perjantai 17. marraskuuta 2017

SATA SISKOA SAMASSA SUMPUSSA

-nimittäin täpötäydessä Nyssessä matkalla Tampereen Kädentaidot-messuille. Ystävätär laittoi viestiä kun olin vielä maaseutubussissa, että Keskustorilla nysseenmenijöitä on niin paljon, ettei torinkulma enää riitä. Ajoinkin rautatieasemalle asti, sielläkin oli niin monta messuilijaa matkassa, että oltiin kuin sillit suolatynnyrissä toisissamme kiinni. Tahatonta häirintää siinä tuli varmasti tehtyä...


 Pääsylippua odotin kahvitauon verran, samoin vaatesäilytykseen pääsyä. Siinä jonossa antauduin ja sulloin takkini kassiin ja astuin areenalle .


 Aloitin kierrokseni taas A-hallista tapojeni mukaan. Tutuksi käyneet kojut ohitin kevyellä silmäyksellä, ja ihailin yrittäjien kykyä tuoda aina jotakin uutuutta nähtäväksi.

Tänä syksynä oli  kaunein kukkapatalappu-näyttely Taito-seinustalla. Ja paljon muutakin kaunista eri maakuntien Taito-pajoilta.


Mukanani oli hyvin lyhyt lista muistettavista asioista. Tärkein asia oli poiketa Soja Murron kansallispukukojulla. Imatralainen kansallispukuvalmistaja Soja Murto on saanut Vuoden käsityöläinen 2017-tuunustuksen Suomen käsityön museolta.
Soja kommentoi pari kesää sitten kuvaani Jääsken pukuni päähineen asettelusta. Oli kuulemma vetelä...Sitä mieltä olin itsekin kun en saanut huntua pysymään päässäni


Nyt on Jääsken puvun hunnulla uusi asettelutapa ja siihen sain ohjeet. Ei pitäisi enää pudota niskaan.
Hunnun alle tehdään sykerö ja huntu kiinnitetään siihen. Korvien viereen tulee ikäänkuin solmut eikä huntu hulmuile selässä.


 Edellinen kirjoitukseni paneutui hattuasioihin painavasta syystä, eli siitä, ettei puoliso-herra Kukkaro
osaa suhtautua kiittävällä tai ihailevalla tavalla naisten hattuihin. Ainakaan minun hattuihin...

Nyt oli näytillä todella paljon erilaisia päähineitä, ei ihan ateljee/modistin tekemää muotia, mutta luovalla tavalla huopakankaasta muotoiltuja päähineitä. Minua miellytti.
(Ps kuva on hiukan samea.)

HIIAssa näköjään pidetään lätsämuodista, hauskoja ne olivatkin.


 Olen huivien tai entisaikaisten keeppien ystävä. Keeppi on hartioilla pidettävä muodokas huivi. Nyt niitä oli monenvärisenä ja monenlaisista materiaaleista valmistettuina, oli kevyitä villaneulekankaisia, pellavaisia, silkkisiä ja huovutettuja. Pukeva vaatekappale jokaiselle naisille.
Ehkä pari uutta keeppiä minäkin huivilaatikkooni talven mittaan saan värkättyä...


Erilaisia -ja kauniita- laukkuja oli monesssa kojussa. Jos harrastaa laukkujen tekoa, löytyi paljon hyviä ideoita. Nyt vain pitsiliinat pois kukkapylväitten päältä ja niistä laukkua kesäksi tuunaamaan.
Minullakin niitä olisi muutama, kuka tarvitsee?


Yhden kojun ääressä vietin pidemmän tovin, mietin mikä minua siinä pitää. Vetonaulana oli vanhat viltit ja ikkunaverhot.
Mäntyharjulaisessa KONGAAMOssa tehdään kotitalouksien ja laitosten hylkäämistä verhoista ja  villahuovista aivan upeita takkeja!!!


 Tunnistatteko kuoseja kesämökin vintin vanhoista vilteistä?
Mm Nextiilipajan kankaista oli näitä takkeja tehty. Kongaamo valmistaa takit vaikka asiakkaan omista kankaista.Esimerkiksi anopin vanhoista verhoista tai viltistä.  Nyt vinttejä penkomaan.

