny viime talvena mieli, mutta aika ei sopinu."
"Viäläkö asutte omakotitalossa?" Tämän kysymyksen teen kaille ikäisilleni. Haen haaveelleni tukea näköjään.
"Muutettiin rivitaloon, siinä on niin iso terassi vaikka tanssiksi pistäisi."

Maitotiskillä oli tuttu joka kysyi: "Olitteko riihellä lounaalla, me oltiin oli hyvää soppaa." Toinen tuttu työnsi käteen esitteen, jossa kylän talollisen riihessä oli Marttojen ja kyläyhdistyksen järjestämä pop-up lounas.
Harmi, ettemme siitä tienneet.
Kassajonossakin vielä oli tuttuja ja tavaroita pakatessa vaihdettiin muutama viesti.

Kotimatkalla puoliso, herra Kukkaro totesi: " Ny oot ainakin tavannu tuttujas, onko hyvä miäli?"

No oli.

SYVÄSSÄ KYYKYSSÄ JA KASVILAVOJEN RAKENTELUA

Tämänpäiväisessa Aamulehdessä oli artikkeli "Kyykkyyn -ja lepo! Syvä kyykky on ihmisen unohdettu mutta luonnollinen lepoasento." Sitä minäkin tänään jouduin harjoittelemaan kun olin pihatöitä tuunailemassa.

 

Olen vimmassa siivoamassa pihapiirin nurkkia turhista tavaroista ja materiaaleista. Takapihalta löysin pinon poistetun terassin lautoja. Mitäpä niistä keksisi, ettei tarvitse viedä näitä kyllästettyjä lautoja kaatopaikalle.
Niistähän saa hyvät kehykset vaikka pottumaalle, ajattelin.  Kyllästeet ovat kai jo haihtuneet näistä 30- vuotta vanhoista laudoista, vai?
Siispä toimeen. Puoliso, herra Kukkaro mittaili ja sahaili lavoista sopivia. Minä siinä vieressä syvässä kyykyssä pitelin laudanpäitä. Ja sopiva lava saatiinkin syntymään tulevalle perunamaalle. Multaa vielä muutama pussillinen Siiklien päälle, niin eiköhän tällä pärjätä.

Halu kasvoi kun hyvään tekemisen vauhtiin päästiin. Lavalautoja oli vielä jäljellä ja päätin tuunata toisenkin kasvimaan. Tässä pläntissä oikealla kasvaa, tai pitäisi kasvaa parsaa, mutta yhtäkään nuppua ei ole tullut vieläkään näkyviin. Oikealla puolella kasvaa rehevät rakuunat ja oregano.

 

Lavakauluksissa olen kasvattanut enää kesäkukkia, syynä nämä iljetykset:

Näitä nousee toisesta lavasta kun vähänkin mullan alle kuopaisee. Kultakuoriaisen toukkia- ja niitä on kymmenittäin, ellei sadottain kun monta polvea niitä tuolla paikalla majailee. Nämä ovat niitä isoimpia, pikkusormen kokoisia. Tämä populaatio on majaillut tällä paikalla jo ainakin 15 vuotta.
Tänään näin yhden kuoriaisen, se oli pronssinvärinen, näiden munija taitaa olla se vihreä iso kuoriainen.

Nyt, jos parsat eivät anna elonmerkkejä kaivan juurakot pois ja jos samalla saisin tuon toukka-armeijan hävitettyä vihdoinkin.
Samalla nostan yrtit ja poistan niistä heinien juurakot. Uusista lavapenkeistä teen yrteille paremmat tilat.

"Minkä kokoset niistä lavoista tarttee tehrä?"
"Orotas, mää käyn mittaamassa." "240x100."
"En usko, mää käyn itte mittaamassa." "Olit sää oikeessa!"

Siinä sitten yhdessä syväkyykittiin takapihalla ja saatiin veret kiertämään ja samalla lavatarpeet sahattua. Ei tarvinnut niitäkään lautoja kaatopaikalle kuljettaa. Eikä lisäjumppaa harrastaa.

Toisella kasvimaalla lasten entisistä kerrossängyistä kyhätyssä lavassa ovat talvivalkosipulit hyvässä kasvussa.
Syksyllä kylvetyt porkkanatkin näyttävät jo olevan maan pinnalla.

