KATSEEN VOIMA JA KOIRAVALJAKOKSI KAHLEHDITTU

Meille tuli taas joululomalainen Tilda eilen. Tilda täytti kahdeksan  samana päivänä. 
Mää taas villiinnyin ihan kamalasti kun sain nuorta seuraa. Halusin olla koko ajan Tildan niskassa, mutta aikuiset ei siitä tykänny. Isäntä vei mut sitten pitkälle lenkille, että rauhottuisin. Ei auttanu, olin niin ilonen vieraista ja hyörin ja pyörin koko ajan ryhmän keskipisteenä.

Tänään rämmittiin Tildan ja Emännän kanssa takapihan syvässä hangessa. Lunta oli niin paljon, ettei mun jalat ylettyny maahan. Tai maha tuli vastaan. Juosta en voinu.

Emäntä ja Tilda teki lumienkeleitä pihassa. 

Toisen Pojan kanssa pidettiin kunnon jalitsumatsi umpihangessa. Mää kai voitin, ainakin siappauksissa ja pallon kiinniotossa.

Olen joutunu kokemaan tänään ennalta-arvaamattomiakin asioita. Nimittäin mut valjastettiin vetojuhdaksi. Mulle pantiin Berry-vainaan vetovaljaat tavallisen hihnan tilalle. En tiä mikä tarkotus Emännällä tämmöseen juttuun oikeen on. Oliskohan kauppakassin vetäjän ura edessä? Vai puutarhatöihin vetojuhdaksiko mua koulutetaan?
Oikeesti perimäni mukaan olisin työkoira ja kärryjen vetäminen on mun geeneissä ihan syvällä. 
Emäntä pani mun hihnan päähän sinisen pulkan, sen jolla kesällä vedettiin kananlantasäkkiä. Nyt siinä pulkassa istu Tilda, joka paino enemmän kun se säkki.

Mää tein täyden topin, enkä liikahtanu mihinkään vaikka Emäntä mua veti ja kisko.
Emäntä yritti houkuttaa mua liikkeelle ja heitti hanskansakin mun eteen, saman teki Toinen Poika, Tildan isä. Yleensä mää syöksyn hanskojen kimppuun vaikka ne olis ihmisen kädessä. 

Siinä me seistä törötettiin enkä liikahtanut metriäkään, opetusvideostakin tuli liikkumaton, mää seison siinäkin kuin näyttelyasennossa. (Se video näkyy Emännän feispuukissa)
Mää ilmotin Emännälle, että ota hyvä ihminen nää vermeet multa pois, mua pelottaa...

Lehdissä on viime päivinä ollu paljon juttuja koiran ja ihmisen yhteiselosta ja kommunikoinnista. 
Meillä - mulla ja Emännällä on vahva katseitten voima, mää saan mulle tarpeelliset asiat sujumaan kun menen ihan Emännän lähelle ja katson silmiin. Osaan asettaa silmäni monenlaisiin asentoihin ja siitä Emäntä heti tietää mitä mää tarkotan vaikka en mitään puhu. Kyllä mää Emännänkin silmiä ymmärrän, kun Emäntä kääntää päätään vähän vinoon ja katsoo silmänurkistaan, niin heti tiedän, että nyt pitäis perääntyä tai odottaa. 
Onneks´toi Emäntä lukee lehtiä, että osaa mua parhaiten ymmärtää. Emäntä ymmärtää senkin, vaikka ei oikein tykkää, kun mää hypin sen tai Tildan niskaan. Se on tätä mun kehityskaareni aikuistumisen hormoonimylläkkää. Tossa oli juuri yks´vaihe kun ne hormoonit teki sen, ettei mulle ruokakaan maistunu.