Erikoislanka- ja käsityökojuja oli joka kulmauksessa. Ohitin ne vain silmäilyllä, samoin aivan ihanat koruosastot. Koriste-esineitäkään en tietystä syystä tänä syksynä hanki.
Syy tähän ankeuteen:


 Puutelistallani oli ostaa nelosen numeroiset puiset sukkapuikot. Ne ostin ja pari kerää valkoista Joki-lankaa a`2€ ja yhden kerän SuloVilen-pipoon, sukkiin ja lapasiin keltaista Novitaa.
Novitan osastolla oli taas kuhinaa kuin Keskustorilla, tarjouslankoja oli naisilla sylit täynnä.


Tällä kerralla jäi näkemättä muotinäytökset, se hiukan harmittaa. Pitänee palauttaa edellisvuotiset upeudet silmien eteen, ehkä sillä selviän seuraavaan kertaan.
Viitisen tuntia reissuni kesti, yhden vesipullon taktiikalla.

                           Uusilla puisilla puikoilla tulossa SuloVilen sukat pukinkonttiin.


keskiviikko 15. marraskuuta 2017

HATUT VAI MYSSYT

Oli tuossa päivällä sellainen olotila, että teki mieli valittaa. Kun syvemmin pohdin valittamisen aihetta, se pääsikin unohtumaan.
Kummallista.


Meillä -herra Kukkarolla ja minulla- rouva Myttysellä on toisistaan poikkeavat maut. Ainakin mitä tulee hattuihin. (Ja paljon paljon muuhunkin, siitä joskus toisella kertaa...)
Talvisissa tuiskeissa kun lähdemme kylille tai kaupungin melskeisiin ja minä haluaisin pukeutua kuin oikeat rouvat, eli hattuun.
"Et kai sää tota päähäs laita?"
Minä seison peilin edessä ja vedän mustaa neulehattua syvälle korvien päälle. Silmiäkään ei kunnolla näy.
Vaihdan myssyn mustaan vaustiin, eli baskeriin, sellaiseen joita näkyy polkupyörän satulanlämmikkeena.
Hetken se istuu päässä kunnes pompsahtaa kiekoksi pään päälle. Kuinka baskeri voi kutistua kesän aikana?
"Laitan lierihatun? Kuljetko samalla puolella katua?"
"Ynh!"


Lyhyenläntä kun olen, niin lierihattu näyttäisi kulkevan yksinään katuvilinässä...Pitäisi olla hatussa pitkä sulka, että erottuisi. Kuten lapsilla viirit kaupan kärryissä.

Äitini- Vanha Rouva -pukeutui aina hattuun, kauppareissukaan ei sujunut ilman kunnon päähinettä.
Päiväkävelyllä Aleksanterin puistossa 1950-luvulla, violetti kävelypuku, kiiltonahkainen käsilaukku , käsineet ja - hattu. Leena-siskolla myös käsilaukku puistokävelyllä.


Ja äiti vähän myöhemmin- 90-vuotiaana, intialaisessa mekossaan ja lierihatussaan.

Oli niitä lierihattuja Vanhalla Rouvalla- äidillämme- muutama muukin. Hattuja oli niin monta, että niille piti uuteen kotiin hankkia ihan oma kaappi...
Osa kesähatuista maaliskuun hangella kun äidin ikuinen matka oli jo alkanut. Muutaman hatun ja pitsikäsineet olen säilyttänyt.
Minullakin on kesähattuja pari kopallista...


 Äiti viihtyi pitkään peilin ääressä sovittamassa huivia kaulaansa ja hattua päähänsä  oikeaan asentoon.
Talvihattuja:
Tummanvihreän 20-luvun tyylisen hatun (alaoikealla) Vanha Rouva sai 70-vuotissyntymäpäivälahjaksi serkuiltani. Hattu ostettiin Helsingistä HopeHat-muotiliikkeestä. (Sattumoisin perustaja/ omistaja on meidän kylän tyttöjä.)