Pahasti vaurioitunut ja haljennut Melba on sinnitellyt jo yli 10 vuotta rujona. Taas on tulossa runsas kukkiminen. Keskelle runkoa on kasvanut suora oksa, kasvakoon se kun on niin pontevan näköinen.

Takana oleva muovihuone oli lähteä erään kevätmyskyn mukaan, mutta eipä päässyt takapihaa pidemmälle.

Tästä kasvihuoneen hairahduksesta olen kertonut toisessa (nyt jo päivittämättömässä) blogissani www.mummukanjutustelua.blogspot.fi Sattuikin niin, että tapahtumapäivä oli 16.5 2007, eli juurikin yhdeksän vuotta sitten.

Katkoin alkukeväällä rytörinteen tuoksuvatukat maan tasalle ja jo nyt uutta kasvustoa on pukkaamassa entistä rehevämmin. Hyvä niin. Peittyy monttu, jolle ei oikein ole löytynyt "asemaa" tässä pihapiirissä. Nyt näkyy komeat kotkansiivetkin:

Tähän rinteeseen kotkansiipien seuralaiseksi istutan syksyllä -jos muistan- narsissin sipuleita väriä antamaan.

       Johonkin nurkkaan voisin tehdä- kuten eräs miniöistäni pihamaalleen-portin salaiseen puutarhaan:

Portti vie espoolaiseen kotimetsään. Kutsuvasta portista on se haittapuoli, että metsän pikkukauriit ovat siitä kiinnostuneita ja käyvät lähes päivittäin pikalounaalla pihassa popsien kukat vuorenkilvistä, tulppaanit ja kaiken muun värikkään.
Viitat kyllä osoittavat ihan muille maille.

RIPPIKIRKOSSA

                       Sateinen aamu Pirkanmaalla, onneksemme oli muita toimia pyhäpäivän ratoksi.

                                                            Matkasimme Espooseen.     


                        Poikien lapsista kuudes, Helli, oli tänään konfirmoitavana Olarin kirkossa.

                                                    Sain minäkin laulaa Suvivirren.

Pitkästä aikaa tapasimme toiset isovanhemmat toiselta puolelta Suomea. Juttua olisi taas riittänyt kun monen vuoden kuulumisia piti vaihtaa, mutta aikataulut vetivät muualle.

                                      Rippilapsi oli tietenkin kaunis syli täynnä kukkakimppuja.

Kotimatkalla herra Kukkaro kysyi:" Annoitko kirjekuoren?"
"Annoin jo kirkon pihalla."

Pukua kaappiin ripustellessa sattui herra Kukkaro kopeloimaan povitaskua.
"Tää Hellin kirjekuori on tässä!"
Olin ojentanut jonkun toisen kädessäni kulkeneen kuoren Hellille!
Pikainen soitto rippilapselle anteeksipyyntöineen. Ja lahjarahat heti tilille. Olipa noloa!

 Nyt on puolet lastenlapsista konfirmoitu. Kuusi lasta sitä vielä odottaa. Ensi kesänä on Martan vuoro, seuraavana kaksi poikaserkusta, sitten on  kolmen vuoden väli ja taas kolme vuotta kun nuorimmat, tänä syksynä koulunsa aloittavat pääsevät ripille.

Nolosta kömmähdyksestä huolimatta oli taas sydäntälämmittävä keväinen perhepiirin päivä.

MITÄS TEILLÄ ON TÄNÄÄN MENEILLÄÄN?

                             Ulkosalla on kevät parhaimmillaan, mutta minä puuhailen aivan muuta.

                                             Kun ajoissa aloittaa, ei tule syksyllä niin kiire.
 Viime syksynä tuli mitta täyteen marjamehun- ja hillonkeitosta joten muutaman pussillisen karviaisia, mustia- ja punaisia viinimarjoja laitoin pakastimeen odottamaan parempaa inspiraatiota. Nyt se inspiraatio tuli. Kaksi maijallista on nyt porissut vahvaa mehua tulemaan alkukesällä käytettäväksi.
Marjapensaat alkavat olla jo  täydessä kukassa joten satoa on odotettavissa loppukesäksi.

                                   Zilgatkin molemmissa kasvihuoneissa ovat täynnä kukkaterttuja.
                                   Omena-, kirsikka ja luumupuut avaavat kukkansa näinä päivinä.
                                                        On siinä taas ihastelemista.

                       Tomaatin taimikasvatus ei mennyt ihan nappiin, väärä kasvatusmultako syynä?