Katsellaan toisiamme syvälle silmiin ja odotetaan mitä metkuja uusi vuosi tuo tullessaan.
Toivotan teille, lukijat ja koirakollegojen fanit OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA ja kiitos kuluneen vuoden ystävyydestä!

t. Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro (os Maroussia Valente, 1 v 5 kk)

JOUTILASTA JOULUA JA VIRKKUUKSIA VUOSIEN TAKAA

Käsityökoppani tyhjentyi, nyt menee kansikin kiinni. Maanmainio koppa lienee isotäti Helmin peruja eli hyvin vanha. Vanha Rouva -äitini sitä säilytti ja kuljetti sillä silkkihuiveihin käärittyjä patsaitaan näyttelyihin ja merkkipäiviään viettäville sukulaisille.

Syksyn mittaan sain kudotuksi 15 paria villasukkia ja muutamat lapaset, Sulovilenpipon, .-sukat, -lapaset ja -kaulaliinan. Kuvassa vain pieni valikoima. kudotuista.

Sulovileneistä tuli mainiot, pipo istuu päässä hyvin, joko korvien peittona tai Sulomaisesti päälaella törröttämässä. Pipo ym kotiutuu  Kolmannelle Pojalle Tuusulaan mottimettään.. (En saanut suostuteltua herra Kukkaroa valokuvamalliksi pipo päässä.)

Lähipiirissä on vain yksi pikkukehveli ja hänelle tein lumiukkosukat ja miehekkään harmaat saapassukat, kokoa 27.

Nyt on sukankutomiskiintiö vähäksi aikaa täytetty, ja muutamaa keskeneräistä virkkuuta olisi aika saada jatkettua.

Aatonaattoiltana uppouduin blogihuoneen korituoliin lampaantaljan päälle huivintekele sylissäni katselemaan ja kuuntelemaan Raskasta Joulua. Erilaiset ihmiset ovat sitä kehuneet haltioituneena ja niinpä minäkin päätin liittyä samaan joukkoon.

No, nyt sen tiedän, että en mene jonottamaan lippuja jos konsertti omille kotikulmille joskus tulee. Aika on mennyt ohitseni... Virkkuu kyllä edistyi.

Aattoillan TV:n katselua päätin juhlistaa keinutuolissa olohuoneessa. Katselin niitä näitä kun Jymy halusi hellyyttä ja hyppäsi syliini. Kun hellyydet oli hoidettu sain tv:n taas käyttööni. Jymy, meidän Pikku Prinssi oli saanut käännettyä kanavan elokuvaksi Pikku Prinssin.
Mielihyvin tämän animaatioelokuvan katselinkin, kirja on kuulunut lempikirjoihini vuosikymmenet.

Sain joululukemiseksi Toinen Tuntematon-kirjan. Sen lukemiseen uppouduin  aamupalapöydässä. Onneksi Jymy hoiteli syömäpuolen-tortut sun muut. Nälkä lähtee lukemalla vai kuinka se oli...
Kirja on mielenkiintoinen novellikooste tuntemattomien sotilaiden naisista kotirintamalla.

Blogihuoneen lepopaikkaan on hyvä heittäytyä pitkälleen kirjan kanssa. Virkkuu joutaa nyt tauolle.

Tämä joulu on vietetty rauhallisissa merkeissä. Nuoriso on ollut eri puolilla Suomea perheittensä kanssa. Vuodenvaihteen tienoilla tulevat lomailemaan meillekin, sitten onkin taas vuodepaikat täynnä.
Aattona käytiin haudoilla. Nuorimies Roni oli mukana muistelemassa isoisovanhempiaan.

Meidän kanssa aattoaterialla oli Neljäs Poika, Miniä ja Nuorukainen Roni. Kesähuone oli viritetty jouluasuun ja kynttilänvalossa syötiin. Pöytää piti jatkaa ylöspäin, että tarjoilut olivat käden ulottuvilla. Kesähuone, kesälautaset jne.

Niin kummalliselta kuin kuulostaakin, en ole syönyt yhtään suklaakonvehtia pyhien aikana. Kiintiö tuli täyteen jo aiemmin.

Viime yönä satoi reilusti lunta ja takapihalla syvässä hangessa Jymyn kanssa kulkiessa saa edes muutaman gramman kulutettua syötyjä jouluherkkuja.
Hankikuntoilu saa korvata Tapanintanssit.