Äitimme oli työssä viimeiset vuotensa Siljan Helsinki-Tukholma-laivoilla. Laivoille äiti päätyi kun kaksi veljistäni olivat merimiehiä ja hän halusi nähdä minkalaista työ laivoilla oikein on.
MeNaiset-lehti järjesti tutustumisia erilaisiin työpaikkoihin ja äiti pääsi sitä kautta tutustumaan merielämään. Se kiinnostikin niin, että miltei siltä reissulta hän otti pestin Siljalle ja viihtyi siellä 65-vuotiaaksi asti.
Kotivuodet kyllästyttivät ja äidille tuli ikävä merielämään ja eräänä talvisena päivänä päätettiin tehdä visiitti Tukholmaan.
"Irja, vieläk´sie elät? Mie siut punasesta hatusta tunnistin!"-huikkasi terminaalin ihmisvilinässä entinen työkaveri, taisi päätyä myöhemmin kansanedustajaksi jopa. Eli huomiokyky oli hallinnassa.
Ja punainen hattu mitä parhain "maamerkki" pikkuruiselle maailmanmatkaajalle.

Teiniyteeni 1961 kuului käytöstapojen ja esiintymisen opiskelu  mannekiinikoulussa. Oppilaista saattoi olla vajetta kun Leena-sisko ja minut pestattiin joukon jatkoksi.
Kurssin päätteeksi oli mannekiiniesitys Tampereen Teatteriravintolassa. Vaateliikkeistä saatiin esittelyvaatteet. Hämeenpuistossa oli hattuliike Maija Paju (Aamulehdessä oli juuri artikkeli Maija Pajusta) Sieltä piti minun hakea hattuja esiteltäväksi.
"Hattu pukee Teitä!"- sanoi modisti minulle, 15-vuotiaalle. Sitä lausetta olen kantanut tiukasti mukanani enkä ole antanut minkään, en edes puolison- herra Kukkaron sitä lausetta himmentää.

Pliseerattu teryleenihame ja velveton-takki, korkokengät ja lierihattu kevään 1961 nuorisomuotia...
Pääsin televisioonkin, kävelin Teatteritalon graniittikaidetta pitkin...
Nuoruusvuosina oli toisenkin merkittävän päähineen aika, nimittäin partiopukuun kuuluva suikka. Se ei pysynyt päässä kuin tukkapinnillä.
60-luvun puolivälissä oli muodissa reilunkokoinen lätsä, sellainen oli minullakin, punainen.


1970 valmistuin vajaamielishoitajaksi, nykyään ammattinimike taitaa olla lähihoitaja. Valmistujaiset olivat joulukuussa, puoliso- herra Kukkaro oli  tilaisuudessa mukana ja kun oli joulu tulossa, oli kinkunhankinnan aika. Kinkku hankittiin Kauppahallista matkalla valokuvausliikkeeseen ja reilunkokoista kinkkua kannettiin puolen Tampereen läpi. Minulla on ollut hiuksia aina runsaasti päässä, mutta hiuslisäkkeet olivat sen ajan must ja sellainen oli minullakin valmistujaisjuhlassa. Tästä päähineestä pidin. Ja ammatista.
Elämä vei eteenpäin ja rouvamaisuus lisääntyi ja tuli hankittua kunnon huopahattu. Se oli kuin Zorron hattu. ZZZ
Zorro-lierikolla oli monipuolinen elämä: milloin se oli rouvan kutreilla sulkatöyhtö heiluen Konstaapeli Kummun kuulustelussa, milloin lihapullavuoren lämmikkeenä...
Konstaapeli Kumpu kutsui minut kuultavaksi poliisikamarille kun jonakin talvena korkeitten lumivallien aikaan oli sattunut peltikolari jossa olin osallisena. 
"Tää on oikeusmurha jos Teidät tuomitaan!" 
Autoni kylkeen sivutieltä oli törmännyt miespuolinen naapuri ja vieraat konstaapelit hetimiten tuomitsivat pikkurouvan (joka oli   menossa jumppatunnille kyläkoululle yllään vain jumppapuku turkin alla talvisessa pakkasessa):
" Tunnustakaa syyllisyytenne!"-mörähti Liikkuva.
Syyttömäksi konstaapeli Kumpu minut sitten kuitenkin julisti. En saanut edes sakkoja.
Todistajana ollut naapurimaatilan  renkipoika minua vieläkin  iloisena tervehtii.