                       Muutama taimi on ostettava puutarhalta jos näitä en kunnon taimiksi enää saa.

                       Mehunkeiton välillä olen saanut olla apumiehenä rakennuspuolen puuhailussa.

                                 Pari auton peräkärryllistä on haettu eristelevyjä tulevaan projektiin.
                                     (Talvi ei ole tulossa vaikka rattikelkka on nostettu nurkille.)

Kaapeissakin olen taas ollut. Nyt on lähdössä Karjalan Apu-keräykseen -taas- mattoja, verhoja, vuodevaatteita ja pieniksi jääneitä vaatteita.
Monta isoa säkillistä niitä vielä olikin.

 Olen nykyään kovassa tavaroidenhävittämisvimmassa ennakoiden mahdollista tulevaa muuttoa- sitten joskus.
Iltaisin keinutuolissa istuskellessani pohdin jokaisen huonekalun kohtaloa onko meillä yhteistä tulevaisutta.
70-lukulaisia huonekaluja kun ei oikein saa sopimaan nykyajan asuntoihin.
Olen ottanut huonekaluistani kuvia, jospa jossakin vaiheessa niitä yrittäisin myydä vaikka Tori.fi:ssä.
Ja jos kirpputorillekin rohkaistuisin kaappieni sisältöä viemään, niin hyvä olisi.

Päällimmäinen syy miksi haahuilen täällä vähän toisaikaisssa töissä  on vieläkin kipuileva selkäni.

Ehkä se tässä alkaa taas rauhoittua kun kaikki routa on maasta sulanut.

MUISTELLAAN HYMYÄ

Päivälenkit berninpaimenkoira Hymyn kanssa päättyivät vuosi sitten. Itkuisin silmin ja murheellisin mielin päästimme rakkaan lenkkikaverin  kirmaamaan tuntemattomille laitumille. Luusyöpä Hymyn ikuista matkaa joudutti.

 

                             Hyviä muistoja meille jäi melkein yhdeksän vuoden yhdessäolon ajasta.

 Pesukoneessa mustien sukkahousujen sisällä huovutettuja karvapalloja löytyi kaapin kätköistä. Niitä saa lapset taas tikutella värikkäiksi huopahahtuvasta.

 

Ilman koiraa lenkkipoluille lähteminen on tyrehtynyt kokonaan.

 

                                                      Sylikoiraa on vieläkin niin ikävä.

SAANKO VÄHÄN VALITTAA?

Auts, auts, auts!
Siinä se oli, se valitus. On nimittäin sellainen tilanne päällä, ollut jo viikon verran, ettei siinä valituskaan auta. Valitettavasti.
Aloitetaan alusta: jo lähes 20 vuotta sitten oli mahdollisuus tehdä työtänsä osa-aikaisena (osa-aikalisäksi sitä sanottiin). Minäkin sellaiseen ryhdyin kun sijainen teki viran toista puoliskoa. Yövalvonta ei ollut minulle hankala rupeama, siksi tein osa-aikaisuuteni lähes kokonaan yötyönä. Joskus yövuoron jälkeisenä aamuna piti mennä aamuvuoroon muutamaksi tunniksi ja siitä taas kolmen-neljän yön putkeen. Tein tätä puoli vuotta ja siitäpä seurasi se, että normaalirytmi meni hunningolle. Kokopäivätöihin palatessani ei kuntoni ollutkaan enää normaali, vaan aloin potea kovia kipuja eripuolilla kehoa. Olin kuin puolimaratonin jälkeisillä maitohapoilla. Muutamat sairaslomat pidin ja pari kertaa vaivasin terveyskeskuslääkäriäkin. Selvyyttä kivuille ei löytynyt. Eräällä kerralla tk:ssa minulta kysyttiin, osallistuisinko lääkäriopiskelijoiden tutkimuskohteeksi. Opettava lääkäri minua ryhmän edessä  tutki ja sanoi kohta maagiset sanat: "Fibromyalgialta tämä vaikuttaa, kipupisteitä löytyi niin monta!" Selvä, ei sitten muuta, tämä kipuiluhan on ihan tervettä, ei huolia vakavasta sairaudesta. Netissä olin tähän oireyhtymään jo tutustunut.
Fibromyalgia nimetään usein keski-ikäisten naisten vaivaksi, aiemmin sitä pidettiin jopa mentaalipuolen oireiluna.
Itse olen selvinnyt vaivani kanssa hyvin, tiedän kun vaiva lähtee liikkeelle, että se saattaa käydä läpi ensin toisen puolen kehosta ja siirtyy sitten toiselle puolelle. Yhtenä talvena jouduin luopumaan koiran ulkoiluttamisesta pitkäaikaisen jalkakivun takia.
Lääkitystä tähän vaivaan ei minulla ole, nappaan muutamana pahana päivänä gramman Panadolin kurkkuuni ja heittäydyn selälleni sohvan päälle. Triptyliä usein tarjotaan, mutta en ole siihen alistunut, kun kipuaikoja on niin harvoin. Muutaman kerran vuodessa.

