tiistai 8. elokuuta 2017

SEITSEMÄN KIITOSPÄIVÄÄ PUUTARHASSA

Sain kaima- Annelilta -Anneli A/Pihakuiskaajan puutarha-bloggarilta haastavan tehtävän:
"Pidä puutarha-aiheista kiitollisuuspäiväkirjaa seitsemän päivän ajan ja tee siitä postaus.
 Kerro postauksessasi kuka Sinut haastoi ja haasta puolestasi kolme tai useampia puutarhaihmisiä mukaan haasteeseen."




Ensimmäinen kiitollisuus:
Tästä se alkoi, se syvä kiintymys puutarhan olemukseen.


50-luvulla kun olin lapsi, oli perheelläni - johon silloin kuului mummi Ester ja ukki  Kalle Myttynen,  äiti Irja ja isä Onni, sekä velipojat Morski ja Emppu sekä sisko Leena ja isosisko eli minä Annelipunneli- puutarhapalsta ja mökki.
Mökki oli pikkuruinen siirtolapuutarhamökki Litukalla, Tampereella. Kotimme oli kivenheiton (tai kahden) päässä Lapintiellä, joten mökillä pääsi käymään päivittäin. Vintillä kapeiden portaiden päässä oli makuupaikka ja aamulla istuttiin auringonlämmittämillä piharapuilla. Aamupalana näkkileivän päällä Vesta-sillinsiivu, kurkkua ja tilli. Se makumuisto ei unohdu.
Puutarha oli pienenpieni, siellä kuitenkin kasvoi neljä omenapuuta: Valkea Kuulas, Melba, Lobo ja Åkero. Muistan nämä nimet kun olivat niin erikoisia. Syksyisin mummi keräsi Åkerot, kääri ne silkkipaperiin, ja vei  sinkkiammeessa talomme vinttivarastoon. Talvella niitä sitten syötiin. Nyt pihassani kasvaa Åkero- jonka hedelmiä minäkin käärin paperiin ja säilytän jouluherkuksi jääkaapissa, sekä Melba, että Lobo.
Puutarhan hiekkakäytävät olivat suorat, iltaisin (tai lauantaisin) ne haravoitiin laineikkaaksi.
Käytävän toisella reunalla kasvoi valkoisia leimukukkia ja toisella puolella sinistä sarviorvokkia, Viola Cornutaa. Sininen orvokki ja sen  nimi on jäänyt syvälle muistiini. Käytävän leimujen ja orvokkien tuoksu ei ole unohtunut.
Käytävän päässä, portinpielissä kasvoi parsaa. Nyt minunkin puutarhassani kasvaa parsapehkoja.
Mökki myytiin 50-luvun puolivälissä kun mummi Myttynen siirtyi taivaallisiin siirtolapuutarhoihin.
Pari kesää sitten pääsin käymään tässä entisessä lapsuuteni paratiisissa, se oli säilynyt samanlaisena kuin sen muistin kuudenkymmen vuoden takaa ja omenapuutkin olivat tallella, sekä portinpielen parsat.
Syvällä sielussa on vieläkin se tunne ja tuoksut jotka tässä pikkupuutarhassa lapsena sisimpääni sain.
Eli olen saanut elää tunteidenkin siirtolapuutarhassa.


Toinen kiitollisuus:
Siirtolapuutarhaelämän jälkeen seuraavat 20 vuotta asuin kerrostaloissa Tampereella Tammerkosken ja puistojen läheisyydessä. Puistojen kukkaistutukset eivät jääneet ilman huomiotani ja ihasteluani.


Kouluaikana keräsin kasvikansion täyteen ja kasvien nimien opettelu oli mielenkiintoista. Pari vuotta sitten kyykistelin innoissani ja muistoissani ojanreunoilla kun keräsin koululaiselle kasveja.
Nykyiseen Puolen Hehtaarin Metsään muutimme marraskuussa 1977 ja seuraavana kesänä alkoi haaveilu omasta puutarhasta.

Kolmas kiitollisuus:
Ruusut; ne ovat ehkä monen uuden puutarhan perustajan haave, niin minullekin olivat. Ensimmäisenä kesänä ostin muutaman ruusupuskan ja istutin ne riviin talon eteen.
Etupihalla polteltiin rakennusjätettä ja siitä tuhkasta ?? ilmestyi pihaani ihana huhtakurjenpolvi jonka jälkeläiset elävät ja voivat edelleenkin rehevästi.


