sunnuntai 28. tammikuuta 2018

KALLENPÄIVÄT

 Meidänkin perhepiiriin on kastettu yksi Kalle, Carl Hjalmar Myttynen jo tuolla 1800 luvun puolella.
Kummeiksi Matti ja Anna Myttysen esikoispoika sai piika Sikke Sawolaisen ja Pastor Antti Gummeruksen.

Kalle oli 17-vuotiaana Carl, ujon oloinen nuorukainen, eikä vielä tiennyt, että pojantytär vuonna 2018 laittaa kuvia avaruuteen.

Sitäkään Kalle ei tullut tietämään, että vapaassa Suomessa 2018 tullaan muistamaan vuoden 1918 sisällissotaa. Silloisessa elämässä tätäkin todistusta tarvittiin.


Kallenpäiviä on vietetty tänään taivaalle tirkistellen.

"Millaista ilmaa on Kallenpäivänä, sitä koko vuoden. Jos aamupäivällä on kaunista, niin silloin alkuvuosi on kaunis ja jos ehtoopuolella on rivo ilma, niin sitten on koko loppuvuosi rivoja ilmoja."




Meidän nurkilla taitaa tuleva kesä olla enimmäkseen pilvien peitossa, rivoksi ei tulevaa säätä vielä kannata nimittää.

Koirani Jymy tuli tänään arvokkaaseen puolentoistavuoden ikään. Sen kunniaksi kirmailtiin pihan hangilla.

"Emäntä kyykki terassilla ja sen taskusta putos älypuhelin. Siappasin sen talteen ja laukkasin viämään sitä hanskan viereen piiloon salaiseen paikkaani. Ja tiätty Emäntä perässä. Villasukkasillaan."




Mummo blogista Mummo ja koira vihjaisi harjasta, joka poistaa eläinten karvat huonekaluista. Eilen kierreltiin kylällä sitä harjaa etsimässä. Ei löytynyt Puuilosta, mutta Motonetista löytyi tämä SONAX-merkkinen harja ja hintaa oli n 11€. Hyvin sillä sain terassin matosta karvat pois.


 Isäntä ja koirakin sitä kokeilivat. Jymystä ei lähde nyt karvaa, joten kokeillaan sitä Jymyn turkkiin myöhemmin.

"Mää oon niin miältynyt tohon Vallilan Tanhu-ryhmään, että hyppyytän niitä Emännän huoneesta olohuoneen sohvalle lammaslaitumen viereen monta kertaa päivässä sillon kun mulla toi viettelys iskee.



Kun oon tarpeeksi saanu painia niitten kanssa niin kyllä päiväunet maittaa."



Tänään on taas TV:n ääressä istumisen ilta. Seuraan aina kaikkien vaalien tuloslaskennat, se on minulle perinteistä viihdykettä.
Muistan hyvin ensimmäiset presidentinvaalit/valitsijamiesvaalit joissa sain äänestää. Se oli 1968 eli 50 vuotta sitten ja Tammelan koululla Tampereella numeroni kirjoitin. Urho Kekkonen valittiin uudelleen presidentiksi, Veikko Vennamokin oli pyrkimässä valtionjohtoon sekä pankinjohtaja Matti Virkkunen.
Takavuosina istuin vaalilautakunnissa ja tunnit klo 20 jälkeen kun vaaliuurnat kaadettiin pöydälle korttien laskentaan oli kihelmöivän jännittävää. Muutamat presidentinvaalit ehdin olla mukana jännittämässä.

Tällainen Kallenpäivä tällä kertaa.

Hyvää alkavaa viikkoa!
Älkää kaatuko liukkailla!


tiistai 23. tammikuuta 2018

MENNEITÄ MUISTELEMASSA


Tänään oli kolmen tapahtuman päivä. Pakkasta oli raikkaat 20 astetta ja naapurin pelto kylpi utuisissa lumihiutaleissa.
Aamulla me Eläkkeensaajat pidimme palaveriamme sankoin joukoin, minä tosin jouduin jättämään joukot ja kiiruhtamaan kahteen seuraavan neuvonpitoon Tampereelle Kauppahallin kahvilaan.