Zorro-lierikko pääsi visiitille Leningradiinkin herra Kukkaron ja rouva Myttysen matkassa.
(Ps. minulla on Arolan kutomon villashaalit hartioillani. Kuva vuodelta 1985?)


Kahdeksankymmenluvun alkupuolella pääsin taas televisioon, edesmenneessä Ekamarketissa kuvattiin mainosfilmiä, ja Neljännen Pojan kanssa pääsimme mekin kuvaan. Palkkiorahoilla ostin viininpunaisen nahkatakin ja punaisen lättänän pienilierisen huopahatun.
"Aika erikoinen!"-lausahti työkaveri.
Punainen on voimavärini.
Toisen työkaverin hääjuhlaan 90-luvulla tein itselleni räväkän asun. Lättänää lierihattua olin jo tuunaillut.

80-luvun puolivälin aikaan olin ahkera kutomaan mekkoja ja jokaiseen mekkoon kuului jonkinlainen myssy. Niitä oli aika monta...
(Ps vanhat kuvat ovat monien pikkusormien ja aivastelujen "kultaamia":)
Kesäpipoiksi virkkailin pojilleni puuvillalangoista värikkäitä, hyvin päässäpysyviä "patoja". Niitä pitivät jo päälakensa paljastaneet rennot  herrat ja nuoret miehet. Ne menivät kuin kuumille kiville, naapurin rouva myi omia pipotekeleitään Japaniin asti.
Käsityökopassani on pino varapipoja teineille, aina joku niistä kelpaa päähän.
Langanloppupipoja on kiva tehdä, illassa saa yhden valmiiksi ja kun tekee kaikki langat loppuun, saa pipollekin sopivan syvyyden.

Reunimmaiset huovutetut hatut tein huopasen ja Joki-langan lopuista. Etummaisesta tuli kivan kevyt, takimmainen saa lämmittää jonkun toisen päätä.
Vuosia sitten Käsityölehdessä oli kudotun ja huovutetun 20-luvun tyylisen hatun ohje. Tein silloin pari hattua ja olin tyytyväinen malliin.
Ensimmäiseni oli violetti ja toinen musta. Reunimmaista hattu/huivi/hanskat juttua olen pitänyt jo monta vuotta. Viime talvena Jymy-Jami söi siitä mokkahansikkaat, reunukset vain jäivät...
Tein salapoliisityötä ja löysin kuin löysinkin saman ohjeen FiinaNeuleen sivulta.
Keskellä on uusin, eilen valmistunut.

Joki- lankaa kului kaksi kerää , huovutuksen (60 astetta) jälkeen hattu on hyvin istuva ja kevyt.
Puoliso-herra Kukkarokin sen hyväksyi...


 Uusi hattuni pääsee kumppaniksi uudelle kevyelle takilleni, sen ompelin Marimekon Outletista löytyneestä kankaasta. Alla on tikkivuori. Takin parina on kietaisuhame .





Tämän hetken tärkein pihapäähineeni on ikivanha punainen fleece-myssy. Jymy sieppaa myssyn hampaisiinsa heti kun sen päästäni otan. Myssy toimii viestikapulana kun kirmaamme taloa päästäpäähän ja kaiku vastaa seinistä
"ANNAPOIS, ANNA POIIIIS, EIOTA EI OTA."


Tämän kirjoituksen sai aikaan puoliso- herra Kukkaro, joka arvosteli erästä hattuani.
Nyt on taas hyvä mieli ja uusia hattuja hyllyllinen...

Kuinkas Teillä - nämä pääasiat?

torstai 9. marraskuuta 2017

KONMARITUSTA VAI KUOLINSIIVOUSTA

Maailmalla vaeltaa onnistuneella kiertueellaan Kon Mari. Minunkin kirjahyllyyni se on seisahtunut ja ottanut pitelevään otteeseensa.  Paljon on Kon Mari vienyt tavaroita mukanaan, paljon on vielä jäljellä. Naapurimaamme ruotsalaisissa ajatelmissa sama toimi on nimetty kuolinsiivoukseksi.
Kuolinsiivoustermi sopii minulle, jo enemmän elämänpolkua tallanneelle.
Käytäntöönpano tapahtuu näin:
Otetaan koiranpentu, mieluimmin Bernin paimenkoira. Kasvatetaan se puolitoistavuotiaaksi, jolloin se on ottavimmillaan.