Talon päätyyn olin ensimmäisenä kesänä tehnyt mansikkamaan.
Toisena kesänä  elokuussa perkasin mansikkamaata kun tuli ähky olotila. Piti lähteä korjaamaan Tansanian tuliaissatoa  Taysiin. Saatiin koppaan Neljäs Poika. (Puoliso oli ollut kehitysaputöissä Tansaniassa edellisen syksyn.)
(Ps: ei hänellä syntyessä partaa eikä viiksiä ollut ,ei edes kruunua päässä!)

Neljäs kiitollisuus:
Tässä vaiheessa Puutarhavelho täti Viherpeukalo ei löytänyt löytämilleen ja pelastamilleen taimille sopivaa paikkaa, eikä itselleen tekemistä. Siispä kleinbussi kattoa myöten täyteen taimia ja ne päätyivät meidän pihaan. Samassa kyydissä tuli antiikkinen valkoinen puutarhakalustokin, siitä olen aiemmin kirjoittanut.
Täti Viherpeukalo kyykki syyskuun päivät ja pimeät illat  pihalla, välillä nortinsavuja ilmaan puhallellen, (ja minä vastasyntynyttä sisällä imettäen,) istutti nykyisille paikoilleen Mooseksen Palavat pensaat, kuunliljat, päivänliljat, jaloangervot, vuorenkilvet, yhden pionin, japaninruusukvittenin, sinipallo-ohdakkeet, vuohenjuuret, isorikot ja muut mehitähdet  sekä kleinbussin katolle köytetyn sypressin. Se ei toipunut muutosta vaan ruskettui elottomaksi ensimmäisen talven aikana.
Talonedustan ruusut Täti Puutarhavelho siirteli muille maille, en ole niitä vieläkään löytänyt.
Sama kasvikanta on edelleen puutarhani runkona. Alkuperäisistä on vain vuohenjuuren taru loppunut, nyt olen ostanut muutaman uuden juurakon kevätkukkijaksi.

Ensimmäisinä Puolen Hehtaarin  Metsän vuosinani hääräilin kaikki vapaa-ajat kohentamassa puutarhaa. Käsin möyhensin savipaakut, kuokin kukkamaat ja kääntelin kiviä. Rahaa ei ollut puutarhanlaittoon, joten piti ottaa luovuuselementti ja hartiapankki käyttöön.
Kun minä hääräilin ulkotöissä, hoiteli puoliso- herra Kukkaro lapsia. Ja leipoi pikkuleipiä kun minä kääntelin kiviä ja siirtelin puita. Meille se oli sopiva työjärjestys, ja joka on pysynyt muuttumattomana näihin päiviin asti. Niin että kahvipullaa ja lämmintä leipää on riittänyt.


Viides kiitollisuus:
Neljänkymmenen asutun vuoden aikana on pihapiiriin tullut muutama muuttuja: 2000-luvun alussa tehtiin autokatos/kesähuone ja siinä yhteydessä muotoutui kukkapenkit uudelleen. Etupihalla isoiksi kasvaneet korallikanukat saivat jonkun taudin ja ne oli revittävä pois juurineen. Sille paikalle tehtiin kesäkatos ja vierelle poistetun suihkualtaan paikalle perennapenkki kuunliljoille ja jaloangervoille.
Tässä vaiheessa opin tuntemaan myös itseäni:
Olen perustanut kaikki kukka- ja kasvimaapenkit  (kahta lukuunottamatta) suoriin riveihin! Ja ihan tiilireunusten kanssa.
 Kasvihuoneen takapenkki tänä keväänä ennen istutuksia:
Päivänliljat ovat nyt rivissä etualalla ja auringonkukat takarivissä. Lautareunan takana rivistönä on  mansikkaa ja kesäkurpitsaa.
Sisääntulon päivitetty kukkapenkki kevätasussa, siinäkin on suorissa riveissä päivänliljat ja jaloangervot...

Viime viikolla sain valmiiksi tienvieren suoran pitkän penkin  ja riviin menivät päivänliljat...
Reunuksen edessä itää sarviorvokit odottamassa tulevaa kesää.