Syntymäkotini Soukannnotkon taloyhtiö Sukkavartaankatu/Lapintie 18 on pian "Sadan Vuoden Talo" ja talon historiikin kokoaminen on paikallaan. Sen täydentämisessä  me muutamat entiset talon lapset 50-luvulta olimme avustamassa muisteluillamme. Seinänaapuri Eijan kanssa olemme pitäneet yhteyttä koko elinaikamme, mutta alakerran Ollin kanssa tapasimme kuudenkymmenen vuoden jälkeen toissa talvena. Talon nykyisen asukkaan kanssa olemme tavanneet jo 50-luvulla porraskäytävässä.
Historiikkiluonnoksesta saimme mekin erittäin hyvää tietoa kotiemme menneisyydestä.
Perheeni oli muuttanut Lapintie 18 1940 sotaa pakoon Viipurista.
Ukki Myttynen oli säilyttänyt kaikki vuokrakuitit, sekä sähkö- ja lämmityslaskut 18 vuoden ajalta ja vein ne nähtäväksi jos vaikka historia niitä kaipaisi. Osa dokumenteista oli kirjoitettu ohuelle silkkipaperille ja ovat säilyneet yli 70 vuotta sileinä ja tunnistettavina.
Meillä -Eijalla, Ollilla ja minulla ei kertomalla muistot vähentyneet - ne kertaantuivat sellaisiksi muistoiksi joita emme tienneet olevankaan. Kahvitkin ehtivä jäähtyä kupeissa.

Itse jouduin taas puolipyörryksiin kun kotimatkalla syvennyin enemmän perheeni muistoihin. Valokuvalaatikosta nousi kaiken alku, eli Myttyset vuodelta 1912.
Tällä kuvalla on erittäin suuri merkitys tunne-elämälleni kun katson kuinka perhe on asettunut kuvaan.
Alkuisä Matti Myttynen näyttää olevan vakavassa tilassa ellei peräti jännityksen vallassa. Vaimo Anna (os Tervo) yrittää hänkin pitää itseään kurissa kun kädet ovat suojelemassa rintaa. Kalle uhkuu onnea katse kohdistettuna tulevaisuuteen ja nuori morsian Ester (Pöllänen)  antaa turvaa tulevalle lastensa isälle. Kuva on otettu Kuhmonniemellä (Kadermaa/Viegi/ Kylänlahti?)


Seuraava neljän Myttysen kuva on vuodelta 1945.
Tässä vanhemmalla pariskunnalla on hymy huulillaan, nuoripari on jännittyneempi.
 Kuva on otettu syntymäkotini kamarinnurkassa  1945. Minä olen tuolla ruusukimpun alla vielä näkymättömissä.


Äitini Irja oli kohdannut isä Onnin kesällä 1944 Lapintie 18 ulko-oven edessä graniittirapuilla. Tähän se johti.

 Myttysen perheellä on ollut hyvin tiivis perheyhteys: Kalle oli ainoa lapsi, veli oli menehtynyt kapaloikäisenä, ja Kalle eli läheisessä yhteydessä vanhempiinsa heidän elinajan.
Sama jatkui Kallen ja Esterin perheessä -tytöt Lahja ja Helmi menivät naimisiin tahoilleen ja ainoa poika Onni jäi asumaan Kallen ja Esterin kanssa. Me viisi lasta, isä Onni ja äiti Irja asuimme samassa taloudessa ukin ja mummin kanssa heidän kuolemaansa asti eli vuoteen 1958.

Kun kirjoitin puhtaaksi Kalle Myttysen mustakantisen päiväkirjan "sieltä jostakin" (6.1 1940-1.6 1940) huomasin, että Kallella oli erittäin lämmin ja hellä suhde lapsiinsa, etenkin poika Onniin.

Nämä muistelut polttavat mielessä niin tulisesti, että taidan jättää muut asiat taka-alalle, vetäydyn peräkamariin valokuvalaatikon kanssa, teroitan kynän ja alan kirjoittaa menneitten aikojen muistoja  punakantiseen ruutuvihkoon.



Muistuttakaa, että kerron niistä Teillekin jos jotakuta kiinnostaa Myttysten historia.



