ENSIMMÄINEN VUOTENI JYMY-JAMINA

"Saatatte muistaa minut - Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaron (os Maroussia Valente).
Mää synnyin seittemän pennun pentueeseen, tuolla Lempäälässä. Meitä oli kaks tyttökoiraa ja viis poikaa.
 

Käyntikorttini Tampereen asemalla kun olin vielä pelkkä karvapallero. 
 

Koulutukseen heti  vietiin  ja kivaa oli. Mää olin kaikista isoin.

Äkkiä mää opin harrastaan kaiken kokeilua, oon tutustunu lähemmin yhteen puhelimeen, tietokoneen johtoon, kaukosäätimeen, tyynyliinoihin ja vaikka mihin. Tuolien jalat Emäntäni suihkutteli etikalla ja ne mää oon jättäny rauhaan. Sohvalle kiipeily oli kaikista kivointa. Nykyään jos mää hyppään sohvalle tulee Emäntä heti sormi ojossa viereen ja sanoo karmivan käheellä äänellä ALAS, ja toistaa sitä muutaman kerran. Vähän aikaa me tuijotellaan toisiamme  ja kun se Emännän sormi pysyy edelleen pystyssä on mun nöyrryttävä ja tultava lattialle. Sitten Emännän suusta kuuluu kauheella falsetilla HYVÄPOIKAHYVÄPOIKA. Ja se taputtaa mua takapuoleen.
 

Tommosen pentukuvan Emäntä otti musta muistokseen. oon aika söpö vaikka itte sanonkin.
 

Luonteeltani oon sellanen rajottunu kuten kuvakin kertoo, tykkäsin pienenä olla tollasessa rinkulassa.
Toinenkin erikoinen luonteenpiirre multa löytyy: mää oon hyvin viipyilevä ja verkkainen kun pitäis joku toimi päättää, esimerkiks menisinkö vai tulisinko. Ja tykkään kattella maisemaa paikallani vaikka kuinka kauan.
 

Emännän ja mun iltarutiineihin kuulu pienet jalitsumatsit ennen nukkumaanmenoa. Joskus voitin, joskus taas en.
 

Huolehtivaiseks Emäntä mua on maininnu, niinkun ton laihan kananpojan syöttämisen. Emännän lämpötyynystä noi jyvät löysin.
 

Nuorena mulla oli tollanen hevipörrö päälaella. Ei oo enää. Mun päälakee on silitelty niin paljon, että mun tukka on jo ihan silee.
 

 
                Oon aika iso, painan yli 50 kiloo ja mulla on tosi tuuhee ja pitkä häntä.
 

Talvi ja kesäinen takatalvi on sujunu mun elämässä oikein hyvin. Terveenä oon pysyny. Ja virkeenä . Koulujakin oon käyny. 
Nappulaa oon syöny tommosen 120 kiloo ja vettä juonu tynnyrillisen. (Kasvatusemäntä vihjas Emännälle, että kannattas nostaa vakuutusta vesivahingon varalle, mää meinaan lotraan aika paljon vettä ympäristöön kun juon.)

  Lenkillä käyn muutaman kerran päivässä, käydään tekemässä Maantien Ihmeitä kiepaus. Takapihalla saan kirmata vapaana, toistaiseksi taas. Tykkään makoilla ulkona, siellä on ihanan viileetä ja saan tarkkailla ympäristööni. 
Kun joku menee kotitiellä ilmaisen itteni syvällä mahaäänellä: uh, uh. Emäntää kun kutsun joudun  toisinaan korottamaan ääneni niin että pihalla kaikuu räyhräyh. Heti pääsen sisälle. 
Pihassa mulle tehdään uutta lookiakin nykyään harva se päivä.

                                     Mää saan valita sopivan harjan.

 
 Viime viikolla taas käytiin syntymäkodissa. Heti me pojat selätettiin yks sisko, taisi olla Nilla. Se oli sitten vikkelä kintuistaan, kirmas ympäri pihaa niin vimmatusti. Kyllä me pojatkin juoksukilpailuja pidettiin, ihan kaikessa sovussa vieläpä.

                                      Meillä veljeksillä oli paljon juttuja toisillemme.

 Tänään mulla oli se kuuluisa maksalaatikkonakkijuhla. Yks nakki törötti pystyssä siinä herkussa. Siis yks vaivanen nakki!!!

                   Sain kyllä ison luunkin ja sen vein heti talteen kukkapuskan alle. 
 