"Miss` sie jossain hyvvää työmiestä tarviit, täs siul ois sellane tarjolla."

 
Jos olet säilyttänyt vuosikaudet punaisia silkkisiä tyynynpäällisiä kaapin kätköissä ja vihdoin olet päättänyt ottaa ne somisteeksi uudelle päiväunipaikallesi, olet saavuttanut ensiaskeleita kuolinsiivoukseen.
Ennen kuin olit kääntänyt selkäsi: 

                                                          Minuutin kuluttua:


Terassilla katoksen alla on koiralle hyvä tarkkailupaikka sateen ja tuulen suojassa.
"Kuolinsiivous on aloitettava ajoissa, sanoo ruottalaiset. Mää en viivytelly. Emäntä ripusteli viimesiä mattoja mun selän takana ja mää jo toimin."


Marketissa oli lohi tarjouksessa ja  mikä sen herkullisempaa kuin itse savustettu lohi. Perkuista on keitetty ja lihamyllyllä jauhettu Jymylle oma "patee".

 " Mikä kumma on vaikka Emäntä ei kuule kun Isäntä sille puhuu, niin se kuulee heti kun on ihan hiljasta. Kävin kurkkimassa Emännän huoneen ovelta ja huamasin hänen uppoutuneen sukankutimeensa. Mää  sitten hiljaa kiipesin hellan reunalle ja sievästi sain otettua sen ison lohenpään kattilasta kenenkään kuulematta.
Olohuoneen sohvalla  sitten kaikessa rauhassa sain herkutelua kunnes loppusuaralla Emäntä mut siitä hoksas. Arvakkaas sainko kyytiä!!! Se jäi vähän kaiveleen miältä, että söinköös ne silmätkin, vai löytyykö ne joskus vaikka Emännän peräpeilistä! Tirsk, olishan se näky!"

 
"Emäntä piti mulle aikamoisen mäkätyksen, en paljon viittiny kuunnella. 
 Noi tuolla Lapin perukoilla on viisaita ihmisiä kun ne kuulemma syä aina kalanaivot. Kuinkahan viisas musta kehittyy kun lohenaivot on mun herkkua."

"Ei Emäntä taaskaan kauaa mulle vihotellu, se ymmärtää, että mää en voi ymmärtää, ettei keskeneräisiä herkkuja kannata omin päin ottaa. Yritän muistaa, tai sitten en."

"Pihassa ollaan taas pidetty jalitsumatseja -Emäntä ja mää - pallon perässä on  kiva juasta ja jarrutella niin, että savi lentää. Emännän kropalle meidän juaksukilpailut tekee hyvää."
 

Yhteenveto: KonMari siirtää tavaroita paikasta toiseen, kuolinsiivous koiran tekemänä siirtää  turhat -joskus tarpeellisetkin artikkelit- ikuiseen poistoon, mainittakoon vaikka tyynyt, pehmolelut, pahviset viinipönikät, kynät, patalaput, tohvelit, kukkaruukut ym.
Marraskuisia päiviä, älkää masentuko!

 