lauantai 20. tammikuuta 2018

HELMIÄ, HILJAISUUTTA JA HULINAA


Meillä, Emännällä ja mulla oli edellinen viikko ihan mitäänsanomaton. Yhdessä ei päästy yhtään edes ulos. Nimittäin Emäntää iski syntymäpäivien jälkeen joku noita nuolellaan. Se oli iskeny niin tanakasti nuolensa Emännän oikeeseen kankkuun, että Emäntä oli yöllä pökränny vessareissulla tuoliinsa, niin se sano. Mää en mitään kuullu kun nukuin.
Koko viikon Emäntä linkutti ihan kummallisesti eikä kertaakaan lähteny mun kanssa lenkille. Kylillä se kuitenkin joutu käymään kokouksissa ja asioilla. Mää ihmettelen, että mikä voi olla mua tärkeempää? No kai noilla ihmisillä on erilaiset miältymykset koiriin verrattuna.
Kun Emäntä ei voinu kävellä niin se viritti taas koruntekopöytänsä peräkamariin.
Tossa on yks asetelma, muut  Emäntä piti laatikoissa kun mua tiätty niin kiinnosti kaikki uudet tilpehöörit. Ois voinu olla aikamoinen helmimeri peräkamarin lattialla jos olisin päässy niitä laatikoita tönimään. Mulla on tossa kuonossa melkosen reipas ote kun jotakin tekis mieli kokeilla. Siinä kyllä kaatuu vesiämpäriä pienemmät tekeleet kun vähän tökkäsen.


 Hopeelankakiakon ja jotakin muuta ehdin viedä olohuoneen sohvalle ja Emäntä klinkkas ne kiiruusti hakemaan pois. Vähän maistoin, en muuta.


Tommoset ja muutamat muutkin ripustukset me saatiin tehtyä. Ametistia ja hopeepalloja kuulemma.


Emäntä kävi tossa joku päivä kirpputorilla ja osti  mua varten uuden juarupeilin kun en kuulemma enää entiseen mahtunut.


                                        Nyt kai mahdun, kolminkertasena.


Vaikka olis kolminkertainen juarupeili Emännän edessä, ei se aina kuule kun sen selän takaa saan vietyä joskus koko tanhuryhmän omiin leikkeihini olohuoneen sohvalle.


Eilen meille tuli taas poikaserkukset viikonlopunviettoon. Alkajaisiks tehtiin juosten kolmistaan kunniakiarroksia  huoneesta toiseen. Pöllytettiin samalla mattoja, sisällä tosin. Emäntä laitto taas filminpätkän siitä veispuukkin.

Tänään oli  komee pakkaspäivä ja käytiin Emännän kanssa rämpimässä takapihan umpihangilla.
Mää ulkoilutin Emännän villasukkaa.


Emäntä rupes leikkisäks ja peitti mut lumeen.


Kun tultiin kotiin oli Isäntä tehny bravuurinsa äitinsä opeilla., eli lihapiirakan. Tota Isäntä tekee  sillon kun on poikia yökylässä. Määkin sain palan maistaa.


 Harjoteltiin Emännän kanssa selffietä. Mää oon oikeella.


  Terveisin Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro, oon lähestymässä puolentoistavuoden arvokasta ikää.

Lenkkeilkää ahkerasti hyvän sään aikana! Moro!






tiistai 16. tammikuuta 2018

ASIOINTIA VIRKAMIESTEN KANSSA JA VÄHÄN MUUTAKIN

Lähipiiriini kuuluu henkilöitä joiden asioiden ajajana ja puolestapuhujana olen saanut hääräillä jo vuosikaudet.
Toisinaan törmään byrokratiaan sen kiemuraisimman tien kautta ja toisinaan asiat virkamiesten kanssa sujuvat leppoisasti.
Ylöjärven KELA on ollut paikka, jossa toisen puolesta asiointi on vuosien ajan sujunut kuten on pitänytkin. Lähipiiriläiseltä pyydetään parin vuoden ajan tulo ym. tietoja asumistuen tarkistusta varten. Viime syksynä oli kirje hautautunut muun postin joukkoon ja hakemus oli niin myöhässä, että asumistuki lakkautettiin toistaiseksi. Keräsin tarvittavat asiakirjat, täytin hakemuksen ja menin Kelaan Tampereelle hoitaakseni tukiasiat kuntoon. Odottajia oli tila täynnä, tuskastuin odotteluun ja varasin ajan netin kautta omalle kylälle. Odotusaika kaksi viikkoa.