 Siitä kuinka mää tän nimen - Jymy - sain, kertoo Emännän blogi:
http://annelipunneli.blogspot.fi/jymy-yllätys  Se on kirjotettu viime kesänä 30.7

Lähetän terveiseni kasvatuskotiin, äiti Tildalle ja isä Sulolle sekä kaikille siskoille ja velipojille. Voikaa hyvin. 

Voin todeta: oon onnellinen koira!

JOUTILAISUUDESSA

Kummallinen päivä, olin tekemättä oikeastaan mitään... Vaikka oli pyhäpäivä, tein kuitenkin imurikierroksen huushollissa ja pyykkäsin parit koneelliset vaikka mitä. Vähän oli erikoisempaa pyykättävää. Oli jääkiekkohanskaa ja pelihousua ynnä muuta.

Neljäs Poika oli tuonut varustekassinsa terassille ja ah- niin raskastuoksuinen se oli, että Jymykin oli mennä pökerryksiin. Yhdet munasuojat jo ehti hautaamaan parempaa käyttöä odottelemaan.
Onneksi löytyivät.

"Mua kävi moikkamassa yks´ Remu-glenni, vähän vanhempi koiramies. Mää sitä yritin saada leikkimään, mutta se päästi sellasen rähinän, että en enää sitä viittiny painiin pyydellä.
Toi Neljäs Poika, mun paras painikaverini mua sitten lohdutteli."

"Tehtiin isännän kanssa Maantien Ihmeitä-lenkki ja vastaan tuli muutama hevonen. En tykänny. Menin puun taakse piiloon. Varmuuden vuoksi. 
Mulla on niin paljon postinlukua sieltä ojanpenkoilta, että mää oon ihan puhki kun päästään kotipihaan."

 

            "Mää osaan ottaa rennosti näin pyhäpäivänä. Kuinkas tämmönen teiltä sujuu?"

                                  Jospa nyt saisi Emäntäkin puheenvuoron.
Aamutoimien jälkeen  oli merkittävän sosiaalisen ja hengellisen juhlan aika. Päästiin taas todistamaan yhden lähipiiriläisen ripillepääsyä. Kaunis oli neito ja muut nuoret vieraat.
Kukkapenkissäni aloitti eilen kukintansa hyvin vanha vaaleanpunainen pioni. Koskaan ennen tätä päivää ei ole ollut tilaisuutta ojentaa kukkivaa pionia rippilapselle, nyt sen sain ojentaa. Onnea, Reetta!

Aurinkoisen iltapäivän vietinkin ihan mitään tekemättä keskellä pihaa lahjakeinussani.

Kuuntelin tabletilta pitkästä aikaa "Delhin kauneimpia käsiä". Kuuntelu/lukukokemus ei ole kummoinenkaan, mutta Intia-matkakertomus kiehtoi jollakin mystisellä tavalla. Välillä yritin tutustua uudelleen tablettiini ja lähettää viestiä kuvien kera faceen, mutta huonolla menestyksellä.
Serkut ja lähipiiri antoivat palautetta. Hmm...
Oli hiukan vaikea yhtälö sovittaa valokuvien ottoa, kuuntelemista, facen käyttöä ja tumpun kutomista samanaikaisesti.

            Onneksi työväenopistolla syksymmällä on taas tabletin ja puhelimen käytön opastusta.


                 

LOMA LOPPUI MEILLÄKIN

Meillä eläkeläisillä ei ole lakisääteistä lomaa.  Meillä -herra Kukkarolla ja minulla- rouva Myttysellä oli tänä kesänä asenne paikallaan. Saatiin pitää  kolme viikkoa  lomaa joutilaisuudesta, tai siitä mitä eläkeläisen elämä saisi olla. 
Jäin eläkkeelle 2005 ja sen jälkeen on meno meidän mäellä kesäisin ollut suunnilleen tällaista.

Koulujen loppumisen jälkeen on poikia ja tyttöjä lappanut yökylässä harva se päivä.
Juhannusviikolla alkoi  meidän loma -siitä joutilaisuudesta. Tytöt vaihtelevalla kokoonpanolla pitivät kiireestä huolen, ei tarvinnut istuskella ja mietiskellä, lukemisesta puhumattakaan. Tai käsitöiden tekemisestä. Tiskikone kävi pari kertaa päivässä, pöydässä piti pötyä riittää.
Viime maanantaina väki lisääntyi kahdella poikaserkuksella. Nyt oli ikäkokoonpano: 16 v- yksi neito, 14v-yksi neito + kaksi nuorukaista sekä yleisenä sanansaattajana 7 v suvun kuopus, Tilda.
Yhdet syntymäpäivät juhlittiin.
Tyttöjoukko anoi lisäaikaa lomalleen kun saivat serkkupojat kavereiksi. 