Ai niin, se oli Tapaninpäivä 1968 kun tulevan puolisoni ensimmäisen kerran kohtasin, ja Tapanintansseihin päädyttiin. Vuoden kuluttua vietettiin häät.
Vihkipuvukseni olin virkannut syksyn mittaan vaaleanpunaisen mekon ja myssyn. Koneella kudoin asuun housut. Häämyssyä ei päässäni ole, kampaaja oli laittanut hiukseni niin muhkeiksi, ettei myssy enää päähäni mahtunut.

Tukka hyvin, kaikki hyvin. Vai mitä sanotte esikoispojan vihreästä takatukasta?

Olohuoneeni ikkunalaudalla on tänäkin päivänä anopinkieli ja cliivia...

Tällaisia asetelmia välttääkseni tulevaisuudessa, ohjeistan kuvaajaa katsomaan myös taustaa. Liian monta kuvaa on meidänkin albumeissa joissa ikihonka kasvaa päälaella.

Muistojen viidakosta, terveisin rouva Myttynen

JYMY VIETTÄÄ JOULUA

"Kuinkas teillä tää joulu on sujunu? 
Mää oon nyt viättäny elämäni toisen joulun. Emäntä (ja joku muukin) luki vanhasta blogista mun viimevuotisista joulutouhuista. Siitä, kun kaadoin kuusen kuusi kertaa. 

Nyt en enää sellasiin hullutuksiin oo ruvennu, ne on jo mennyttä aikaa mun  elinkaaressani.
Vähän tota nuuhkasin ja annoin olla. En edes takajalkaa oo sen juurella nostanu vaikka pihakuusille niin teenkin.

Meillä käytiin tahtojen taistelu kun mua yritettiin taas pukea tontuks. Ei onnistunu, siitä pidin hyvän huolen. 
Emäntä puki ittelleen omat tonttuvermeet ja pisti Isännän ottaan meistä joulukuvaa. Tossa yks otos.

Emäntä makaa mun päälläni etten karkais.
Toikaan idylli ei kauaa kestäny, kun siitä pomppasin ylös niin sai tonttulakki kyytiä. Ei mulle toista kertaa sitä päähän panna. Ainakaan tota lakkia.

Noi aikuiset laulaa, että pöydän alle veitikkaiset rientää, mää veitikka menin kuusen alle ja tutkin yhden paketin. Ei siinä ollu kun villasukkia, mutta Emäntä riamastu siitä kun olin repiny sen ittetekemän hianon lahjapussin. Mistä mää sen tiäsin...

Aattona meillä oli vaan vähän väkee vaikka paljolta se näytti kun oltiin kesähuoneessa kynttilänvalossa ja ikkuna heijasti meidät tuplana. Eli ikkuna näytti tusinaa.
Mää sain lahjaks uuden sinisen sian, olikohan se paleltunu kun Emäntä oli kääriny sen villasukkaan? Sitä sikaa mää  sitten laulatin koko aattoillan.

Emäntä oli päättäny, että kyllä musta se tonttulakkikuva otetaan, vaikka mää olisin mitä muuta mieltä. Miniän se määräs kuvaajaks`. Tossa muutama otos.
                                                                                                     

 Kuten voitte havaita, mulla ei ole eikä tule päähäni tonttulakkia, tonttuilkoon mun puolestani Emäntä.

Sain ajanvietteekseni tuoreen luun. Siitä taas seuras se, että mulla oli aika usein asiaa ulos, jouluyönäkin. Tänään oonkin piimä ja pilleripaastolla. 

Emännälle on kehittyny bernipoikien lukutaito. Emäntä tietää, että mää aina ulosmennessä siappaan jonkun esineen ulkoileen kanssani. Yhtenä iltana se oli Emännän saapas. En muistanu sitä heti tuoda sisälle ja kun muistini virkisty, niin aloin seisomaan portin eteen. Ei auttanu hiljaa seisominen, kukaan ei avannu porttia, piti päästää kunnon haukku, tai pari. Isäntä mua kielteli, mutta Emäntä ymmärsi kun oli ikkunasta nähny, että sen saapas seisoo yksinään hangessa. Hain sen saappaan takasin eteiseen ja sain Emännältä "hyväpoikahyväpoika" kiitosta ja lihapullan.