Syksyllä oli lähipiiriläinen saanut postia VEROtuksesta. Ja minkälaista postia!
Lähipiiriläisestä oli tullut tietämättään kiinteistönomistaja ja vuokranantaja. Verokortissa oli maksumääräys vuokratulojen jälkiveroista useita satasia sekä merkinnät pääomatuloista ym.
No minä heti vääryyttä oikaisemaan verotoimistoon. Ei se niin vain käynyt, että olisin jättänyt virheeellisen verokirjan verottajalle. Ei, piti olla valtakirja. Hain valtakirjan ja sen kanssa uudelleen  verotoimistoon. Nyt piti kirjoittaa lomake, jossa pyydettiin keskeyttämään veronkanto.
"Kuinka kauan käsittely kestää?" "Puolisen vuotta!"
Kului muutama päivä ja lähipiiriläinen sai uudet verotiedot. Taas oli maksulaput ennakkoveroista vuodelle 2018 sekä virhemerkintä pääomatuloista.
Naurattanuthan se olisi, ellei kyseessä olisi  KELAN etuisuuksia saava henkilö. Virheellinen verotustieto olisi evännyt mm asumistuen. Nyt minua jo kimpaannutti niin paljon, että varasin ajan omilla tunnuksillani (lähipiiriläisellä kun omia verkkopankkitunnuksia ei ole) VEROtoimistoon asian selvittämiseksi. Onnekseni olin kirjoittanut oikaistavan asian selkeästi ajanvaraukseen ja sainkin virheen korjattua virkailijan soitolla. Jospa nyt tulisi asialliset asiakirjat lähipiiriläiselle.

Eikä tässä vielä kaikki.
Lähipiiriläisen rahavirrat??ovat kulkeneet DanskeBankin kautta ja minä maksan laskut ym omien verkkotunnusteni kautta. Omia rahavirtoja ei ko. pankkiin enää ole, mutta joudun maksamaan 6,80 joka kuukausi tyhjästä tilistäni kun hoidan toisen asioita. Lähipiiriläisellä on tili S-pankissa, ja halusin avata hänelle rahavirtatilin samaan pankkiin.
"Voinko avata valtakirjalla toisen puolesta toisen tilin pankkiinne?"  Muutaman puhelun jälkeen:
"Kyllä se on mahdollista, valtakirjassa täytyy olla tarkka selvitys mitä valtakirjan saaja voi toisen puolesta tehdä. Me täältä soitamme valtakirjan antajalle."
Täytin valtakirjan ja menin uudelleen pankkiin. Toinen virkailija luki valtakirjani ja soitti lakimiehelle, voiko uutta tiliä avata. Periaatteessa mahdollista mutta...henkilöxxx on tunnistautunut  pankissa vain yhden kerran, eli silloin kun tili on avattu neljä vuotta sitten ja minut on merkitty toiseksi tilin käyttäjäksi. VOI YHDEN KERRAN!
Nyt sitten täytyy kärrätä henkilö pyörätuolissa näytille pankkiin toista kertaa, että voivat merkitä NÄHTY!
Nyt pyöri hattukin päässäni hämmästyksestä.

Ei tämä hämmästely tähän loppunut.
Lähipiiriläinen on päässyt vaippakansalaiseksi liikuntakyvyn heikkenemisen takia. Lääkärin todistuksella vaipparalli lähti hienosti pyörimään ja tilaukset ovat tulleet ajallaan. Nyt oli pino pienentynyt ja tilasin uuden satsin.
"Me emme voi toimittaa Teille enää vaippoja kun niitä on kulunut niin vähän."
"??"
"Ohjeittemme mukaan lähetyksen olisi pitänyt loppua jo aikaa sitten, mutta ette ole tilanneet niitä lisää. Minimikäyttö on kaksi vaippaa päivässä, jos niitä ei kulu kahta, ei kaupunki enää vaippoja toimita."
"??"
Sorsasta on tullut ystävä hädässä.

Kuka muu hoitaa lähipiiriläistensä asioita?

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

TÄNÄÄN TÄYTIN 72 VUOTTA




Tammikuun 7 pnä 1946 synnyin minä, tyttö Myttynen, Irjan ja Onnin esikoiseksi Tampereella Marian sairaalassa.
Minut tuotiin kotiini, Lapintie 18 C 16 muutamaa päivää myöhemmin.


Samassa kodissa asuivat myös mummi ja ukki Myttynen sekä alivuokralainen yhdessä huoneessa.
Syksyllä ukki Myttynen oli lähestynyt kirjeellä Tampereen huoneenvuokralautakuntaa vuokralaisen irtisanomisen puolesta.


Asunnossa oli kolme huonetta, keittiö ja  kylpyhuone.
Sodanjälkeisen asuntopulan takia Myttysillekin oli määrätty alivuokralaisia yhteen huoneeseen.
Mummi ja ukki Myttynen asuivat pihanpuoleisessa pikkukamarissa, nuoripari Irja ja Onni isoimmassa Lapintien puoleisessa huoneessa ja alivuokralaiset toisessa kadunpuoleisessa huoneessa.
Ukki Myttysen kirje ei tainnut tuoda kasvavalle perheelle lisää huonetiloja, muistan, että vielä 50-luvun alkuvuosina yhdessä huoneessa asui erilaisia vuokralaisia, eräästä Putkosen Lahjasta tuli yhden sisaruksen kummitäti.
Pari vuotta sain olla ainokaisena.