Jälleennäkeminen oli herkkää. Kylmänä päivänä koko joukko viihtyi kimppuna saman peiton alla- tytöt ja pojat sekaisin, aidon 70-lukuisen pussilakanan alla ...

  Perinteinen ryhmäkuva otettiin Mooseksen Palavien Pensaiden edessä, puskat ovat vanhempia kuin nuorisojoukko.

                                       Pojat ovat poikia mummin myssyissä:)
Aamuisin (lue iltapäivällä) teinipojat valmistivat itselleen proteiinipitoiset aamiaiset: pekonia ja kananmunia. Ainakin tiu niitä kului.

     Täydenkuun yönä Mopoilijakin poikkesi Makkarabaariin iltapalalle.  Nuorilla riitti juttua.

             Joka päivä käytiin kaupassa ja aina oli kainalossa suklaamurolaatikko...
  Pappa sai pestä perunoita kattilakaupalla. Ja uunissa oli paistumassa tuoretta leipää. Monta kertaa. Yhdellä istumisella oli koppa tyhjä.

               Torstaina saatettiin kaksi tytöistä Helsingin junaan.
Lauantai-iltana saatettiin kolmas tyttö ison matkalaukkunsa kanssa Pendolinoon.
Ja tänään lähti yksi teini kohti Kontiolahtea.

Aamuisella saattoreissulla poikettiin aamukahvilla Tammelantorilla. Ensimmäistä kertaa tänä kesänä.

          Yksi junnu vielä jäi yhdeksi yöksi, papan hommana on kuljetella sählyharjoituksiin.

  Mitäs me- herra Kukkaro ja rouva Myttynen nyt tuumaamme?
  Ihan kahden kesken... Ei tule heti mieleen...

Seuraavaa lomaa odotellessa...
Teille kaikille helteistä heinäkuuta!

KIIPEILYÄ, KEITOKSIA, KUTIMIA JA KESÄPÄIVÄN IHANUUTTA

Ei ulkovaraston katossa mitään vikaa ollut vaikka se piti purkaa. Varastoon tiputteli vettä sisäpuolelta. Kondenssia, sanoivat miehet. Sisäkatto piti tehdä. Pappa oli sponsoroinut poikien pojille yhtä ja toista kevään aikana ja korvaukseksi oli sopimus yhteisestä kattoprojektista.
Mopoilija oli kesäkuun alkupuolen kesätöissä, yksi sählyleirillä ja yhdellä oli muuta kiikarissa Kontiolahden kujilla.
Viime viikolla Pappa ja Mopoilija kuitenkin saivat projektin alulle. Neljäs Poikakin pääsi auringonottoon. Kaksi pitkää päivää ahkeroivat kuumalla katolla, mitään puhumatta. Töitä tehdessä ei kuulemma mitään turhia höpistä.

                 Ulkovaraston seinä näköjään kaipaa pesuharjaa... Siinäpä pojille oiva urakka.

Omenamehut on pakastimesta juotu, mutta jäljellä oli muutama pussi marjoja.
Makkarabaarin kaasuliedellä sain mehut höyrytettyä, pihaan levisi elokuinen tuoksu.

Kuusi litraa mehua sain tiristettyä karviaisista ja viinimarjoista.
                                                                             

    
Kesäpäivä näytti parastaan kun sitä ihailin omenapuun alla pihakeinussa.

Pitkästä aikaa sain kutimet otettua käsiini, vähän on pitkästyttävää neuloa 2,5 puikoilla, tekeillä on yösukat. Olen vasta tämän vuoden aikana alkanut käyttää yöllä ohuita villasukkia. Alkaako vanhuus kolottavista nilkoista?

Kesälomatytöt vetelevät pitkiä yöunia, sehän on se vanha viisaus: kun nuori nukkuu, on kuin panisi rahaa pankkiin. Viikolla oli sateisia päiviä ja yksi sadepäivä vietettiin Ideaparkin käytävillä. Nyt on aika kulunut uimarannalla, rantasaunalla, trampalla ja pihan uima-altaalla.

Tänään saadaan yksi kesäpoika peräkamariin ja saattaa tulla toinenkin.
Riittää taas Jymyllä pallonheittäjiä ja paimennettavia.