Mutta nyt on, tavallista hankalampi on olotila. Ulkotöitä olisi vaikka kuinka paljon, mutta jo muutama kyykistely vie lantionseudun niin tiukille maitohapoille, että jopa kävely estyy ja ähkiäkin pitää kun niin sattuu. Eilen kiertelin omassa metsikössä korvasieniä etsimässä, mutta pois piti tulla kun jalat eivät liikkuneet kunnolla. Ei niitä korvasieniäkään vielä näkynyt. Valkovuokkomättäät olivat sitäkin rehevämpiä.

 

Kipuilu tekee mielen äreäksi, eikä sitä parantanut eilinen TV:n ohjelmistokaan.

Vahingossa kello 21 käänsin kanava kympille, sieltä alkoi "Anna Karenina". Ja minkälainen Anna Karenina, loistava! Uppouduin heti elokuvaan, sen tekotapaan. Alku oli kuin teatterisovitus, siitä se eteni filmiksi ja taas kohtaukset palasivat kuin teatterilavalle. Käsikirjoitus ja vuorosanat olivat hienosti kirjan tekstistä poimittuja ja vanhanaikaisen nykyaikaiset. Elokuvan väri-ja lavastemaailma olivat aivan upeat. Näyttelijät olivat nuoria, tuttuja tv-sarjoista. Kyllä englantilaiset tuon filminteon osaavat!

Anna Kareninan tarinahan on meille useimmille tuttu ennestään, minäkin olen kirjan lukenut muutamia kertoja, mutta tämä sovitus oli kerrassaan minun sielunmaisemaani koskettava.

Kipuilukin unohtui hyvän elokuvan seurassa.

"HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ TARJA-ANNELI"-

toivotteli kuopus, eli Neljäs Poika n 25-vuotta sitten.

 

Autolla-ajotaitoni on ollut merkittävä asia lasteni menneisyydessä. Näköjään.

Muutamaa vuotta aiemmin kortissa luki:  "Äitini rakas, huoneeni lakas, hyvää äitienpäivää", sama heppu asialla, runoilijatyyppi.

On minua lahjoinkin muistettu: on ostettu polkupyörän lamppu ja roskakori, kottikärryt ja lehtipuhallin, sekä muutama säkki multaa ja hevonp:tä, tavanomaisempia äitienpäivälahjuksia nimeämättä.

Itse muistan ostaneeni 11-vuotiaana äidilleni Tammelantorin laitamilta Sandbergin rautakaupasta käsinveivattavan vispilän. Sillä sitten veivattiin monet kermavaahdot eri tarpeisiin.

Tulin ensimmäistä kertaa äidiksi 17-vuotiaana 1963, seuraavan kerran 1970, 1974 ja 1979. Eli näitä äitienpäiviä on riittänyt. Onneksi!
Yksi lapsenlapsista, Elsa, täyttää tänään 17 vuotta. Muistui vain mieleen...
Elsalta olen saanut muutamana äitienpäivänä kesäkukkien siemenpusseja. Niin nytkin. Huomenissa saan ne kylvää kukkapenkkiin.

Mummo olen nyt kahdelletoista, sekin on paljon. Laatikossa on tallessa kaikki äitienpäiväkortit, ne kaikki päiväkodissa ja kotona itsetehdyt ja kaupasta ostetut. Ovat aarteitani.

               HYVÄÄ JA ONNELLISTA ÄITIENPÄIVÄÄ 2016 KAIKILLE LUKIJAÄIDEILLE !