 Emännän kanssa ollaan tänään lenkkeilty takapihan hangissa, lunta on enemmän kuin Emännän saappaanvarsissa pituutta tai mun jaloissa. 

Mun joulu on tähän mennessä sujunu oikein hyvin, kuinkas teillä?

Terveisin Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro (os Maroussia Valente)

JOULUTOUHUJA ISÄNNÄN KANSSA JA EMÄNNÄN YLÖSNOUSU

"Meillä -mulla ja Isännällä- oli tänään touhua jo aamuvarhaisesta. Isäntä oli päättäny harrastaa viime joulun aikaan opittuja asioita eli porkkanalaatikon tekoo. 
Me tehdään Isännän kanssa aamusin pitkä lenkki ja sen jälkeen mää menen aamupäiväunille, niinkun tänäänkin, Emäntä ja viikonlopputeinikin viälä sillon nukku.
Isäntä oli mun unien aikaan saanu laatikot tehtyä. En tiä reseptiä kun en ollu vahtimassa.
Huomenna tehdään lanttulaatikot. Siis Isäntä tekee.
 

Kun Emäntä vihdoin virkisty, jouduttiin me -Isäntä ja mää- siivoushommiin. Jouduttiin jääkaapin pesijöiksi.

 Se homma ei menny niinkun Emännän miälestä olis pitäny. Emäntä oli nostanu kaikki vanhat purkit ja purnukat  kompostiin kuuluviks` mutta me  -Isäntä ja mää- laitettiinkin ne takasin jääkaapin hyllylle. Emäntä pääsi taas neuvomaan: " Hyllyt täytetään niin, että usein tarvittavat on hyllyn etureunassa eikä takana. Ekkö sää oo nähny kuinka mää hyllyt täytän? "
Isäntää pualustan, että ei melkein 50 vuotta  Emännän kanssa samoilla kaapeilla koluamisessa voi kaikkee miäleensä painaa mitä Emäntä vaatii.

Eilen oli Emännällä ja mulla vauhdikas iltapäivä. 
Emännällä ja Isännällä oli jotkut kekkerit illalla ja siks` Emäntä laitto taas papiljotit tukkaansa ja silkkihuivin niitten päälle. Mulle tuli Takapihalenkin tarve ja Emäntä mua sinne vei. En tiä mikä kävi, mutta yht´äkkiä huamasin Emännän hangessa pitkällään, se oli  niinkun hämähä...ei kun kilpikonna väärinpäin.  No mää sitä autteleen, kävin Emännän päälle koko 56 kilosella varrellani ja yritin hihasta vetää sitä ylös. Ei siitä mitään tullu, entistä enemmän Emäntä siinä sätki ja hamekin oli noussu kolkytsenttiä polvien yläpuolelle. Lumi ei taida olla naisten paljailla säärillä se toivotuin kääre, tulin sen havainneeks´. Kun se hihasta nykiminen ei auttanu, otin sitten silkkihuivista kiinni ja nykäsin sen papiljotteineen hampaisiini ja lähdin viilettään pitkin koivikkoa. Jo pääsi Emäntäkin sieltä hangesta pystyyn. Ja tiätty mun perään.
Tästä episodista ei harmillista kyllä ole todistetta valokuvan muodossa, mutta laittakaa silmät kiinni ja kuvitelkaa Emäntäni sätkimässä umpihangessa;)

Kun Emäntä oli löytäny enimmät papiljotit ja silkkihuivin koivikosta ja saanu ittensä kuivaks` niin se alko värjään naamaansa. Mää kattelin koko ajan vierestä. Sivusilmällä huamasin Serla-rullan siinä oven piälessä ja ajattelin sitä maistaa. No sen mun yritykseni tiätenkin taas huamas Emäntä peilinsä kautta ja alko armoton kilpajuaksu eteisestä olohuoneen sohvalle ja pöytää kiärtäen  uudelleen soffalle ja taas takasin. Suasista sitten annoin sen rullan takasin. 
Tää juttu toistu kolme kertaa.
 Mää oon yritteliäs. 
Ripsien värjäysten välillä.
 Ei toi juakseminen mua haitannu, Emäntä kyllä sai notkeutta varteensa iltaa varten.