perjantai 3. marraskuuta 2017

VALMISTA TULI -JA HALVALLA

Nyt on bloggaushuoneen viimeinenkin nurkka täytetty. Siitä saan kiittää IlvesMurisee-lehteä ja sen takasivua. Nimittäin siinä oli ruokakuponki "kaksi syö, yksi maksaa", vai kuinka se olikaan?! Kuponki oli Lahdesjärven ABC:lle joka taas on Tampereen Ikean naapurissa.
Onneksi puoliso- herra Kukkaro on sekä  ahkera lehtienlukija että Ilves-fani joten poikkeama Ikeaan ei ollut tällä kertaa mahdottomuuksien takana.
Ensin poikettiin syömässä "hyvä ruoka, parempi mieli" ja pikakierros Ikean varastopuolelle hakemaan  puuttuva hyllykkö. Puolisolla oli niin vikkelä askellus, että en voinut katsella mitään Ikean tarjontaa.
"Mää sain olla virallisena valvojana hyllynteossa. Vaan yhden kerran käytin ruuvauskonetta sohvan päällä."
Hylly mahtui hyvin paikkaansa ja nyt siinä on sukututkimuslaatikot  ja sisällöt odottamassa maailmalle pääsyä.
(Perustettiin serkkujengille oma suljettu fb-sivu johon saamme laittaa kuvia ja juttuja sukumme vaiheista. )
(Kyllä, oikein näit, hyllyllä on viinipönikkä, avaamaton tosin -toistaiseksi.)
 Lavitsani kaipasi patjaa, piti käydä se Jyskistä ostamassa, mutta kiipeilin vintillä ja siellä olikin juuri sopiva patja jonkun lastensängystä. Patja sai uudet päälliset entisen sohvan tyynykankaista.
Selkänoja- ja torkahtelutyynyille ompelin päälliset vuosia sitten ostetusta Vallilan Tanhut-kankaasta.
Istumapaikaksi hain terassilta Vanhan Rouvan -äitini entiset rottinkituolit. (Käsityökori on vain rekvisiittaa kuvanoton ajan, syy näkyy oikealla. Kutimena on huovutettava hattu, hattuasiat saavat ihan oman postauksensa- joskus.)

Liian korkea työtuolini lähti kierrätykseen ja toinen rottinkituoli olikin juuri sopiva uudeksi työtuolikseni.  Ikean työpöydän löysin muutama vuosi sitten Kontista. Kympin maksoi! Jalkalamppu sekin näyttää olevan Ikeasta ja edesmenneen anopin jäämistöstä.
Pöydällä  on juorupeili, siitä näen makaako Jymy selkäni takana vai onko liian hiljaista, että on noustava vakoilemaan mitä tapahtuu. Usein on noustava.
 

Yhteenveto: bloggaushuone tuli siivottua, ja sain kivan päiväunipaikan ja  yövieraskin siihen mahtuu nukkumaan. Tavaraa lähti kierrätykseen ja kaappien aarteet tulivat käyttöön, kuten Vanhan Rouvan -äitini ihana retrovillashaali. Rahaa käytin vain alle 30€, sen maksoi Ikean Billy- hylly.
 
Näin me täällä vietämme pimenevää Pyhäinpäivän aaton iltaa, rauhassa ja leväten.
Viikonloppuna tulee kuluneeksi 40 vuotta kun tähän itserakennettuun taloomme muutimme.

 Illanhämyä bloggaushuoneen ikkunasta 3.11 2017
Hyvää Pyhäinpäivää!

tiistai 31. lokakuuta 2017

KUN JALAT EIVÄT YLETY LATTIALLE JA ILTAPÄIVÄUNILLE PAIKKA

Nyt siitä tuli loppu, ajattelin ja katselin bloggaushuonettani sillä silmällä...
Viime aikoina lounaan jälkeen, ennen iltapäiväkahvia on silmissä tuntunut, että ne on laitettava kiinni. Mieluimmin niin, että pää on tyynyllä ja viltti korvilla. Siinä tilassa käveleminen olohuoneen soffalle tai oikein sänkykamariin on ollut liian pitkä matka.
Siispä tuumin, että bloggaushuoneeseen on saatava pikku pesä iltapäivätorkkuja varten.
On tässä huoneessa aiemmin ollut kierrätyksestä haettu ja tuunattu sohva, mutta se oli niin kömpelö käyttää, että poistoon meni.
Fidasta kauan aikaa sitten ostettu ja herra Kukkaron huoneesta siirretty Vilkan mainio kirjahylly on ollut käsityökirjojeni ja askartelutarpeitteni säilytyspaikka muutaman vuoden.
Syksyn mittaan olen poistanut ronskilla kädellä kierrätykseen kirjoja, vanhoja käsityölehtiä ja monta karkkilaatikollista askartelutarpeita.

Kirjahyllyä ajattelin tarjota kierrätykseen, mutta kierrätys ei enää halukkaasti ota näitä yli kaksimetrisiä hyllyköitä riesakseen. No mitäs nyt?

"Viittisiks `sää tulla mun avuks ´purkaan tota hyllyä"-kysyin sadepäivänä puolisolta, herra Kukkarolta.