Keväällä tehty toinen sisääntulon penkki on myös kapea ja siinä kasvaa säntillisessä rivistössä auringonkukkaa ja ruiskukkaa.

Talonedustan penkissä on rivi Mooseksen palavaa, ja päässä yhtenä tupsakkeena jalomalvaa. Sitä ei riittänyt riviin asti.
Olen miettinyt, mistä tämä suoraviivaisuus on minuun iskenyt- onko se perua lapsuuden Litukan puutarhan suorista istutuksista vai mistä??
Eroon en ole tästä suoruudentavoittelusta päässyt, en tosin ole pyrkinytkään.
Olosuhteetkin ovat suoraviivaiset:
Kotitie:


                                                                   Kylätie


               Koirani Jymykin joskus vetää niin, että hihna on suorana. Ja minun käsivarsi.

Kuudes kiitollisuus:
Makuuhuoneen ikkunasta pää tyynyllä näen auringonlaskun, ja aamulla auringonnousun valaisemat puunlatvat. Näin jo 40 vuotta. Ikkunassa ei tarvita verhoja.


Puutarhakaaressa suoran kukkapenkin yllä leijuu hentoinen kärhö. 


                          Takapihan rujo Melba ei riviin asetu, eikä valkosipulin varsi.

 
Seitsemäs kiitollisuus:
Suoraviivaisuudesta osaan joskus hellittää, mennä kesähuoneeseen ja vetää itseni pieneen kippuraan pehmeän  viltin alle ja vaipua päiväunten maille.



Joka päivä olen kiitollinen, että saan tässä omin käsin näperrellyssä puutarhassani touhuta, katsella ja kokea luonnon ihmeitä.

Niin kiitollinen olen puutarhastani, että ompelin itselleni mekon Marimekon Kurjenpolvi-kankaasta.


                                                 Puutarhakiitollisuutta haluan jakaa:

Aurinkokujalla-blogiin, Mummon päivitykset-Kirstille ja Tuuli Annikan tuvassa -bloggarille



"Kun Emäntäni kaikessa suoraviivaisuudessaan otta torkut kesähuoneessa, niin mää vahdin sen unta -viivasuorien laattojen päällä. Mää oon sen oppinut, etten mee koskaan  sen tekemien kukkapenkkireunojen sisäpuolelle, paitti joskus viime syksynä niin tein, olin vielä ihan pentu"
 


                                                      Hyvää alkavaa viikkoa!

7 kommenttia:

  1. Kaunis postaus,upeine kuvineen♥ Niin paljon ihania kiitollisuuden aiheita.. Mukavaa elokuun alkua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve Päde, Sinä olisit ollut sopiva haastettava, en sitä hätäpäissäni huomannut! Kiitos tuesta! Hyvää viikkoa sinnekin päin!

      Poista
  2. Kiitos haasteesta AnneliPunneli, Otan haasteen mielihyvin vastaan ja lupaan vastata elokuu-syyskuun aikana. Luin suurella mielenkiinnolla kiitollisuuden aiheesi ja katsoin kuvat tarkkaan. Sinä onnellinen, kun sinulla on kuvia myös menneistä ajoista. Minä en ole ennen vanhaan ottanut kuvia, paitsi joskus harvoin lapsista. Se, jos mikä, harmittaa hyvää illan jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Ole hyvä vaan, kiirettä postauksella ei ole. Haaste pistää ajattelemaan mikä on itselle tärkeää puutarhanpidossa.

    VastaaPoista
  4. Olipa mukavia kiitollisuuden aiheita. Tuo siirtolapuutarhaelämä tuntui niin tutulta, vaikka aika on toinen. Mielenkiintoisia nuo suorat penkit ja siihen olet pyrkinyt. Minä taas pyrin pois siitä siirtolapuutarhan suorasta polusta.

    VastaaPoista
  5. Ihania muistelmia siirtolapuutarhasta ja lapsuudesta. Sieltä sait kipinän puutarhanhoitoon.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kivasta haasteesta ja otan sen ilolla vastaan. Aloin heti miettimään kiitollisuuden aiheita. Niitä onkin monta.

    VastaaPoista