 Pian näitä sisaruksia alkoikin tulla tiheään tahtiin, ensimmäinen pikkuveli marraskuussa -47, ainokainen sisko joulukuussa -48, seuraava velipoika joulukuussa -51 ja viimeinen veli kesäkuussa- 55.
Eräs elämäni kohokohta 1950 oli junamatka Mikkeliin, olimme menossa Irja-äidin Hilkka-serkun vihkiäisiin Ristiinaan. Minut oli kutsuttu morsiustytöksi kantamaan morsiamen pitkää huntua.
Siinä kävikin niin, että äiti oli kaukana ihmisjoukossa, minä parkaisin, heitin hunnun  ja laukkasin äidin syliin...

Hääkuva otettiin pitkän automatkan päässä Mikkelissä. Sattumoisin valokuvausliike oli nimeltään Oulasvirta, joka oli 60-luvulla Tampereella ja ensimmäinen hääkuvani otettiin siellä! Samaisen yrityksen osti 80-luvulla ystävättäreni Sirpa.


Palkinnoksi morsiustytön tehtävästäni sain Mikkelissä suklaajäätelöpuikon. Sille kävi hullusti automatkalla. Puklasin sen morsiamen hunnulle...
En ole saanut sen jälkeen kutsua morsiustytöksi...

 Äiti oli ommellut minulle valkoisen röyhelöpuvun ja itselleen kahdesta huivista kauniin puseron.
Meidän perhe yöpyi saunamökissä ja häiden aattona Ida-mamma kuppasi Onni-isääni lehmänsarvilla.
Minä keikuin pihalla ja opin heittämään kärrynpyörää. Kuvassa mukana lintubongari Lasse Laineen vanhemmat.


Elämäni suunta tuli merkittäväksi jo varhain- olla isosisko neljälle nuoremmalle. Kun katselen kuvia lapsuudestani, lähes jokaisessa on lauma pikkusisaruksia ja minä seisomassa taustalla kuin vartiossa. Se tilanne ei ole poistunut vieläkään, hoitelen parin velipojan elämässä selviämistä. Lapsena työntelin tankin kokoisia lastenvaunuja, nyt pyörätuoleja...

Syntymäpäiväni 7.1 sattui olemaan ja on vieläkin se päivä kun joululoma loppuu ja kevätlukukausi alkaa. Aikanani oli tapana, että syntymäpäiväsankari vei kouluun karkkipussin. Sellainen oli aina minunkin koululaukussani ja siitä sai jokainen otta yhden kettukarkin tai Fazerin sekalaisen.
Syntymäpäiväjuhliakin minulle pidettiin. Kun täytin 7 vuotta, vieraat keksivät, että nyt sankaria onnitellaan oikein kunnolla. Heittivät ilmaan ja hurrasivat. Minulta oli päästä itku, kun mekko nousi korviin ja kuminauhapunttiset alushousut vilkkuivat vieraille pojankoltiaisille.
Enää ei kukaan minua ilmaan heittele vaikka vähän tahtoisinkin.

Lapsuuden jälkeen elämä on sujunut kutakuinkin sutjakkaasti, esikoiseni syntyi kun olin 17. Toinen avioliitto alkoi 1969 ja näköjään jatkuu...

Nyt elellään isovanhempiajan loppumetrejä. Jälkipolvi osaa jo elää lähes omillaan, viikonlopputeinit käyvät säännöllisesti kuhkimassa peräkamarissa aamupuoleen yötä.

Joululoman aikana eri ikäisiä nuoria on yöpynyt peräkamarissa vaihtelevin kokoonpanoin. Yksi teini muuttui eilisen illan aikana potilaaksi ja peräkamari muuttui sairashuoneeksi. Tänään potilas pääsi kotiinsa.
Minulla alkoi arki. Pyykinpesua riittää.
Tyttö ja helmikorvakoru, eräs lempielokuvani pyöri taustalla virikettä antamassa.



 Olen saanut olla arkisen onnekas ihminen nämä 72 vuotta ja sitä toivon itselleni tuleviksikin vuosiksi.

Avattiin puolison -herra Kukkaron kanssa viinipullo ja syötiin viimeiset suklaakonvehdit!

Tervetuloa uudet vuodet!