JATKUUKO SAMMAKOIDEN SUKU JA MUUTA POHDITTAVAA

Tänään aurinkoisena ja lämpimänä Vapun päivänä me -herra Kukkaro ja minä rouva Myttynen vedimme työhanskat käsiimme ja ryhdyimme jokakeväiseen toimeen. Yhteen niistä lukuisista. Eli suihkualtaan tyhjennykseen ja puhdistamiseen. Allas näytti vajaalta ja olinkin pohtinut olisiko siihen talven aikana tullut joku haava josta vesi hävisi.
Monen ähellyksen ja kaivamisen jälkeen aseteltiin pesty allas paikoilleen. Pohjalta piti lapioida kottikärryllinen hiekkaa pois, että altaan sai taas asettumaan paikoilleen. Ongelmatta sekään toimi ei sujunut; nimittäin täysi kottikärryllinen märkää hiekkaa kaatui kukkapenkin päälle. Onneksi sain sen leviteltyä juurakoiden päälle joten pysyvää vahinkoa ei päässyt syntymään.
Allas sai puhtaat vedet ja kun puolet oli täytetty nähtiin tämä:

 

Altaan puolivälistä sauman kohdalta suihkusi vedet kaivantoon. Iso repeämä oli, vaikka sitä ei pestessä huomattu. No, vedet pois pumpulla ja pohdinta mitä tilalle.

 Huomenissa uuden altaan hankintaan, tai nyt laitetaan allasmuovi ja muutetaan altaan muotoa ja kokoa. Suihkulähdepumput suihkuttavat tuulella liian pienestä altaasta vedet kukkapenkkiin ja allas tyhjenee huomaamatta. Kokemusta on.
Ympäröivä kukkapenkin etuosa kaipaa uudistamista ja nyt sen voi sopivasti tehdä.

Tässä penkissä kasvaa n 50-vuotiaita pioneja, Karjalasta tuotu kulleropehko, jalomalvaa, sinistä korkeaa huhtakurjenpolvea, etualalla näkyvää isorikkoa,  keltaista alpia, kuunliljaa, jaloangervoa, päivänliljaa, valkohanhikkia, narsissia,  tulppaaneja ja vuorenkilpiä.Takareunalla on muutama juurakko kultapalloa, ne siirrän ruusukaaren alle omenapuun taakse. Tätä penkkiä ei olla raivattu moneen vuoteen, nyt se sai tilaisuuden vähän vahingossa uudistumiseen. Ja vähän pitää jatkaakin toiseen suuntaan.
Talon päätyyn on tulossa kaivuuoperaatio ja sen varjolla on muutakin uudistamista mielessä. Tämä nurkkaus uudistuu, Puoliso- herra Kukkaro sitä ei vielä tiedä, enkä aio etukäteen mainitakaan, teen sitten kun on sen aika. Ihan ite.

Suihkualtaassa oli talven asustellut herrasväki Sammakko lapsineen. Olin nähnyt ne siellä monta kertaa ja yritin olla avulias ja tein herrasväelle laudasta laiturin, että pääsevät välillä kuivalle maalle. Altaan tyhjentyessä piti sammakot saada muualle. Puoliso niitä ohjaili ja ihmetteli kun ovat niin sitkeästi päällekkäin etteivät irtaantuneet toisistaan vaikka ne laatikkoon siirsi. Kovan parkaisun vain niistä yksi irrallinen päästi.

Onko tässä menossa joku sammakoiden akankanto vai suvunjatkamispuuhissako ollaan?
 Anteeksi jos häiritsimme!

 

Yksi yksinäinen vaelteli hakemassa ryhmäänsä surkean näköisenä. Tämä taisi olla se parkaisun päästänyt konna.

Viikolla moponuoriso ilmoitti, että tulevat meille taas yökylään Vappujuhlistaan. Piti raivata leikkimökki varmuuden vuoksi nukkumakuntoon kolmelle yöpyjälle. Sisätiloissa kuitenkin yöpyivät, nämä viikolla vaaleanpunaiset mopokorttinsa saaneet.

Mökki tyhjennettiin kesäkalusteista katokseen. Näin on tehty aina vapuksi. Viime kesänä uudistetut tuolinpäälliset olivat siistissä kunnossa.

 

Ensimmäiset grillauksetkin Makkarabaarin valtias meille valmisti. Grillimakkaroilla aloitettiin. Ja uupuneina aamupäivän töistä sisätiloissa syötiin siman kanssa.

Hyvin tämäkin Vappu meillä työn merkeissä sujui, kuinkas teillä?