Meille tuli eilen  viikonlopputeini ja ennenkuin Isäntä ja Emäntä lähti sinne kekkereille niin munkin piti tarkistaa, että Veetille oli peti laitettu valmiiksi. Emäntä kurkkas ovenraosta ja siinä välissä ehdin siappaamaan isännän toisen juhlapatiinin ja loikkiin perimmäiseen huaneeseen asti ennenkuin Emäntä sai mut kiinni. Omia Eccojaan Emäntä kanteli kainalossa. En tä miks`?

Kyllä niillä oli juhlat ihan kivasti sujunu, eikä liika väsykään ketään enää tänä aamuna haitannu.

Tää iltapäivä on sujunu ihan rauhallisesti, Emäntä paisto pullia, nyt veteli vuorostaan Isäntä päiväunia kun aamulla nukku Emäntä. Ne osaa ton vuorotyön.

 Tultiin juuri lenkiltä, mää vähän huilailen ennen iltapalaa.

Hyvää viikonloppua
 toivottelen minä Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro (os Maroussia Valente)"

 

MUISTOJA JA TAPAAMISIA

Tänään, joulukuun neljäntenätoista päivänä, olisi äitimme- Vanha Rouva täyttänyt 97 vuotta.
Ystävänpäivän iltana 2013 hän lähti ikuiselle matkalleen seuranaan pneumonia ja pari kuukautta aikaisemmin pysyväksi seuralaiseksi tullut hra Alzheimer.
Meille jäi ikävä.

Tänään täyttää yksi jälkipolven nuorista -Martta- 15 vuotta. Martta sai Irkku-isomummilta, syntymäpäiväkaimaltaan, muistoksi punaisen rubiinisormuksen.  Sen oli antanut tuleva anoppi miniälleen 1945.
Onnittelemme rakasta Marttaa!
Lapsuudenperheessäni on monta joulukuista jousimiestä; äitimme, Leena-sisko ja pari velipoikaa, kaikki innokkaita maailmanmatkaajia, jousimiehillähän on siivet kantapäissä. Maailmanmatkaaja oli myös Vanha Rouva- äitimmekin.
Kiinan muurin hän kävi tarkistamassa 79-vuotiaana ja Floridan muutamaa vuotta aiemmin.
Välimeren seudulta on tallella vieläkin laatikollinen valokuvia, myös kuva ratsastuskeikasta kamelin selässä.
Kuressaaressa ja Viipurissa kävimme kun Vanha Rouva täytti 90 vuotta.
Minä olen tyytynyt matkaamaan kuvien kautta.
Ja elämään muistoissa.
Itsenäisyyspäivän vastaanottoa katselin pienen puuhastelun parissa. Siihen oli pätevä syy.

 Meillä entisillä, jo eläkkeelle jääneillä työkavereilla on ollut tapana tavata toisiamme muutaman kerran vuodessa.
Ajatuksenani oli kerätä työrupeamalta valokuvia albumiin ja katsella ja muistella yhteisiä vuosikymmeniämme. Ensimmäiset tuttavuudet ovat jo 60-luvun lopulta ja ovat säilyneet näihin päiviin asti.

Kun niitä kuvia kävin penkomaan,  teinkin sen perinpohjin ja sain lajiteltua niin lapset, lastenlapset kuin pihan ja puutarhankin kuvat omiin nippuihinsa. Viisi isoa Ikean laatikkoa oli täynnä paperisia kuvia. (Tietokoneella kuvia on jokunen tuhat!)
Lastenlapset (jo nuoret) selaavat kuvia aina käydessään ja minusta se on hyvä keino saada muistijälkeä lapsuuden leikeistä ja tapahtumista.