Olin maininnut ohimennen, että teen itselleni päiväunipaikan bloggaushuoneeseeni. Suunnitelman yksityiskohdista en tullut maininneeksi.
Oli aikamoinen homma tyhjentää hyllystö, samalla tuli taas inventoitua käsityöomaisuus.
Muutama laatikko ja kaapin hyllykin jäi tyhjäksi. 
Mittailin tiloja ja totesin, ettei huoneeseen sopivasti mahdu normaalikokoinen sänky.
No miksi pitäisi kun en itsekään ole enää normaalikokoinen ja päiväunet otetaan pienessä kippurassa.
Kävi välähdys ja tuumasin, että ei viedäkään hyllystöä kaatopaikalle, teen nukkumapaikan hyllyn kaapistojen päälle, sellaisen 180 senttisen. Siksi tuon mittaisen kun sattui olemaan tallella entinen sängynpääty, 70X180. Herra Kukkarolla ei ollut harmainta aavistustakaan salaisesta aarteestani.
Kaapisto irti seinästä ja sängynpääty muutamalla ruuvilla kiinni. Patja päälle ja siinä se, oma pesä.

Hyllykkö purettiin ja hyllylevyt päätettiin käyttää tulevina hyllyinä.

Yksi iltapäivä hiljaisesti aherrettiin ja illalla oli tärkeimmät tavarat paikoillaan.

"Mää pääsin ensimmäiseks koemakaan ton lavitsan ja vähän maisteleen tyynynkulmaa."

Olen säilytellyt langat, kankaat ja käsityötarpeet kannellisissa läpinäkyvissä laatikoissa. Joskus on tullut ostettua joitakin tarjouslaatikoita, mutta olen todennut SmartStore - laatikostot parhaiksi.
Halvemmissa ei pysy kannen kiinnitykset ehjinä. SmartStore 31 litraiset ovat mainioita vaikka koiranruokasäkin säilyttämiseen, langoille ja kankaille. Pienemmät mahtuvat hyvin hyllyissä päällekkäin ja näillä uusilla hyllyilläni sekä päällekkäin että peräkkäin. Lankoja näyttäisi olevan 80 litran verran...Lisänä on ne pussukat, joissa on jo joku työ aluillaan...
Kolmannellekin pitkälle hyllylle on tarve, sen kiinnittämisen anomista harkitsen muutaman päivän.

"Ei tohon voi kolmatta hyllyä laittaa, sää lyät siihen pääs."

Nurkkaan jäi  kiusallinen 40 senttinen tila, juuri sopiva Ikean hyllystölle. Siihen mahtuisivat sukututkimuslaatikot ja muut asiakirjat.  Ikeareissukin vaatii sopivan hetken toteutuakseen. Ehkä houkuttelen kantajaa niillä lihapullilla...
Toinen bloggaushuoneen häiriötekijä päiväunipaikan puuttumisen lisäksi on ollut työtuoli. Nimittäin; jalkapohjani eivät ylety lattiaan kun tuolia ei voi madaltaa. Se on tätä kun mittakeppi näyttää vähän yli puoltatoista metriä. Äitini- Vanha Rouva -ratkaisi saman ongelman toilettipaperilla. Neljä rullaa oli sidottu teipillä yhteen ja päällystetty vanhalla tyynyliinalla. Näin tuli lämmin ja sopiva koroke jaloille. Meidän  äiti oli viisas ihminen.
Työtuoli lähti kierrätykseen. Haeskelen kivaa valkoista pikkutuolia tähän uudistuneeseen huoneeseeni. Pientä ehostamista sisustaminen on vielä vailla, mutta isommat väännöt saatiin tehtyä. Ilman turhia pulinoita.
Mitäkö tämä sitten maksoi?
Ei vielä mitään, kaikki tarvittava löytyi omista nurkista.  Patjan käyn ostamassa Jyskistä, sillä näytti olevan sopivan kokoinen. Kolmisenkymppiä on  hinta. Ikean hyllyllä on sama hinta, eli kuudella kympillä saan itseni levänneeksi ja tyytyväiseksi. Emmerdaleakin voi katsella viltin alla.
Jos Jymy sen sallii.  Ja jos mahdutaan vierekkäin makoilemaan.
"No tuu jo huiliin mun seuraks´, kyllä me tähän mahrutaan, mää  lämmitän sun jalkoja."