Sain kun sainkin kuvat työyhteisömme muistoista albumiin. Aika pullea siitä tuli.

 Yhteiselle lounaalle oli meitä kerääntynyt yli parikymmentä entistä työkaverusta.
 Syötiin hyvin, tutustuttiin Suomi -neidon salaisiin paikkoihin, karttakeppiä ohjasi Lätty, Suomineidoksi nimettiin Tepa.

 -Albumini kiersi pöydässä ja muisteltiin:"Kukas se tämä oli? Onko kukaan kuullu mitä sille ja sille kuuluu?" Aina joku muisti toista tarkemmin.
Tietokilpailulla terästettiin muistin syövereitä.

Tällä viikolla olin lähipiiriläisen hoitokodissa joulupuurolla. Siellä se muistaminen olikin omaisten muistin varassa...

Omaa ja herra Kukkaron muistia yritämme ylläpitää tutun verkoston -Eläkkeensaajien- monipuolisessa toiminnassa mukana olemalla. Minulle tuo erityistä haastetta sihteerin vakanssi.

Muuta vireyttä eläkeläispäiviin tuo lähes viikottaiset teinipoikien tapaamiset ja kuljettelut, lähipiiriläisten asioiden hoito sekä tietenkin yksi teini -Jymy-Jami.

JOULUKUUN PÄIVIÄ JA KAVERIKUVA

" Täällä meidän nurkilla on tota lunta ollu aika vähän. Paitti viime tiistaina. Sitä tuli taivaalta niin kamalasti, että olin määkin hukkua lumeen. En kuiteskaan hukkunu.
Meidän kylällä oli Martat, Nuorisoseura ja Le-Pe-Ka eli  kyläyhdistys kutsunu kyläläiset tekeen sadan lyhdyn lyhtypolun kävelytien varteen. Mekin sinne mentiin lyhtymme viemään, siis Isäntä, Emäntä ja mää. Mun piti käydä tutkimassa puskat, olisko niissä ollu mitään kiinnostavaa. Ei ollu."

 "Ihmisiä oli sakeessa pyryssä kävelemässä vaikka kuinka paljon. Koko kylän ihmiset tais olla liikekannalla. Nuarisoseuran talolla oli tarjolla kuarolaulua ja kuumaa puuroo."

"Mää tein tuttavuutta melkein kaikkien kanssa. "

"Tiänvieressä oli kamalasti palavia lyhtyjä ja kynttilöitä, yhteen tökkäsin kuononi, onneks´ei viikset kärventyny. Ainakaan paljoo."

" Me käveltiin kivisillalle asti, mää olin niinkun lumiukko, ihan valkonen."

"Toi joulu on tulossa ja Emäntä on siivoillu kaappejaan vaikka Martat kuinka on kiältänyt.

Emäntä tiputti lattialle jonkun joutilaan hökötyksen, lampunvarjostimeks` kuulu mainittevan."

"Mikähän tää nyt sitten olis nimeltään, olisko tilataidetta?"

"Emännän kanssa kattellaan TV-tä sillon tällön. Mää oon Emännän sylissä, ja vahdin, ettei Emäntä liikaa näe ja pelästy, on se Emmerdale niin julmaa katsottavaa."

"Uutisille mää jo rauhotun ja istun omalla paikallani."

"Tänään oli taas ihan kamala keli Isännän ja Emännän miälestä. Mulla oli kivaa haukata lunta ja kirmata takapihalla tuareessa lumessa. Juaksentelin niin kamalaa vauhtia, että välillä piti huilia koivikossa."

"Mää oon kuulemma kehittynyt oikein kelpo koiraks`, en enää melkein yhtään hypi Emännän kimppuun ja oon alkanu heittää takakoivilla sammalia kauas taakseni kun teen  tarpeitani ulkosalla. Emäntä sanoo sitä aikuistumiseks`."

"Kyllä me niin hyviä kavereita ollaan!"